Minulla on laskettu aika heinäkuun puolessa välissä. Kuinka suuri mahdollisuus on saada tämän vuoden pakkaus?
Äitiyspakkaus 2010
mmmmmmmm
12612262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 126
Vanhimmat
Muistaakseni 2008 pakkaukset jaettiin loppuun jo vuoden 2009 alkukeväästä :) Että hyvät on mahdollisuudet :) Mä saan ton 2009 pakkauksen ja la huhtikuussa, oisin halunnu 2010 pakkauksen vaikken tiiä mimmonen se on :)
äitiyspakkauseni postista ja se oli tosiaan 2009-vuosimallia...en edes ajatellut moista, ennenku näin tään viestin. No se on arvoitus, kumpi olis parempi :)
Hyvältä tuo ainakin näyttää, tosin mulla ei oo aiempaa kokemusta pakkauksista.
Pesettekö te muuten vaatteet vauvalle ennen ensimmäistä käyttökertaa?
Kannattaa pestä vaatteet etukäteen, ehkä nyt ei toppapukua, mutta suoraan iholle tulevat ainakin. Lähtee ainakin kaikki käsittelyaineet pois. Kestovaipat ja harsot imevät myös paremmin pesujen jälkeen. Ja pesen myös kaupasta ostetut lastenvaatteet etukäteen, monesti ne ihan haisevatkin kemikaaleille. Mutta jos vauvan syntymään on vielä kuukausia, kannattaa pestä vasta lähempänä syntymää, niin eivät suotta pölyty uudestaan.
Ei taida olla vielä 2010 pakkausta jaossa? Eikä kuviakaan Kelan sivuilla vielä.
Kelan päätökset kun ovat julkisia niin tuolta löytyy kaikki firmat jotka ovat tehneet sopimuksen äitiyspakkauksen tuotteista: http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2010-004117/
Mukana mm. Finlayson, Lingon & Blåbär, Jutta, Reima,
ja äippäpakkauksen saaminen venyi, kun hakemukseni käsiteltiin jostain syystä vasta maalis-huhtikuussa. Sain 09 vuoden pakkauksen toukokuun alussa. Alkuvuodesta kaverini vielä sai ed. vuoden paketin. Kai se riippuu ihan syntyvien lasten määrästä ja niistä paketeista, mutta uskoisin, että heinäkuun vauvat saa jo uuden.
Näkeekö jo jostain mitä vuoden 2010 äitiyspakkaus sisältää ?
minulle ainakin tuli jo 2010 äitiyspaketti la 31.3.2010
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/100502155308EH
tuo muuten oli vuoden 2009 pakkaus
2009 pakkaus hyvinkin kun 2010 ei ole vielä ilmestynyt..
tohon linkkiin sitten tulee kun tulee.
Uskoisin ettei voi pitää paikkaansa, koska 2010 vuoden pakkausta ei vielä jaeta. Jakavat vielä 2009 vuoden pakettia. Eilen sain omani (09 vuoden paketti sekin) ja la 11.6.10.
Itse sain tämän vuoden pakkauksen n. 2 viikkoa sitten. Kelan sivuilla lukee, että se jakaa vielä vuoden 2009 pakkausta, joten outoa, jos joku on jo 2010 pakkauksen saanut... Onko sillä väliä? Hienoja vaatteita ja tarvikkeita joka tapauksessa.
mun sisko on kelalla töissä ja just eien kyselin että mahdnkohn saada 2010 pakkauksen (LA 2.4.10) ja sanoi että tuskin sillä ei oo vielä jaettu ainuttakaan 10 vuoden pakkaust että kyllä on "eurajoki" nyt unta nähnyt sillä 2010 vu0oden pakkaus ei ole vielä jaossa...
Eikö tämä yleensä ole aika paikkakuntakohtaista? Suuremmilla paikkakunnilla varmaan pakkaukset loppuvat aiemmin kuin pienemmillä paikkakunnilla.. Siskosi tietää siis sinun asuinpaikkakuntasi pakkaukset, mutta ei koko Suomen? Vai jaetaanko ne yleisesti, eikä paikkakuntakohtaisesti? En itse tiedä, kunhan arvailen!
Mistä pakkaukset lähetetään? Tuleeko kaikki paketit ympäri Suomea samasta paikasta? Ajattelin vaan, että onko niitä jossain varastossa eri puolilla Suomea ja jos joku varasto on tyhjä vanhoista paketeista, alkavat lähettää uusia?
En kyllä tiedä itsekään ketään, joka olisi vielä vuoden 2010 pakettia saanut että kaikille on tullut vielä 2009 paketit.
Kaikki pakkaukset tulevat samasta paikasta eli valmistajalta, Kela ei niitä lähetä eikä valmista, ainoastaan välittää tiedon kenelle semmoinen paketti tulisi lähettää. Vuoden 2010 pakkauksia ei ole saanut vielä kukaan...
Eiköhän tuollaiset pakkaukset tule jostain keskusvarastosta eli kaikki samasta paikasta niin ettei vanhoja pakkauksia loju eri paikoissa. En tiedä mistä minulla on semmoinen kuva, että pakkaukset tulisivat keravalta, untako vain:D Vuoden 2010 pakkauksesta ei ole edes kuvia olemassa vielä, joten kukaan ei taatusti ole sellaista saanut. Kuvat ovat ainakin aikaisempina vuosina tulleet paljon etukäteen nähtäville, ennen kuin pakkausta on alettu jakaa.
Oman pakkaukseni sain pari viikoa sitten, la minulla on maaliskuun puolivälissä. Pidin suojapuvusta ja erityisesti ihanasta retro-makuupussista, muuten pakkauksen vaatteet olivat tuttuu tapaan hyvin pliisun värisiä noita yksiä raitapotkiksia lukuunottamatta.
Reiman tehtaalta
2010 pakkaus julkistetaan kelan konttoreissa, sekä nettisivuilla HUHTIKUUN vikalla viikolla, niinkuin on julkistettu ainakin viimeiset 10 vuotta!!!
Toisekseen, vaikka se julkistetaan silloin, ei se tarkoita että sen saa heti julkistamisen jälkeen.
VAAN SE TULEE JAKOON SITTEN KUIN KAIKKI 2009 PAKETIT ON JAETTU!
ja pätee muuten kaikkialle suomeen, koska paketit tulee reima- konsernin varastosta. Ei ne missään kelan varastossa loju.
Ja juurisaamieni tietojen mukaan saattaa mennä jonkin aikaa, koska reima-konsernin mukaan pakkauksista puuttuu vielä vaikka mitä. Soitin itse Reimalle!!
Mitä kaikkea äitiyspakkauksessa on ja mitä pitää ostaa lisäksi? Minkä kokoisia äitiyspakkauksen vauvanvaatteet ovat? Toivottavasti täällä on odottajissa sellaisia henkilöitä, joilla on ennestään kokemusta äitiyspakkauksen sisällöstä.
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/100502155308EH
Jatkan vielä itse, eli kun tuolla sanotaan koko 60-80 cm niin mikä sen koko on vai onko se sellainen hölttänä, joka "venyy"? Siis haalari on joko 60 centtinen vai sattuuko saamaan vaan jonkun koon tuolta väliltä? Kaupan vaatteissa vaatemerkintä on selkeästi joku tietty koko esim. 80 cm.
on reilu, menee n.4kk alkaen jopa vuoden yli ikäiselle. Lahkeet/hiat voi pienelle kääntää. Ihan vastasyntyneelle on kyllä valtavan iso.
ja lahkeensuut kääntämällä haalari on ns. "pienempää kokoa". Ja taas haalarin saa "isommaksi" avaamalla nuo käännökset. Siksi koko on tavallaan vaihteleva.
Vaatteissa on todella isoja eroja kokonumerosta huolimatta. Meillä haalari on vielä iso (vauva syntynyt 8/09) mutta käyttökelpoinen. Villasukat ja lapaset jää piiloon vaikka hihat ja lahkeet on käännetty. Rukkaset ja töppöset ei pysy vielä ollenkaan, hattu on sopiva. Tykkään haalarista todella paljon kun siinä on kaksi vetskaria edessä. Nytkin vauva nukkuu mun sängyssä haalari kokonaan avattuna kun tultiin ulkoa ja jatkoi unia. Se on myös helppo pukea nukkuvan vauvan päälle. 60cm vaatteista on vihreäraidalliset potkarit vielä käytössä, samoin 70cm vaatteista valk. kuvioll. body ja villahaalari, collegepuvun housut on vielä aivan liian isot. Yhdet valk. potkarit jäi heti pieneksi kun oli niin kapeat, keltaraidalliset potkarit on pitkät ja kapeat, ei sopineet missään välissä. Suurin osa vaatteista oli käytössä 2-3kk ikäisenä. Mun mielestä pakkaus on hyvä ja siinä on sopivasti eri kokoisia vaatteita. 2008 pakkauksen haalari oli ikävän värinen, kuin olisi värjääntynyt pesussa mutta se on makuasia.
Kiitos asiallisesta vastauksesta sinulle ja myös tuolle toiselle vastaajalle. Aika paljon sitten on käyttövaraa puvussa, kun menee vielä yli yksivuotiaallekin. Pitäisikö vauvalle ostaa sitten jotakin pienempiä vaatteita valmiiksi? Luulin, että tuolla äitiyspaketilla pääsisi alkuun, mutta jos vaatteet ovatkin liian isoja vastasyntyneelle, joudun lähtemään vaatekauppaan. En arvannutkaan vaatehankintojen olevan näin haasteellista.
Katselin kelan sivuilta niitä kuvia ja senttikokoja. Ei niitä näköjään ole tarkoitettu kaikkia heti käyttöön, kun osassa on isompiakin kokoja. Montako vaatekertaa olette vauvalle ostaneet? En osaa ollenkaan arvioida, paljonko vaatteita pitäisi olla, jotta niitä ei olisi liian vähän tai aivan liikaa. Eräs tuttava sanoi pesevänsä pyykkikoneellisen joka päivä, mutta kai siihen pannaan muutakin kuin vauvanpyykkiä samalla. Meillä pestään kaikki vaatteet allergiapyykkinä, kun miehellä on ihottumaa, eli käytännössä vauvan pyykit pestäisiin samalla aineella, jossa ei mitään hajusteita tms. Tämä tuttava oli ostanut säkkikaupalla vauvanvaatteita ja osa ehti käydä pieneksi ennen kuin kaikista edes hintalappuja ottanut irti. Ajattelin, ettei meidän perheessä ole sellaiseen varaa vaan pitäisi tietää, mikä olisi sopiva määrä hankkia vaatteita, että pärjää kohtuullisesti, mutta aina riittäisi pesun välillä vauvalle puhdasta ylle.
Tähän on vaikea vastata tyhjentävästi. Se riippuu niin siitä, että minkä verran vauva "sotkii". Toisilla kun tulee ohivuotoja vaipoista paljonkin, meillä ei kahdella ekalla tullut kuin ihan joitain harvoja kertoja. Toiset vauvat pulauttelevat paljon, ihan yhtenään, joten silloin vaatteita sotkeentuu tietty huomattavasti paljon enemmän. Samoin harsoja. Meillä ei olla pulauteltu käytännössä lainkaan.
Ja riippuu tulevan vauvan koosta, että minkä kokoisia vaatteita täytyy hankkia ja minkä verran. Meidän muksut ovat olleet lähemmäs nelikiloisia, niin ne 50-56-senttiset vaatteet eivät ole kauaa menneet. Mutta 62-senttisillä vaatteilla on kurja aloittaa pelkästään (ovat vastasyntyneen päällä aika isoja, varsinkin jos vauva pienempikokoinen), että kyllä muutama body ja sukkahousut/potkuhousut on hyvä olla ihan pieniäkin. Seuraavat koot menevät jo pidempään (eivät kauaa nekään) ja niiden aikana vauva totuttelee ehkä jo kiinteisiin, että pyykkiäkin tulee jo enemmän.
Mutta kunhan vauvalla on jotain, mitä panna päälle, niin kaupastahan niitä saa lisää synnytyksen jälkeenkin. Jos et halua ostaa liikaa, niin hanki vain muutamia kutakin vaatetta ja poikkea hakemaan tarpeen vaatiessa lisää. Vauvaa katsomaan tulevat ihmiset tuovat yleensä vaatetta. Meille tuli muistaakseni usein 68-senttisiä vaatteita.
kyllä me ainakin ostettiin paljon vaatteita äitiyspakkauksen lisäksi. äitiyspakkauksen vaatteia ei oo oikeestaan käytetty yhtään. paria bodya ollaan käytetty, kypärämyssyä, yksiä housuja ja yöpukua. Suoraan sanottuna ne vaatteet on aika karseita ja isoja kun esim. meidän vauva oli syntyessään reippaasti alle 3 kg ja 46 cm pitkä. sitätoppapukua en todellakaan laittais lapseni päälle aivan hirvee'!!! mutta tuli siitä pakkauksesta kaikkea hyvääkin esim. makuupussi,peitto, pussilakana.
Vielä ei edes tiedä, miltä 2010 vuoden äitiyspakkauksen vauvanvaatteet näyttävät tai mitä paketti pitää edes sisällään. Meidän vauvan syntymään on vielä sen verran aikaa, että todennäköisesti ehditään saada sitten uusi paketti.
Minusta 2009 vuoden toppapuvun väri on aika outo eikä mitenkään kaunis, mutta olisin varmaan käyttänyt sitä silti, jos se olisi ollut käyttökelpoinen, sillä en nipota turhista asioista ja laitan elämässä asiat tärkeysjärjestykseen. Vauvan mielenterveys tuskin siitä järkkyy, vaikka nukkuisi hailakan värisissä toppahaalareissa vaunussa ulkona. Isommilla lapsilla sitten on tärkeää, että on mieluisat vaatteet, ettei koulussa kiusata yms. En pidä kovin ekologisena ostaa turhaa tavaraa. Sitä pitää olla sen verran, että pärjää, mutta ylimääräinen vain lojuu haittona.
Vauvanvaatteita kannattaa katsella kirppareilta, sieltä saa halvalla edellisvuotisten äitiyspakkausten vaatteita ja muitakin, pikkuvauvoilla kun ne eivät paljoa kulu, kun eivät vielä konttaa ja liiku ja toisaalta käytetyt voivat olla pehmeämpiäkin kuin uudet. 56-senttisiä vaatteita ei välttämättä kannata ostaa ollenkaan, 60 senttisistä voitte aloittaa ja kääriä hihoja aluksi pikkuisen, jos on tarpeen.
Koska monet haluavat muistaa pikkuistanne syntymän jälkeen lahjoilla, voit vihjata myös itse, mitä vaatteita voisitte tarvita, niin ei tule pelkkiä helistimiä.
Jos käytätte kestovaippoja, pyykkiä tulee pestyä usein ja samaa kokoa olevia vaatteita tarvitaan vähemmän kuin jos pyykkipäivä on vain kerran viikossa. Tietysti sekin vaikuttaa, kuinka tarkkoja vanhemmat ovat, eli vaihdetaanko vaatteet joka pikku tahrasta vai vaan isommista sotkuista ja tehdäänkö esim. pitempiä mökkireissuja, joiden aikana pyykkiä ei pestä.
Alkuun pääset äitiyspakkauksen vaatteilla vähän siihen päälle ja jos vaatteet tuntuu koko ajan olevan pyykissä, voit käyttää seuraavan koon vaatteita hihat käärittyinä ja ostaa tarpeen mukaan lisää. Sanoisin, että 5 bodyä on ehkä vähän naftisti mutta jo 15 liikaa.
Itselläni 2008 äitiyspakkaus, ja mun mielestäni se haalari oli aivan ihanan värinen! Toppahaalaria käytin ekan talven, kun poika syntyi lokakuussa. Keväällä haalarit oli jo nafti ja jouduin uuden kevätasun kaupasta ostamaan. Äitiyspakkauksen lisäksi vasta synnytyksen jälkeen imetyksen vaikeutuessa tajusin, että olisi ehkä kannattanut jo ennen synnytystä pestä tuttipullo ja tutti valmiiksi.
Äitiyspakkauksessa tulee lisäksi vain 1 setti lakanoita, joten vauvan lakanat kannattaa joko pyytää lahjaksi tai hankkia itse. Usein pulauttelevalla voi lisäksi käyttää päänalla esim. tyynyliinaa, niin ei joka kerta tarvitse vaihtaa lakanoita. Meillä äitiyspakkauksen 60 cm vaatteet oli käytössä 2 kk -->, joten tuli hankittua joitakin 50-56 cm vaatteita, etenkin syksyyn ostettiin välikausihaalari kokoa 56, kun en halunnut toista hukuttaa äitiyspakkauksen haalariin. :D Mut näähän on makukysymyksiä, ei ehkä kamalaa vuorta vaatteita kannata ostaa etukäteen vaan pyytää sitten syntymän jälkeen lahjaksi tai ostaa itse. Jos ei vielä itse pienen vauvan kanssa kauppaan, niin pyytää jonkun tuomaan tarvittaessa. Samoin kannattaa äitiyspakkaus itsessään käyttää esim. kakkossänkynä, itse nukutin lasta päivisin laatikossa olohuoneessa niin kauan kuin siihen mahtui (eli n. 3-4kk asti).
En tajua sitä, miksi jotkut ihmiset ottavat pakkauksen, mutta jättävät käyttämättä ja sitten haukkuvat sitä keskustelupalstoilla:o Kukaan ei todellakaan pakota ottamaan pakkausta! Ne "karmean rumat" vaatteethan ovat viimeistä kappaletta myöten nähtävissä kelan sivuilla ja jos niitä ei aio käyttää, kannattaa ehdottomasti ottaa äitiysavustus rahana ja ostaa sellaista vaatetta josta tykkää.
On se vaan kamalaa miten suomen äitejä kiusataan tällaisella vaate- ja tarvikelähetyksellä, pitää varmaan pistää pystyyn nimien keruu, että poistavat tällaisen kiusan meiltä!
no tin tuon pakkauksen juuri makuupussin,peiton yms hyödyllisten asioiden takia... en niiden riepujen.... saan ka minä sen siti ottaa ja varmaan oma asia jos pyyhkisin perseeni niihin?
äitiyspakkaus on mielestäni todella kattava! Vaatteet ihan ok värisiä, varsinkin ulkoilupuvun väri miellytti minun silmääni :) Ja kyllä se on niin, että ei sillä rahalla jonka voi ottaa tuon paketin sijasta, ei sillä saa läheskään yhtä paljon tavaraa hommattua.. Tietysti ymmärtäähän sen jos on uudelleensynnyttäjä kyseessä, niin voi olla että vanhoja vaatteita on tallella joten miksikäs ei sitten ota rahana ja osta uusia vaatteita ja tarvikkeita :) Mutta itse esikoista odottavana otin pakkauksen siksi, että koen sen tarpeelliseksi :) Ei tarvitse itse kaikkea samaa hommata kaupasta sitten...
Mun mielestä taas 2008 pakkaus olisi ollut paljon nätimpi kuin 2009, mutta tuo 2009 meillekin tuli. Haalaria nyt ei tartte ajatellakaan pitävänsä, koska tänä talvena se on iso ja ensi talvena pieni.
Ainakin 2009 pakkauksessa ei ollut oikeastaan ollenkaan ihan vastasyntyneelle sopivia vaatteita, vaan vasta 60 cm eteenpäin. Joten pieniä vaatteita tarvitsee alkuun hankkia.
Täytyy myöntää että en ole juuri pakkauksen vaatteita käyttänyt makuupussia ja paria pyjamaa lukuunottamatta. Potkaritkin on jotenkin ohuen ja ritkun oloista kangasta.
on viisaasti vaatteet tuohonkin pakkaukseen valittu, eihän siinä olisikaan mitään järkeä että pakkauksessa suurin osa vaatteita olisi pieniä, koska vauvojakin on eri kokoisia.. Ja kasvavat eri tahtiin jokainen, jäisivät vaan turhan nopeasti pieniksi. Eiköhän se ole enemmänkin idea, että vaatteet menevät vähän myöhemminkin kuin vain hädin tuskin 2 ekaa kuukautta vauvan syntymästä.
Uskonpa, että suurin osa perheistä ottaa ilolla äitiyspakkauksen tarvikkeet vastaan eivätkä osallistu valittajien virteen. Tuonne toisallle jo kirjoitin, että vaikka joku kuosi ei suoraan silmää miellytäkään, niin eihän se estä sitä vaatetta vauvalla käyttämästä. Minua ei ainakaan haittaa, vaikka vauva nukkuisi ei-lempivärisissä haalareissa päiväunensa. Minusta äitiyspakkaus on upea keksintö ja hyvä alku varsinkin ensimmäisen lapsen kanssa. Äitiyspakkaus myös muistuttaa, mitä kaikkea pitääkään hankkia, kun ensimmäinen lapsi tulee taloon. Ei sitä välttämättä kaikkea itse muistaisi. En ole live-elämässä kuullut kenenkään haukkuvan äitiyspakkausta, mutta nettiinhän voi kirjoittaa melkein mitä sattuu. Voihan noista jotkut olla provojakin tai sitten niin rikkaita, että heillä on vara valittaa ihan kaikesta. Ainoa tosi elämässä kuulemani valitus tuli kerran eräältä herätysliikkeen edustajalta, kun hän paheksui äitiyspakkauksessa mukana olevia kondomeja. Hänen uskontoon ei kuulu ehkäisyvälineet. Voihan ne heittää vähin äänin roskiin, jos niill ei ole käyttöä. Uskon, että niillekin on käyttöä varmasti suurimmassa osassa perheistä.
Joku kyseli pakkauksen kokoojasta ja säilytyspaikasta. Ainakin vielä hetki sitten pakkaus kasattiin Reimalla Kankaanpäässä. Sieltä ne lähetettiinkin. Aivan tämän hetken tilannetta en tiedä.
Juuh, en minä pakkauksen vaatteiden kokoja sen kummemmin mielestäni kritisoinutkaan. Sanoin vain, että kannattaa varata niitä pieniä vastasyntynyttä varten, koska niitä siellä ei ole.
Mistä tietää, että 2009 pakkaus on jaettu loppuun?
Sain Juuri äippäpakkauksen ja laskettu aika toukokuussa 2010. Kuvittelin saavani jo 2010 pakkauksen mutta tuli siis 2009 pakkaus.Oikein tyytyväinen olin vaatteisiin.Toppapukukin näyttää nettisivun kuvissa kovin siniseltä mutta ei sitä kyllä ole..harmaa lähinnä,kelpaa siis kummallekkin sukupuolelle! Niitä pieniä vaatteita tosiaan saa hommailla ja muutenkin bodeja yms menee varmasti todella paljon pikkuisella joten ei tuu pärjäämään muutamalla vaatteella..
Oletko kovin nuori äiti tai muuten vain epäkypsä? Kyllä mun silmään ainakin jokainen vaatekappale näyttää varsin käyttökelpoiselta, eikä vaatteiden ulkonäkö ole nyt se ensimmäinen kriteeri mitä tulevan äidin pitäisi mielestäni miettiä. Vauvahan ei ymmärrä vaatteiden kuoseista tuon taivaallista, vaan arvostaa kyllä taatusti enemmän sitä miten mukava niissä on olla.
Kannattaisi vähän miettiä, ennen kuin haukkuu ilmaiseksi jaettavaa äitiyspakkausta. Sellaista etuutta ei muissa maissa anneta.
Kannattaako valittaa, kun ilmaiseksi saa???!!!! Monissa EU-maissa ei synnyttävä äiti saa edes sairaalan vaatteita, vaan oma yöpuku pitää olla mukana, samoin vauvalle kaikki tarvittava. Ja jos puuttuu jotain, niin voi voi, eikun iskä kauppaan hakemaan, koska valtiolta ei tipu!
Mua suoraan sanottuna ETOO, että joku KEHTAA valittaa ILMAISEKSI saaduista upeista tavaroista! Mä en malta, että saan oman pakkaukseni! Eivät häritse mun silmää kuosit laisinkaan, onnellinen olen vaan, kun olen saanut syntyä Suomeen!
Sinulle siis riittää, että tavara on ilmainen.. Ei mitään väliä millään muulla.. Tuskimpa olet itse ollut jokaikisestä lahjaksi saamastasi tavarasta kiitollinen vain koska sait ne ilmaiseksi! Jokaisella saa olla oma mielipiteensä.. Kaikkien ei tarvitse tykätä kaikesta äitiyspakkauksen mukana tulevasta tavarasta.. Niin se menee... Sinä pidät kaikesta, joku toinen ei pidä toppapuvun väristä, joku toinen taas ei pidä oloasusta.. Mielipiteitä saa olla ja ne saa sanoa, kunhan sanoo ASIALLISESTI..
Tiesitkö, että valittaminen ja mielipiteen sanominen on kaksi eri asiaa?
...Kuka käskee sitten ottamaan sen pakkauksen, jos MIELIPIDE siitä on niin hirveä, ettei kestä moista kamaa kotonaan katsoa, saatikka lapsensa päällä???!!! Kannattaa sitten ottaa se 140 euroa ja valita muksun vaatteet itse, vaikka tuo summa ei ole lähelläkään pakkauksen arvoa. Kuka sitä nyt haluaa rumia tavaroita nurkkiinsa kerätä ilmaiseksi?!! (Vaikka ne voisi esim. myydä kirpparilla käyttämättöminä, jos ei itselle kelpaa... Tai antaa eteenpäin jollekulle, joka tykkää...)
Ja vielä lisään, että kyllä mulle jokainen lahjoitettu tavara on arvokas. Kun on mies työtön ja oma palkka pieni, pienikin avustus vanhemmilta tai mummulta saa kyllä mielen iloiseksi, oli sitten kyseessä kahvipaketti, villasukat tai muutama kymppi kaupparahaa. Kun ei voi itse design-kamaa tulevalle vauvalle ostaa, tuntuvat pakkauksen vaatteet jo suurelta lahjalta! Mun mielestä on ainakin turha laukoa negatiivisia mielipiteitä sellaisesta avustuksesta, mistä muissa maissa ei osata uneksiakaan! Maksetaan monessa muussakin maassa veroja, mutta vastineeksi ei saa noin hienoa vauvalahjaa. Lämmintä kättä ja onnitteluja saa, siinä se.
Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen, pidit siitä tai et.. Ja kuka on sanonut, että ei käyttäisi pakkausta? Ei jokainen pakkauksen ottanut välttämättä käytä JOKA IKISTÄ potkupukua tms..
Sinun tulisi vain hyväksyä ihmisten erilaisuus ja erilaiset mielipiteet.. Et voi saada kaikkia olemaan kanssasi samaa mieltä, joten aivan turhaan lietsot vihaa ja riitaa.. Asiat voi sanoa ystävällisestikin, ei tarvitse heti hyökätä toisten mielipiteiden kimppuun, sillä mielipide asioista kiisteleminen on täysin turhaa..
Jokainen tehköön kuten parhaakseen näkee.. Otaakoot pakkauksen tai rahan.. Käyttäkööt jokaista pakkauksessa tulevaa vaatetta tai sitten osaa tai olkoot käyttämättä.. Se mitä muut tekee, ei ole pois sinulta, minulta tai keltään muultakaan..
Tämä käytäntö Suomessa oli muissa maissa sitten mitä tahansa.. Ei Suomi ole vain äitiyspakkauksen takia se paras maa.. Esimerkiksi Englannissa lääkärissä käyminen on ilmaista, mutta ei saa äitiysavustusta.. Englannissa on lapsilisät ym hieman suurempia kuin Suomessa.. Yhtä lailla siellä maksetaan veroja kuin täällä.. On aivan turha alkaa vertailemaan maiden tai minkään muunkaan paremmuutta.. Siinä missä toiset arvostavat ilmaista vaate- ja tavarapakettia vauvalleen voi toiset arvostaa enemmän ilmaisia lääkärissä käyntejä..
Eikö olisi viisainta lopettaa tämä turha kiistely? Oikeaa vastausta kun ei ole.. Pitää osata hyväksyä toisten mielipiteet sellaisena kuin ne ovat.. Suomessa on myös sananvapaus, joten mielipiteensä saa ilmaista :)
muista kirjoittaneeni, etteikö ihmisillä olisi oikeus mielipiteisiin... Vai olenko?? Samalla tavalla minulla on siihen oikeus kirjoittajat hyvät! En vain tajua, miten hyvin voi ihmisillä asiat olla, jos kehdataan haukkua jotakin noin upeaa asiaa... Ja kuka on verrannut maiden PAREMMUUTTA?? Lue ensin, kommentoi sitten. Olen itse asunut ulkomailla 10 vuotta ja joka maassa on puolensa. Suomen hyvä puoli tuleville vanhemmile on esim. juuri tuo pakkaus. Antaa apua siihen, mitä tarvitaan. Ja jos kaikkea ei ole, ei tarvitse heti mennä kauppaan metsästämään. Sama se, mitä kuosia joku potkupuku on, kunhan vauvalla on hyvä olla ja vanhemmilla rauhallinen mieli.
