AAPUA!

Nyt pyytäisin teiltä näin isänä apua. Olen maksanut elatusapuja etukäteen ja ex-vaimoni raivoaa asiasta. Viime vuonna hän teki valituksen kelalle, ettei muka ollut kolmeen kuukauteen saanut rahoja ollenkaan ja haki elatustukea. Olin siinä vaiheessa maksanut eteenpäin kaksikin kuukautta maksuja hänelle. Asian ratkaisu oli tietenkin minun hyväksi, koska olin elatusavut maksanut. Nyt se nainen on sotajalalla sen takia, kun maksan niitä muutamia päiviä tai viikkoja etukäteen. Eikö se ole niin, että elatusapujen eräpäivä on kuun ensimmäinen, mutta eikö se eräpäivä ole viiminen mahdollinen maksupäivä? Onhan ne rahat hänen tilillään sinä päivänä jos hän niin haluaa, itse tuhlaa rahansa liian aikaisin ja valittaa kelalle ja minulle. Puheyhteyksissä emme voi olla, tapaamisia lapsen kanssa en saa, ja maksutkin maksan, ja silti saan vaan vittuilua. Teenkö nyt jotain niin kamalasti väärin? Eihän normaali laskukaan esim. sähkölaitos peri summaa, jos sen on maksanut jo 15.12.09 vaikka eräpäivä on 1.1.10 tai vaadi sitä maksamaan juuri eräpäivälleen?
4368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vittu,kaikenlaisia hurjia akkoja on,tälläsiä nämä on.Ei haittaa maksa vaan keljuillessaan etukäteen ja tapaamisista kannattaa nosta oikeusjuttu siinä ei häviä mitään,muuten et saa tuollaiselta sekopäältä mitään tapaamisia.Ja yksi asia säilytä maltti ja tallenna kaikki eksän tekstarit tulet tarvitsemaan niitä vielä äläkä paska viestejä lähetä sille,nämä pirut osaa käyttää niitä hyväkseen säälimättä.Itsellä on samanlaisia kokemuksia asioista

Äänestä

Ihan ensimmäisenä tulee mieleen, että saako ex-vaimosi toimeentulotukea? Toimeentulotuessa nuo elatusmaksut otettaneen huomioon maksupäivän mukaan, ja silloin tuo, että maksat kerralla useamman kuukauden elatusavut saattaa sotkea esim. kuukausittain maksettavan toimeentulotuen.

Useilla ihmisillä tilanne on se, että kaikki menee mikä tulee, ja silloin voisi olla parempi, ettei usealle kuukaudelle tarkoitettu summa tulisi kerralla. Eipä tuo ex-vaimosi kirjoituksesi perusteella kovinkaan mukavalta ihmiseltä vaikuta, mutta varmaan pääsisit itsekin helpommalla, jos maksaisit elatusavun normaalisti joka kuun alussa. Miksi muuten maksat usean kuukauden kerrallaan?

Periaatteessahan etävanhempi voi sovittaessa maksaa vaikka kaikki tulevat elatusavut etukäteen, mutta tätä vaihtoehtoa ei suositella siihen liittyvien ongelmien takia (mm. lähivanhemman myöhempi maksukyvyttömyys, kuolema tai lähivanhemmuuden vaihto)

Äänestä

Maksa sovittuna päivänä, niin pääset ko. harmista. Hirveä entinen muija sulla:( ja todella harmi, ettet voi tavata lapsiasi. Onko lapsilla kumminkin kaikki asiat ok? Ja onhan sinulla isänä oikeus tavata lapsiasi.

Äänestä

Tuli sama mieleen kuin eräällä vastanneista, että ex-vaimosi saa toimeentulotukea.
Jos nyt välttämättä haluat maksaa etukäteen monen kk elarit etukäteen, niin ota käyttöön ns. välitili sitä varten. Sinne sitten merkitset sovitun elatustuen eräpäivät lähtemään exän tilille ajallaan. Ei tule exälle houkutusta tuhlailla tai sekottaa budjettinsa. Uusi tili vaatii tietty sinulta asennetta, että välitili on vain lapsen tili, eikä enää sinunkaan sen jälkeen kun olet sinne rahaa siirtänyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iskä60 kirjoitti:

Nyt pyytäisin teiltä näin isänä apua. Olen maksanut elatusapuja etukäteen ja ex-vaimoni raivoaa asiasta. Viime vuonna hän teki valituksen kelalle, ettei muka ollut kolmeen kuukauteen saanut rahoja ollenkaan ja haki elatustukea. Olin siinä vaiheessa maksanut eteenpäin kaksikin kuukautta maksuja hänelle. Asian ratkaisu oli tietenkin minun hyväksi, koska olin elatusavut maksanut. Nyt se nainen on sotajalalla sen takia, kun maksan niitä muutamia päiviä tai viikkoja etukäteen. Eikö se ole niin, että elatusapujen eräpäivä on kuun ensimmäinen, mutta eikö se eräpäivä ole viiminen mahdollinen maksupäivä? Onhan ne rahat hänen tilillään sinä päivänä jos hän niin haluaa, itse tuhlaa rahansa liian aikaisin ja valittaa kelalle ja minulle. Puheyhteyksissä emme voi olla, tapaamisia lapsen kanssa en saa, ja maksutkin maksan, ja silti saan vaan vittuilua. Teenkö nyt jotain niin kamalasti väärin? Eihän normaali laskukaan esim. sähkölaitos peri summaa, jos sen on maksanut jo 15.12.09 vaikka eräpäivä on 1.1.10 tai vaadi sitä maksamaan juuri eräpäivälleen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu