Tätä palstaa lukiessani on tullut taas mieleen yksi mielenterveyden mittari. Jos omat havainnot ja niihin perustuvat päätelmät poikkeavat ratkaisevasti oman elinympäristön ihmisten enemmistön samoista asioista tekemistä havainnoista ja päätelmistä, voi kysymyksessä olla lääketieteellistä hoitoa vaativa mielenterveyden tila.
Edellä mainittuihin tiloihin liittyy usein kuvitelmia salaliitoista, itseen kohdistuvista myrkytysyrityksistä, jopa säteilyttämisestä. Usein edellä mainittuihin toimenpiteisiin syyllistyvät viranomaiset, toisinaan ulkoavaruudesta tulleet oliot.
Tähän kuuluisi tietysti liittää pitkä linkkilista, jolla todistan sanomani tieteellisyyden, mutta säästän nyt lukijat siltä.
Edellä mainittuihin tiloihin liittyy usein kuvitelmia salaliitoista, itseen kohdistuvista myrkytysyrityksistä, jopa säteilyttämisestä. Usein edellä mainittuihin toimenpiteisiin syyllistyvät viranomaiset, toisinaan ulkoavaruudesta tulleet oliot.
Tähän kuuluisi tietysti liittää pitkä linkkilista, jolla todistan sanomani tieteellisyyden, mutta säästän nyt lukijat siltä.
Vastaukset 74
Vanhimmat
kiitos armeliaisuudestasi, oi suuri ?.
Psykiatria on sen verran vaikea laji, että jos on alapäätä tutkinut, ei kannata yläpäähän sotkeutua.
Se, kun on tieteenhaara, jossa kliinisiä ja objetiivisia mittausmetodeja ei ole paljon käytettävissä.
Koska asiantuntemukseni ei tosiaankaan riitä kaikkeen, otin tähän lainauksen Wikipedian skitsofrenian harhoja käsittelevästä artikkelista.
Harhaluulo eli ajatusharha (deluusio) on todellisuutta koskeva käsitys tai ajatus, jota henkilö pitää totena, vaikka se on todistettavasti epätosi.[1] Ajatusharha perustuu henkilön virhepäätelmiin, eikä sitä voi horjuttaa järkiperusteilla.[2] Harhaluulo ei ole sairaus ja nykyään voi olla vaikeaa päätellä milloin henkilö puhuu faktaa ilmenevien salaliittoteorioiden vuoksi.
Koska "nyt lukijoitasi" tunnustat tieteen olemassaolon ja hyödyllisyyden, et liene olekaan rokoushysteerinen.
"Harhaluulo eli ajatusharha (deluusio) on todellisuutta koskeva käsitys tai ajatus, jota henkilö pitää totena, vaikka se on todistettavasti epätosi.[1] Ajatusharha perustuu henkilön virhepäätelmiin, eikä sitä voi horjuttaa järkiperusteilla.[2]"
Uskotko oikeasti, että rokotteen ottajat ovat skitsofreenikkoja?
Tämä maailma nyt vaan menee niin, että enemmistön kuvaa olevasta pidetään oikeana, vähemmistön edellisestä poikkeavaa kuvaa harhana. Joten jos pidän jotakuta harhaisena, niin rokotehysteerikkoja, jotka näkevät salaliittoja, myrkyttäjiä yms. harhaisuuteen liityvää.
nuppi pelaa?
Elohopea on vaaraksi myös mielenterveydelle kuten tiedät, kaikkien muiden haittojen lisäksi. Tuo varmasti huikeaa vallantunnetta selittää elohopean saastuttamille ihmisille kuinka he vain kuvittelevat asioita. Voihan se tietysti tuoda myös rahaa tilille, provikkaa, kun ihmiset sitten ostavat erilaisia lääkkeitä erilaisiin kauniilla nimillä "diagnosoituihin" elohopean aiheuttamiin oireisiin ja sairauksiin.
Elohopea on varmasti ihmiselle ja muulle elolliselle myrkyllistä. Tämä pitää paikkansa, jos annokset ovat riittävän suuria tai kyseessä on elimistöön kertyvä elohopeayhdiste.
Nyt pitäisi jotenkin saada ymmärrykseen se, että sikainfluenssarokotteessa ei ole kertyvää elohopeaa, vaan suhteellisen nopeasti elimistöstä poistuvaa. Yhdessä rokoteannoksessa oleva määrä taas on niin pieni, että sillä ei ole mitään vaikutusta rokotteen saajaan.
Itämeren silakassakaan elohopea ei ole se ongelma, vaan syöntisuositukset on annettu suurikokoisten silakoiden sisältämien kloorattujen hiilivetyjen johdosta. Suomalaisissa kaloissa elohopeaa on ollut aiemmin syömäkelvottomia määriä sisävesien petokaloissa. Niidenkin osalta tilanne on huomattavasti korjaantunut.
Periaatteessa kaikille kemiallisille yhdisteille voidaan määrittää turvarajat. Tietty määrä on joko myrkyllistä tai ei ole. Ihmisiin ruiskutettavissa aineissa käytetään turvakertoimia, eli ainetta saa olla vain murto-osa turvarajasta. Toinen juttu on ihmiset, jotka saavat ilmeisesti psykosomaattisia oireita tietäessään altistuneensa jollekin, esimerkiksi kemikaalille, sähkölle tai avaruussäteilylle. Heidän osallaan lääketiedekin on melko voimaton, koska uskomuksia ei voida tieteelisin menetelmin tutkia, eikä näin olen parannuskeinoja löytää.
EI tutkita yhteisvaikutuksia, kerrannaisvaikutuksia, eikä voidakkaan tutkia. Vastauksia ei valmiina ole, mitä sitten us-kot?
Pneumokokkirokote tutkimus: Vertailu(!!?)rokotteina käytetään A-ja hepatiitti B-rokotteita! Tutkimuksessa käytettävät rokotteet voidaan antaa samanaikaisesti muiden lastenrokotteiden ja sikainfluenssarokotteen kanssa. Tämänkin rokotteen haitoista SAADAAN TULOS ei haittoja (samat vaivat vertailuryhmällä). Haittoja ei haluta tutkia eikä tutkita. Ei mitään TIEDETTÄ, uskon minä.
Tää rokotustiede on ihan sairasta.
…Aineita on käytetty satoja vuosia, satoja miljoonia käyttäjiä, ja myös tieteellisesti on todistettu, että ne eivät aiheuta humaltumista. …Juuri tällaisella ideologiallahan nämä Pandemrixin puolustajat ovat rokotteen turvallisuutta perustelleet. ...Aieella on vain sille todistettavasti määritellyt vaikutukset. ... No, kaikesta huolimatta sopivan seoksen ja olosuhteiden seurauksena nuo aineet todellakin aiheuttavat nauttijalleen humaltumista...
Eli olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä kaikkein tärkeimmästä kysymyksestä: ...Ei tiedetä mitä rokoteseoksen aineiden kaikki reaktiot uusine ketjureaktioineen pitävät sisällään? Mitä esim. tapahtuu kun tiomersaali hajoaa? Mitä aineita syntyy ja mihin ne vaikuttavat? Mitä kaikkea todella tapahtuu ja millä aikavälillä?
...Ja eihän esim. Guillain Barrén oireyhtymää pitäisi mitenkään edes teoriassa voida kehittyä piikkifanien väitteiden mukaan. Silti se vain on listattuna rokotteen haittavaikutuksiin?
sisältää yhtä paljon kuin rokote elohopeaa, skvaleeni imeytyy kalanpaistokseen käytetystä ruokaöljystä 30 minuutissa ihosi alle. Näiden kuumennus 200 C:hen tuottaa enempi tieteelle mysteeriisiä ketjureaktioita kuin joku rokote ikinä. Sitäpaitsi kalan metyleenielohopea imeytyy tutkitusti sikiöön toisin kuin tiomersaali.
Jos et ole tekopyhä ("en syä mitään minkä ketjureaktioita ei tiedetä tai ole tutkittu 100%sti) et paista koskaan mitään... etkä kylässäkään pistä 7 grammaa haukea suuhusi jookos.
Ruoansulatuskanavan erittämä suolahappo ja erilaiset entsyymit vaikuttavat kyllä siihen oliiviöljyn leeniin, siis eipä nyt voisi ihan yksyhteen vertailla.
ateriodeni jälkeen vielä havainnut seuraavia oireita:
Yleisesti: lymfadenopatia
Melko harvinaisesti: unettomuus
Hyvin yleisesti: päänsärky
Melko harvinaisesti: ripuli, oksentelu, vatsakipu, pahoinvointi.
Yleisesti: ekkymoosi,lisääntynyt hikoilu
Melko harvinaisesti: kutina, ihottuma
Hyvin yleisesti: nivelkipu, lihaskipu
Hyvin yleisesti: kovettuma, turvotus, kipu ja punoitus suussa, kuume, väsymys
Yleisesti: vilunväristykset, influenssankaltainen sairaus, reaktiot suussa(kuumotus, kutina)
Melko harvinaisesti: huonovointisuus
Anafylaksia, allergiset reaktiot, Kuumekouristukset
Angioedeema, yleistyneet ihoreaktiot, urtikaria
Harvinaisesti: Neuralgiat, ohimenevä trombosytopenia.
Hyvin harvinaisesti: Vaskuliittia ja siihen liittyvät ohimenevät munuaisoireet.
Neurologiset häiriöt kuten enkefalomyeliitti, neuriitti ja Guillain Barrén oireyhtymä.
Kun sinä kerran pidät noita rokotteen reaktioita ruokailusi jälkeisiin reaktioihin verrattavina, niin kannattaisiko tarkistaa jääkaapin hygieniataso jossakin vaiheessa...?
mitkä ovat oikeasti motiivisi tähän kirjoitteluun?miksi sinua häiritsee jos joku ajattelee toisin näistä asioista?eihän kaikki vaan ole aina samaa mieltä,eikä se tarkoita että on mielisairas jos on oma mielipide,vaikkei olisikaan valtavirrassa muiden kanssa!mukavaa päivää sinulle kaikesta huolimatta!
suvaitsevaisempaan suuntaan ajatteleviksi. Sama homma paistaa noissa pakolaisasioissa.
Proffasta en tiedä, mutta minua häiritsee se taikauskoisen hölynpölyn levittäminen, mitä rokotteiden suhteen vainoharhaiset täällä harrastavat.
häiritsee? Nimittäin hölynpölyähän leijailee joka puolella.
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/01/1032247
Olen ihan oikeasti sitä mieltä, että on väärin yllyttää ihmisiä toimimaan itselleen vahingollisesti. Tottakait on jokaisen oma asia, ottaako vastaan jonkun lääketieteellisen toimenpiteen, eli tässä tapauksessa rokotuksen. Mutta se ei ole enää oma asia, jos suosittelee samaa muille ihmisille ja perustelee suositustaan mitä ihmeellisimmillä "tiedoilla". Olen oikeasti huolestunut siitä, että osa ihmisistä uskoo rokotehysteerikkojen höpötyksiin ja jättää rokotukset ottamatta.
Minua ei todellakaan häiritse se, että ihmiset ajattelevat eri tavoilla asioista. Se on yksi elämän rikkauksista, että on erilaisia mielipiteitä. Puolustan ehdottomasti mielipiteen vapautta. Puolustan sananvapauttakin, mutta näen siinä vapaudessa myös vastuun velvoitteen. Vapauden nimissä ei mielestäni saa levittää vahingollista sanomaa.
että vastuullista toimintaa WHO:lta, kuten sopii tuon tason laitokselta odottaakin. Tuollaisessa tapauksessa ulkopuolinen puolueeton selvitys on ihan paikallaan, vaikka väite perustuisi lähinnä huhuihin. Jos väärinkäytöksiä on tapahtunut, niin tahalliset vastuuseen ja erehdyksien osalta toimintamallia tulee korjata.
