Heipä hei. Olen parikymppinen tyttö ja yllättävistä, monista äkkiä ilmestyneistä finneistä johtuen kävin ostamassa apteekista ystäväni suosittelemaa Basiron-voidetta. Laitoin sitä illalla ennen nukkumaanmenoa naamalleni ja yöllä kolmen aikaan heräsin järjettömään poltteluun. Katsoin peiliin ja kasvoni olivat kirkkaanpunaiset ja niitä poltti kuin riivattuja. Otin allergialääketabletin, joita käytän kesäisin siitepölyallergiaani. Pidin myös kylmään veteen kasteltuja pyyhkeitä viilentämässä kasvojani muutaman tunnin ajan. Se auttoi ja kykenin nukkumaan vielä muutaman tunnin. Herätessäni tuska oli jopa kamalampi, kasvoni ovat nyt turvonneet sekä entistä punaisemmat, ja polttelu on aivan kamalaa.
Onko kellekkään muulle tullut samanlaista, Basironista tai muusta voiteesta? Mikä tähän auttaisi?
Basiron- Kasvojen polttelu ja punoitus
4
921
Vastaukset
- julian80
Hei,itse olen käyttänyt jo monta kuukautta basiron.En ole saanut kuvailemiasi oireita,ainoastaan hieman iho kuivui aluksi.Saattaa olla että olet jotenkin yliherkkä voiteen vaikuttavalle aineelle eli bensoyyliberoksidille.Sehän on aika vahvaa ainetta,voi värjätä vaattet ja esim.pyyhkeet on minulla ainakin värjäytyneet.Muuten olen todella tyytyväinen basironiin,on parantanut huomattavasti akneani.Kannattaa kysyä apteekista,osaavat varmaan sanoa mistä tuomoinen reaktio aiheutui.
- 85738475jgdf
mun piti lopettaa basironin käyttö koska se teki ihoni kans aivan liian kuivaksi ja punaseksi. finnejä ei kyllä tullut mutta en voinut käyttää sitä muutakuin pari päivää. sama ollut muuten monien muidenkin aknenhoitovoiteiden kanssa. esim lääkäriltä saamani clindoxyl teki ihan samaa. punoitus ja kuivuus kesti molempien voiteiden jälkeen 3-4 päivää vaikka käytin kosteusvoiteita jatkuvasti iholla. en suosittele muutakuin harvoin muutamien finnejen päälle käytettäväksi jos ihosi on herkkä. koko naamaan ei kannata laittaa.
- jeijjis
Hei kandee lukee ne ohjeet, siellä lukee et voi tulla sivuvaikutuksena kuumotusta, punotusta ja ihon kuivumista, mutta iho tottuu noihin kun hoitoja vähentää. Ja huom. ei kande laittaa sitöä ainetta liian paljon.
- hkhihlhilhyli
voimakas reaktio voi olla jotain allergiaa...
Voit kokeilla laittaa basironia vain ihan vähän tietylle ihoalueelle ja katso tuleeko yhtä voimakas reaktio. Älä käytä jos tuolleen reagoi, ja muista ettet ainakaan laita paljoa kerralla!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273613- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362284Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72057Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431562- 381499
- 1271292
- 131289
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2651265Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451255