Olet selvästi vain riidanhaluinen.. Sanoin mielipiteeni ja sillä hyvä.. Sinä et ymmärrä tuollaisia ihmisiä ja minä en ymmärrä sinunlaisia.. Toivon, että et aina ole yhtä kiukkuinen kuin täällä kirjoituksesi ovat..
Sanoin vain mielipiteeni aivan nätisti ja sillä hyvä.. Ei minun tarvitse tulla heti hyökkäämään tekstiäsi vastaan.. Enkä olekaan kieltänyt sinua sanomasta MIELESTÄSI hyviä puolia pakkauksessa.. Minä sanoin vain oman kantani.. Mutta en viitsi alkaa riitelemään kanssasi.. On minulle parempaa ja hyödyllisempääkin tekemistä..
Jos tienaat enemmän kuin perus pulliainen, tarkoittaa, että maksat tuon saman pakkauksen naapureillekin. Joten minä ainakin haluaisin verorahoihin suhteutetun veto-oikeuden pakkauksen ulkoasuun.
Tosin voitte olla kiitollisia ne, joille minä olen maksanut tämän pakkauksen ja sen vuoksi olla haukkumatta.
...nuo suomalaiset vaatteet muutenkin. mulle sanoi niin moni (anoppi ja äiti ja tädit ja kumminkaimat...) että älä osta alle 60cm vaatteita vauvalle, ne jää heti pienikis. no, esikoinen syntyi alle kolmikiloisena, eikä yhtään sopivaa vaatetta, kaikki suuria, se olisi mahtunut haalariinkin kaksikertaa pystysuunnassa. suoraan synnäriltä vaatekaupoille... se vielä yksivuotiaana käytti äp:n vaatteita.
lähetin miehen hakemaan 50cm puolipotkareita, niin kun toi tutta-merkkiset, niin olivat saman kokoiset kuin muiden valmistajien 60cm pöksyt :D ekat päivät meidän poika oli tosi resupekka. tuosta on nyt kyllä yli kolme vuotta aikaa... varmaan otan tälläkin kertaa äitiyspakkauksen, sitä on niin ihana avata ja tutkia, vaikka vaatteita varmaan olisi varastossa riittämin uudelle tulokkaalle :)
Siis mä en kestä jos mä en saa 2010 äitiyspakkausta. Toi 2009 on ihan kamala.. tosin vähän mitään kivoja vaatteita. Ei millään pahalla siis kellekään. Toiset tykkää.. toivoisin vaan enemmän perusvärejä kun mitään limenvihreetä tai persikanväriä... valkonen, ruskea.. ne toimii. Ja tuo harmaa haalari.. ihan järkyttävä. Mistä ne keksii nuo.. okei, se on eko puku, mutta värimaailma on aivan kamala. Mut tosin.. mulla laskettu on vasta elokuussa, joten voi olla että saankin 2010 pakkauksen.. ja jos se on samanlainen kun 2009 niin sitten sen otan mukisematta vastaan. Toivoisin vaan sen olevan erilainen.
Sama täällä.. En pidä kamalasti 2009 pakkauksesta.. Se on hieman tyttömäinen: Sydän makuupussi, persikan värinen oloasu, kirsikkabody.. :S
Mutta jos tulee 2009 pakkaus, niin on vaan sitten käytettävä valittamatta..
olla kiittämättömiä? Huoh.. Itselleni ei tule mieleenkään valittaa jos pakkauksen ulkopuku on vääränvärinen, kuitenkin ilmaisia vaatteita yksi laatikollinen ja muuta tärkeää tavaraa! Jotenkin ärsyttää joidenkin asenne, olisitte sitten ottamatta koko pakkausta jos ei miellytä :D
ehkä koko pakkauksen ihanin juttu oli juurikin tuo sydänmakuupussi. Ainoa vaate mistä en tykännyt oli tuo persikka-raidallinen paita, mutta muuten kaikki vaatteet ja muut tosi kivoja. Ja poika meille tulossa, ei ole mielestäni yhtään tyttömäinen. Myös haalari oli minun mieleeni, vaikka en kauheasti tykkää haalareista, joissa on kaksi vetskaria.
Onneksi en ole niin nirso, etten voisi noita kaikkia vaatteita pitää, vaikka luultavasti tulee enimmäkseen kotona pidettyä noita ä-pakkauksen vaatteita. Pakkauksesta huolimatta on kyllä aika lahjakkaasti tullut hankittua myös muita vaatteita :) vielä kun tuon pikkukaverin saisi ulos tuolta mahasta niin pääsisi tästä vaatteiden ja tavaroiden laittamisesta siihen itse asiaan...
itse olen kyllä tyytyväinen. Minusta on jopa hieman tökeröä käydä haukkumaan vaatteita, jotka saadaan kuitenkin ilmaiseksi.. Kyllä noillekin vaatteille olisi sitten ottajia kehitysmaissa jos ei Suomen äideille kelpaa.. Tarkoitukseni ei ole kenellekään erityisesti mitään sanoa, mutta totesinpa vaan.
Olen itsekin ostanut kyllä omasta takaakin vaatteita, ja muitakin juttuja.. Ja minusta nimenomaan tuo ulkopuku on kauniin värinen, vähän vaihtelua.. Ostin kyllä itse juuri pari päivää sitten hieman pienemmän ulkopuvun, jota varmaan tulee käytettyä vauvalle ennen tuota.. :) Mutta siis kaikenkaikkiaan, olen tyytyväinen.. En minä muuten olisi koko pakkausta ottanutkaan jos ei olisi käyttöä, ja kaikkihan on aina kotiinpäin..
En ole tainnut sanoa, että en käyttäisi näitä vaatteita ja olevani epäkiitollinen.. Mielipiteen saa sanoa.. Kuten edellä sanoinkin, että jos tämä 2009 pakkaus tulee, niin KÄYTÄN pakkausta! Ja vaatteet ei ole ainut syy ottaa pakkausta.. Siinä on myös muuta, jotka tulevat kalliimmaksi ostaa, kuin mitä avustusta saa rahana.. Mielipiteen saa sanoa olematta kiittämätön... Toiset sanoo mielipiteensä ääneen ja vaaittaa toiset ei.. Siinä ei pitäisi olla sinulle ongelmaa, jos mielipiteeni tuon ilmi.. Sinä et valita pakkauksesta ja minä sanoin vain nuo mistä en pidä.. Kestä se!
jos et itse kestä muiden mielipiteitä.. Minäkin kuule vain ilmaisin mielipiteeni, että on naurettavaa kitistä vaatteista jotka ovat sinulle täysin ilmaisia.. Ja toiseksi, en osoittanut viestiäni yksinomaan sinulle, vai sanoinko niin? Opeta lapsesi vähän kiitollisemmaksi, niin säästyt itse paljolta.
Jos joku tuo sinulle vihaamasi vaasin lahjaksi, sinä varmaan siitäkin iloitset täysin rinnoin kunhan vain sen ilmaiseksi sait! Mielipiteensä saa sanoa ja kaikesta ILMAISESTAKAAN ei tarvitse pitää.. Itse pidän suurimmasta osasta tuosta pakkauksesta.. Ja vaikka en ihan jokaisesta vaatteesta pitäisikään, se ei tarkoita ettenkö voisi vaatteita vauvallani pitää! Jos sanoo, ettei pidä jostain, niin se ei vielä tee nirsoa.. Eri asia on, jos ei voisi käyttää lainkaan koko pakkausta ja ottaisi sen..
Olen kyllä monesti laittanut kehitysmaiden keräyksiin vaatteita yms tarpeellista sinne, joten miksen siis laittaisi myös pienten lasten vaatteita? Jos ei pidä kaikista vaatteista mitä pakkaus sisältää, voi ne laittaa lähtemään kehitysmaihin, ei se siitä ole kiinni..
Kaikki valittaminen ja kitiseminen ei ole kiittämättömyyttä.. En ole sanonutkaan, että olisit JUURI MINULLE vastannut.. Vai sanoinko minä niin? Kyllä minä kestän kommentit.. Kestä itsekin.. Ja opetan lapseni juuri niin kuin opetan.. Olen opettanut lapsia ennenkin ja aivan kiitollisia he ovat, kiitos huomautuksesta..
mitä porukkaa.. Ei täällä voi ilmeisesti mitään kirjoittaa ilman että joku tulee motkottamaan. Ja miksi minä en ottaisi iloisesti vastaan apua, jonka ilmaiseksi saan? Pitääkö joka asiasta keksiä jotain negatiivista, eikä mistään saa sanoa että on iloinen.. Ihmekös suomalaista sanotaan, että masentunutta kansaa :)
Ja anteeksi jos kirjoitukseni todella jonkun päivää noin pahasti järkytti, olen pahoillani. Sanoinpa vaan, että minusta on hienoa että tuollaisia pakkauksia jaetaan, enkä viitsi tehdä asiasta sen suurempaa numeroa kuin se on.. Eikä kaikkia pakkauksen vaatteita / tarvikkeita tarvitse käyttää, ei. Tuskin minäkään kaikkea käytän, mutta en minä nyt siitä netissä kitise..
Osa meistä on laatutietoista ja täytyy myöntää että osa vaatteista on aivan hirveitä sävyiltään, näyttää kyllä siltä että veronmaksajat sen kustantavat, ne eivät ole ilmaisia. Värit ovat pielessä, itse olen yli nelikymppinen, mutta arvostelen, ellei laatu/väri käy yksiin. Totta kai kannattaa pakkaus ottaa, täydentää sitten itse laadukkaampaa ja silmille ystävällisempää vaatetta, kyllä ne esim. Tutta-tuotteet pesevät mennen tullen tuon pula-ajan pakkauksen.
Minä olen myös nelikymppinen esikoisen odottaja ja otin pakkauksen hyvillä mielin vastaan, vaikka se ei kaikilta osiltaan minunkaan makuani vastannut. Tiedostan kuitenkin sen, että makuja on miljoonia erilaisia ja joku saattaa tykätä eniten juuri niistä vaatteista, jotka minusta olisi voinut vaihtaa toisen värisiksi. Jokainen täysipäinen ihminen ymmärtää, ettei ole kerta kaikkiaan mahdollista koota sellaista pakkausta, joka miellyttäisi kaikkia! Tuon pakkauksen on kaiketi tarkoitus tarjota neutraaleja perusvaatteita ja muutaman väripilkun sinne joukkoon ja semmoisena se on joko hyväksyttävä tai hyljättävä. Kaikenlainen yököttely, ilmaislahjan halveksiminen ja perseen pyyhkiminen vaatteilla on minusta yksinkertaisesti erittäin rumaa käytöstä, eikä sille ole mitään puolustusta. Sen sijaan mielipiteen sanominen on asia erikseen.
Niin ja se minun makuni:) Pidän värikkäistä vaatteista eli minun unelmapakkauksessani olisi ollut enemmän vaikkapa kirkkaan vihreitä, keltaisia, ruskeita ja miksei oranssejakin vaatteita, raitaa ja palloa (niistä kahdesta raidallisesta potkupuvusta pidin siis). Mieluusti olisi saanut myös olla paljon retrokuosisia juttuja. "Yöpukukuosista" en sen sijaan erityisemmin pidä eli se kirsikkabody ja se yksi potkupuku, missä oli valkoisella pohjalla kuvioita, eivät ole suosikkejani. Suojapuvusta pidän kovasti, vaikka se onkin haalea, käpyteema sopii ainakin pojalle hyvin. Samoin pidän makuupussista, minusta punaiset sydämet eivät haittaa yhtää pojallakaan, kun sävy on muuten neutraali. Ainoa vaate joka varmasti jää minun pojaltani kokonaan käyttämättä, on se persikka-ruskea collegeasu, eikä siinäkään kait periaatteessa mitään vikaa ole, mutta sain joskus 80-90-luvulla suoranaisen myrkytyksen persikan väristä, kun sitä oli joka paikassa.
Minä veikkaan, että ihmiset suhtautuvat liian pakonomaisesti tuohon pakkaukseen. Jos valtaosa vaatteista ärsyttää, niin voi vaikka ihan hyvin katsoa netistä mitä kaikkea pakkaus sisältää ja ostaa vastaavat tuotteet kaupasta. Ei siinä menetä mitään korvaatonta tai jää jostain oleellisesta paitsi, jos pakkausta ei ota...
Mulla laskettu aika on kesäkuussa.
Asun niin pienellä paikkakunnalla, että varmaan tulee tuo 2009 pakkaus meikäläiselle ainakin.
Ensiviikolla jo täytetään laput.
Kauanko lappun täytöstä laatikko saapui?
Mulle on ihan sama mitä sieltä tulee kun kerran ilmaseks saa.
Enpä mä tiedä sukupuoltakaan...
Kaikkien milipiteet vain eivät käy yksiin.. Toiset tykkää eri asioista.. Jos ilmoittaa asiallisesti, että ei jostain pidä, niin mielestäni sinunkaan ei tarvitse heti tuomita kitisemiseksi yms.. Jos kukaan ei sanoisi mielipiteitään ilmi, ei koko yhteiskunta toimisi.. Jos aivan normaalisti vaan toteaa, että ei pidä esim nyt tässä pakkauksessa olevasta jostain vaatteesta, sen kyllä voi sanoa ja tuoda ilmi oli se sitten netissä tai muualla.. Sitä en ymmärrä, että aivan asiattomasti aletaan puhua pyyhkivänsä persettään vaatteisiin yms.. Se on todella asiatonta ja lapselista..
En tarkoita pahalla, mutta toivon itsesi myös ajattelevan hieman.. On aivan eri asia miten asiat sanoo..
Monesti vielä huhti-toukokuussa jaetaan edellisen vuoden pakkauksia. Mutta viime vuonnahan syntyi ennätysmäärä vauvoja joten jospa tänä vuonna vuoden 2009 pakkaukset loppuis jo vähän aikaisemmin.=)
Minä sain pakkauksen n. 2 viikon päästä eli tosi nopeasti se tuli:) Kuten tuolla aiemmin kirjoitettiin, kaikki pakkaukset lähetetään yhdestä keskusvarastosta ja sitten kun vanhat pakkaukset ovat sieltä loppu viimeistä myöten, alkaa uusien lähettäminen. Paikkakunnan koolla ei siis ole mitään väliä, ei niitä pakkauksia neuvolassa säilytetä...
vielä jos vaikka 2010 pakkaus onkin karseempi kuin 09 pakkaus?? Olin itse tyytyväinen 09 pakettiin, sopi tytölle hyvin.
Jos ei pakkauksen kuosit kiinnosta, JÄTÄ SE OTTAMATTA!
Jos ei pakkauksen kuosit kiinnosta, Soita Kelaan, Reimalle tmv. JA KERRO MIELIPITEESI!, ehkä voit vaikuttaa jotenkin asiaan?
Toivottavasti ens vuoden pakkauksen kuvat tulevat ajoissa nettiin että ehtii vielä päättämään ottaisko vai eikö vaikka toisaalta noita vauvan vaatteita löytyy 2 jätesäkillistä kun ostettiin niitä niin paljon ja saatiin 50 koosta alkaen ja kaikki säilytettiin hyvänä :D
meille tuli esikoiselle 08 pakkaus. oli aivan ihanan värisiä ja sattui vielä poika syntymään sellaiseen aikaan, että kaikille vaatteille oli käyttöä juuri oikean kokoisina. pieni moite kuitenkin haalarista (joka on silmälle ihanan värinen ja tuhdin tuntuinen.. vaalea kun on, niin ihan kaikki lika näkyy heti. joten meidän haalarista tulee harmaa vähän väliä :) ja materiaali on todella liukasta. eli, jos itsellä on liukas takki ja lapsella haalari päällä, niin vaikea on toista sylissä pitää. jotkut koot olivat nurinpäin. 68 potkari olikin pienempi kuin 60 vastaava. se jäi käyttämättä omaa tyhmyyttä. meillä pakkauksen vaatteita (bodyt potkarit sukkikset) alettiin käyttää vasta 3kk tienoilla. poika oli 3kg kun syntyi, ja kaikki oli armottoman suuria alkuun. ostin muutamia 50 ja 56 senttisiä bodeja ja kokopukuja (yöhaalareita) alkuun. mahtoi olla 6 bodya ja 4 haalaria. niillä pärjäsi juuri ja juuri. 09 pakkauksessa ei enää ollut kunnollista kevyttoppahaalaria, mitä kummastelin. tilalle oli tullut ohut välihaalari. eli me vielä saatiin kunnon kevyttoppis, ja lisää olen haalinut kirppareilta, koska olivat niiiiin käytännölliset. nyt on tulossa uusi vauva ja en ajatellut ottaa pakkausta, koska esikon vaatteet ovat todella hyvässä kunnossa ja ostoperusteena oli, että niiden on käytävä pojalle ja tytölle. ja vielä pakkauksesta.. poika on 10kk ja toppahaalari on vieläkin sopiva. suurimmat, eli 70 senttiset, alkavat nyt vasta olla pieniä. ja poika on kuitenkin aika roteva. että kyllä sillä pakkauksella pitkälle pötkii. tietenkin vaatteita on pitänyt myös ostaa, mutta noista pakkauksen vaatteista on paljon apua. mielenkiinto olisi tietysti suuri 2010 pakkaukseen, mutta ei taideta sitä tarvita. jos ei kaksosia tule :)
pakkauksessa ollut haalari on kylläkin villahaalari eikä mikään ohut välihaalari. Varmasti tosi lämmin, mutta meillä sopiva käyttöön vasta ensi talvena. Ja tätini juuri ihaili uutta haalaria sen liukkaan kankaan vuoksi, kun hänen lapsillaan olleet haalarit oli kastunut heti läpi asti jos lapsen laski talvella lumelle. Riippuu vähän miltä kantilta asiaa ajattelee :)
meillä poika 4 kk ja äitiyspakkauksen vaatteet, 70 cm ovat jo armottoman pieniä. No villahaalari menisi ehkä vielä pienen hetken samoin toppapuku jos ei haittaisi että hihansuut ja lahkeet ovat lyhyet. Olen aika pettynyt, että pakkauksen tuotekoot ovat niin pieniä, vaikka toisaalta tietysti hyvä, kun joskus pakkauksen tuotteet ovat olleet niin suuria ettei niistä ole ollut alkuun hyötyä oikein ollenkaan. Musta on vaan hassua, että pakkaus on tavallaan jo loppuun käytetty vaikka lapsi vasta 4kk- eikä ole mikään mega iso, vaikka kasvukäyrien yllä syntymästä asti mentykin.
Milloin vauvalle pitää ostaa ensimmäiset kengät? Ainakin tuollaisilla toppatöppösillä pärjännee siihen asti, kun alkaa opetella kävelemään vai pitäisikö ne kengät ostaa jo ennen sitä?
Tietääkö joku, onko sitä vuoden 2010 pakkausta jo alettu jakaa?
Meille tuli pakkasu helmikuun lopulla ja oli vielä vuoden 2009 pakkaus. Kela-Kerttu (katso hänen palstansa isät ja äidit sivun ylälaidasta) vastasi ko. kysymykseen, että uutta pakkausta aletaan jakaa luultavasti maaliskuun lopussa.
Kiitos vastauksesta! Meneepä jännäksi. Ehdin varmaan kuitenkin vielä saada vuoden 2009 pakkauksen, kun jätin hakemuksen toissapäivänä...
Minulla itselläni esikoinen syntyi maaliskuussa 09 ja sain silloin 08 paketin. Olin pakettiin todella tyytyväinen ja kaikkia vaatteita tuli käytettyä, koska olivat ihania. Aloimme käyttää vaatteita vaikka olivat osa pojalle isoja. Kävin myös kirppareilta ostamassa pojalle edellisien vuosien äitiyspakkauksen vaatteita, kun halvalla sai ja minusta ne olivat aivan ihania. Vaatteet äitiyspakkauksessa ovat käytännöllisiä ja vastaavat minusta ainakin sitä mitä vauvaperhe tarvitsee. Sain paljon apua siitä mitä pitää lapselle ostaa, kun katsoin mitä äitiyspakkauksessa oli ja mitä suurinpiirtein vielä sieltä puuttuu. Meillä ainakin bodyja meni päivässä 2-4 likaiseksi ja yleensä jouduttiin myös vaihtamaan potkuhousut/puolipotkuhousut uusiin.
Minusta kannattaa mieluummin olla niitä vaatteita reilusti kun liian vähän, koska ikinä ei tiedä mitä päivä tuo tulleessaan. Itse huomasin että kyllä noita vaatteita sai olla vaihtamassa useasti, jos ei sitten puklin niin vaipan yli tulemisen takia.
Minulle on nyt tulossa perheenlisäystä syyskuussa 2010 ja olen ottamassa äitiyspakkauksen, vaikka on pojan entiset vaatteet kaikki tallella. Uskon että minulle tulee jo 2010 pakkaus, mut ei haittaa vaikka tulisi toi 09 pakkaus, koska kummassakin on vaatteet ja tuotteet käytännöllisiä ja tarpeellisia.
