OLen tullut miettineeksi tämän päivän yhteiskuntaa, tai pikemminkin mihin on johtanut elämäntapa, joka jo pitkään on tähdentänyt yksilöllisyyttä. Tämä ns. individualismi on nähdäkseni materialistisen elämänkatsomuksen ihannoimista valtaosin.
Ollaan tilanteessa, jossa selviytymisemme suhteessa luontoon, alkaa olla moraalin todellisuuden tunnistamista.
Kun ihmisen hyvä, on luonnosta piittaamattomuutta ja luonnon kustannuksella, olisi tuo kannattavuusajattelu materiaalisessa mielessä hillittävä.
Hyvää vastaan toimiva asia ei millään järkevillä kriteereillä voi olla kannattavaa. Pidän esimerkiksi näitä luonnonsuojelijoita, jotka Pohjoisella Jäämerellä hiljattain, törmätessään valaanpyyntialukseen olivat juuri suojelemassa valaita liialliselta riistolta, todellisina ajattelevina sankareina.
On olemassa me ajattelua, sensijaan että minä, minun identtiteettini vaatii sitä tai tätä!
Nähdäkseni kaikkein tärkein asia on minulle, me on yhtä kuin luonto, ilma jota hengitämme on yhteydessä luontoon---- ilmakehäämme,eläimistöön koko maapalloon, jonka hyvinvointi on meidän kaikkien etu.
Näistä asioista olen keskustellut nuorisoni kanssa, joista kaksi opiskelee luonnonsuojeluun liittyviä aineita yliopistossa, ja pienemmille satujen kautta. Siinä me isovanhemmat voimme vaikuttaa lapsiemme oppiessa rakastamaan luontoa. Lapsen maailma on avoin, ja altis kaikelle kauniille, aikanaan joutuvat ottamaan kantaa, mutta siihen asti riittää pelkkä---- sydämen filosofia.
Näitä mietteitä tässä illan mittaan syntyi, puhelinkeskustelun tiimoilta.
Ollaan tilanteessa, jossa selviytymisemme suhteessa luontoon, alkaa olla moraalin todellisuuden tunnistamista.
Kun ihmisen hyvä, on luonnosta piittaamattomuutta ja luonnon kustannuksella, olisi tuo kannattavuusajattelu materiaalisessa mielessä hillittävä.
Hyvää vastaan toimiva asia ei millään järkevillä kriteereillä voi olla kannattavaa. Pidän esimerkiksi näitä luonnonsuojelijoita, jotka Pohjoisella Jäämerellä hiljattain, törmätessään valaanpyyntialukseen olivat juuri suojelemassa valaita liialliselta riistolta, todellisina ajattelevina sankareina.
On olemassa me ajattelua, sensijaan että minä, minun identtiteettini vaatii sitä tai tätä!
Nähdäkseni kaikkein tärkein asia on minulle, me on yhtä kuin luonto, ilma jota hengitämme on yhteydessä luontoon---- ilmakehäämme,eläimistöön koko maapalloon, jonka hyvinvointi on meidän kaikkien etu.
Näistä asioista olen keskustellut nuorisoni kanssa, joista kaksi opiskelee luonnonsuojeluun liittyviä aineita yliopistossa, ja pienemmille satujen kautta. Siinä me isovanhemmat voimme vaikuttaa lapsiemme oppiessa rakastamaan luontoa. Lapsen maailma on avoin, ja altis kaikelle kauniille, aikanaan joutuvat ottamaan kantaa, mutta siihen asti riittää pelkkä---- sydämen filosofia.
Näitä mietteitä tässä illan mittaan syntyi, puhelinkeskustelun tiimoilta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihan käytännössä, ei vain juhlapuheissa. Samat jotka paasaa tätä, omistaa esim. monta asuntoa, vapaa ajalle on oma asuntonsa. Itse ei olla valmiita elintasosta luopumaan, muiden pitäisi.
pienen mökkini keväällä, lähinnä sen hoito vaatii puutarhainnostusta, eikä sitä ole samalla tavalla kun kumppani siirtyi ilmavoimiin.
Täällä vakiasunnossa on pieni sisäpiha, ihan söpö kylla, se saa riittää, ja kaipaan järven rannalle, mökin vuokraaminen on helpoin muoto:) Kolmen viikonkin oleskelu eri paikoissa, antaa vapauden kesästä nauttimiseenkin, kuin että aina peppu pystyssä kitkemässä ja leikkaamassa nurmea! Nyt se saa riittää:D
o sancta simplicitas
pilvenkin itentiteetti vaativan yhtä jos toista. Ittellä saa ylellisyyttä olla muttei muilla Ja yliopistoa käyvää nuorisoa syntyy aina vaan uutta sukuun sen mukaan mistä asiasta millonki leuhkit.