Koska "huhaapuoli" on myöntänyt virheitään tai edes todistetuissa tapauksissa muuttanut kantaansa. Yhä vieläkin bioaseeksi suunniteltua tappavaa rokotetta työnnetään suoraan suoneen ja hehkutetaan seurannaisvaikutuksista, joista ei ole minkään valtakunnan näyttöä.
proffa uskoo, että juuri se rokotusten huonon puolen tunnustaminen on vahingollista. Minusta logiikka ei pelaa tuossa. Ottakaa rokot, ottakaa rokote on joukkopsykoosia...
Jospa minä ensi keväänä alkaisin mainostaa herkullista korvasieniraakasalattia näsiän kukinnoilla kauniisti koristeltuna. Nehän ovat vielä aitoja luonnon tuotteita ja siten mitä suositeltavinta murkinaa. Saattaisivat jopa kaikki vaivat parantua kerralla.
Olisiko asiassa muutakin kuin aste-ero rokotepelotteluun verrattuna? Minähän toki tietäisin reseptin vaarallisuuden, mutta jos rokotevastaisuudessaan ohittaa tietoisesti lääketieteellisen tiedon ja perustaa väittämänsä pelkkiin uskomuksiin, niin eikö jonkinlainen vastuu asiasta pitäisi kantaa.
Uskomukset ovat ihmisen vapaasti valittavissa, mutta jos niiden tyrkyttämisellä saattaa toisen ihmisen terveyden tai hengenvaaraan, pitäisi teon mielestäni olla rangaistava.
huonoista puolista pitäisi olla todellista tutkittua tietoa, ei pelkkiä lääketieteen vastaisia väitteitä. Suurin osa rokotevastustajien väitteistä on täysin tyhjän päällä.
Kaikissa tutkimuksissa rokotteiden hyödyn suhde verrattuna haittoihin on täysin kiistaton.
...että odottavien äitien ja pikkulastenkin on ehdottomasti kannattanut ottaa tämä adjuvantillinen rokote?
että sikaflunssa on nimenomaan odottaville vaarallinen. Onko sinulla esittää tutkimusta, jonka mukaan adjuvantillinen rokote olisi huonompi vaihtoehto kuin sikaflunssan riski.
Muuta rokotettahan ei Suomessa ole nyt saatavissa.
Jos jättää sanan "ehdottomasti" pois, niin oma vastaukseni on näillä tiedoin: Kyllä.
Vaimon työkaverin siskon kampaaja oli netistä lukenut, että korvasieniraakasalaatti oikaisee sisään kasvaneet varpaankynnet, auttaa tupakanpolton lopettamisessa ja nostaa mieskuntoa. Viranomaiset vaan eivät halua, että kansa saisi nämä kaikki hyödyt käyttöönsä, kun viranomaiset haluaa aina ihmisille vaan pahaa. Siksi ne yrittää kieltää raakojen korvasienten syönnin. Torillakin vaativat merkintää, että korvasienet ovat käsittelemättömänä erittäin myrkyllisiä. Kyllä sen pitää olla yksilön asia, miten sienensä syö ja hyvät reseptit kavereille jakelee. Laitan alle linkit, että kaikki voi varmistaa tiedon.
http/holmolantieto.fi
www.fuckimstupid.uk
esim. Pandemrixin valmisteyhteenvedon, niin siitä välittyy kokonaiskuva, jonka perusteella on pakko epäillä, että merkittäviäkin haittavaikutuksia sikiöön voi kohdistua. Olet varmaan jo lukenutkin, ...ajatuksen kanssa.
http://www.ema.europa.eu/humandocs/PDFs/EPAR/pandemrix/D-H1N1%20single%20PDFs/SPC/emea-spc-h832pu17fi.pdf
Näkemyksiini tässä asiakirjassa yleisen kuvan lisäksi vaikuttavat erityisesti seuraavat kohdat:
4.4 Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet
4.6 Raskaus ja imetys
Ja kun selosteeseen lisätään WHO:n ensisijainen suositus, Sveitsin lääkeviraston suhtautuminen adjuvantilliseen rokotteeseen, Saksan koko kansan suhtautuminen ja että siellä eliitti hankki juuri ei adjuvantillista rokotetta, Ranskalaisten suhtautuminen, sekä kymmeniä artikkeleita joissa kerrotaan rokotteseen liittyvistä haitoista. ...Eli koko Euroopan mittakaavassakin epäilys turvallisuudesta on hyvin yleinen. Ehkä siksikin, että tilastot vähän rokotettujen maiden kuolleista osoittavat pienempää kuolleisuus-% kuin monissa rokoteaktiivisissa maissa. ...Ja miksi odottaville on valmistettu eri rokote jos siihen ei ole todellista tarvetta?
Vaikka tutkimukset osoittavatkin sikiön olevan suuremmassa vaarassa influenssan suhteen muuhun väestöön nähden, pitää muistaa missä suuruusluokassa liikutaan ja mihin verrataan. Montako sikiötä suomessa vaurioituisi nyt influenssan vuoksi jos äitejä ei rokotettaisi ollenkaan. Tai että olisi odotettu ja hankittu se adjuvantiton? Entä jos tämä rokote osoittautuukin vahingolliseksi esim. 0,1-1% sikiöistä? Jo silloin se aiheuttaisi mitä todennäköisimmin enemmän vahinkoa kuin odottavien rokottamattomuus. ...Ja kun ottaa vielä huomioon, että rokote ei edes suojaa kaikkia, mutta aiheuttaa joskus voimakkaan influenssan kaltaisen reaktion, niin kai tämäkin jotain vaikuttaa.
Ja lopuksi, kun tietää kuinka talidomidikatastrofi syntyi, niin se kertoo, että sikiö on äärimmäisen herkkä ukopuolisten aineiden vaikutuksille. Se voi vaurioitua pysyvästi sellaisestakin, mistä aikuiselle ei ole mitään harmia. Tuolloin 1 ainoa äidin väärällä hetkellä nauttima tabletti riitti vahingon aikaansamiseksi. Sellainen panee vähän miettimään...
spekulointia.
Voihan se olla mutta suattaapi se olla olematikin. Kun lukee kaiken kuin piru raamattua, voi maalailla miltei sellaisen kuvan kuin itse haluaa.
Välittyy kokonaiskuva.... jos on porsaanpunaiset silmälasit. Minä kysyin tutkimuksia, en vahvasti asenteellista spekulointia?
ole lukenut valmisteyhteenvetoa... Se perustuu juuri yhteenvedettyihin tutkimustuloksiin. Vai luuletko että EMEA antaa julkaista spekulaatioita?
joissa luodaan mielikuvia, jotka ovat yhtä tyhjän päällä ja tyhjän kanssa. Kaupataan esim. äidintekemää ruokaa, vaikka se sisältää glutamaattia, johon eivät oikeat äidit koskisi.
äitien lapset ei muuten syö sitä mainosruokaa, jos ovat tottuneet syömään ruokaa, joka tehdään alusta alkaen itse ja mahdollisuuksien mukaan lähellä kasvatetuista ja tuotetuista peruselintarvikkeista.
Ettekös te rokotepelottelijat ole koko ajan väittäneet, etä rokotetta ei pidä ottaa, koska sitä ei ole tutkittu? Ja nyt vetoat tutkimustuloksiin? Kannattaisiko teidän sopia keskenään, mitä linjaa yritätte vetää, jotta ette vetelisi vuoron perään toisiltanne mattoa alta?
lukenut valmisteyhteenvetoa kunnolla. Siellähän juuri selostetaan kaikki tähän mennessä havaitut sikapiikin haittavaikutukset ja tiedon sanotaan olevan luotettavinta, mitä löytyy. Huvittaa vaan, ettei tuota yhteenvetoa THL:n sivuilta helpolla löydy, vaikka se pitäisi olla jokaisen nähtävillä, kuka piikkiä ajattelee.
rokotehimoiset.
Valmisteyhteenveto, pakkausseloste ja myyntipäällysmerkinnät ovat lääkkeissä ne viralliset dokumentit joiden perusteella tuotteen kauppakelpoisuus ja turvallisuus arvioidaan. Ne ovat siksi myös sisältämiensä tietojen osalta ainoa vahvistettu virallinen totuus tuotteesta. Niissä kerrotaan mm. sen hetkinen tutkimustilanne ja tiedossa olevat vaikutukset. Miksihän joillekin on mahdotonta ymmärtää tämä tosiasia. Seuraavassa esimerkki perustiedon väääristelystä:
VALMISTEYHTEENVETO kohta 4.6 Raskaus ja imetys; Tällä hetkellä ei ole tietoja Pandemrixin käytöstä raskauden aikana. Raskaana olevia naisia on rokotettu erilaisilla ei-adjuvanttia sisältävillä..., ...Pandemrixin käyttöä VOIDAAN HARKITA RASKAUDEN AIKANA JOS TÄMÄ KATSOTAAN VÄLTTÄMÄTTÖMÄKSI. Viralliset suositukset on otettava huomioon.
Rokoteuskovaiset ovat kuitenkin koko ajan väittäneet että rokotetta suositellaan raskaana oleville. Kohta 4.6 sisältöä ei mitenkään voida kyllä tulkita suositteluksi. ...Eikä tämä fakta voi muuksi muuttua kuin vain siinä tapauksessa, että tällainen suositus oikeastikin kirjataan valmisteyhteenvetoon. ...Vaikka tämäkin asia on selvä kuin pläkki, niin ei vain ole mennyt jakeluun.
kysymykseni oli:
"Onko sinulla esittää tutkimusta, jonka mukaan adjuvantillinen rokote olisi huonompi vaihtoehto kuin sikaflunssan riski."
Siis ei ollut näyttöä. Vain omia käsityksiä ja spekulaatioita valmisteyhteenvedosta. Olen kyllä lukenut valmisteyhteenvedon, mutta tulkinnat siitä jätän lääketieteen ammattilaisille.
Ps. En kirjoittanut tuossa välillä. Oli joku muu mielipiteensä ilmoittaja. Itse lopetan omalta osaltani keskustelun tähän. Rokotteella käyn kun tilaisuus tulee ja asiantuntijoihin luotan tästä eteenpäinkin enemmin kuin puoskareihin.
että jopa 440 keskenmenoa saadaan, jos 6 miljoonaa kansalaista käy sikapiikillä. Onneksi emme kaikki ole raskaana.
Etpä paljoa taida tietää normaaliraskauksista. Tiedätkö kuinka suuri prosentti raskauksista päätyy luonnolliseen keskenmenoon?
"Entä jos tämä rokote osoittautuukin vahingolliseksi esim. 0,1-1% sikiöistä? Jo silloin se aiheuttaisi mitä todennäköisimmin enemmän vahinkoa kuin odottavien rokottamattomuus."
0,1 - 1 % häipyy tilastoon. Ja tuo "Entä jos" Entä jos lehmä lentäisi? Sekin olisi vallan vekkuli näky.
"...että jopa 440 keskenmenoa saadaan, jos 6 miljoonaa kansalaista käy sikapiikillä."
Montako 6 miljoonasta oletit raskaana oleviksi ? Arvaas montako keskenmenoa Suomessa (reilusti alle viisi miljoonaa ihmistä) tapahtuu vuosittain? Munaat itsesi totaalisewsti kirjoittamalla asiasta, jota et ymmärrä.
Mistä peräkammareista teitä itsensä kanssa väitelleitä yleistieteen tohtoreita ja kaikkien alojen asiantuntijoita oikein sikiää? Olet naurettava pelle. Vielä kun liität mukavan salaliittoteorian juttuihisi, niin valmista tulee.
...Muuten, kirjoitan AINA tänne samalla nimimerkillä, joten tuo välissä oli joku muu. Ja tarkoitti ilmeisesti jo pitkälle edenneiden raskauksien keskeytymistä mitkä näyttävät yleistyneen rokotusten vuoksi. Siitä on mielestäni syytä odottaa kuitenkin virallisia tilastoja, ennenkuin voi ottaa kantaa.
Jonkun tutkimuksen mukaan jopa 30 % raskauksista voi päättyy keskenmenoon hyvin varhaisessa vaiheessa, eikä aivan tarkaa osuutta voi kukaan tietää, koska keskenmeno tapahtuu joskus myös heti hedelmöityksen jälkeen. Eikä niistä ollutkaan kysymys, vaan lapsista jotka syntyvät... eivätkö ne ole sikiöitä ennen sitä?
Mutta jos ei tajua mitä lukee, niputtaa useampia kirjoittajia yhdeksi, ja sitten kirjoittaa omia luuloja joiden kanssa tinkaa Itse itsään vastaan, niin kannattaisiko jo hakeutua hoitoon skitsofreenisien oireiden vuoksi...
mahdoton noudattaa, mitä olen noita juttuja seurannut. Rokotuksen kannattajat kun tuppaavat hyppimään vastustajien varpaille ja vastustajat taas vastaavasti kannattajien silmille. Molemmat ovat omalla tavallaan oikeassa ja kansalaisen on vaikeaa punnita, kumpi kuppi lopulta on painavempi.
Olen lukenut Pandemrixin valmisteyhteenvedon, enkä löytänyt siitä viitteitä merkittävistä sikiöön kohdistuvista haittavaikutuksista. Jos sellaisia olisi, rokote olisi kielletty raskaana olevilta. Jos on taipumusta hysteriiaan, lääkkeiden valmisteyhteenvetoja ei pitäisi lukea ollenkaan. Niissä kun on lueteltu kaikki mahdolliset sivuvaikutukset yleisistä erittäin harvinaisiin. Hysteerinen henkilö saa lukiessaan helposti kuvan, että kaikki sivuvaikutukset toteutuvat kaikkien kohdalla.
Olen itse nauttinut vuosikausia lääkettä, jonka erittäin harvinaisiin sivuvaikutuksiin kuuluu kuolema. Se on ollut vakavassa sairaudessa perusteltua, enkä ole juurikaan ollut huolestunut asiasta. Jos miljoonista lääkettä käyttävistä muutama erityistapaus on kuollut, on riski siedettävä. Riskini tukehtua seuraavaan pihviin on suurempi.
Talidomidilla ja sikarokotteella nyt ei vaan ole mitään tekemistä keskenään. Talidomidi oli erittäin ikävä tapaus lääketeollisuuden historiassa ja siitä on varmaankin otettu paljonkin opiksi teollisuuden ja viranomaisten keskuudessa. Pitää muistaa, että Talidomidi oli uusi kemikaali, rokotteita on käytetty pitkiä aikoja, vain käytettävä virus muuttaen.
taas on sanonut, että kun huomaa olevansa enemmistön kanssa samaa mieltä, on aika ryhtyä ajattelemaan!. Ei pidä olla hyväuskoinen hölmö, vaan kyseenalaistaa kaikki, mitä ns. asiantuntijat ja varsinkin media meille syöttää. Nykyäänhän puhuu vain raha ja ahneus, totuudella ei ole mitään merkitystä.
Tämä sinun mielipiteesi on kuin jostain 1400-1500 luvulta, kun ei hyväksytty Kopernikuksen ajatusta, että maapallo kiertää aurinkoa eikä päinvastoin niinkuin enemmistö väitti.
Olettaen, että viittaat minuun kirjoituksellasi, vastaan. Nythän taas siinä rokotehysteerikko kääntää asiat päälaelleen. Kopernikus oli tiedemies, vastustajat uskovaisia. Rokotteiden puolustajat, minä myös, perustelevat mielipiteitään tieteellä. Rokotushysteerikot siteeraavat epämääräisiä uskomuksia ja nettisaitteja kuin Raamatun jakeita. Niin että tervetuloa vaan nykyaikaan.
Minä kyseenalaistan kaiken. Myös rokotehysterian. Tajuan rokotteiden riskit, mutta myös rokottamattomuuden suuremmat riskit.
viitaten: Sanoit, että jos omat havainnot ja niihin perustuvat päätelmät poikkeavat ihmisten enemmistön tekemistä havannoista ja päätelmistä, voi kyseessä olla lääketieteellistä hoitoa vaativa mielenterveyden tila. Kuka tässä nyt sekoilee. Näinhän Kopernikuksen kohdalla juuri oli.
Rokotuksesta en ole puhunut mitään, et siis voi tietää minun mielipidettäni asiasta.
Esikopernikaaninen aurinkokuntamalli ei perustunut havaintoihin ja niistä tehtyihin päätelmiin vaan Raamatun käsityksiin asiasta. Siksi sen ajan rokotehysteerikot eli paavin kirkko vastusti Kopernikuksen ajatuksia. Meni pitkään Kopernikuksen jälkeen ennen kuin tähtitaivaasta alettiin yleisemmin tekemään mitään havaintoja. Siis: Kopernikus ei taistellut tiedettä vastaan vaan teki uuden tieteellisen todistuksen asioiden tilasta. En siis sekoile.
Olen pahoillani siitä, että tulkitsin hiukka hätäisesti sinut rokotehysteerikoksi. Se nyt vaan tuli ensimmäisenä mieleen, kun melko voimallisesti otit kantaa kirjoittamaani. Se ei varmaan ole kenellekään jäänyt epäselväksi, mitä mieltä minä olen rokotuksista ja länsimaisesta lääketieteestä.
Et maininnut aloituksessasi tiedettä vastaan änkyröiviä, vaan oman elinympäristön ihmisten enemmistön tekemien havaintojen ja päätelmien vastustajat. Minun käsitykseni mukaan tällaiset päätelmät saattavat olla kaukana tieteestä.
Hysteerikko en ole millään elämänalueella, päinvastoin. Vihaan kaikkea vouhkaamista ja hysterianlietsontaa.
Eihän se toki ole tiedettä, että suurin osa ihmisistä näkee taivaan usein sinisenä ja väittää järkevästi, että taivas on sininen. Jos joku sitten väittää taivaan olevan vihreä, pidämme häntä häiriintyneenä. Sama pätee tieteen suhteen. Tieteen tuloksia pidetään yleisesti totena, kunnes toisin todistetaan. Tiede on uudistuvaa. Mutta ilman todisteita uskominen tieteen vastaisiin ajatuksiin tulkitaan joko harhaiseksi tai uskonnoksi. Uskontoon perustuvia käsityksiä ei tarvitse todistaa, niihin vain uskotaan.
Vouhkaamista ja hysteerioita vastaanhan minäkin tässä painin.
"Elohopea on varmasti ihmiselle ja muulle elolliselle myrkyllistä. Tämä pitää paikkansa, jos annokset ovat riittävän suuria tai kyseessä on elimistöön kertyvä elohopeayhdiste.
Nyt pitäisi jotenkin saada ymmärrykseen se, että sikainfluenssarokotteessa ei ole kertyvää elohopeaa, vaan suhteellisen nopeasti elimistöstä poistuvaa. Yhdessä rokoteannoksessa oleva määrä taas on niin pieni, että sillä ei ole mitään vaikutusta rokotteen saajaan.
Itämeren silakassakaan elohopea ei ole se ongelma, vaan syöntisuositukset on annettu suurikokoisten silakoiden sisältämien kloorattujen hiilivetyjen johdosta. Suomalaisissa kaloissa elohopeaa on ollut aiemmin syömäkelvottomia määriä sisävesien petokaloissa. Niidenkin osalta tilanne on huomattavasti korjaantunut.
Periaatteessa kaikille kemiallisille yhdisteille voidaan määrittää turvarajat. Tietty määrä on joko myrkyllistä tai ei ole. Ihmisiin ruiskutettavissa aineissa käytetään turvakertoimia, eli ainetta saa olla vain murto-osa turvarajasta. Toinen juttu on ihmiset, jotka saavat ilmeisesti psykosomaattisia oireita tietäessään altistuneensa jollekin, esimerkiksi kemikaalille, sähkölle tai avaruussäteilylle. Heidän osallaan lääketiedekin on melko voimaton, koska uskomuksia ei voida tieteelisin menetelmin tutkia, eikä näin olen parannuskeinoja löytää."
HOHHOH MITÄ TEKSTIÄ sepustit. Oikeesti niin myrkylliselle aineelle kuin mitä etyylielohopea on, ei pitäisi olla mitään turvarajaa, koska sitä ei pitäisi laittaa ihmisiin ollenkaan. Tiedäthän ihminen on pienistä osista koostuva kokonaisuus. Jos erittäin läpäisykykyinen hermomyrkky menee keskushermostoon saattaa ihan minimaalinen määräkin olla jo haitaksi kuten nykyajan kasvaneista sairausmääristä voidaan päätellä.
niin mitä helvettiä sielä sitten ylipäätään on sitä elohopeaa
Halusimme tai emme, elämme maailmassa, jossa altistumme joka päivä jatkuvasti erilaisille kemiallisille yhdisteille. Ei kuitenkaan kannata hukata elämäänsä siihen, että pelkää niiden vaikutuksia koko ajan. Todennäköisesti kemikaalialtistus voi lyhentää elämäämme jonkun päivän tai kuukauden, mutta toisaalta kemikaalit pidentävät elämäämme vuosikausia. Ilman tällä hetkellä käytössä olevia lääkkeitä moni nyt elävä olisi kuollut.
Jos tiomersaali on niin vaarallista kuin kuvailet, ihmettelen miksi ripsiväriä käyttäviltä naisilta ei aivot mätäne tai piilolinssejä käyttävät ihmiset eivät halvaannu. Kumpikin ryhmä altistuu tiomersaalille päivittäin.
Rokotteessa ja monessa muussa käytetään elohopeayhdiste tiomersaalia säilytysaineena. Se on myrkyllistä niin kuin kaikki säilytysaineet esimerkiksi ruokasuola. Kysymys onkin siitä, paljonko ainetta joutuu ihmiseen.
Säilöntäaineena se voitaisiin korvata tai jättää kokonaan pois, joten montaa syytä elohopean käytön jatkamiseen ei tosiaan tule mieleen.
Säilöntäaineeksi voidaan valita joku muu. Hermomyrkyt kuten etyylielohopea ovat liian haitallisia ihmisille.
Ehkä lääketiede on onnistunut pidentämään elinikää tai sitten se johtuu hyvinvoinnin kasvusta yleensä.
Mutta totuus on se että monet sairaudet ja häiriöt lisääntyvät ja yhä suurempi joukko ihmisiä joutuu syömään lääkkeitä säännöllisesti mitä erilaisempiin oireisiin, jotka on sitten "diagnosoitu" eri sairauksiksi hienoilla tieteellisillä tutkimuksilla. Lääketeollisuutta se ei tietenkään haittaa, jos kaikki syö lääkkeitä ja rahantuloa ei voi estää.
kyllähän syöpätilastot on karua luettavaa. Eiköhän syy esim. syöpien lisääntymiseen löydy juurikin näistä kaikenmaailman säilöntäaineista ja muista kemikaaleista.
Lääketiede on tuonut mukanaan käytännöllisesti katsoen kaiken eliniän kasvusta. Esimerkiksi elintason nousu ja sen mukana tullut runsaampi ravinto on jo kääntänyt kehitystä elinikää lyhentävään suuntaan. Töiden keventyminen vaikuttaa kumpaankin suuntaan. Istumatyö tuo elintasosairauksia; toisaalta ei enää kuolla raskaan työn kaatamina.
Lääketieteen kehitys ei tietystikään ole ollut pelkkää lääkkeiden käyttöä vaan paljon muutakin. Kokonaisuutena verrattaessa niiden elämää, joilla on käytettävissään nykyaikainen lääketiede niiden elämään , joilla sitä ei ole, on melko helppoa valita, kmpaan joukoon haluaa kuulua. Teki sillä lääketieteellä joku voittoa tai ei. Ruokakaupatkin tuottavat omistajilleen voittoa, eikä niihin jätetä sen takia menemättä.
Evidence and research—both new and old—show that mercury causes or plays a significant role in the following health issues:
* Allergies
* Asthma
* Nearsightedness & Farsightedness
* Autoimmune diseases
* Amylotrophic lateral sclerosis
* Ankylosing spondylitis
* Myasthenia gravis
* Parkinson's disease
* Alzheimer's disease
* Schizophrenia spectrum disorders
* Borderline personality disorder
* Anxiety
* Panic attacks
* Dysbiosis
* Leaky gut syndrome
* Attention deficit hyperactivity disorder (ADHD)
* Learning disabilities
* Endocrine problems
* Depression
* Obsessive-compulsive disorder
* Manic depressive disorder
* Rheumatoid arthritis
* Juvenile arthritis
* Lupus erythematosus
* Multiple chemical sensitivities
* Environmental illness
* Chronic fatigue
* Fibromyalgia
* Sciatica
* Gastritis
* Irritable bowel syndrome
* Colitis
* Crohn's disease
* Sleep disorders
* Anorexia nervosa
* Floaters in the eyes
* Bulimia
* Hypothyroidism
* Yeast syndrome
* Uncontrollable weight gain
* Hair loss
* Constipation
* Flatulence (gas)
* Shifted circadian rhythm (inability to sleep on a normal schedule)
* Hypoglycemia
* Hyperglycemia
* Multiple Sclerosis
* Weak immune system
* Tinnitus (ringing in the ears)
* Grinding teeth while sleeping
* ...and many more.
http://amalgamillness.com/
Kun oli juttua TV:ssä lääketeollisuuden tautitehtailusta niin lääketeollisuuden edustaja sanoi jotain, että lääketeollisuuskin voittoa tavoittelevaa toimintaa ja että kai heilläkin nyt on sentään oikeus tavoitella parempaa tuottavuutta.
Lääketiede ja nykyinen lääketeollisuus eivät ole aivan sama asia. Lääketiede on tuonut paljon hyvääkin, mutta rahanhimo ohjaa tutkimuksia ja teollisuutta tottakai siihen suuntaan, että kaikkien ihmisten tulisi vetää jotain lääkkeitä eli ikäänkuin maksaa veroa lääketeollisuudelle.
Vaikka lääketiede olisi nostanut elinikää niin ei se välttämättä ole nostanut elämänlaatua vaan päinvastoin moni elää lääkekoukussa.
samoja haitallisia lisäaineita, joita olemme pitkällejalostetuissa eineksissäkin nähneet. Aineita löytyy jopa valkoisesta laivamaalista alkaen ja aina joutuu tutkimaan, ennen kuin uskaltaa nielaista.
ihmetellä, miksi rokotuksen haitoista vaietaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8644223
Tottakait lääketeollisuus voittoon pyrkivänä toimijana haluaa kasvattaa tuotteidensa käyttäjämääriä. Lopullisen päätöksen lääkkeen käyttämisestä tekee reseptilääkkeissä kuitenkin hoitava lääkäri. Lääkärit eivät ole lääketehtaiden palkkalistoilla, joten heillä on vapaa päätäntävalta asiassa. Käsikauppalääkkeissä valta ja vastuu on jokaisen omissa käsissä. Mainontaan kannattaa suhtautua kriittisesti. Esimerkiksi vitamiineja ja kivennäisaineita syövistä 90 % syö niitä turhaan. Itse en periaatteesta käytä muita käsikauppalääkkeitä kuin parasetamolia ja hydrokortisonia.
Lääkekoukut ovat ehkä ehkä hieman urbaanilegendan puolella. Vain harvat lääkkeet aiheuttavat riippuvuutta ja niitä yleensä määrätään ihmisille, joiden hoitoon ei ole muita vaihtoehtoja. Esimerkiksi jotkin psyyken tilat vaativat lääkkeitä, joiden ikävänä sivuvaikutuksena on riippuvuus. Näissäkin tapauksissa lääkkeettömyys on se huonompi vaihtoehto.
Vakavampi tapaus lääkkeiden käytössä ovat laitoshoidossa olevat vanhukset, jotka tainnutetaan sängyn pohjalle hoidon helppottamiseksi, kun henkilökunta ei riitä. Vanhuksia usein ylilääkitään muutenkin, kun potilaat eivät itse ymmärrä syövänsä useaa lääkettä samaan vaivaan.
Viittaat ilmeisesti laivamaalilla titaanidioksiidiin, jota käytetään väripigmenttinä niin maaleissa kuin lääkkeissäkin. Ei se siitä tee vaarallista. Ruokasuolaakin käytetään monessa teollisessa prosessissa, mutta ei se siitä muutu myrkyllisemmäksi.
Kemikaaleista ja niiden vaarallisuudesta puhuttaessa menevät usein luvut sekaisin. Esimerkiksi sikarokotteessa on tiomersaalia niin paljon, että aikuisen miehen tappamiseen tarvitaan puolitoista miljoonaa rokotetta. Eli Suomeen ostetuilla rokotteilla voitaisiin ihan oikeasti tappaa neljä ihmistä, jos heihin ruiskutettaisiin kaikki maahan tuotavat rokotteen yhdellä kertaa.
"Eli Suomeen ostetuilla rokotteilla voitaisiin ihan oikeasti tappaa neljä ihmistä, jos heihin ruiskutettaisiin kaikki maahan tuotavat rokotteen yhdellä kertaa."
Uskotkohan tohon kirjoittamaasi itsekkään !
Jos yhteen ihmiseen tuuppaa vaikka vain 100 piikkiä samalla kertaa niin väitän että aika heikolla hapella on sen toimenpiteen jälkeen ja hengen lähtö lähellä !
Ihan maalaisjärjellä ajateltuna !
Eiköhän jo kymmenen piikkiä samaan aikaan saa kenet vaan ottamaan lukua !
> Lääkärit eivät ole lääketehtaiden palkkalistoilla, joten heillä on vapaa päätäntävalta asiassa.....
Lääkärit eivät ole lääketehtaiden palkkalistoilla.
Siksipä herää kysymys, miksi he tuntevat niin kovin suurta sympatiaa lääketehtaita ja niiden tuotteita kohtaan?
Kerro, että ne tavalliset pillerinostajatkin ymmärtävät tämän kuvion ja yhteydet!
Laskuesimerkkini koski nimenomaan tiomersaalin myrkkyvaikutusta. Toisaalta turvakertoimet ovat niin suuret, että muidenkaan vaikuttavien aineiden osalta ei tappava annos taitaisi toteutua vielä sadalla piikillä. En erityisemmin rakasta piikkejä, joten en halua koekaniiniksi.
Lääkärit varmaan tuntevat suurta sympatiaa lääketehtaiden tuotteita kohtaan, koska ne ovat heidän työssään suuri apu. Ei siihen sen suurempia salaliittoja tarvita.
Juttu sinänsä ovat olleet lääkefirmojen lääkäreihin kohdistamat koulutukset ja muut matkailut, jotka ovat vähintään lähennelleet lahjontaa. Niilläkin käsittääkseni kuitenkin taistellaan markkinaosuuksista, eikä niinkään haeta yleistä sitouttamista lääketeollisuuteen.
Kunpa tehtäisiin rokotetesti jossa riskiryhmään kuuluvaan henkilöön tuupataan 100 kappaletta pandemrix rokotetta, ja jos mitään mainittavaa haittaa ei tapahdu voitaisiin rokote julistaa turvalliseksi !
Todellista rokotetestausta parhaimmillaan !
että lääkäreillä on muutama lääkefirmojen osake. Ja nämä mainitsemasi lahjontaa hipovat edut ovat varmasti yksi syy kaikkien normaalienkin vaivojen medikalisoimiseen. Tästä hyvänä esimerkkinä on naisten vaihdevuosien hormoonilääkitykset. Eiköhän luonnolla ole tarkoituksensa vaihdevuosiinkin ja nyt sitten on naiset saatu hoitamaan sitä hormooneilla ikuisen nuoruuden toivossa. Mutta tutkikaapa rintasyöpätilastoja. Mikä hurja nousu sen jälkeen, kun hormoonihoidot aloitettiin.
Suon mielelläni vaihdevuosioireista kärsiville naisille lääkkeiden tuoman helpotuksen. Ei luonnollistenkaan muutosten aiheuttama epämiellyttävä oireilu ole ihmiselle tarpeellista.Hormonihoitojen ja rintasyövän yhteyksistä on puhuttu, en ole nähnyt yhtään asiasta tehtyä tieteellistä tutkimusta. Suurimman osan rintasyöpien yleistymisestä, kuten monen muunkin syövän yleistymisestä selittää se, että yhä useammat ihmiset elävät vanhemmiksi ja ehtivät saada syövän ennen kuolemaansa.
Naurattaa rahaa lääkkeillä tahkoavien ja elohopean käyttöä puolustavien keksimät vertaukset kaloissa olevaan metyylielohopeaan, joka on aivan eri juttu kuin tiomersaalin etyylielohopea.
EHKÄ TURVARAJAT PÄTEVÄT TAPPAVAN ANNOKSEN MÄÄRÄÄN, MUTTA TUSKIN MUUHUN. Pienikin määrä erittäin myrkyllistä hermomyrkkyä voi olla kenties monien keskenmenojen syy ja varsinkin aiheuttaa muutoksia ihmisen elimistön toimintoihin ja siten johtaa erilaisiin oireisiin, häiriöihin ja sairauksiin pidemmällä aikavälillä.
kiirettä pitämään tällaisilla tutkimuksilla, mitkä lopettaisivat rahan virtaamisen lääkefirmojen kassaan. Mm. suolistosyöpä on yhä nuorempien ihmisten sairaus eli sen lisääntymistä ei selitä väestön ikääntyminen. Rintasyöpäpotilaat, joita minä olen tavannut, ovat kaikki käyttäneet hormonihoitoja vaihdevuosioireisiin.
Herää kysymys: mahtaako gyn.prof.:lla olla lääkefirmojen osakkeita?
Niin mitäs niitä vertailemaan. Metyylielohopea on ravintoketjussa rikastuva ympäristömyrkky, jota voi elimistöön kertyä haitallisia määriä ravinnon mukana. Aiheuttaa tarpeeksi kerryttyään Minamata-sairauden. Tiomersaali taas on elimistöstä melko nopeasti poistuva säilöntäaine, jota käytetään esimerkiksi sikainfluenssarokotteessa 5 mikrogrammaa eli gramman miljoonasosaa. Jos tiomersaali aiheuttaisi rokotehysteerikkojen pelkäämällä tavalla keskenmenoja, se olisi maailman paras ja vähäriskisin katumuspilleri. Kas kun eivät ole alkaneet markkinoida, nämä ahnimuslääketehtaat.
Se, etten minä ole lukenut tutkimuksia hormonihoitojen ja rintasyövän yhteyksistä ei suinkaan tarkoita, etteikö sellaisia tutkimuksia olisi tehty. Jopa todennäköisesti tehty, onhan asiasta keskusteltu jo pitkään.
Olisipa edes jonkun yhtiön osakkeita, niin ei tarvisisi eläkkeellä kittuutella. Olen avoimesti tuonut keskusteluun osallistumisen motiivini julki. Ei ole mitään salattavaa.
Se, ettei hysteerisesti vouhota ja liioittele rokotusten haittoja, ei tarkoita, että haitoista vaiettaisiin. Kuten olen aikaisemminkin sanonut, kaikkiin lääketieteellisiin toimenpiteisiin liittyy myös riskejä ja haittoja. Olisi ihanteellista, ettei näin olisi, mutta näiden kanssa on vaan elettävä.
Pitää nähdä, että on vaihtoehdot A ja B ja arvioida kumpaankin liittyvät riskit. Jos ottaa rokotuksen, voi saada sivuvaikutuksia, jotka tunnetaan hyvin. Rokotehysteerikkojen lietsomat kauhukuvat eivät kuulu riskeihin, ne kuuluvat iltasatuihin, joilla pelotellaan lapsia. Skvaleeni tulee, jollet ole kiltisti! Rokotuksen ottamalla pienentää riskiä saada sairaus, joka voi johtaa kuolemaan. Kuoleminen sikainfluenssaan on harvinaista, mutta ei taudin sairastaminen muutenkaan ole mukavaa, eikä hyödyksi. Rokotehysteerikot sanovat, että sairastamalla saa pysyvän immuniteetin. Saakin, mutta samalla tavalla kuin rokotuksesta; vain viruksen nykyistä muotoa vastaan. Ja jos rokotehysteerikkojen mielestä sikainfluenssa on kiva juttu, niin miksi pitäisi saada immuniteetti?
Summa summarum: suomalainen gyn.prof. on yhtä viisas. Ei vaikene, mutta ei myöskään vouhota.
Järjen äänestä.