Mitä mieltä?

Talousdemokratia on Suomessa uusi poliittinen EU-kriittinen kansallinen suuntaus jonka peruslähtökohdista voisi mainita esimerkiksi seuraavaa:

1. Aktiivinen edustuksellinen demokratia missä kansalaiset eivät halveksu poliitikkaa eikä poliitikkoja. Elitismistä, kabinettipolitiikasta ja puoluekurista päästävä.

2. Vahva perustuslaki joka takaa kansalaisoikeudet ja -vapaudet, estää viranomaisten ylilyönnit

3. Taloudellinen hyvinvointi julkisen, velattoman ja pysyvän rahan osuuden rajun kasvattamisen myötä.

4. Uusi laaja yhteiskunnallinen keskustelu missä kaikesta voi puhua leimautumatta - myös ns poliittisesti epäkorrekteista aiheista.

5. Julkisrahoitteinen kansallinen perustoimeentulotakuu/kk jokaiselle maan kansalaiselle.

6. Maltillinen, kestävään kehitykseen perustuva valtiotalous ilman ulkopuolista velanottoa ja ajattelematonta sokeaa talouskasvuoppia. Koskee myös muuta paikallista julkista taloutta.

7. Pankkitoiminnan täysremontti ja nykyisen lainakorkomenettelyn kriittinen tarkastelu ja mahdollinen lopettaminen taloudellisesti kestämättömänä ja kohtuuttomana tulonsiirtona.

8. Kaikkien velkasuhteiden uudelleenarviointi ja näiden jako kahteen ryhmään, kohtuuttomiin jotka kirjataan pois, ja kohtuullisiin joille ehdotetaan uudelleenjärjestelyjä velallisen etujen mukaan.

9. Kaikki viranomaisbyrokratia ja julkisen hallinnon nykyiset poliittiset suojatyöpaikat ehdottomalle vähimmäistasolle. Visio: julkinen hallinto on supistettavissa 50%.

10. Toimeentulon oltava mahdollinen ilman palkkatyötä. Työn jakamista. Perustoimeentulo- takuu mahdollistaa itsensä työllistämisen ja "muuttamisen pääkaupunkiseudulta takaisin kotiseudulle tai maalle".

11. Ulkomaankauppa clearingpohjaiseksi ja kahdenvälisesti tasapainoon kauppakumppanimaan kanssa. Näin ulkomaankaupassa ei tarvita rahaliikennettä vaan tavara-arvot kirjataan ja kuitataan toisiaan vastaan.

12. Tiedostettava että kansalaisten taloudellinen hyvinvointi on ehdoton edellytys sosiaaliselle ja terveelle elämälle. Kansalainen jonka perustoimeentulo on taattu ja joka kokee elämässään merkitystä, laatua ja arvostusta - todennäköisesti ei sorru alkoholismiin, väkivaltaan tai muihin rikoksiin.

13. Julkinen koulujärjestelmä, terveydenhoito ja vanhustenhuolto rahoitetaan julkisella pankkimaisella omarahoituksella ilman verotusta, maksuja tai muita tulonsiirtojärjestelyjä. Palkkauksessa siirryttävä 50% korkeammalle tasolle mikä takaa työvoiman saatavuuden ja työn arvostamista.

Mitä mieltä? Saisiko näille ajatuksille täällä vakka-suomessa kannatusta? Toki useimmat kohdat vaativat lisäselvityksiä ja -tarkennuksia, mutta kuitenkin. Alkuperäinen idea talousdemokratialla kuitenkin on viedä yhteiskuntaa kohti kestävää ja demokraattista talousjärjestelmää ...
2113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämä ole mikään vakkasoomi.
tämä o satakunta

ja sun kysymys o liia pitkä meille

Äänestä
  • Ettekä te niin tyhmiä ole, kuin kuvittelette ... itse törmännyt täällä vain niihin fiksuihin ja hyvin fiksuihin ihmisiin :).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fanittaja. kirjoitti:

Talousdemokratia on Suomessa uusi poliittinen EU-kriittinen kansallinen suuntaus jonka peruslähtökohdista voisi mainita esimerkiksi seuraavaa:

1. Aktiivinen edustuksellinen demokratia missä kansalaiset eivät halveksu poliitikkaa eikä poliitikkoja. Elitismistä, kabinettipolitiikasta ja puoluekurista päästävä.

2. Vahva perustuslaki joka takaa kansalaisoikeudet ja -vapaudet, estää viranomaisten ylilyönnit

3. Taloudellinen hyvinvointi julkisen, velattoman ja pysyvän rahan osuuden rajun kasvattamisen myötä.

4. Uusi laaja yhteiskunnallinen keskustelu missä kaikesta voi puhua leimautumatta - myös ns poliittisesti epäkorrekteista aiheista.

5. Julkisrahoitteinen kansallinen perustoimeentulotakuu/kk jokaiselle maan kansalaiselle.

6. Maltillinen, kestävään kehitykseen perustuva valtiotalous ilman ulkopuolista velanottoa ja ajattelematonta sokeaa talouskasvuoppia. Koskee myös muuta paikallista julkista taloutta.

7. Pankkitoiminnan täysremontti ja nykyisen lainakorkomenettelyn kriittinen tarkastelu ja mahdollinen lopettaminen taloudellisesti kestämättömänä ja kohtuuttomana tulonsiirtona.

8. Kaikkien velkasuhteiden uudelleenarviointi ja näiden jako kahteen ryhmään, kohtuuttomiin jotka kirjataan pois, ja kohtuullisiin joille ehdotetaan uudelleenjärjestelyjä velallisen etujen mukaan.

9. Kaikki viranomaisbyrokratia ja julkisen hallinnon nykyiset poliittiset suojatyöpaikat ehdottomalle vähimmäistasolle. Visio: julkinen hallinto on supistettavissa 50%.

10. Toimeentulon oltava mahdollinen ilman palkkatyötä. Työn jakamista. Perustoimeentulo- takuu mahdollistaa itsensä työllistämisen ja "muuttamisen pääkaupunkiseudulta takaisin kotiseudulle tai maalle".

11. Ulkomaankauppa clearingpohjaiseksi ja kahdenvälisesti tasapainoon kauppakumppanimaan kanssa. Näin ulkomaankaupassa ei tarvita rahaliikennettä vaan tavara-arvot kirjataan ja kuitataan toisiaan vastaan.

12. Tiedostettava että kansalaisten taloudellinen hyvinvointi on ehdoton edellytys sosiaaliselle ja terveelle elämälle. Kansalainen jonka perustoimeentulo on taattu ja joka kokee elämässään merkitystä, laatua ja arvostusta - todennäköisesti ei sorru alkoholismiin, väkivaltaan tai muihin rikoksiin.

13. Julkinen koulujärjestelmä, terveydenhoito ja vanhustenhuolto rahoitetaan julkisella pankkimaisella omarahoituksella ilman verotusta, maksuja tai muita tulonsiirtojärjestelyjä. Palkkauksessa siirryttävä 50% korkeammalle tasolle mikä takaa työvoiman saatavuuden ja työn arvostamista.

Mitä mieltä? Saisiko näille ajatuksille täällä vakka-suomessa kannatusta? Toki useimmat kohdat vaativat lisäselvityksiä ja -tarkennuksia, mutta kuitenkin. Alkuperäinen idea talousdemokratialla kuitenkin on viedä yhteiskuntaa kohti kestävää ja demokraattista talousjärjestelmää ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu