Enkun tunnilla

_candy_

En ollut oikein koskaan pärjännyt kielissä ja taas oli kokeesta päästy ihan rimaa hipoan. Ei se ollut ihmekään, kun kavereiden kanssa tulit kaiket illat heiluttua kaupungilla. Alkamassa oli vain niin ihana kesä ja ysiluokan loppuminen oli lähellä. Tarkoitus oli vain päästä lukioon, mitä ei näillä numeroilla saavutettaisi.

Jotain piti siis tehdä... Olin aina tuntenut vetoa opettajaani kohtaan ja nyt oli aika testata johtaisiko se mihinkään.

Olin onneksi jättänyt aamulla alushousut pienen hameeni alta pois ja joutunut istumaan eturiviin myöhästymisen takia. Aloin hitaasti laskeutua tuolissa alaspäin ja levittää jalkojani auki. Olin katsovinani koepaperiani, mutta välillä vilkaisin opettajani huomioita. Montaa minuuttia ei siinä mennytkään, kun huomasin hänen katseensa pureutuvan jalkoväliini ja punaisuuden leviävän hänen kasvoille. Siirsin huomaamattomasti käteni sisäreidelle ja aloin koskettelemaan pikkuhiljaa itseäni. Opettaja yritti vetää tunnin loppuun välillä takellellen ja sekoillen sanoissaan. Vihdoin kellot soivat tunnin loppumisen merkiksi ja oppilaat lähtivät luokasta pois.

Opettaja jäi hitaasti keräämään monisteitaan ja näytti siltä ettei kehdannut nousta aluksi pöytänsä takaa minnekään... Vihdoin luokka oli tyhjä minua ja häntä lukuunottamatta. Hän nousi tuolistaan ja huomasin hänen etumuksensa pullistuneen. "Olisitko halunnut kenties korotusta arvosanaasi?" "Ainahan se kelpaisi hyvä opettaja. En voi sille mitään etten ole ollut mallioppilas."

Opettaja siirsi pulpettini sivuun kumartui eteeni, tarttui jalkoihini, levitti ne auki ja alkoi nuolla jo kostunutta pilluani. Hänen viikset kutittivat ihanasti klitoristani ja huomasin hänen ihanan taidokkaat kielen liikkeet; olihan hän minua paljon vanhempi ja kokeneempi. Tunsin niin suurta kihoottumista, että anelin häntä työntämään jo kyrpänsä sisääni. Hän otti minusta kiinni ja laittoi maakaamaan selälleni hänen työpöytänsä päälle. Hän nosti toppiani ylöspäin, veti rintani esille ja alkui puristelemaan kovettuneita nännejäni. Arvaamatta hän työntyi sisälleni voimalla. "Kyllä te olettekin aina niin ihanan tiukkoja! Ja onneksi huonoja koulussa." hän naurahti. Hän alkoi yhä kovemmalla rytmillä rynkyttämään kyrpäänsä sisälleni ja tunsin sen sykkivän sisälläni. Yhtäkkiä ovi avautui! Sisään asteli meidän rehtori. "Meinasit jättää minut tästä ilosta väliin!" Samassa enkun opettajani laukesi sisään ja tunsin hänen nesteensä valuvan sisälleni ja hän veti kalunsa ulos ja käänsi minut vatsalleen. "Nyt saat siivota sotkusi ja nuolla sen puhtaaksi."

Samaan aikaan rehtorimme siirtyi jalkopäähäni ja alkoi liikuttelemaan sormiaan ensin klitoriksellani, lopulta työntäen ensin yhden sormen sisään, sitten kaksi, kolme ja lopulta neljännen, enää peukullaan klitoristani hieroen. Enkun opettajani työnsi kalunsa suuhuni ja aloin imemään sitä takaisin kovaksi. En ollut ikinä voinut uskoa opettajani viettelyn ja samalla numeron nostamisen onnistuvan ja nyt harmittelin sitä etten ollut yrittänyt sitä aiemmin. Tunsin itseni kiihottuneemmaksi kuin koskaan ja aloin nostaa pyllyäni ylöspäin tarjoten sitä rehtorille. Keinuttelin lantiotani ja mielessäni oli vain "Älä lopeta, älä lopeta!" Tunsin orgasmin olevan lähellä, kunnes rehtorini irroitti sormensa pillustani ja työnsi naamansa sinne ja alkoi kielellään työstämään paikkojani. Lopulta minun oli avattava suu ja huudettava saadessani elämäni vahvimman orgasmin. Silmissäni sumeni ja pillussani sykki. Samassa rehtorini kyrpä työntyikin jo sisääni ja hän alkoi takaapäin työntymään sellaisella nopeudella, että sisälläni aivan litisi kaikki ne nesteet, jatkoin opettajani kalun imemistä ja kuulin hänen voihkivansa. Rehtorini tarttui rinnoistani kiinni ja tunsin hänen kyrpänsä laukeavan hetkellä millä hyvänsä. Samassa suuhuni valui opettajani spermat ja pilluun rehtorin. Molemmat heistä vetäytyivät pois, pukivat vaattensa nopeasti ja ovella lähtiessään totesivat toisilleen. "Jos ei nyt ihan kympin suoritus, niin annetaan nyt ainakin kasi"

Tunsin osittain itseni nöyryytetyksi, mutta olinpa saanut numeroni nousemaan ja oli minulla silti niin tyydytetty olo, etten voinut valittaa.

7

13878

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alko seisomaan

      Oikein hyvä.

    • tök

      AIVAN SURKEA

    • -

      oih tosi hyvä (:

    • randooooomiiii

      tää oli hyvä :)

    • Lol fail

      Ihan varmast feikki.

    • 96

      Ihana =)

    • PEDARIJAMMU696969

      KAUHEE PEDARI!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      613
      2261
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      27
      1116
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1112
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      5
      954
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      865
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      86
      855
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      762
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      573
    Aihe