Hei kaikki ihanat äipät!
Nyt pyytäisin teiltä näin isänä apua. Olen maksanut elatusapuja etukäteen ja ex-vaimoni raivoaa asiasta. Viime vuonna hän teki valituksen kelalle, ettei muka ollut kolmeen kuukauteen saanut rahoja ollenkaan ja haki elatustukea. Olin siinä vaiheessa maksanut eteenpäin kaksikin kuukautta maksuja hänelle. Asian ratkaisu oli tietenkin minun hyväksi, koska olin elatusavut maksanut. Nyt se nainen on sotajalalla sen takia, kun maksan niitä muutamia päiviä tai viikkoja etukäteen. Eikö se ole niin, että elatusapujen eräpäivä on kuun ensimmäinen, mutta eikö se eräpäivä ole viiminen mahdollinen maksupäivä? Onhan ne rahat hänen tilillään sinä päivänä jos hän niin haluaa, itse tuhlaa rahansa liian aikaisin ja valittaa kelalle ja minulle. Puheyhteyksissä emme voi olla, tapaamisia lapsen kanssa en saa, ja maksutkin maksan, ja silti saan vaan vittuilua. Teenkö nyt jotain niin kamalasti väärin? Eihän normaali laskukaan esim. sähkölaitos peri summaa, jos sen on maksanut jo 15.12.09 vaikka eräpäivä on 1.1.10 tai vaadi sitä maksamaan juuri eräpäivälleen?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mitäs jos hoitaisit maksut niin, että jokaisen yksittäisen kuukauden elatusmaksu on juuri sinä päivänä näkyvissä exän tilillä, kuin sopimuksessanne lukee. Eikös kannata pitää exä näin vähäpätöisen asian kannalta tyytyväisenä, niin ehkäpä se lapsen tapaaminenkin alkaisi onnistumaan. Hänellä on tuolle asialle näköjään niin iso merkitys, että sehän on enää sinusta kiinni miten tyylikkäästi asian hoidat.
Tuntuuko, että "alistut" exän tahtoon ja hän ikään kuin voittaa sinut asiassa, jos et saa itse päättää milloin maksat? Joka tapauksessa päätös on sinun, jos vaikka päättäisit maksaa sen ns. virallisena maksupäivänä.
Eikö tosiaan sitä maksua voi ajoittaa niin, että se on tilillä sopimukseen kirjoitettuna päivänä, niin ainakin tietää, milloin raha on käytettävissä. Mun lasten isä tekee samalla tavalla, laittaa rahan milloin sattuu, ja merkkaa vaan seuraavan kuun ennakoksi. Kyse ei ole siitä, etteikö maksua voi maksaa ennen eräpäivää, vaan siitä hankaluudesta, kun ei koskaan voi varmuudella sanoa, minä päivänä rahat on tilillä. Ehkä pitäisi sen verran ajatella toisenkin taloudenpitoa että ymmärtäisi, että ennakoiminen voi olla tärkeää. Mulle ainakin olisi, mutta asia ei muutu miksikään, vaikka olen monesti ihan asiallisesti pyytänyt.
ENNEN eräpäivää niin se on eräpäivänä käytettävissä!
Niin yksinkertaista se on.
En kyllä käsitä, että mikä exääsi oikein hiertää. Jos kerran raha on tilillä silloin kun pitäisi niin asiahan on ok. Se on exän omaa tyhmyyttä jos tuhlaa rahat heti kun ne tilille ilmestyvät miettimättä, että siinä on esim. kolmen kuukauden elarit.
Kysyppä exältä, että sopiiko maksaa 3kk jälkikäteen...;o)
Sehän tuli jo selväksi, että exä ei osaa hoitaa raha-asioitaan, mutta koska tämä on tiedossa, on varmasti lapsenkin etu, että se, joka on tässä asiassa (mahdollisesti) järkevämpi hoitaa asian sopuisasti.
Vaikuttaa hyvin selvästi siltä, ettei kumpikaan osapuolista ole kovinkaan kypsä aikuinen.
mielestäni on parempi maksaa etukäteen kuin jälkikäteen. se on exäsi ihan omaa tyhmyyttä jos ei ajattele että siinä on esim. parin kuukauden elarit ja käyttää ne samantien. ja kyllä se eräpvä on ihan se koska rahat pitää VIIMEISTÄÄN olla tilillä.
"niitä muutamia päiviä tai viikkoja etukäteen." tää on ihan naurettavaa että valittaa siitä että ne on muutamia PÄIVIÄ tai viikkoja maksettu etukäteen.
opettelis se exäs hoitaan talouttaan eikä valittais ajoissa maksetuista elareista.
eipä taida olla exälläs kaikki inkkarit kanootissa..
Moi,
No ei kuulosta exäsi kovin fiksulta ainakaan raha-asioiden hoidon suhteen. Olisi eri asia, jos maksaisit maksuja myöhässä. Siitä voisikin jo huomautella.
Tässä muutamia vaihtoehtoja asian ratkaisemiseksi:
1. Tee automaattiveloitus tililtäsi exän tilille niin raha menee aina tiettynä päivänä automaattisesti.
2. Käske exäsäi avaamaan toinen tili, johon sinä siirrät rahat vaikka vuodeksi eteenpäin. Exäsi voi tehdä tililtä automaatti veloituksen käyttötililleen kerran kuukaudessa.
3. Unohdan exäsi kitinät. Jos maksat etukäteen niin se on hänen ongelma jos ei osaa sitä käsitellä.
4. Ilmoita exällesi vaikka tekstiviestinä jos maksat etukäteen maksuja niin hän voi ne sitten "piilottaa" itseltään toiselle tilille niin ei tule tuhlattua rahoja heti.
5. Pyydä exääsi osallistumaan johonkin talouden hallinta kurssille :-)