Ikävä syö

Minulla on niin ehtynyt olo ilman sinua. Niin sanoinkuvaamaton ikävä jotain, jota ei voi sanoin selittää. Kaikki on muuten hyvin, mutta sieluani syö ikävä sinun luo. Oikeastaan tekisin mitä vain, jos saisin sinut lähelleni.

"jos sä tahdot niin, tuon sulle Tiibetin vuoteeseen, tai siirrän pohjoisen luoteeseen, aina uudelleen ja uudelleen"

Tämä biisi mistä nämä sanat on lainattu, on käsittämättömän kaunis. Aivan kuin sinäkin. Ja nämä sanat tuovat aina mieleen sinut. Kaikki on kyllä päällisin puolin hyvin, mutta en osaa sanoa, kuinka kauan. En tiedä, kuinka kauan ihmiset jaksavat pitää kulissia yllä, vaikka sielu kaipaa jotain aivan muuta. Sinähän sen varmasti tietäisit.

" sillä ilman sinua hukun öihin sekaviin"

Olen ollut sinusta pitkän aikaa kiinnostunut. Olen pahoillani etten ole tuonut sitä aina tarpeeksi selkeästi esiin. Kaikki ei ole mennyt kuin elokuvissa, eikä varmasti tästä eteenpäinkään tule menemään. Mutta minä toivon vain, että aamu on ainoastaan pienen hetken päässä. Sinä olet niin sellainen, sellainen taistelija. Et kai sinäkään aina niin varma ole voimistasi, mutta seisot silti aina jaloillasi. Eihän se sinulta onnistuisi, kaatua nyt joka iskusta. Ja kyllähän minä tiedän, vaikka et arvaisikaan. Kyllä tiedän jotain sinun asiostasi, vaikka et niistä niin kovin ole puhunutkaan, koskaan. Mutta olenhan minäkin joutunut paljon ihmisten kanssa olemaan, ja huomaan kyllä, että sinullakin on kuoresi. Minä olen katsellut sinua aikoinaan niin tarkkaan, että tiedän sinun jokaisen arpesi ja jokaisen naurunryppysi. Ja arvet, nehän tulevat taisteluista, tiedäthän, suuremmista tai sitten pienemmistä. Sinun silmänkulmiisi tulevat naurunjäljet, ne kertovat, että naurettukin on. Kunhan ilo voittaisi aina vain kivun.

"ilman sinua olen puolitiessä helvettiin"
1546129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 154

Vanhimmat

Mullakin on kamala ikävä sua. Haluaisin olla kanssasi - aina. :´)

Äänestä
  • Hemmetti kun oli kauniisti sanottu..

    Äänestä

  • R....Mies kirjoitti:

    Hemmetti kun oli kauniisti sanottu..

    Sitä se rakkaus teettää... Vielä kun se minun mieheni sen ymmärtäisi.

    Äänestä

  • kohti sisintä kirjoitti:

    Sitä se rakkaus teettää... Vielä kun se minun mieheni sen ymmärtäisi.

    Oletko Ap.(kohti sisintä) ? Mikä sun etunimen eka kirjain on ?

    Äänestä

  • R... kirjoitti:

    Oletko Ap.(kohti sisintä) ? Mikä sun etunimen eka kirjain on ?

    En ole ap. Etunimen eka kirjain on M.

    Äänestä

  • kohti sisintä kirjoitti:

    En ole ap. Etunimen eka kirjain on M.

    Ok...Toivotaan että ymmärtää :)

    Äänestä

  • R... kirjoitti:

    Ok...Toivotaan että ymmärtää :)

    minkä? elämän tarkoituksen, olemuksen muodon kultaisen tässä universumissa?
    Hyvän, pahan, intohimon, kauneuden.. empaattisuuden, suuren sydämen, tahdon avuliaisuuden ja ystävyyden.
    Onnen, ilon sekä kivun, tuskan jonka kuitenkin voittaa voima rakkauden?

    "Make love your goal" Tee rakkaudestasi tavoitteesi.. tarkoituksesi..

    http://www.youtube.com/watch?v=ShN8UIk5-mw

    Äänestä

  • Jii. kirjoitti:

    Ymmärtää, että haluan olla hänen kanssaan. Puutteistaan ja inhimillisistä virheistään huolimatta arvostan häntä suuresti ja haluaisin olla hänen kanssaan kaikkina elämäni päivinä.

    ...toivottavasti hän näkee kaiken edellä mainitsemasi ja toimii sen mukaisesti eikä hylkää minua lopullisesti.

    mitä mä teen tälle nykyiselle elämällä, jätänkö vaan, haluatko niin,kestätkö.

    Äänestä

  • täälläkinolet kirjoitti:

    mitä mä teen tälle nykyiselle elämällä, jätänkö vaan, haluatko niin,kestätkö.

    Pidä nykyinen elämäsi, mutta ota minut siihen mukaan. Ei minuun tarvitse paljoa aikaa tuhlata. Jos pari kertaa viikossa silittäisit päätäni ja halaisit, eläisin oikein leveästi.

    Äänestä

  • kohti sisintä kirjoitti:

    Pidä nykyinen elämäsi, mutta ota minut siihen mukaan. Ei minuun tarvitse paljoa aikaa tuhlata. Jos pari kertaa viikossa silittäisit päätäni ja halaisit, eläisin oikein leveästi.

    kerro kesästä, mitä tykkäsit siitä,haluaaisitko lisää.

    Äänestä

  • tietäähaluu kirjoitti:

    kerro kesästä, mitä tykkäsit siitä,haluaaisitko lisää.

    Kesä meni vähän sekavasti. En toivoisi ihan samanlaista enää...

    Äänestä

Näinhän se on - syö ja nakertaa sisältäpäin...en tiedä kenelle meni tämä hieno viesti mutta halusin kommentoida kuitenkin kun samaa kaiverrusta on sisälläni, joskus enemmän ja joskus vähemmän.....kuitenkin melkeinpä jatkuvasti.

Äänestä
  • Minulta ikävä söi maksan sisältäpäin, joten maksa piti vaihtaa. Lääkäri kyllä väitti, että syynä oli viinankäyttö, mutta itse veikkaan ikävää.

    Äänestä

  • Viinamies. kirjoitti:

    Minulta ikävä söi maksan sisältäpäin, joten maksa piti vaihtaa. Lääkäri kyllä väitti, että syynä oli viinankäyttö, mutta itse veikkaan ikävää.

    !

    Äänestä

ihan niin kuin minä olisin tuon kirjoittanut :o tunnen noin erästä "ystävääni" miestä kohtaan :)

Äänestä

ikävä syö..kuolisikohan se jos ei antaisi sille ravintoa?
Tuntuu kuin olisit kirjoittanut minulle.
Niin kaunis on sinun kirjoitus.

Äänestä

liikahti isosti... laitoin tuon kappaleen sähköpostiin aikaisemmin hänelle jonka vieressä tahtoisin olla, ihan kaikella sillä mitä olen, enkä enää salailla, piilotella tai estellä.. vaan rohkeasti uskaltaa niinkuin aluksikin.
Anna anteeksi minulle virheeni ja kilpeni, muurin jonka mursit. ;´)

http://www.youtube.com/watch?v=vzxxBpMH1-Y

Äänestä

vain sinä voit sanoa näitä sanoja! Rakastan sinua, enkä osaa enää elää ilman sinua! Näiden hetkien jälkeen elämääni jää pysyvästi tyhjä kohta! Olen siitä varma. Rakastan sinua!!!

Sanoinko jo että rakastan Sinua!

http://www.youtube.com/watch?v=7mSTVJLnCRM&feature=related

Äänestä
  • täytetty kohta?.. eikä koskaan enää tyhjyyttä?

    Äänestä

kauniita sanoja menee näillä palstoilla hukkaan, ja niiden myötä tunteita.

Äänestä

ja kirjoituksesi. Olisin voinut kirjoittaa samoin hänelle, jota jatkuvasti kaipaan. Hän, jonka yritän joka päivä unohtaa, mutta johon ihastun joka päivä entistä enemmän. Ikävä on jo syönyt minua liian pieneksi, en tiedä miten kauan jaksan.

Hänkin on taistelija, ihana taistelija, joka kaikesta huolimatta jaksaa aamusta toiseen. Miksen saa ottaa häntä illalla syliini? :'(

"jos sä tahdot niin, muutan kirjoille Andorraan, jos vielä siellä sut nähdä saan"

Äänestä
  • sinäkin taidat olla sellainen taistelija!

    Äänestä

  • Aloittava kirjoittaja kirjoitti kuin itsekin hänelle kirjoittaisin. Samoin kuin sinä ****a. minäkin olen yrittänyt kovasti unohtaa. En siksi etten haluaisi sitä, mutta tiedän että se ei ole mahdollista. Siksi olenkin vihainen itselleni. Päätin aikoinaan, että en rakastu keneenkään, en sen jälkeen mitä tuli kun viattomasti ihastuin. Mutta minulta ei kysytä. Ja nyt, hän tuli elämääni, eikä lähde pois vaikka kuinka pyristelen. Haluan olla taas se riippumaton ja vapaa, mutta aina kun saan ajatuksiltani hetken rauhan hänestä, on hän taas läsnä. Miksi? Ehkä siksi, että tiedän että hän on se, mitä varten olen edes olemassa. Tiedän myös että hänellä on tunteita minua kohtaan. Näen sen hänestä, aivan kuin läpivalaistuna. Kaikki hänen katseensa, olemuksensa, tekemisensä, puheensa, kaikki kun olen lähettyvillä tai jopa kun olen kaukana. Ja se kipinöinti mitä koen hänen kanssaan. Kaiken pitäisi siis olla hyvin, mutta ei. Se ei vain ole mahdollista.

    Yritän unohtaa. En voi. Miksi ajatukseni eivät anna minulle rauhaa?

    Äänestä

  • ****i kirjoitti:

    Aloittava kirjoittaja kirjoitti kuin itsekin hänelle kirjoittaisin. Samoin kuin sinä ****a. minäkin olen yrittänyt kovasti unohtaa. En siksi etten haluaisi sitä, mutta tiedän että se ei ole mahdollista. Siksi olenkin vihainen itselleni. Päätin aikoinaan, että en rakastu keneenkään, en sen jälkeen mitä tuli kun viattomasti ihastuin. Mutta minulta ei kysytä. Ja nyt, hän tuli elämääni, eikä lähde pois vaikka kuinka pyristelen. Haluan olla taas se riippumaton ja vapaa, mutta aina kun saan ajatuksiltani hetken rauhan hänestä, on hän taas läsnä. Miksi? Ehkä siksi, että tiedän että hän on se, mitä varten olen edes olemassa. Tiedän myös että hänellä on tunteita minua kohtaan. Näen sen hänestä, aivan kuin läpivalaistuna. Kaikki hänen katseensa, olemuksensa, tekemisensä, puheensa, kaikki kun olen lähettyvillä tai jopa kun olen kaukana. Ja se kipinöinti mitä koen hänen kanssaan. Kaiken pitäisi siis olla hyvin, mutta ei. Se ei vain ole mahdollista.

    Yritän unohtaa. En voi. Miksi ajatukseni eivät anna minulle rauhaa?

    Mitä tekisin ilman sua, miten voisin onnistua?
    Mä niinkuin perho oisin, vailla siipiä.
    Lentoon pääsisi lainkaan en, suru suuri sydämen.
    Peittäis auringon ja mun varjoon pitäis hiipiä.

    Finlanders - valon toit

    Juuri noin voisin hänelle sanoa, jos vain voisin.

    Äänestä

  • ****i kirjoitti:

    Aloittava kirjoittaja kirjoitti kuin itsekin hänelle kirjoittaisin. Samoin kuin sinä ****a. minäkin olen yrittänyt kovasti unohtaa. En siksi etten haluaisi sitä, mutta tiedän että se ei ole mahdollista. Siksi olenkin vihainen itselleni. Päätin aikoinaan, että en rakastu keneenkään, en sen jälkeen mitä tuli kun viattomasti ihastuin. Mutta minulta ei kysytä. Ja nyt, hän tuli elämääni, eikä lähde pois vaikka kuinka pyristelen. Haluan olla taas se riippumaton ja vapaa, mutta aina kun saan ajatuksiltani hetken rauhan hänestä, on hän taas läsnä. Miksi? Ehkä siksi, että tiedän että hän on se, mitä varten olen edes olemassa. Tiedän myös että hänellä on tunteita minua kohtaan. Näen sen hänestä, aivan kuin läpivalaistuna. Kaikki hänen katseensa, olemuksensa, tekemisensä, puheensa, kaikki kun olen lähettyvillä tai jopa kun olen kaukana. Ja se kipinöinti mitä koen hänen kanssaan. Kaiken pitäisi siis olla hyvin, mutta ei. Se ei vain ole mahdollista.

    Yritän unohtaa. En voi. Miksi ajatukseni eivät anna minulle rauhaa?

    "Tiedän myös että hänellä on tunteita minua kohtaan. Näen sen hänestä, aivan kuin läpivalaistuna. Kaikki hänen katseensa, olemuksensa, tekemisensä, puheensa, kaikki kun olen lähettyvillä tai jopa kun olen kaukana. Ja se kipinöinti mitä koen hänen kanssaan. Kaiken pitäisi siis olla hyvin, mutta ei. Se ei vain ole mahdollista."

    Mikä ei ole mahdollista? Miksi? Jos teillä molemmilla on tunteita toisianne kohtaan... Mitä odotat?

    Äänestä

  • ****i kirjoitti:

    Aloittava kirjoittaja kirjoitti kuin itsekin hänelle kirjoittaisin. Samoin kuin sinä ****a. minäkin olen yrittänyt kovasti unohtaa. En siksi etten haluaisi sitä, mutta tiedän että se ei ole mahdollista. Siksi olenkin vihainen itselleni. Päätin aikoinaan, että en rakastu keneenkään, en sen jälkeen mitä tuli kun viattomasti ihastuin. Mutta minulta ei kysytä. Ja nyt, hän tuli elämääni, eikä lähde pois vaikka kuinka pyristelen. Haluan olla taas se riippumaton ja vapaa, mutta aina kun saan ajatuksiltani hetken rauhan hänestä, on hän taas läsnä. Miksi? Ehkä siksi, että tiedän että hän on se, mitä varten olen edes olemassa. Tiedän myös että hänellä on tunteita minua kohtaan. Näen sen hänestä, aivan kuin läpivalaistuna. Kaikki hänen katseensa, olemuksensa, tekemisensä, puheensa, kaikki kun olen lähettyvillä tai jopa kun olen kaukana. Ja se kipinöinti mitä koen hänen kanssaan. Kaiken pitäisi siis olla hyvin, mutta ei. Se ei vain ole mahdollista.

    Yritän unohtaa. En voi. Miksi ajatukseni eivät anna minulle rauhaa?

    "Haluan olla taas se riippumaton ja vapaa, mutta aina kun saan ajatuksiltani hetken rauhan hänestä, on hän taas läsnä. Miksi? Ehkä siksi, että tiedän että hän on se, mitä varten olen edes olemassa."

    Tahdot tästä huolimatta olla riippumaton ja vapaa? Kuinka kauan, ainako? En usko, ja jos hän on todella se, mitä varten olet olemassa, niin teidän pitäisi olla yhdessä.

    Äänestä

  • ****a kirjoitti:

    se ei ole mahdollista, koska syntyisi kolmiodraama enkä ole "pesänrikkoja". Siksi haluaisin unohtaa ja siirtyä eteenpäin koska hän on toisen. Silti hän pysyttelee lähelläni vaikka itsekin tietää, ettei voi. Haluaisin olla riippumaton tällaisesta hölmöilystä. Olla taas vahva ihminen, joka ei tarvitse ketään. Mutta minäkin olen kuten muut ja ajattelen jatkuvasti "entä jos sittenkin". Tunne jonka hänen kanssaan koen on kuin olisin löytänyt sen puuttuvan palasen siihen kohtaan, joka aina on muiden kanssa tuntunut tyhjältä. Toisin sanoen, en koskaan ole ennen tuntenut itseäni niin ehyeksi kuin hänen kanssaan.

    Aloittava kirjoitus sivusi kuorta ihmisen ympärillä. Minäkin olen kuoren itselleni kehittänyt ja se suojaa maailmalta. Mutta sitten tulee ihminen jota vastaan ei auta ne kaikki suojat mitä maailmalla olen itselleni kehittänyt. Ja se on tottumattomalle hurja kokemus, kun seisoo toisen ihmisen edessä sellaisena kuin on, ikään kuin poikana miehen ruumiissa. Hän katsoo lävitseni eikä jätä mitään salattavaa.

    Mikä sinä yrität puolestasi unohtaa?

    ,,minua koskettaa tämä suuresti..lienetkö Hän jota kohtaan minulla suuret tunteet...jotka eivät ota loppuakseen vaikka aikaa kuluu,tai sitten et ole Hän..
    Meitä näitä kaipaavia on pilvin pimein..
    Mutta minä toivon Rakkautta kaikille!!!! ;)

    Äänestä

  • ****i kirjoitti:

    se ei ole mahdollista, koska syntyisi kolmiodraama enkä ole "pesänrikkoja". Siksi haluaisin unohtaa ja siirtyä eteenpäin koska hän on toisen. Silti hän pysyttelee lähelläni vaikka itsekin tietää, ettei voi. Haluaisin olla riippumaton tällaisesta hölmöilystä. Olla taas vahva ihminen, joka ei tarvitse ketään. Mutta minäkin olen kuten muut ja ajattelen jatkuvasti "entä jos sittenkin". Tunne jonka hänen kanssaan koen on kuin olisin löytänyt sen puuttuvan palasen siihen kohtaan, joka aina on muiden kanssa tuntunut tyhjältä. Toisin sanoen, en koskaan ole ennen tuntenut itseäni niin ehyeksi kuin hänen kanssaan.

    Aloittava kirjoitus sivusi kuorta ihmisen ympärillä. Minäkin olen kuoren itselleni kehittänyt ja se suojaa maailmalta. Mutta sitten tulee ihminen jota vastaan ei auta ne kaikki suojat mitä maailmalla olen itselleni kehittänyt. Ja se on tottumattomalle hurja kokemus, kun seisoo toisen ihmisen edessä sellaisena kuin on, ikään kuin poikana miehen ruumiissa. Hän katsoo lävitseni eikä jätä mitään salattavaa.

    Mikä sinä yrität puolestasi unohtaa?

    et välttämättä olisi "pesänrikkoja". Ehkä olet se "oikea ihminen oikeassa paikassa"... Varsinkin jos tunteet ovat molemmipuolisia. Ja entäs jos se toinenkin joutuu pitämään jonkinlaista kuorta päällä, koska pelkää kolhuja... Elämä on välillä ihmeellistä ja outoja asioita voi tapahtua...:)
    Kannattasia varmaan kertoa tunteista ja tuntemuksista sille toiselle!

    Äänestä

  • osui... kirjoitti:

    En vain pysty. Miten voin mennä sanomaan toiselle suhteessa elävälle ihmiselle tällaisia asioita? Rintaa kouristaa... Toisaalta luulen, että hän kyllä tietää miten ajattelen, vaikka en sanaakaan hänelle sanoisi. Haluasin kyllä kertoa hänelle kahden, miten hän on saanut elämäni sekaisin, mutta en voi mennä sitä tekemään tilanteen ollessa tämä. Kynnys vain on liian suuri.

    Jos hän tuntee samoin kuin minä, ei epäselvyyttä asiassa ole. Miksi sitten hän haluaa elää toisessa suhteessa antamatta edes mahdollisuutta... Jos tietäisin hänen olevan sinkku, en viivyttelisi hetkeäkään. Mutta nyt en oikeasti tiedä enää mitä asian kanssa teen.

    Onko hänen kuorensa se, että hän elää parisuhteessa vain suhteen vuoksi, haluamatta edes mitään syvällisempää sisältöä. Mietin myös, että näen kaikkien tuntemieni ihmisten suhteet täysin uudessa valossa, mikäli he omaavat yhtä suuria tunteita.

    "Voiko milloinkaan kumpikaan toista rakastaa? Jääkö kiertämään tietään muistoineen. Eikö milloinkaan, kumpikaan ketään löytää saa? Yksin jäätyvät, luodut toisilleen."
    http://www.youtube.com/watch?v=Z8uj-RhdigI

    Äänestä

  • osui... kirjoitti:

    et välttämättä olisi "pesänrikkoja". Ehkä olet se "oikea ihminen oikeassa paikassa"... Varsinkin jos tunteet ovat molemmipuolisia. Ja entäs jos se toinenkin joutuu pitämään jonkinlaista kuorta päällä, koska pelkää kolhuja... Elämä on välillä ihmeellistä ja outoja asioita voi tapahtua...:)
    Kannattasia varmaan kertoa tunteista ja tuntemuksista sille toiselle!

    ...silloin kun saa olla oma aito itsensä toisen seurassa niin se on oikeaa..
    ..aattelen niin,kuoret saa heittää pois..

    Äänestä

  • ja,,upposi kirjoitti:

    ...silloin kun saa olla oma aito itsensä toisen seurassa niin se on oikeaa..
    ..aattelen niin,kuoret saa heittää pois..

    on vain keino selvitä,
    Joku on sinut todella nähnyt paljaana
    vapaana itsenäsi!! Sinä hänet!!! "Käsittämättömän helppoa"kohdata
    ihminen kaikkien kuorien, roolien takaa, eikö vain? Aivan vapauttavaa elää ilman pelkoa minkään menettämisestä, uhattuna olemista, olla vapaasti "tyhmä" oma itsensä, arvostelematta,arvioimatta,
    katsella vaan yrittämättä muuttaa mitään, ymmärtää itseään ja toista= rakastaa. Ja mitä se saakaan aikaan ? Taidat tietää.

    Äänestä

  • Sukellus >--+--0> kirjoitti:

    Olo oli todella vapautunut hänen kanssaan. Tuntui että voisin puhua mistä hyvänsä. Löysin siis ns. "sielunkumppanin" mutta etenemisjärjestys on nyt vähän hukassa. Mietin myös, että hän joka kovasti yrittää unohtaa, voisi unohtamisen sijaan antaa ajan kuljettaa ja katsoa joka kortin, mitä tästä seuraa. En tiedä liittyvätkö tunteeni keneenkään tässä ketjussa, mutta jos niin hullu sattuma maailmankaikkeudessa olisi käynyt, toivoisin että hänkin ottaisi asian jollakin tavalla esille. Kuitenkin parisuhteessa elävän on helpompi puhua muillekkin vaikka ystävyden varjolla kuin sinkun varatulle alkaa suoraan julistamaan rakkauttaan häneen.

    Jos nyt voisin luottaa siihen, että juuri sinä olet hän, tule seuraavan kerran luokseni kun näemme ja ota asia jollakin tavalla puheeksi. Tiedät kyllä mitä sanatta olen jo kertonut sinulle. Ja vaikka et olisikaan hän... tule silti. Elämässä voi tapahtua outoja asioita kuten sanottua. Ollaan toiveikkaita, kaikki me kaipaavat.

    Äänestä

  • se läpivalaistu kirjoitti:

    niin..asiaa laitoit.Hyvää yötä tällä erää myös Hänelle ja sinulle..
    ..erottakoon vain,meidät sata vuotta,niin kasvosi aina muistaisin,
    tunne tällainen ,ei tule suotta milloinkaan..

    Äänestä

  • ****i kirjoitti:

    Aloittava kirjoittaja kirjoitti kuin itsekin hänelle kirjoittaisin. Samoin kuin sinä ****a. minäkin olen yrittänyt kovasti unohtaa. En siksi etten haluaisi sitä, mutta tiedän että se ei ole mahdollista. Siksi olenkin vihainen itselleni. Päätin aikoinaan, että en rakastu keneenkään, en sen jälkeen mitä tuli kun viattomasti ihastuin. Mutta minulta ei kysytä. Ja nyt, hän tuli elämääni, eikä lähde pois vaikka kuinka pyristelen. Haluan olla taas se riippumaton ja vapaa, mutta aina kun saan ajatuksiltani hetken rauhan hänestä, on hän taas läsnä. Miksi? Ehkä siksi, että tiedän että hän on se, mitä varten olen edes olemassa. Tiedän myös että hänellä on tunteita minua kohtaan. Näen sen hänestä, aivan kuin läpivalaistuna. Kaikki hänen katseensa, olemuksensa, tekemisensä, puheensa, kaikki kun olen lähettyvillä tai jopa kun olen kaukana. Ja se kipinöinti mitä koen hänen kanssaan. Kaiken pitäisi siis olla hyvin, mutta ei. Se ei vain ole mahdollista.

    Yritän unohtaa. En voi. Miksi ajatukseni eivät anna minulle rauhaa?

    omien ajatusten ja tunteitten kanssa.
    vaikka yrittää unohtaa, niin enempi tuottaa tuskaa ja ikävää.
    aina mielessä ja ajatuksissa kulkee, jokainen asia hänestä muistuttaa.
    niinkuin totesin sinulle sen minkä kaiverrutin, on totta.
    en sinusta ylipääse, enkä enää jaksakkaan yrittää.
    mielessä ja sydämmessäni aina kuljet.
    sielä ihanalla omalla paikallasi, jonne paikkasi teit.
    ikuisesti sinun.
    (m)->(n)

    Äänestä

  • "....." kirjoitti:

    Ei ihmisen ole hyvä yksin tunteineen olla ,siksi kaksi luotiin.
    Sinä tulit vai jostain syystä elämääni,kaiversit nimesi "sydämeeni",en olisi tahtonut niin käyvän,mutta oliko "tilaus"rakkaudelle..vaiko tapahtuu asoita elämässä,niihin ei vaan itse voi vaikuttaa.
    Tietysti se on rikkautta kaikki mitä kokee ja tuntee,köyhää tää elo muuten olisi.
    Sanovat viisaat että kaikella on tarkoituksensa,aika näyttää sitten mikä tämän tarkoitus.
    Tyhmäähän tämä on tietysti täällä kirjoitella..toisaalta muitakin kaipaavia,samassa veneessä niin sanotusti.
    Toivon kaikkea hyvää teille kaikille ja Hänelle.
    Naiselta meni tää.

    Äänestä

Toivottavasti pystyt tuon hänelle joskus ilmaisemaan.

Äänestä

Kaunis kirjoitus ja tuo laulu on tuttu...
Kiitos näistä sanoista.
Toivon, että tämä olisi juuri Sinulta minulle.

Äänestä

tää mulle

Äänestä

Tämä oli pitkästä pitkästä aikaa kaunein ja koskettavin teksti, kiitos.
Meneekö miehelle?

Äänestä

tää mulle

Äänestä

Harvinaisen hieno sanoitus oli tuossa. Piti googlata esiin kun ei lainaukset sanoneet mitään. Kiitos tästä. Jään kuvittelemaan että aloitus oli minulle, vaikka en voi tietää enkä edes usko että olisi... Kosketti vain joka tavalla... Jos Hän miettisi minusta noin haluaisin tietää sen, kerro sille omalle hänellesi...

Äänestä

mikä sinua sitten estää? Kirjoituksesi perusteella on aika kovaa olla ilmaisematta tunteitaan jollekin... olisit rohkea....

Äänestä

Kyllä kosketti minunkin sydänalaani kirjoituksesi, ihan sydän taisi heittää muutaman voltin :)

Todella kauniisti kirjoitit, kuten tässä jo ovat muutkin kommentoineet. Kiitos siitä, mieleni oli maassa mutta sait minut hymyilemään. Saanen hetkeksi lainata tekstiäsi ja tehdä pilvelleni pienen linnan.

Tämä Hectorin biisi on minustakin todella kaunis ja vaikka sitä muutkin esittävät, itselleni se kolahtaa aina Hectorin esittämänä. Ihme ettei levyni ole jo puhki

Minun elämäni ei ainakaan ole mennyt kuten elokuvissa ja tuskin tulee menemäänkään, vaikka eipä taitaisi paskempi kuva olla...jos tykkää tragikoomisista selviytymistarinoista :D Happy end odottaa vielä nurkan takana ja mitä kulissien kunnossapitoon tulee...taitaa onnellinen loppu antaa odotuttaa vielä jatkossakin. Kunhan kulissit edes yhden huteran tuen varassa huojuisivat ;)
Kyllähän sitä kulisseja jaksaa jonkin aikaa pystyssä pitää, mutta mikä on kannattavaa ja onko sen takia kuljettava onnensa ohi? Ja missä vaiheessa ne lopulta romahtavat? Milloin kaikki on yhdentekevää?

Arpinen taistelija niin ja kuori se on kanamunallakin :)

Silmänurkissani naururypyt tai kuten kauniisti ilmaisit naurujäljet ilmaisevat todellakin, että naurettu on ja toivottavasti ei hymy ihan heti hyydykkään. Kipu kertoo, että vielä ollaan elossa, vaikka ei aina niin mukava seuralainen olekkaan. Ja kyllä useimmiten ilo voittaa kivun.

Kiitos vielä kauniista viestistäsi kuka lienetkin ja siitä, että sain edes pienen hetken verran haaveilla tämän olevan Häneltä jota ikävöin ja kaipaan. Sanasi osuivat ja upposivat niin syvälle, että jos tämä olisi minulle olisin sulaa laavaa ja kulissitkin olisivat tulessa. Toivottavasti saat kertoa tuntemuksesi ja ajatuksesi Hänelle, jolle viestisi olit kirjoittanut.

Ja aamuaurinko valaisisi taivaanrantasi :)

Äänestä
  • Itsekin olen siihen ihan koukussa, vaikken enää tiedä kuka on kohde ei kait kukaan oikeastaan. Moni ihana ihminen. ehkä minua vartenkin on jossian joku kelle tuon omistaisin.Jos sä tahdot niin, tulen kallioiden läpi.

    Äänestä

on jäänyt epäselväksi, että miksi vain seurailet/katselet minua muttet ota yhteyttä?

Äänestä
  • Kiitän aloittajaa - lukeminen teki onnelliseksi.

    Kun elämässä on ollut riittävän ahtaalla, kirkastuu mikä elämässä on todella tärkeää.
    Ei raha, ei asema eikä mikään muukaan, mitä tavallisesti ajatellaan, vaan lämmin ihmissuhde.

    Rakkautta jokaiselle toivon.

    Äänestä

  • mieli tekisi vastata tuohon,
    yksinkertainen vastaus tai hyvin monimuotoinen.
    En vain pysty, sekoittuu niin monia tuntemuksia liian syviä.
    Sitten vielä yksi turha syy.
    No ei auttanut.... :(
    edes yritin.

    Äänestä

  • : ) kirjoitti:

    mieli tekisi vastata tuohon,
    yksinkertainen vastaus tai hyvin monimuotoinen.
    En vain pysty, sekoittuu niin monia tuntemuksia liian syviä.
    Sitten vielä yksi turha syy.
    No ei auttanut.... :(
    edes yritin.

    Voi Taivas..ei tälläisiä kirjoituksia voi ohittaa. Tuo sama kappale on koskettanut jo jonkin aikaa minunkin sisintäni, joka tuntuu päivä päivältä hauraammalta. Ikävä on todella syövä sisältä. Ei osaa ajatella kuin haaveilla vain. Niinkuin yksi sanoi, kannattaako tälläiselle antaa ravintoa? Minkäs teet, kun se herää jokaisesta kauniista sanasta tai musiikista. Ei sitä voi edes tukahduttaa. Sen voima on niin valtava.
    Siksi kai meitä on täällä niinkin monta. Herkkää ja kaunista sielua, joita ilman tämä maailma olisi paljon kylmempi paikka elää.Joten kiitos että olette olemassa kuten sinäkin, Rakas Ystäväni, jonka joskus vain menetin...

    Äänestä

  • : ) kirjoitti:

    mieli tekisi vastata tuohon,
    yksinkertainen vastaus tai hyvin monimuotoinen.
    En vain pysty, sekoittuu niin monia tuntemuksia liian syviä.
    Sitten vielä yksi turha syy.
    No ei auttanut.... :(
    edes yritin.

    Se turha syy on, että et ole rakastanut ketään ennen. Et fyysisesti etkä henkisesti. Mitä sitten. Ei sitä tarvitse hävetä.

    Menneisyyden arvet painaa - ymmärretään, mutta jos et uskalla heittäytyä ne saavat sinusta otteen.

    Äänestä

  • ?:) kirjoitti:

    itseltään kieltää,
    siihen itsensä lujemmin sitoo !
    Seuraus syö sisältä alati.
    Ja kun tuo heittäytymisen taitokin
    tietyltä osin on olemassa...

    Töihin siitä käsiksi...

    Äänestä

  • : ) kirjoitti:

    itseltään kieltää,
    siihen itsensä lujemmin sitoo !
    Seuraus syö sisältä alati.
    Ja kun tuo heittäytymisen taitokin
    tietyltä osin on olemassa...

    Töihin siitä käsiksi...

    että tuo on totta
    (..itseltään kieltää,
    siihen itsensä lujemmin sitoo)
    nim. kokemusta on :-D

    Äänestä

  • : ) kirjoitti:

    itseltään kieltää,
    siihen itsensä lujemmin sitoo !
    Seuraus syö sisältä alati.
    Ja kun tuo heittäytymisen taitokin
    tietyltä osin on olemassa...

    Töihin siitä käsiksi...

    Tuosta ei nyt saa kukaan mitään selvää.

    Äänestä

  • sivusta totean kirjoitti:

    että tuo on totta
    (..itseltään kieltää,
    siihen itsensä lujemmin sitoo)
    nim. kokemusta on :-D

    olla vastakappaleeni ?
    Kenties ?
    Nyt unia, ; )))))
    työputkea...
    siksi harvakseltaan.
    M R S

    Äänestä

  • ; ) kirjoitti:

    olla vastakappaleeni ?
    Kenties ?
    Nyt unia, ; )))))
    työputkea...
    siksi harvakseltaan.
    M R S

    kyllä jos "minä olen suomeksi ja sinä olet englanniksi"

    ja tiedän että töitä on ;-D

    Äänestä

  • HUI !!! kirjoitti:

    kyllä jos "minä olen suomeksi ja sinä olet englanniksi"

    ja tiedän että töitä on ;-D

    Arvoituksesi ;) ehkä "se" löytyy...noista...
    (nöyryyttä edes vähän...)
    Mistä tiedät ? Mielenkiintoista... ; - ?
    Sain sinulta valoa päivään!!!!!
    Tiedät mihin menen taas ?
    Hymyilen: ) Hieman vallaton...

    syömmein sykähti
    ja hymy huulillani kirjoitan
    halaus
    kyllä tiedän minne menet
    voisinpa tulla....
    mutt hirveen hyvä fiilis on ollut
    jo montapäivää
    ett pitäisikö pelottaa
    ei!!

    Äänestä

  • no huh huh !!! kirjoitti:

    syömmein sykähti
    ja hymy huulillani kirjoitan
    halaus
    kyllä tiedän minne menet
    voisinpa tulla....
    mutt hirveen hyvä fiilis on ollut
    jo montapäivää
    ett pitäisikö pelottaa
    ei!!

    monta päivää ?
    vaihtelevaa ollut
    mun oma vika
    Kovin vähän tunnisteita sun..
    Halaus sinulle ja unia kauniita
    En vain tiedä missä sinä meet? : (
    Kuitenkin : )))
    Ei tasapuolista!!!!!

    Äänestä

  • HUI !!! kirjoitti:

    kyllä jos "minä olen suomeksi ja sinä olet englanniksi"

    ja tiedän että töitä on ;-D

    :)

    Äänestä

  • oc kirjoitti:

    :)

    hyvin sinä hui hui !!!!!
    ei oikeudenmukaista ei...: )

    Äänestä

  • ; ) kirjoitti:

    hyvin sinä hui hui !!!!!
    ei oikeudenmukaista ei...: )

    nukuin ;-D
    nukuithan sinäkin ?!
    t. huihuttelija

    Äänestä

  • voi kyllä kirjoitti:

    nukuin ;-D
    nukuithan sinäkin ?!
    t. huihuttelija

    unesi ansainnut !
    Nukuin kunnes heräsin sinua odottamaan...
    Vähäsanainen olet, miksi niin ujonlainen ?
    Notkea kestävä olet...arvelisin.
    Huihui mitä olet tehnyt,mitä teet ?

    Äänestä

  • : ) kirjoitti:

    unesi ansainnut !
    Nukuin kunnes heräsin sinua odottamaan...
    Vähäsanainen olet, miksi niin ujonlainen ?
    Notkea kestävä olet...arvelisin.
    Huihui mitä olet tehnyt,mitä teet ?

    ja epäilys suuri !?
    Notkea... hmm kyllä onnekseni ;-D
    mitä tehnyt? elän prossessien keskellä
    päämäärä selkeä mutta aikaa vievä
    kysyy kärsivällisyyttä
    annan itseni hajota jotta tulisin oikeasti vahvaksi
    tarvitsisin sinua...luet minua oikein .. ja luotan sinuun
    ymmärrän kuitenkin että tämä tieosuus on yksin kuljettava
    Sinä?! Miten voit?
    ..väheneekö tapaamismahdollisuutemme ?!
    Ymmärrätkö tätä?

    Äänestä

  • ujo päivä kirjoitti:

    on sitä sun juttua ( vaihdoin sanan ,hymy)
    varovaisuutta,
    tiivistettyä selkeyttä, näkemystä : ) katsella erilaisesti
    kärsivällisyys kehittyy ; )
    Tarvitsen myös sinua, elän kanssasi tavallaan...Siinä on käsittämätön voima.
    Missä menet tiellä, en tiedä, mutta lähtöjään jo tiesimme kaiken oleellisen...Niin.
    Raskas taival takana, joku amm. voisi todeta ...
    Olen ollut enemmän ja vähemmän, olot tulevat menevät, olen jättänyt ne(yrittänyt)omilleen, odotellut tuota "voimaantumista". Miksi tapaamismahdollisuudet vähenisi,
    en ole keksinyt mitään sellaista, ja tiedät että ajattelen kaikkia mahdollisuuksia jo ennakolta. Tiedän vain tämän kaiken pohjalla olevan, jota ei mikään muuta. Se tietoisuus on ja pysyy. : ) Uniasi valvon.

    on itkupäivä...kyyneleitä vain valuu (ei tulehdusta hahaa... ;-) )
    onko sinulla tänään kaikki ok? Mistä tämä johtuu?
    vaihtele vain sanojani , olen.....sinä tiedät
    naurattaa minuakin
    Olen unelmieni rajamailla..menossa johonkin jota olen odottanut
    kokoelämäni
    olen kuin magneetti avaruudessa johon iskeytyy "planeetat" eli asiat tai ihmiset
    jotka vievät unelmaani eteenpäin
    ja minua pelottaa ihan hirveästi..ja onnellisesti
    ikävä on suunnaton....se tunne kun toinen on ohuen seinän takana
    voisit koskettaa mutta jokin estää
    jos siellä ........
    joka ilta olemme sylikkäin
    tunnen joskus tuoksusi...no niin hullu mikä hullu?! ;-)

    Äänestä

  • mutta tänään kirjoitti:

    sinusta tulee jotain suurta, sinä olet aina kaivannut jotain...
    suvun perintöä liekö....: )
    Mene unelmiasi kohti ja tiedä olen aina kanssasi,
    mitä ikinä tapahtuukaa olen sinulle aina olemassa,
    sinulla aina mahdollisuus koskettaa minua
    pelot on jotain minkä vain rakkaus poistaa ja tiedät...
    Ajattele silloin sitä ! Et voi tehdä yhtään enempää etukäteen,
    murehtimalla, tee silloin parhaasi kun hetki on, se riittää : )
    Jos ikävälle annettaisiin pieni rooli, rakkaudella eteenpäin mennään ja muista ei ole rohkeutta ilman pelkoa. Sylikkäin tuoksusi tunnen, olet niin minussa, en erota itsestäin. Salaperäistä missä menet, kadottanut sillä tavalla kun elät niin voimakkaasti minussa. Muista että tyhmä, pöljä, hullu mitä ikinä vapauttaa,olematta jotain jota pitäisi vaalia ! Helpottaa kun ei tarvitse olla muuta kuin
    oma tyhmä itsensä. Eli olen nykyisin vielä pöljempi, nauran paljon itselleni...
    Sinua ajatellen, koska oikeasti voitaisiin jutella...
    En tosiaan tiedä missä nytkin olet,eikä ole unohdusta!!! minut paikallistaa kyllä : )
    Niin missä siellä ; )

    Äänestä

  • , ) kirjoitti:

    olen vain vähän malttamaton
    kuin ...... ...
    Eihän haittaa : ) Taidan "seota" mutta mitä väliä
    ei huomaa eroa mihinkään, onnellinen!! ei sanoin kuvata :))
    " malttamaton vain " :))

    Äänestä

  • : ) kirjoitti:

    olen vain vähän malttamaton
    kuin ...... ...
    Eihän haittaa : ) Taidan "seota" mutta mitä väliä
    ei huomaa eroa mihinkään, onnellinen!! ei sanoin kuvata :))
    " malttamaton vain " :))

    "kiirus päivä" että en ehdi kirjoittamaan mitään ..oikeestaan
    niin ihanasti kirjoitat....haluan vastata mutta en näillä sivustoilla
    to-pe-la ?!
    pe. noin 12?... onko mahdollisuutta nähdä?!
    Hui olenko seonnut...minä olen sinuun
    ja oletko/olemmeko me varmoja
    siitä että sinä oot sinä ja minä oon minä?!
    halaus ja..... :-D

    Äänestä

  • tänään on ... kirjoitti:

    vielä sen että
    tänään menen taas sinne missä....ja mistä
    jos satut muistamaan
    kuvia
    noh vähän sekavaa..myönnän
    Hyvää keskiviikkoa ;-D
    apuaaa....mutta hymyilyttää

    Äänestä

  • tulin jatkamaan kirjoitti:

    vielä sen että
    tänään menen taas sinne missä....ja mistä
    jos satut muistamaan
    kuvia
    noh vähän sekavaa..myönnän
    Hyvää keskiviikkoa ;-D
    apuaaa....mutta hymyilyttää

    myös ja ikävä äääh
    pe tekee tiukkaa,
    la parempi ilta
    kuvia sieltä...mihin ryntäisin apua....taas sinne olenko hypännytmahdollisesti ensimmäiset 6kk silloinääh ja juttelin ääneen
    huusin itselleni,sekö...p
    hymyilen ja ikäväni helpottaa

    Sopis meihin/muhun nää jutut, joten oletko/oletteko varmoja että ihan oikealle juttelet(te)? Miksi ei voi selvittää asioita niiden oikeiden kanssa suoraan, tällaiset ei mahdu oikein minun ajatusmaailmaan ja minua ainakin loukkaa jo ajatuskin siitä, että minulle ei voi muka puhua? Just tän takia en näillä palstoilla viihdy, jokainen kuvittelee olevansa niin yksilöllinen ja silti meitä on samoissa tilanteissa niin monta... itse ainakin olen koittanut suoraan asioida ja siksi mua loukkaakin jos olet hän, täällä huutelisit mutta et minulle vahingossakaan? en halua uskoa että olisit mun "Hän".

    Äänestä

  • ällöttää palstat kirjoitti:

    Sopisi myös minuun/meihin. Vaikken tähän olekaan aiemmin kirjoittanut.
    Suosin suoraa asiointia IRL.
    Joskus tällaiset paikat ovat hyviä siihen, että voi hetken tuulettaa tunteitaan, tai koota ajatuksiaan. Tosin saattavat myös mennä entistä enemmän sekaisin.
    Itse en ole ottanut asioita esille oikeassa elämässä siitä syystä, että pelkään saavani päälleni "kylmää vettä".. Koska mikään ei oikeastaan loppujenlopuksi sano toisin..

    Äänestä

  • tulin jatkamaan kirjoitti:

    vielä sen että
    tänään menen taas sinne missä....ja mistä
    jos satut muistamaan
    kuvia
    noh vähän sekavaa..myönnän
    Hyvää keskiviikkoa ;-D
    apuaaa....mutta hymyilyttää

    oma syynsä miksi täällä huutelee
    väärin ja vaaransa
    tosiaankaan ei ole voinut kellekään sanoa
    tai olisi pitäny toimia niiden mukaan paremminkin
    suora keskustelu kuitenkin haussa
    joskus keinot vain onnettomia selviämisessä
    ihmismäisiä
    heikkouksiaan katsellessa aikansa.....ne itsestään
    vain ....haihtuvat

    Äänestä

  • : ) kirjoitti:

    myös ja ikävä äääh
    pe tekee tiukkaa,
    la parempi ilta
    kuvia sieltä...mihin ryntäisin apua....taas sinne olenko hypännytmahdollisesti ensimmäiset 6kk silloinääh ja juttelin ääneen
    huusin itselleni,sekö...p
    hymyilen ja ikäväni helpottaa

    huomenta
    la ei käy minulle pläääh vaika vuokses kyllä...
    mutta...katsellaan helmikuu parempi
    pysähtynyt minäkin
    täällä "huutelen" ja kun tää voi olla totta?!oikeesti!!
    olen hämmentynyt
    ps. ymmärrän tuon kaiken..mitä kirjoitat/kirjoitit
    haluatko minust tunnisteit
    pää ei nyt keksi
    myöhemmin
    oot ihana ja...jätän oikeeseen maailmaan

    Äänestä

  • : ) kirjoitti:

    oma syynsä miksi täällä huutelee
    väärin ja vaaransa
    tosiaankaan ei ole voinut kellekään sanoa
    tai olisi pitäny toimia niiden mukaan paremminkin
    suora keskustelu kuitenkin haussa
    joskus keinot vain onnettomia selviämisessä
    ihmismäisiä
    heikkouksiaan katsellessa aikansa.....ne itsestään
    vain ....haihtuvat

    höyrystyä
    ikkunalle jääkukaksi
    kaikille iloksi
    sulaa haihtua
    sataa kastella
    ja joskus taas kukkia

    sellaista : ) elämä

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    höyrystyä
    ikkunalle jääkukaksi
    kaikille iloksi
    sulaa haihtua
    sataa kastella
    ja joskus taas kukkia

    sellaista : ) elämä

    sitä riittää
    nytkin jäljelle jäi
    ja on koko elämä
    Sen tiedän. ; )

    Äänestä

  • : ) kirjoitti:

    sitä riittää
    nytkin jäljelle jäi
    ja on koko elämä
    Sen tiedän. ; )

    nyt sekaisin...tai minä olen edelleen sitä?!
    Olisi jo kuukausi kesään tai...ja odottaisin
    sitä että ..vesi on lämmintä uimiseen
    ja ilma kuin linnunmaitoa...niin sitä ihminen odottaa
    aina jotain
    elämä tässä ja nyt ..elää täysillä tai siellä missä on
    vaikka eilisessä
    ken ymmärtää ihmisen sydäntä..outoja polkuja voi kulkea?!
    tuolla aiemmin jo kirjoitin että la ei toimi :-(
    mutta...jatkaa myöh...
    yöt sylissäsi hymyillen ;-D

    Äänestä

  • tää meni kirjoitti:

    murehdi, kyllä tämä tästä....
    : ))))) edestä löytyy.

    Äänestä

  • tää meni kirjoitti:

    nyt sekaisin...tai minä olen edelleen sitä?!
    Olisi jo kuukausi kesään tai...ja odottaisin
    sitä että ..vesi on lämmintä uimiseen
    ja ilma kuin linnunmaitoa...niin sitä ihminen odottaa
    aina jotain
    elämä tässä ja nyt ..elää täysillä tai siellä missä on
    vaikka eilisessä
    ken ymmärtää ihmisen sydäntä..outoja polkuja voi kulkea?!
    tuolla aiemmin jo kirjoitin että la ei toimi :-(
    mutta...jatkaa myöh...
    yöt sylissäsi hymyillen ;-D

    käynnit syö ; )
    kohdataan kun aika ja paikka kohdallaan ; )
    ei tämä jätä : )

    Äänestä

  • :) kirjoitti:

    käynnit syö ; )
    kohdataan kun aika ja paikka kohdallaan ; )
    ei tämä jätä : )

    jos olisit tässä pussaisin ja halaisin niin että tuntuis :-D
    ihana!!

    Äänestä

  • tääkin kiirees kirjoitti:

    jos olisit tässä pussaisin ja halaisin niin että tuntuis :-D
    ihana!!

    halaisin lujaa
    kyyneleet puristuisivat
    tunnistettu oot, kaverit kaikki ; )

    tiedäthän sanani liikkuvat
    tietyissä murunen ja sekin väärään suuntaan

    tiedä, minussa vaikeus se
    ei missään sinussa

    Äänestä

  • :) kirjoitti:

    halaisin lujaa
    kyyneleet puristuisivat
    tunnistettu oot, kaverit kaikki ; )

    tiedäthän sanani liikkuvat
    tietyissä murunen ja sekin väärään suuntaan

    tiedä, minussa vaikeus se
    ei missään sinussa

    jospa piirtelisin vain merkkejä :-) ja

    Äänestä

  • :-D kirjoitti:

    jospa piirtelisin vain merkkejä :-) ja

    samaan aikaan ruudulla,
    kunpa olisit paitani ruudukossa ;)
    niin ei tästä viidakosta välttämättä löydä,
    miten muuten oikein osuimmekaan ? Mistä sinä mut "näit"?
    Jännä tuo pää omine juttuineen, ei vain huvita sitä enää seurata :)
    Sulla samaa, hyvä niin!! Maailma ihmeitä täynnä, minulla menee nyt kuumia värähtelyjä lävitse kehon kuin "matka" tiedät kyllä. : )
    Nyt vain lämmössäni vaihdan "tuolia" Hei taas

    MIstä näin?! Sinulla on oma ääni..en tiedä :-)
    energiat? käsiala?
    samaa kun katsoo toista silmiin ja siihen jäät
    matkustat halki taivaan
    singahdat avaruuteen

    solmin itseni niihin ruutuihin ja kuiskailen sinulle sieltä

    tämä aika 19.15 on ollut minulle hetki kun katson vaistomaisesti kelloa ja muistan sinut!?
    ymmärrätkö :-o
    onko selitystä.....
    hei ja

    Äänestä

  • synergiaa... kirjoitti:

    on paljon merkityksiä...:) harjoituksia,
    sormenjälkiä erityisiä,
    pääni jäi nyt tuonne edelliseen
    minuuttiin, jossa olin. Heitit niin ajateltavaa syvää...
    Sinä "riepottelet" : )minua aikalailla, tai nämä palstathan...ja ehkä jotain muutakin ilmassa ihanassa. : ) Solmit kyllä!!! Täytyy kyllä myöntää
    sen tapahtuneen aidosti jo kauan sitten, eikä muuksi muutu! Nyt toivotan unet syvät kuvat ...

    ikävä ahistaa ihanasti
    oli turrutettava eilen itsensä ja nyt
    olo hutera....
    näitä aaltoja sydämessä on vaikea hillitä
    mietintää.. ja..
    onneksi on rutiinit
    sylisi lämpösi äänesi hymysi
    ovat tässä ja kuitenkin..niin
    malttamaton olen välillä
    anteeksi :-)))
    ihanan kaunista päivää

    Äänestä

  • Hyvää huomenta :-D kirjoitti:

    ikävä ahistaa ihanasti
    oli turrutettava eilen itsensä ja nyt
    olo hutera....
    näitä aaltoja sydämessä on vaikea hillitä
    mietintää.. ja..
    onneksi on rutiinit
    sylisi lämpösi äänesi hymysi
    ovat tässä ja kuitenkin..niin
    malttamaton olen välillä
    anteeksi :-)))
    ihanan kaunista päivää

    kirpeyttä ulkona
    sisälläni... ei nyt vain tule mitään...
    antaa nyt olla odotellen oloa seuraavaa...
    tehdä jotain herättävää kehoa ravistelevaa
    Kaunista päivää Kauniille

    Äänestä

  • : ) kirjoitti:

    kirpeyttä ulkona
    sisälläni... ei nyt vain tule mitään...
    antaa nyt olla odotellen oloa seuraavaa...
    tehdä jotain herättävää kehoa ravistelevaa
    Kaunista päivää Kauniille

    Malttamaton minä täällä ja mietintää
    miten? missä? koska? miksi?
    onko tämä totta? tunteesi minuun
    ja jos tämä on totta..niinkuin uskon
    olen maailman onnellisin ihminen

    Äänestä

  • Kaunista huomenta <3 kirjoitti:

    Malttamaton minä täällä ja mietintää
    miten? missä? koska? miksi?
    onko tämä totta? tunteesi minuun
    ja jos tämä on totta..niinkuin uskon
    olen maailman onnellisin ihminen

    jatkoa...niin
    en koskaan halua painostaa sinua
    mihinkään, en mitenkään
    sinä teet niinkuin sinusta tuntuu
    ole vapaa Itsesi

    Äänestä

  • Kaunista huomenta <3 kirjoitti:

    Malttamaton minä täällä ja mietintää
    miten? missä? koska? miksi?
    onko tämä totta? tunteesi minuun
    ja jos tämä on totta..niinkuin uskon
    olen maailman onnellisin ihminen

    hetki vielä, hereillä en varmaan...
    kirjaimesi liikkuvat kuin hiukkaskiihdyttimessä sinussa
    välittäjäainetta tarvitsenkin
    täällä paloittaista, ei kokonaisuutta, lokeroista ruudukkoista...
    Mietintä kohdallaan, se vois tehdä jopa hassun hauskaa... (kunhan ei ole
    tää mielihyvän jälkeinen turtumus päällä...)-ainakin laittaa.
    Juostaan karkuun mitä ei kestetä, tehdään se juoksuradalla lähtö/maali.
    kierroksia monta ja voi pistää vain välillä...
    Ihmisiä ollaan.
    Sinulle

    huh levoton yö..pää kuin mehiläispesä
    "sinä vierelläni" rentouduin :-D

    tässä kaunis kuva sinulle...henkii jotain ..meistä..sisäisesti
    en tiedä olisitko nähnyt tämän joskus ;-)))) ?!

    http://guruchintan.com/images/radha-krishna.jpg

    Äänestä

  • huomenta <3 kirjoitti:

    huh levoton yö..pää kuin mehiläispesä
    "sinä vierelläni" rentouduin :-D

    tässä kaunis kuva sinulle...henkii jotain ..meistä..sisäisesti
    en tiedä olisitko nähnyt tämän joskus ;-)))) ?!

    http://guruchintan.com/images/radha-krishna.jpg

    Sisäisesti henkii .......: ))))((((((:
    turhankin vahvana nämä "ajat takana olevat" kaikkiaan,
    kuinka olemmekaan jaksaneet jaksamatta..... Täynnä jotain.
    Mulla on kynnyskän...lukko,avain hukas, eikä pila,kiusa.
    Jotkut jutut näköjään jää kehoon muistii, joskin paljon enemmän siellä äärettömästi..... :)

    jos vain jotenkin osaan, voin, ymmärrän..yritän
    luulen että...jos minä teen jotain?! miten toimisin?!
    Mutta nyt hitaasti ja jotenkin avoimesti....sydämeni kun vain rauhoittuisi tästä

    Äänestä

  • Autan sinua armas <3 kirjoitti:

    jos vain jotenkin osaan, voin, ymmärrän..yritän
    luulen että...jos minä teen jotain?! miten toimisin?!
    Mutta nyt hitaasti ja jotenkin avoimesti....sydämeni kun vain rauhoittuisi tästä

    Olen vain ....... tänään tarpeeseen. Kirjoitit juuri sitä omaani, samassa tilassa. Hengitetään taas, ja ollaan tietoisia... Olen niin rajoilla, rauhallisesti koota itseään nyt vain tässä elämän rattaassa. "Aikaa kiireessä" ihana ristiriita tai mitä onkaa... Paistakoon Aurinko Meille!!! Kuljetaan siinä käsikädessä. Hymyillään tai itketään, kumpi tarpeen.
    :))))) Sisäisesti yhdessä aina (((((:
    :)))))))))))))))))))((((((((((((((((((((((((:

    toivottamaan sinulle hyvää yötä ****seni :-)))))(((((:
    sulkekoot yön pehmeäsametti sinut syliinsä
    ja laulakoot tähdet* sinut uneen kauneimpaan
    siellä, unessa, olen kanssasi
    sylissäsi katsellen tarinaasi
    ajanlaskusta tähän päivään
    ja minä näytän omani
    onnellisina siitä että nyt olemme tässä
    lepäämme vain

    Äänestä

  • Tulin vain kirjoitti:

    levätään pehmeiden suudelmien siivittämänä: ))))(((((:

    Äänestä

  • Tulin vain kirjoitti:

    toivottamaan sinulle hyvää yötä ****seni :-)))))(((((:
    sulkekoot yön pehmeäsametti sinut syliinsä
    ja laulakoot tähdet* sinut uneen kauneimpaan
    siellä, unessa, olen kanssasi
    sylissäsi katsellen tarinaasi
    ajanlaskusta tähän päivään
    ja minä näytän omani
    onnellisina siitä että nyt olemme tässä
    lepäämme vain

    Kysymys?
    Sinulla on jotenkin nämä merkit osuivat liian oikein ja lisäksi se minun keksimäni symboli :)(:

    Onko se sattuma tai sinä olet se, jota tarkoitin koko ajan????????

    :)

    Äänestä

  • Minulta :) kirjoitti:

    Kysymys?
    Sinulla on jotenkin nämä merkit osuivat liian oikein ja lisäksi se minun keksimäni symboli :)(:

    Onko se sattuma tai sinä olet se, jota tarkoitin koko ajan????????

    :)

    muistuttaa useampi niin omalta
    toive, halu etsiä katsoa sillä silmällä
    hetken kuluttua todistaa vaa sokeana oikeaksi
    tunnisteet Minulta :) Sinulle koskettaneet kyllä
    olen niihin vastaillut/tai kuinka päin onkaan...En tiedä edes itsekään.
    Symbolien mieltymys kuvaa "meitä" yhdessä tai erikseen. :)(: on minulle luontainen: "katsoa sinua ja nähdä, hymyilen rakkaudesta"-pohjalta. :)(:
    Miltäs kuulostaa väli merkkien ? Pään, jalkojen........;)

    en kirjoittanut tuota (sinulle minulta)
    mutta ;-D kuullostaa hyvältä (Pään, jalkojen........;) )
    nyt kiire :)))))(((((:
    Sinun

    jaa--a--:)

    Äänestä

  • huomaenta ihana sinä kirjoitti:

    en kirjoittanut tuota (sinulle minulta)
    mutta ;-D kuullostaa hyvältä (Pään, jalkojen........;) )
    nyt kiire :)))))(((((:
    Sinun

    tuota heilautusta, liikettä tarkoitinkin...;)
    Pidähän kiirettä ! Ettet myöhästy !
    Minäkin vapaudun tästä, ja hymyilen halattuna, ja rksemm....aivan kuin
    kaikkea jo aamusta...:)))))(((((: ja laskeutua alas. ; )

    Älä yritä!! varo ettet juutu hissiin..tai hissi jumiinnu:)

    Äänestä

  • :) kirjoitti:

    tuota heilautusta, liikettä tarkoitinkin...;)
    Pidähän kiirettä ! Ettet myöhästy !
    Minäkin vapaudun tästä, ja hymyilen halattuna, ja rksemm....aivan kuin
    kaikkea jo aamusta...:)))))(((((: ja laskeutua alas. ; )

    taitaa kohtapuolin tämä ketju tulla tiensä päähän
    ihmettelinkin kuinka kauan saamme olla "kahdestaan"
    monen silmäparin alla....
    mitä tehdään ?!
    kutsuuko reality maailma meitä vai
    jäädäänkö vielä tänne "torille" piiloon
    halauksia ja paljon

    Äänestä

  • Monamuur ;-) kirjoitti:

    taitaa kohtapuolin tämä ketju tulla tiensä päähän
    ihmettelinkin kuinka kauan saamme olla "kahdestaan"
    monen silmäparin alla....
    mitä tehdään ?!
    kutsuuko reality maailma meitä vai
    jäädäänkö vielä tänne "torille" piiloon
    halauksia ja paljon

    sekaa väliin, jospa siirrymme muualle. Siis ette te kaikki !!!
    Hyvä saadakin painetta täältä irtautumiseen, kiitos teille seurastanne. Toivotaan että löydätte omanne täältä, ei se mahdotonta ole, sopimattakin niin voi käydä...
    Yönviittaa odotellessa, aamua täällä odotellessa. Viittaa ts. suuntaa etsien, missä lienetkin hmm... *Halaus yökestoinen ; )(: *

    Hyvää yötä muillekin : )

    minäkin viimeiseni tänne kirjoitan
    nyt vasta ehdin/pääsin koneelle
    jänskättää vähän...mihin niistä laittais viestiä?
    onkohan sinulla:)))(((: se minun sp. osoite...
    ja teille muille onnea etsintään
    lähden lentoon ;-D

    Äänestä

  • :) kirjoitti:

    sekaa väliin, jospa siirrymme muualle. Siis ette te kaikki !!!
    Hyvä saadakin painetta täältä irtautumiseen, kiitos teille seurastanne. Toivotaan että löydätte omanne täältä, ei se mahdotonta ole, sopimattakin niin voi käydä...
    Yönviittaa odotellessa, aamua täällä odotellessa. Viittaa ts. suuntaa etsien, missä lienetkin hmm... *Halaus yökestoinen ; )(: *

    Hyvää yötä muillekin : )

    niin!! vai kuka valehtelee ?!
    tunnisteet niin selvät?! nyt nauranko vai itken
    itsesääliä
    ja vedätystä -kö?!
    tunnisteet niin erikoiset?!
    en vieläkään usko..en usko!!!
    en usko
    vetäydyit tai luulit minua toiseksi

    Äänestä

  • ei se mennyt kirjoitti:

    niin!! vai kuka valehtelee ?!
    tunnisteet niin selvät?! nyt nauranko vai itken
    itsesääliä
    ja vedätystä -kö?!
    tunnisteet niin erikoiset?!
    en vieläkään usko..en usko!!!
    en usko
    vetäydyit tai luulit minua toiseksi

    vai pääseekö koneellesi "vieraita"
    en tätä pysty ymmärtämään
    kielsit että....
    tai hän joka täällä on kanssani kirjoitellut
    jymäytitkö vai luulito minua joksikin toiseksi ?!
    joka tapauksessa matka oli ihana ja aito

    kiitos siitä ;-D

    Äänestä

  • : ) kirjoitti:

    sitä riittää
    nytkin jäljelle jäi
    ja on koko elämä
    Sen tiedän. ; )

    stalkkerit yök

    Äänestä

vain toteamaan että kirjoitit ,myös minun, ajatukseni
mutta paljon kauniimmin kuin itse olisin sen osannut ilmituoda
rakkautta sinulle , paljon :-D
kaunis!!

Äänestä

Jos tällä toisella on kuori ja haluat tuntea hänet paremmin....niin eikö sinunkin pitäisi "avautua" ja (luen tätä varmaan ihan väärin) luottaa tähän toiseen jotta hän luottaisi sinuun. Mitä jos tällä toisella on paksumpi kuori, koska häntä on haavoitettu syvemmältä?

Äänestä
  • ehkä peliä ei ole menetetty ja olette kaivattavienne mielissä ja ajatuksissa.
    tieto lisää tuskaa, mutta tuska lievittyy ajallaan tiedolla!
    kaikella on tarkoitus, niin huonolla kuin hyvälläkin.
    ja aito oikea rakkaus pehmittää sen kovempaakin kovemman kuoren!
    yksi viesti voi antaa paljon, , , , , ,
    sinua kaivaten "j....":si

    Äänestä

  • omalla kaunokaisellani oli kovin vaikea päästää lähelle ja pitää lähellä
    vaikka todella itsevarma muuten ja kova luonne monesta.
    hänellä tosi huonoja kokemuksia aiemmista suhteista.
    ei se minusta kai huonoa olettanut mutta niin kovin herkkä sisältä. kun pääsi kuoren läpi saa olla välillä vieläkin varovainen koska pettymyksen pelon sijaan tilalle tullut menetyksen pelko.
    on tullut minua ja suhdetta testattua kun haluaa olla varma pysyvyydestä ja siitä että olen mitä olen ja tunnen tosiaan mitä tunnen

    itse saa olla aina aloitteellinen mutta kyllä tämä etenee kun hommaa vedän hitaahkosti mutta varmasti
    luottamuskysymys

    Äänestä

kirjoitit tunteistasi.

Kosketti sydäntä ja toi mieleen erään hyvin herkän ja samalla vahvan ihmisen, hänet....

ikävä.

Äänestä

Aina ei jaksa taistella, etsii rauhaa, turvaa, lämpöä ja rakkautta

Lupauksen turvasta, lojaliteetistä,
varmuutta
varmuutta toisesta ja toisen rakkaudesta
Oman turvapaikan ja sataman toisesta
jossa voi levätä ilman huolta, olla ja laskea pois suojakilvet
Hellyyttä ja lempeyttä
jotta voi antaa sitä takaisin

pysyvää rakkautta

Äänestä
  • olemassakaan kuin
    pysyvää rakkautta?

    Äänestä

  • taas kerran kirjoitti:

    olemassakaan kuin
    pysyvää rakkautta?

    olla.. Niin luulen minäkin. Rakkautta ylipäätään ei taida olla olemassa.

    Äänestä

  • Sivusta* kirjoitti:

    olla.. Niin luulen minäkin. Rakkautta ylipäätään ei taida olla olemassa.

    sen huomaa vasta kun se on mennyt ja tulee raastava ikävä.
    toivoo että tehdyn tai sanotun saisi tekemättömäksi.
    toivoo että saisi pyytää anteeksi kasvotusten.
    pyörii mielessä aamuin illoin, ihanasti lähellä sydän.
    olethan paikkasi sydämmeeni raivannu ja sinne pysyvästi asettunut.
    kukaan muu ei sitä paikkaa täytä kuin se aito oikea rakkaus, jota kaipaa.
    tunne säilyy, rakkauskestää vaikka hiljennyt yhteytemme on.
    puren hammasta. . . ;`(

    Äänestä

  • ja olen löytänyt
    tiesin heti kun kohtasin
    sydämeen tuli rauha
    ensimmäisen kerran tunsin aitoa onnea
    kuin toinen olisi niin tuttu ja kaivattu
    kuin olisin lopultakin kotona

    parin täysin väärän jälkeen jaksoin odottaa sitä oikeaa
    rakkautta

    Äänestä

  • sivusta kommentti kirjoitti:

    ja olen löytänyt
    tiesin heti kun kohtasin
    sydämeen tuli rauha
    ensimmäisen kerran tunsin aitoa onnea
    kuin toinen olisi niin tuttu ja kaivattu
    kuin olisin lopultakin kotona

    parin täysin väärän jälkeen jaksoin odottaa sitä oikeaa
    rakkautta

    jos tielleni osuisi oikea rakkaus.
    Siitä suurempaa lahjaa ei ole.
    Pelkään vain niin etten tämän elämän aikana kerkeä sellaista onnea saada.
    Ehkä ensi elämässä...

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    sen huomaa vasta kun se on mennyt ja tulee raastava ikävä.
    toivoo että tehdyn tai sanotun saisi tekemättömäksi.
    toivoo että saisi pyytää anteeksi kasvotusten.
    pyörii mielessä aamuin illoin, ihanasti lähellä sydän.
    olethan paikkasi sydämmeeni raivannu ja sinne pysyvästi asettunut.
    kukaan muu ei sitä paikkaa täytä kuin se aito oikea rakkaus, jota kaipaa.
    tunne säilyy, rakkauskestää vaikka hiljennyt yhteytemme on.
    puren hammasta. . . ;`(

    tunteeni. Tosin, tässä tapauksessa ei ollut mitään kämmähdystäkään, vain hiljaisuutta :/

    Äänestä

niin rakastaisin. Jos sallisit, niin koskettaisin ja olisimme yhdessä kauniit. Torjuisin yön yltäsi ja vartioisin hämärää. Kantaisin kilpeäsi silloin, kun et jaksa. Mutta et salli ja en voi laskea aseitani. Vain hetken me olimme kauniit. Sen ajan mitä kumpikin unohti kantaa panssariaan, ja muurit, ne sortuivat ja portit avattiin. Se oli kerran, silloin, yhtenä syysiltana, jonka pienoismallin olen rakentanut sisimpääni. Ja miten tuletkaan lopulta minut muistamaan? Pakotat satuttamaan. Tekemään toisin kuin olen. Anna anteeksi.

Äänestä
  • annan anteeksi sinulle

    Äänestä

tai pyydä ulos? On ihana asia, että ajattelet hänestä kymmenen kaunista ja yksitoista hyvää, mutta loppujen lopuksi sitä haluaa vain toisen rinnalleen konkreettisesti? Mitä oikein odotat? Hyvät eivät ole loppujen lopuksi kauan vapaana ja tuollaisella on varmasti tarjokkaita. Joskus ei jaksa hänkään enää olla yksin, eikä enää jaksa odottaa sinulta mitään. Anteeksi, että näin suoraan tässä kirjoitan, mutta olisi sääli, että nuo tunteet jäisivät osoittamatta...

Miksi teet asiasta vaikeaa? Voit tietenkin sanoa, ettei se ole niin yksinkertaista, mutta yleensä vaikeisiin tilanteisiin auttaa yliyksinkertaistaminen sen sijaan että tekee asiasta monipolkuisemman ja mutkaisemman, mitä se on (kuten ylianalysoinnilla ja ylivarovaisuudella helposti käy)...

Naisena tuommoinen mies ja hitaasti eteneminen vain turhauttaisi. Naisesi todennäköisesti miettii vain, missä tässä mättää, mikä hänessä on vikana, etkö tiedä haluatko vai et?

Äänestä
  • "Etsin ja odotan" osasi kertoa olennaisen niin naulan kantaan, että en edes kyennyt siihen
    päivällä lukiessani vastaamaan. Ei ole sanoja - kosketti syvältä - kyyneleitä.

    Hyvää toivottelen hänelle ja muille lukijoille.

    Äänestä

  • Mietintää . . kirjoitti:

    "Etsin ja odotan" osasi kertoa olennaisen niin naulan kantaan, että en edes kyennyt siihen
    päivällä lukiessani vastaamaan. Ei ole sanoja - kosketti syvältä - kyyneleitä.

    Hyvää toivottelen hänelle ja muille lukijoille.

    tilanteeeseesi, mutta ymmärräthän, että kun häntä on ilmeisesti elämä koetellut ja testannut, niin hän varmasti kaipaa siltä toiselta selkeyttä tunteiden ilmaisussa ja suoraviivaisuutta toiminnassaan. Yleensä tuommoisiin "taisteluihin" liittyy elämässä suurta epävarmuutta ja epäselvyyttä. Siksi sille kaipaa ja hakee sitten vastapainoa parisuhteessakin rehellisyydestä, tasapainoisuudesta ja selvästä tilanteesta. Semmoinen hidas etenemine todennäköisesti vain "syö" häntä, niinkuin ikävä sinua, koska sitä kestokykyä ja jaksamista ei välttämättä riitä enää niin hirveästi sinne monimutkaiseen suhdesotkuun

    Kaikkea hyvää, ja sinun ikäväsi helpottuu vain panemalla toimeksi toisin sanoen, luulemma.

    Äänestä

  • etsin, odotan kirjoitti:

    ,että ei se siitä taida johtua, vaan siitä, että olen vain suoraviivainen ihminen ja alan olla enemmän oma itseni tässä parisuhteessa...

    Äänestä

  • Mietintää . . kirjoitti:

    "Etsin ja odotan" osasi kertoa olennaisen niin naulan kantaan, että en edes kyennyt siihen
    päivällä lukiessani vastaamaan. Ei ole sanoja - kosketti syvältä - kyyneleitä.

    Hyvää toivottelen hänelle ja muille lukijoille.

    minä olen maannut maksaym.sairauksien takia kotona pillerihuumassa, odottaen että hra.saapuisi vierailulle.en.oo.kuullu biisii,hienolta kuulostaa,mutta turha se on tänne kaikkien kirjotella,nimettömänä ja uneksii.suoraan sanoen mua vituttaa noi.nimetönviesti jutut niin paljon,että lopetan näiden virsien lukemisen.määääääää......sääääääääää,asiaan juntit,kerran täällä vain ollaan ja minä ainakin avaan oven jos ovikello soi.englaniks, ring my bell or cool me or write. nim .e.l.l.ent.al.l.ja tulevasta en tiedä,kuin että time is money,and i have bisy to love.

    Äänestä

  • kaijastar kirjoitti:

    oli selkeästi ilmaistu !

    Äänestä

Onnekseni huomaan etten ole ainut rikkinäinen. Minä sitä tein suhteen pelastaakseni oikein helvetinmoiset velat tällä viikolla ja ostin talon tuppukylästä huomatakseni, että suhde meni jo. Kaikki liian myöhään. Nyt sitten kiva muuttaa sinne hevonkuuseen olemaan yksinäinen, työmatkakin pitenee n 100 km. että voi ihminen olla tyhmä sydänasioissaan.

Äänestä

Eräs mies oppi tuntemaan minut vahvana, omassa elementissäni, kun olin onnellisimmillani. Suhteemme päättyi ihan hyvistä syistä, minä en vaan päässyt koskaan yli. Kaipaan häntä, ja haluaisin edes ystävänä puhua hänen kanssaan, se auttaisi varmasti myös jatkamaan eteenpäin.
En kuitenkaan halua, että hän saa nähdä minut tällaisena kuin olen nyt. Onnellisuudesta ja ilosta ei ole jäljellä kuin pieniä rippeitä ja elämäni on vailla suuntaa. En voi satuttaa häntä sillä, että hän näkisi minut näin heikkona, ja luulisi, että se on hänen syynsä... Luulen, että hän kuitenkin jollain tavalla välittää minusta vielä.
Ikävä vaan on niin kova, että luulen, että todella rakastin häntä... Kun edes kyyneleet loppuisivat joskus.

Äänestä
  • vaikka mies olisi valmis puhumaan kanssasi, näin ajattelisin.
    Olen itse kokenut kovasti, tiedän sen olevan ... voisiko hänestä,
    miehestä olla siihen ?
    Rakkaus todellinen on jotain sellaista johon ei sisälly vaatimuksia, odotuksia...
    aika lailla vapaa kaikesta, ei ole riippumista, aika lailla peloton olotila.
    Minusta kannattaa yrittää, itse rikki ikävästä, ymmärrän mitä se voi olla ja on. Jotain myös oppinut,
    kuinka olojen kanssa pärjätään, mutta myös kaipaan "samaa" yhteisesti luotua "keskustelua", ei kai se ole
    mahdotonta, hyödyttää "kaikkia" luulisin, antaa mahdollisesti vapauden uudelleen ja elämänsuuntaan : )
    Eikös vain ?

    Äänestä

Se tuo aina mieleen hänet, josta joskus pidin niiiin kovasti. Ja pidän yhä, vaikka tunne ei enää aiheutakaan niin suurta kipua kuin aiemmin. Olisinpa kerran voinut koskettaa hänen kasvojaan, katsoa hänen silmiinsä, halata, näyttää kuinka paljon välitin. Kappaletta kuunnellessani voisin yhä itkeä... Hän muutti jotakin pysyvästi elämässäni. Toivon, että hänen elämänsä on onnellinen.

Äänestä

"Jos sä tahdot niin, nimeäsi enää toista en.
Mut vaikka tahdot niin, kuvaas mielestäni poista en.
Jos sä tahdot niin, tulen kallioiden läpi.
Jos sä tahdot niin, what ever makes you happy.
Jos sä tahdot niin, tuon sulle Tiibetin vuoteeseen
Tai siirrän pohjoisen luoteeseen
Ja aina uudelleen ja uudelleen
"

Kiitos aloittajalle, oma viestini omistettu toivottomalle Rakkaudelleni.

Äänestä

  • toivottomalta sykkeeltä
    nostattaen hetkiä onnen ja täyttymykseen
    poistu ei sanomatta, näkemättä ei
    sivusivussa kiinni on
    uudelleen aina uudelleen

    Äänestä

  • Puolitiessä kirjoitti:

    Mr?

    nyt

    Äänestä

  • mr kirjoitti:

    nyt

    tiedän minne...koska
    ainakin vihjeet se kivat

    Äänestä

  • Mr kirjoitti:

    tiedän minne...koska
    ainakin vihjeet se kivat

    helvettiin hänen kanssaan. Mutta sä? Onko sulla vihje?

    Äänestä

hän kyllä siitä tykkäisi kovin, kun ei ole sulta pahemmin koskaan kauniita sanoja saanut kuulla paitsi silloin kauan sitten kuherteluaikoinanne!!

Äänestä

Tosi hyvin vedetty. Siinä ei välttämättä tarvi Tiibettiä, kunhan saa sen Rakkan. Minulta lähti neljä Rakasta n.3k.k sisään ja yhtä en saa ikävä kyllä koskaan takaisin,mutta jos ne muut joskus, jonkin biisin tohon vois heittää.-Claptonin "..There is heaven..."

Äänestä

tuota älytöntä viestiketjua.. Jatkuvasti se vain pomppaa esiin kun näille sivuille vilkaisee. Etkö ole jo saanut selvyyttä asiaasi? Ei varmaankaan kannata täällä selvittää asioita.. Ihan ulkopuolisen neuvona vaan.

Äänestä

tuo sama hänelle.Jos sua ahdistaa miksi et kertoisi? Mä takaan et jokainen ois imarreltu noin kauniiden sanojen ansiosta.Rohkeutta.kerranhan me eletään täällä.Jos kemianne kohtaa mikä estää..

Äänestä
  • Oon tykännyt yhesta pojasta jo n. 2kk hän on niin söpö ja ihana ja muutenki nii loistava luonne :) Olen tanssinut pojan kanssa ja istunut sylissä ja nauranut hänen vitseilleen ollut oma itsensä ja hymyillyt (: Mutta ei se taida auttaa, tuntuu ettei sitä vaan kiinnosta yhtään :( Ja en voi kertoakkaan hänelle koska sit se pitäs mua iha pellenä, ja häpeisisin itteäni liikaa :( Hän on ollut luokallani mutta ei ole enää, olen tuntenut tämän henkilön jo 3luokasta asti... Mutta nyt vasta tykkään hänestä :o Joten en tiedä mitä tehdä ?

    Äänestä

en ole aikaisemmin lukenut,vaikka olen nyt hieman pitempään itsekkin kirjoittelut tänne välillä
kaunis kirjoitus ,onkohan hän vielläkin täällä kirjoittelemassa ?

Äänestä
  • aloittajasta, mutta löysin tuolta omani :) ja siinäkös liikahti jotain kun vanhoja tekstejään lukee:)))

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    aloittajasta, mutta löysin tuolta omani :) ja siinäkös liikahti jotain kun vanhoja tekstejään lukee:)))

    vähän "hölmöltä" se tuntuu ,minusta ainakin
    ei voi kun hymyillä miten "tohkeissaan" on ollut ,vaikka olen enempi järki kuin tunne ihminen" muka"

    Äänestä

  • - kirjoitti:

    vähän "hölmöltä" se tuntuu ,minusta ainakin
    ei voi kun hymyillä miten "tohkeissaan" on ollut ,vaikka olen enempi järki kuin tunne ihminen" muka"

    kaikkea muuta kuin järki-ihminen, ei vaan hyvässä balanssissa molempia....silti aina rakentelemassa pilville linnoja :)))
    No minun linnani ovat jo tipahtaneet pilvistä alas, jonka itseasiassa kuoppasinkin joku päivä sitten ;)

    Että ei muuta kuin uusia rakentelemaan :D

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    vähän arvoituksia ,en ihan kaikkea jaksa selailla täällä ,
    enkä ikinä usko että hän minulle täällä edes kirjoitteliskaan?
    Ihan noin kauniiseen sävyyn?
    Mietin vain missähän paikkaa ne hänen arvensa ovat
    silmäkulmassa ,kaulassa ,vain polvissa ehkä ?

    täällä nyt tulee joristua arvoituksia aina silloin tällöin.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    kaikkea muuta kuin järki-ihminen, ei vaan hyvässä balanssissa molempia....silti aina rakentelemassa pilville linnoja :)))
    No minun linnani ovat jo tipahtaneet pilvistä alas, jonka itseasiassa kuoppasinkin joku päivä sitten ;)

    Että ei muuta kuin uusia rakentelemaan :D

    ja millos kuoppasit linnasi ja miksi?
    kysyy utelias

    Äänestä

Ihana tämä, voi sitä aikaa :))

Saikohan aloittaja tuota ihmettä lähelleen?

Äänestä
  • tykkään yhestä pojasta, mutta hän ei tiedä sitä enkä kehtaa kertoakkaan, kun ollaan nytten tutustumis vaihees, mut tuntuu et ollaa jo aika hyvii kaverei jo (: Joten pitääköhän sitä vielä vähäsen aikaa odottaa ennenku lipsautan jotain???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sisältä päin kirjoitti:

Minulla on niin ehtynyt olo ilman sinua. Niin sanoinkuvaamaton ikävä jotain, jota ei voi sanoin selittää. Kaikki on muuten hyvin, mutta sieluani syö ikävä sinun luo. Oikeastaan tekisin mitä vain, jos saisin sinut lähelleni.

"jos sä tahdot niin, tuon sulle Tiibetin vuoteeseen, tai siirrän pohjoisen luoteeseen, aina uudelleen ja uudelleen"

Tämä biisi mistä nämä sanat on lainattu, on käsittämättömän kaunis. Aivan kuin sinäkin. Ja nämä sanat tuovat aina mieleen sinut. Kaikki on kyllä päällisin puolin hyvin, mutta en osaa sanoa, kuinka kauan. En tiedä, kuinka kauan ihmiset jaksavat pitää kulissia yllä, vaikka sielu kaipaa jotain aivan muuta. Sinähän sen varmasti tietäisit.

" sillä ilman sinua hukun öihin sekaviin"

Olen ollut sinusta pitkän aikaa kiinnostunut. Olen pahoillani etten ole tuonut sitä aina tarpeeksi selkeästi esiin. Kaikki ei ole mennyt kuin elokuvissa, eikä varmasti tästä eteenpäinkään tule menemään. Mutta minä toivon vain, että aamu on ainoastaan pienen hetken päässä. Sinä olet niin sellainen, sellainen taistelija. Et kai sinäkään aina niin varma ole voimistasi, mutta seisot silti aina jaloillasi. Eihän se sinulta onnistuisi, kaatua nyt joka iskusta. Ja kyllähän minä tiedän, vaikka et arvaisikaan. Kyllä tiedän jotain sinun asiostasi, vaikka et niistä niin kovin ole puhunutkaan, koskaan. Mutta olenhan minäkin joutunut paljon ihmisten kanssa olemaan, ja huomaan kyllä, että sinullakin on kuoresi. Minä olen katsellut sinua aikoinaan niin tarkkaan, että tiedän sinun jokaisen arpesi ja jokaisen naurunryppysi. Ja arvet, nehän tulevat taisteluista, tiedäthän, suuremmista tai sitten pienemmistä. Sinun silmänkulmiisi tulevat naurunjäljet, ne kertovat, että naurettukin on. Kunhan ilo voittaisi aina vain kivun.

"ilman sinua olen puolitiessä helvettiin"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu