Koti-ideasta sohva.. Pisin odotus ikinä!

Tilasimme Koti-ideasta sohvan elokuun alussa 2009, vieläkään emme ole saaneet sohvaa ja uusin tieto sohvan tulosta olisi näillä näkymin puolessa välissä helmikuuta ja eihän nyt menny kun vasta 2010vuotta! No täytyy sanoa, että ainoana hyvänä puolena on että eipähän tule sohvalle loppu hinnaksi paljoakaan. Olemme saaneet kaksi kertaa jo ihan sopivasti hinnasta pois. Olisimme tässä saaneet perua tilauksen mutta koska sohva vaikutti hyvältä ja edulliselta niin jäimme odottamaan sitä "kärsivällisesti". En todellakaan suosittele kenellekkään joka tarvii sohvan "heti tai ihan pian". Että tällaisia odotus aikoja Koti-idealla. Loppu jää nähtäväksi...
7599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

et saa mitään rahojasi/sohvaa,ne tekee tällä hetkellä kuprua,nimi on vaihtumassa tasokalusteeksi ja eivät siten vastuussa koti-i kanssa tehdyissä diileissä...Reilua /(

Äänestä

sellaista sohvaa mitä odottaisin yli 4 viikkoa. Oli vaikka ilmainen niin en odota noin kauan. Jotkut odottaa esim. autoa 9 kk? Mitä ihmeen järkeä siinäkin on?

Äänestä
  • (kirjoitin seuraavan jo toiseen koti-idean ongelmia koskevaan ketjuun, laitan saman tännekin.)

    Tilasin sohvan koti-ideasta marraskuun alussa, toimitusajaksi luvattiin joulukuun alku, ennen puoliväliä kuitenkin. Marras-joulukuun vaihteessa tuli ilmoitus että tehtaalla ruuhkaa, yritetään saada jouluksi toimitettua. Eipä siitäkään mitään tullut, joulua edeltävällä viikolla taas siirrettiin päivämäärää, menee vuodenvaihteen jälkeen. Viime viikon maanantaina, eli viikolla 2, tuli jälleen uutta jobinpostia, sohvan toimitus venyy helmikuun loppuun, eli lopullinen toimitusaika olisi ollut 4 kuukautta. Huh huh, oli aika ottaa yhteyttä valmistajaan, pohjanmaan kalusteeseen.

    Tiedustelin syytä viivästykseen johon sain aika yksiselitteisen vastauksen, mikään tilaus ei tehtaalta lähde ennenkuin koti-idean rästissä olevat maksut tulevat hoidettua. Siis toisinsanoen sohvaani ei oltu vielä edes alettu valmistamaan. Ystävällinen myyjä kävi tarkistamassa tilaukseni, koska heillä kuulemma seisoo hallissa jo valmistettuja tilauksia jotka vain eivät liikahda ennenkuin rahasotkut kunnossa. Eli jos jollakulla on sama ongelma niin kehotan viipymättä olemaan tehtaalle, valmistajasta riippumatta, yhteydessä sillä hyvässä lykyssä kauan odottamasi tuote saattaa hyvinkin olla jo valmis.

    Seuraavana edessä kaupanpurku koti-idean kanssa ja välittömästi uusi tilaus sisään suoraan tehtaanmyymälään, hinnaksi kotiinkuljetuksineen tuli juurikin sama mikä koti-ideassakin kahden hinnanalennuksen jälkeen oli sovittuna. Koti-idea ei purusta juuri nikotellut, vähän kädet pystyssä asenne huokui myyjästä. Maksamani käsirahan pitäisi ilmestyä tilille muutaman päivän kuluessa.

    Uusi tehtaan lupaama toimitusaika on viikolla 7 eli viikkoa aikaisemmin kuin koti-idean viimeiseksi lupaukseksi (tuskin olisi tämäkään pitänyt) jäänyt helmikuun loppu.

    Summa summarum, loppu hyvin kaikki hyvin, kunhan vain se jo maksamani käsiraha vielä tilille ilmaantuu. Ainut mikä asiassa jäi suoraansanottuna vituttamaan on koti-idean katteettomien lupausten takia aiheutunut täysin turha kahden kuukauden viivästys, esimerkkinä joulukuun alussa käytetty veruke jotta tehtaalla olisi about kahden viikon ruuhka joulusta johtuen, vaikka todellisuudessa sohvaani ei edes ollut tarkoitus ryhtyä kasaamaan ennen maksurästien vuoksi.

    Kertaukseksi vielä, jos sinulla tai tuttavallasi on tilaus koti-ideassa sisällä niin hetimmiten yhteys valmistajaan, heille näitä yhteydenottoja kuulemma oikein ropisee.

    Äänestä

Hei,
Myös me odotimme edellis vuonna kesäkalusteita yli puoli vuotta, jotka sitten saimme muistaakseni vasta alku talvesta. Kohtuutonta. Ei enää sieltä...

Äänestä
  • kyse rästimaksuista tms...

    Äänestä

me tilasimme sohvan heinäkuussa. Aina luvattiin, että tulee, tulee, ihan poian, ja että alennuksia saadaan. No, sitten kun otimme toimitusjohtajaan viimein yhteyttä saimme tietää, että sohvaa ei ole edes tulossa! Eli se niistä alennuksista..

Äänestä
  • kun ei kuulema tule palkkojakaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MikRaj kirjoitti:

Tilasimme Koti-ideasta sohvan elokuun alussa 2009, vieläkään emme ole saaneet sohvaa ja uusin tieto sohvan tulosta olisi näillä näkymin puolessa välissä helmikuuta ja eihän nyt menny kun vasta 2010vuotta! No täytyy sanoa, että ainoana hyvänä puolena on että eipähän tule sohvalle loppu hinnaksi paljoakaan. Olemme saaneet kaksi kertaa jo ihan sopivasti hinnasta pois. Olisimme tässä saaneet perua tilauksen mutta koska sohva vaikutti hyvältä ja edulliselta niin jäimme odottamaan sitä "kärsivällisesti". En todellakaan suosittele kenellekkään joka tarvii sohvan "heti tai ihan pian". Että tällaisia odotus aikoja Koti-idealla. Loppu jää nähtäväksi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu