---

Akvaario n 65 l. Asukkeina 8 kiilakylkeä ja kolme taistelukala
naarasta, pohjalla neljä kuparimonnista.
Pärjäävätkö siellä n. puolisen vuotta ennen kuin saan
rahaa ostaa taas isomman akvaarion?
5236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

jos ovat kuitenkin keskenkasvuisia. Kiirehdi silti, koska monniset ovat liian pienessä altaassa ja parvessa. Jos taistotytöt ei tappele, ne juuri ja juuri menee.

Äänestä
  • Ihan hyvin ne siellä pärjää, kannattaa pitää vesi tarpeeksi
    lämpimänä ja huolehti veden vaihdoista.
    Monniset ovat ehkä liian pienessä parvessa mutta on niitä
    itsellänikin joskus ollut vain neljä ja ihan hyvin
    ne pärjäävät noinkin. Samaa touhotusta niillä oli niitä sitten
    kaksi enemmän.

    Taistelukalat eivät loppujen lopuksi tilaa tarvitse mihinkään
    uintispurtteihin.

    Äänestä

  • Jonna kirjoitti:

    Ihan hyvin ne siellä pärjää, kannattaa pitää vesi tarpeeksi
    lämpimänä ja huolehti veden vaihdoista.
    Monniset ovat ehkä liian pienessä parvessa mutta on niitä
    itsellänikin joskus ollut vain neljä ja ihan hyvin
    ne pärjäävät noinkin. Samaa touhotusta niillä oli niitä sitten
    kaksi enemmän.

    Taistelukalat eivät loppujen lopuksi tilaa tarvitse mihinkään
    uintispurtteihin.

    ei sitä vettä kyllä voi niin lämpimänä pitää.. monniset ja kiilakyljet ei periaatteessa käy samoihin lämpöihin taistojen kanssa (taistoilla n. 26 astetta ja monnisilla kiiloilla n. 24 astetta)..

    Äänestä

  • jossu kirjoitti:

    ei sitä vettä kyllä voi niin lämpimänä pitää.. monniset ja kiilakyljet ei periaatteessa käy samoihin lämpöihin taistojen kanssa (taistoilla n. 26 astetta ja monnisilla kiiloilla n. 24 astetta)..

    Mistä sinun tietosi oikein ovat peräisin Jossu.
    Taistelukalat, kiilakyljet ja monniset sopivat oikein
    hyvin yhteen.
    Jos pitää lämpötilan esim 25 tienoilla niin kaikki ovat
    tyytyväisiä. Monnisille se lämpötila ei ole edes kovin
    tärkeä. Kiilakyljet pärjäävät hyvin 25 ja taistelukala
    naaraat myös. Joten ei huolta

    Äänestä

Kyllä myös minun tietojeni mukaan taistelukalanaaraat
ja kiilakyljet sopivat lämpötilojen puolesta oikein hyvin
yhteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


--- kirjoitti:

Akvaario n 65 l. Asukkeina 8 kiilakylkeä ja kolme taistelukala
naarasta, pohjalla neljä kuparimonnista.
Pärjäävätkö siellä n. puolisen vuotta ennen kuin saan
rahaa ostaa taas isomman akvaarion?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu