lääke

Mulla on ollu vajaan vuoden bulimia ja nyt psyke määräs lääkettä nimeltä seronil. Tuntuu oudolta mutta sekö muka helpottaa. Kokemuksia?
3291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kirjoitapa syömishäiriöt-alueen hakukenttään Seronil, muistaakseni aiheesta löytyy varsin kattavia keskusteluja jo ennestään. Näistä ilmenee ainakin, että lääkkeen tuomat (sivu)vaikutukset ovat erittäin yksilökohtaisia, mitään ei ole taattavissa ilmenevän lääkkeen syömisestä, kokeilemalla selviää.

Äänestä

Mulle lääkäri määräsi bulimian hoitoon Seronilia. Lääke ei sopinut pätkääkään, aluksi tuli tuoteselosteessa mainitut kaikki negatiiviset sivuvaikutukset ja olo oli niin kamala, että itsensä tappaminen pyöri mielessä koko ajan. Se kuitenkin tasoittui siitä jossain vaiheessa, jonka jälkeen makasinkin päivät pitkät sängyssä kykenemättömänä liikkumaan, ajattelemaan tai tekemään normaaleja asioita. Päässä humisi pelkästään tyhjää ja väsytti koko ajan. Sosiaaliset tilanteet alkoivat pelottamaan järjettömissä määrin, jota ei ennen ollut minulla ollut. Aivan kuin pahasti masentuneella voisin kuvitella nuo kaikki olevan. Ja tätä jatkui koko sen ajan (n. kuukausi), jonka söin kyseistä lääkettä.

Vaikutukset ovat tietysti yksilölliset, mulle se ei sopinut ollenkaan.

Äänestä

yleensäkin psyykelääkkeet, niin myös Seronilin kanssa. Mulle määrättiin kans seronilia bulimian hoitoon, ja mua se auttoi tosi hyvin. Ensin söin 20mg ja sitten nostettiin vähitellen 60mg.
Pelkästään seronil ei ehkä auta niin paljoa, mutta jos saat myös muuta apua, käytkö esim sh-polin vertaistukiryhmässä, tai psykologin juttusilla?
Minua ankain auttoi näiden kaikkien yhdistelmä. En ehkä vielkään ole ihan terve, syömisiltäni mutta parempaan päin on mennyt huomattavasti :)
minusta kannattaa kokeilla, muuten ei voi tietää miten se omalla kohdalla toimii.
Voimia paranemiseen! :0)

ps. käytin seronilia noin vuoden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


auttaa? kirjoitti:

Mulla on ollu vajaan vuoden bulimia ja nyt psyke määräs lääkettä nimeltä seronil. Tuntuu oudolta mutta sekö muka helpottaa. Kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu