Suhtautuminen Jeesukseen

Uudessa Testamentissa tulee esiin se että monet (fariseukset, opetuslapset) eivät pitäneet Jeesuksen puheista ja opetuksista vaan pahentuivat niistä. Jeesus opetti rakkautta ja anteeksiantamista mutta silti hänen jutuistaan ei pidetty.
Mistä tämä ärsyyntyneisyys johtui? Siitäkö että tämä opetus oli heille jotain uutta ja erilaista ja koska kansalta puuttui aikaisempi kokemus sellaisesta, niin sitä oli alkuun vaikea sulattaa? Vai siitäkö että fariseuksillakin oli joitan kipeitä kokemuksia elämässään, joita Jeesus ei osannut käsitellä oikealla tavalla?
Vai siitä, että ihmislihan luontoon kuuluu olla puolueellinen. Se ei voi hyväksyä esimerkiksi kaikenkattavaa ja neutraalia anteeksiantoa. Se jakaa ihmiset kahteen ryhmään, niihin joita se pitää omalla puolellaan oleviin ja niihin joita se kutsuu vihollisiksiin. Jos joku on hiukankin sen kanssa eri mieltä tai kyseenalaistaa sen oikeutta olla erityinen muihin verrattuna, se lukee tämän yksilön ulkopuoliseksi ja reagoi ärsyyntymisellä. Vanhoillislestadiolaisuudessakin ihmiset jaetaan meikäläisiin ja ei-meikäläisiin. Onko kukaan muu pohtinut tällaisia?
11174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ja aloitus! Näillä uskontopalstoilla tämä nokittelu ja riitely tulee hyvin ilmi. Omaa näkemystä puolustetaan "henkeen ja vereen". Vaikka itse koen olevani ns. puolueeton etsijä, tutkija - ulkopuolinen?! joka vierailee erilaisilla uskonnollisilla tai elämänkatsomuksellisilla sivuilla ja keskusteluissa, niin kuitenkin huomaan syyllistyväni vänkäämiseen.
Mutta hyvä sentään että keskustelua on. Täsä on itsetutkiskelun paikka.
Kiitos ajatusten herättelystä, acimlai nen!

Äänestä

Ei kykene luottamaan siihen, että ihmisten yläpuolella tai paremminkin heitä alhaaltapäin kannattelemassa on ihmisiä suurempi absoluuttisen hyvä voima. Yleensä sitä voimaa sanotaan Jumalaksi.
Kun ei kykene tuohon luottamaan, tuntee elävänsä tyhjän päällä ja tukeutuu pelossaan ihmiseen, omaan egoon ja/tai muiden egoihin. Silloin kaikki vastuu luonnollisesti lankeaa ihmisten omille harteille, ja kun muut eivät tuota vastuuta kanna niinkuin minä tahtoisin heidän sitä kantavan, jotta minulla olisi hyvä, niin minähän loukkaannun ja suutun heihin ja syytän heitä ja vaadin heitä tilille. Unohdan autuaasti, etten itsekään kykene sen kummempaan.
Nekin, jotka tuntevat elävänsä Jumalan kämmenellä, menettävät helposti uskoaan ja suhtautuvat anteeksiantamattomasti.

Yritän sanoa jotain sellaista, että ihminen on uskonpuutteessaan rakentanut itselleen valheturvan, jota kannattelevat ihmiset, minä ja muut. Sisimmässään hän tietää, että se on kestämätön turva, koska ihmiset ovat vain ihmisiä, liian vajavaisia ja heikkoja ja tietämättömiä todelliseksi turvaksi. Siihen haluaa kuitenkin luottaa, kun tuntee ettei muutakaan ole, ja turvan tarpeessaan odottaa ja vaatii muilta sitä ja tätä.
Kun sitten joku sanoo, ettei pidä vaatia ja syyttää, vaan antaa anteeksi, tuo illuusio saa säröjä ja ihminen pelkää tippuvansa tyhjän päälle.

Äänestä
  • Näin on. Pahin uhka nousee omasta sisimmästä, vaikka sen niin kovin mielellään projisoi ulkoa tulevaksi.
    Sen sijaan, että katsoo asioita sallien ne sellaisenaan, turvallisuutta etsiessään pakottaakin kaiken muottiin joka ei ole todellinen olemus.
    Mitä siitä muuta voikaan seurata kuin pettymystä?

    Äänestä

Suurin ongelma lestadiolaisen tasepainottomuuteen on se, ettei Heillä ole Jeesuksen sisäistä tuntemusta, tätä kautta ei ole Pyhää Henkeä, eikä myöskään uudestisyntyneisyyttä, joka tekee heistä maallisia taapertajia, vailla mitään armolahjoja.

He tietävät tämän sydämessään. Siitä johtuu kaikki.

En ole tietoinen kovinkaan monesta VL ihmisestä, joka ylistää Jeesusta, seuroista tullessaan. Saatetaan kyllä hokea VL mantraa, - helppo olla kun SAA USOKA synnit anteeksi. Todellisuudessa näin SAA MYÖS USKOA SAATANA, JOS HALUAA. Yhteistä on paljon, mm usko Jumalaan, mutta ei Jeesukseen Herrana. Saatanakin uskoo Jumalaan, mutta ei Jeesukseen Herrana.

Tästä juurettomuus, kun ei tunneta Jeesusta muuta kun vapahtajana. Hän on kaikkien kuninkaiden kuningas, jopa SRK;nkin, ja se aika milloin se tulee selville, on Pyhien tempaus.

Vl saarnaajat sanovat, Raamattu ON VAIN KIRJA KIRJOJEN JOUKOSSA. Siinä he ovat oikeassa, niin se heille on.

Heidän status on SRK. Kristityllä se on Jeesus. SRK;n satutus on Jumala. Kristityn seurakunnan kulmakivi on Kristus.

Siinä on suuri eri, sama kun Rikkaalla miehellä ja Lasaruksella.

Äänestä
  • "en ole tietoinen kovinkaan monesta VL ihmisestä, joka ylistää Jeesusta, seuroista tullessaan.""

    --> minä ainakin ylistän Herraa Jeesusta ajatuksin ja rukouksin monesti!!!

    se ihmetyttää kun puhuja joskus seuroissa kertoo vanhoista jo edesmenneistä sisarista jotka ylistivät Herraa Jeesusta! ja puhuja ihmettelee sitä kun enää ei ole niitä " Herran ylistäjiä" Monikohan vl:sisarista ja veljistä kiittää Herraa hiljaisesti/ajatuksissaan? en tiedä?

    "Heidän status on SRK."

    ---> minä en usko srk:hon se on vain maallinen organisaatio. Jeesus Kristus on vapahtaja!! hän on kuollut meidän syntiemme tähden, häneen tulee uskoa! ei srk: vapauta meitä synneistämme.

    Äänestä

  • ***** kirjoitti:

    "en ole tietoinen kovinkaan monesta VL ihmisestä, joka ylistää Jeesusta, seuroista tullessaan.""

    tunnustaa, että Jeesus on Vapahtaja, koska siihen kytkeytyy pääasiassa vain syntienanteeksiantamus, mutta jos tunnustamme, että Jeesus on Herra, niin tunnustus on paljon laajempi ja silloin Jeesus on suuremmassa määrin "elämämme hallitsija" ja voisiko myös syntyä pelkoa siitä, että sitä myöden myös ry:n ja SRK:n valta elämässämme jollain lailla supistuisi ja lähtisimme enemmän seuraamaan Jeesusta ja kuuntelisimme enemmän Jeesuksen ääntä kuin Oulun ääntä.

    Kirjoitin tuossa vähän ylempänä olevan viestin. Emme siis ole sama henkilö, enkä itse ole vl.
    Sanon tämän siksi, että jos vielä osallistumme tähän keskusteluun, niin miten erottaa kumpi on kumpi? No minä voin vaikka panna nikiksi *****1.

    minä oon käyttäny tähti nikkiä ainaki jo vuoden ajan. kirjoitan vaan harvakseltaan tälle palstalle. jos sulle sopii, nii laita se *****1 keskustelemisiin.

    Äänestä

  • ***** kirjoitti:

    "en ole tietoinen kovinkaan monesta VL ihmisestä, joka ylistää Jeesusta, seuroista tullessaan.""

    --> minä ainakin ylistän Herraa Jeesusta ajatuksin ja rukouksin monesti!!!

    se ihmetyttää kun puhuja joskus seuroissa kertoo vanhoista jo edesmenneistä sisarista jotka ylistivät Herraa Jeesusta! ja puhuja ihmettelee sitä kun enää ei ole niitä " Herran ylistäjiä" Monikohan vl:sisarista ja veljistä kiittää Herraa hiljaisesti/ajatuksissaan? en tiedä?

    "Heidän status on SRK."

    ---> minä en usko srk:hon se on vain maallinen organisaatio. Jeesus Kristus on vapahtaja!! hän on kuollut meidän syntiemme tähden, häneen tulee uskoa! ei srk: vapauta meitä synneistämme.

    en ole tietoinen kovinkaan monesta VL ihmisestä, joka ylistää Jeesusta, seuroista tullessaan.""

    --> minä ainakin ylistän Herraa Jeesusta ajatuksin ja rukouksin monesti!!! ** Mutta se ei riitä Jeesukselle. Hän sanoo > Matt. 10:32 Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.
    Et ole kertaakaan, kuten kukaan muukaan VL, sitten -60 luvun tunnustanut YLEISESTI Jeesusta Herrakseen.
    ---> minä en usko srk:hon se on vain maallinen organisaatio. Jeesus Kristus on vapahtaja!! hän on kuollut meidän syntiemme tähden, häneen tulee uskoa! ei srk: vapauta meitä synneistämme. ** Niin uskoo saatanakin, Hänet myös vapauttaa Jeesus, jos tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi, Herraksi, kuten Ristin ryövärikin.
    Mutta olet kun se toinen, joka sitä ei tunnustanut, mutta hänkin SAI USKOA, jos halusi syntinsä anteeksi. Olet samalla viivalla Hänen kanssaan.

    Äänestä

  • vanha vl kirjoitti:

    tunnustaa, että Jeesus on Vapahtaja, koska siihen kytkeytyy pääasiassa vain syntienanteeksiantamus, mutta jos tunnustamme, että Jeesus on Herra, niin tunnustus on paljon laajempi ja silloin Jeesus on suuremmassa määrin "elämämme hallitsija" ja voisiko myös syntyä pelkoa siitä, että sitä myöden myös ry:n ja SRK:n valta elämässämme jollain lailla supistuisi ja lähtisimme enemmän seuraamaan Jeesusta ja kuuntelisimme enemmän Jeesuksen ääntä kuin Oulun ääntä.

    Siunusta, vaikei Vapahtajalla kukaan pelastu.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Siunusta, vaikei Vapahtajalla kukaan pelastu.

    Amen! Olen samaamieltä ja siksi tuon viestin tuolla ylhäällä kirjoitinkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

acimlai nen kirjoitti:

Uudessa Testamentissa tulee esiin se että monet (fariseukset, opetuslapset) eivät pitäneet Jeesuksen puheista ja opetuksista vaan pahentuivat niistä. Jeesus opetti rakkautta ja anteeksiantamista mutta silti hänen jutuistaan ei pidetty.
Mistä tämä ärsyyntyneisyys johtui? Siitäkö että tämä opetus oli heille jotain uutta ja erilaista ja koska kansalta puuttui aikaisempi kokemus sellaisesta, niin sitä oli alkuun vaikea sulattaa? Vai siitäkö että fariseuksillakin oli joitan kipeitä kokemuksia elämässään, joita Jeesus ei osannut käsitellä oikealla tavalla?
Vai siitä, että ihmislihan luontoon kuuluu olla puolueellinen. Se ei voi hyväksyä esimerkiksi kaikenkattavaa ja neutraalia anteeksiantoa. Se jakaa ihmiset kahteen ryhmään, niihin joita se pitää omalla puolellaan oleviin ja niihin joita se kutsuu vihollisiksiin. Jos joku on hiukankin sen kanssa eri mieltä tai kyseenalaistaa sen oikeutta olla erityinen muihin verrattuna, se lukee tämän yksilön ulkopuoliseksi ja reagoi ärsyyntymisellä. Vanhoillislestadiolaisuudessakin ihmiset jaetaan meikäläisiin ja ei-meikäläisiin. Onko kukaan muu pohtinut tällaisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu