Olemme yrittäneet raskautua jo kohta kahden vuoden ajan ja takana on vain neljä keskenmenoa. Niistä kolme on todennäköisesti ollut tuulimunia, yhdessä havaittiin syke ja sikiö kehittyi, kunnes meni kesken rv 9. Tutkimukset ovat meneillään, mutta vielä ei ole löydetty mitään "ratkaisevaa".
Olenkin itse kehitellyt tällaisen teorian: luulen, että keskenmenot ja nimenomaan tuulimunaraskaudet johtuvat minulla myöhäisestä ovulaatiosta. Kiertoni ei ole ehkäisyn lopettamisen jälkeen palautunut normaaliksi ja on Teroluteista ja Clomeista huolimatta todella pitkä (n. 36-40 päivää). Ovulaatiokin on myöhään, kp 21-27 välillä. Tämän vuoksi uskonkin, että munasoluni on tuohon irtoamiseen mennessä mennyt jo niin huonolaatuiseksi, ettei sillä saa aikaiseksi tervettä alkiota, vaan muodostuu tuulimuna. Tuossa ainoassa sikiöllisessä raskaudessa ovulaatio oli muistaakseni pari päivää aiemmin kuin yleensä, joka puolestaan tukisi teoriaani. Testien mukaan eräs virus saattoi aiheuttaa tämän keskenmenon, mutta varmaksi sitä ei voi tietää.
Kysyisinkin, onko kellään teistä ollut samanlaisia kokemuksia? Olen yrittänyt etsiä aiheesta tietoa, mutta suomenkielisiltä sivuilta löytyy todella vähän vastaavanlaisia tapauksia. Englanninkielisiä juttuja aiheesta löytyy enemmän ja ne kuulostavat aika samanlaisilta kuin minun tarinani. Lukemani perusteella lääkäreiden mielipide tästä myöhäisen oviksen ja keskenmenon yhteydestä on ristiriitainen, toiset uskovat siihen ja toiset eivät.
Mietinkin, että kannattaisiko minun siirtyä yksityiselle puolelle hoitoon tämän teoriani kanssa? Tuntuu, ettei julkisella puolella asiat etene yhtään ja täällä on sairaalan lapsettomuusklinikkakin kuulemma suljettu maaliskuuhun asti lääkäripulan vuoksi (?!), joten melko toivottomalta alkaa jo tuntumaan... Kuuntelevatkohan ylipäätään minua, jos vaadin että nyt selvitetään tämä ovulaatio-homma eikä tehdä mitään turhia hyytymistekijätestejä tms?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.