Minusta toi pakkaus helpottaa paljon ja jos kaupasta menee ostamaan samanlaiset tuotteet, mutta vaik erivärisenä, niin ei saa tuolla hintaa niitä mistään muualta.
Pakkaus on kyllä todella kätevä.. Suhteellisen neutraaleja oloasua lukuunottamatta vaatteet ovat.. Ja mitä väliä sillä loppujen lopuksi on, vaikka pojalla olisikin joku hieman tyttömäinen oloasu kotona? Ei vauvat onneksi osaa vaatteidensa ulkonäöstä valittaa!
Itse odotan esikoista nyt ja tuo pakkaus helpottaa meitä huomattavasti.. Ensi viikolla voisi jo laittaa hakemuksen äitiysavustuksesta ja ehdottomasti me paketti otetaan.. Mielenkiinnosta kyllä haluaisin sen 2010 paketin, mutta vaikka saataisiinkin 2009 paketti, niin olen silti siihenkin tyytyväinen.. Pääasia on, että saa edes jommankumman..
Kuten sanoit, vaatteiden tarpeellisuuden vuoksi kelpaa kumpi tahansa pakkaus.. Itselle ei edes tulisi välttämättä mieleen ostaa kaikkea mitä paketissa on.. Eikä olisi edes rahaa kaikkea edes uutena ostaakaan..
Järkyttävää oli huomata jokin aika sitten kirpparilla vuoden parin takainen äitiyspakkauksen puku, josta pyydettiin 35€.. Mielestäni tämä on aika kallis hinta äitiyspakkauksen puvusta kirpparilla pyydetty.. Muuten olemme ostaneet paljon vaatetta kirpparilta ja sellaillessani vanhoja pakkauksia huomasin, että oltiin ostettu todella monta vanhaa äitiyspakkausvaatetta..
Joo minä olen kanssa huomannut että jotkut yrittää kirppareilla pyytää noista äitiyspakkauksen vaatteista ihan huimia summia.. En ainakaan minä usko et kukaan menee ostamaan niitä sillä hinnalla.
Minä olen monesti löytänyt hyviä äitiyspakkauksen vaatteita 0,20-4e välillä ja niitä sitten olen ostanut lapselleni.
Ja minä käytin ihan kaikkea äitiyspakkauksen vaatteista ihan muuallakin kun kotona, vaikka siinä oli sellaisia vaatteita mitkä enemmän oli tyttöjen värisiä (kelta/oranssi raitainen body ja puolipotkuhousut ym...)
Itsellä kanssa ei ole vara uusia ostaa ja toi helpottaa hirveästi tilannetta, kun saa tollaisen äitiyspakkauksen jossa on jo suurinpiirtein kaikki tarpeellinen, mitä vauva tarvitsee kun syntyy vaikka ovat isoja viellä varmasti vauvalle. Minä ainakin tykkäsin pukea vauvalle väljemmät vaatteet et sen olisi helpompi olla.
Nyt poika 77cm pitkä ja käytän sillä 80-92 vaatteita, vaikka noi 92cm vaatteet ovat viellä isoja hihoista ja lahkeista, mutta niitä saa käärittyä ja poika viihtyy niissä paremmin.
Koska ne uudet kuvat tulee nettiin??Tietäis vähän ottaako rahana vain.
Olisi pitänyt venyttää noiden kelan papereiden viemistä. Meille tuli tuo 2009 pakkaus, joka on mielestäni livenä paljon rumempi kuin kuvissa. Värit haljuja ja se persikkainen puku oikea hirvitys. Vaattet tuntuvat olevan jotenkin todella ohutta puuvillaneulosta, jännittää vähän miten ne säilyttävät muotonsa pesussa. Mieskin nauroi, että kait niitä voi lapsella alusvaatteina käyttää, mutta ne päällä ei voi kyllä minnekään mennä muuten.
Makuupussista tykkäsin ja liinavaatteille, pyyhkeelle yms. muille tarvikkeille tulee varmasti olemaan käyttöä.
Mutta kestovaipat ja suurin osa vaatteista lähtee meidän kohdalla kirppikselle kierrätykseen, onneksi voi sitten sieltä tehdä itse hyviä löytöjä. :)
kiittämätöntä sakkia. Jos noin tarkkaa on vaatteiden värit ja laatu kun ilmaistavarasta kyse ottaisitte ihmeessä sitten rahana, niin saisitte just sellaiset kuin haluatte. Mutta ei sekään teille kelpaa kun ei rahaa tule tarpeeksi. Olkaa sitten hiljaa ja tyytyväisiä että suomessa on sentään tällainen systeemi ylipäänsä olemassa.
lopettakaa se tyhjästä valittaminen,olisi varmaan aika vaikea tehdä pakkauksesta sellainen mikä olisi kaikkien mieleen. jos ei raha tai pakkaus kelpaa,jättäkää ottamatta.eiköhän ne ihan vapaaehtoisia ole!
Halusittepa tai ette / hyväksitte tai ette, niin jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja Suomessa kerran on sananvapaus, niin mielipiteensä saa sanoa. Ei teidänkään tarvitse alkaa haukkumaan toisia mielipiteidensä vuoksi.. Mielipiteen voi ja SAA sanoa olematta silti kiittämätön.
Aivan sama mitä aiotte sanoa, mutta näin asia on. Sananvapaus on aika hieno asia, miettikääpä sitä.
Mikä pakkomielle joillakin ihmisillä on tulla yleisille keskustelupalstoille, heittää jotain kommenttia ja jos saavat siihen palautetta, alkavat uhoamaan suureen ääneen Ihmisten SANANVAPAUDESTA!?!?!?!
Hei kuka on niin tyhmä, ettei tiedä, että ihmisellä on sananvapaus? EI KUKAAN!
mut turha sitä on joka saatanan välissä mesota, kun KAIKKI TIETÄÄ SEN KYLLÄ!
Ja sinulle ei raskaus sovi hormonitasosi nousee huimasti näköjään.. Tulithan itsekin palstalle keskustelemaan ja toiset vastasivat sinulle.. Mietippä vähän mitä sanoit..
Ja sulla on päässä vikaa, jos rupeat arvostelemaan/haukkumaan ihmisiä joita et edes tunne.
luetko edes kommentteja loppuun ennen kuin rupeat mesoamaan? Et taida?
Äskeinen kirjoittaja kysyi vaan, että mikä pakkomielle on jokaikisen komentin väliin tulla saarnaamaan ihmisten sananvapaudesta? Pidät siis kaikkia ihan tietämättöminä ja idiootteina, kun luulet etteivät he tuollaista asiaa tiedä?
Ja sitten! Tulet haukkumaan ihmisiä joita et tunne! ja esität syytöksiä jotka eivät edes paikkansa pidä.
Mistä ensinäkään tiedät onko henkilö edes raskaana? Kyllä tänne sopii tulla muutkin ihmiset kirjoittamaan asiasta, josta tällä palstalla keskustellaan.
Kuinka pieni sielu sulla voikaan olla? Kysyn vaan!
Hah hah hah.. Sallinet minun nauraa.. Et taida itsekään lukea kommentteja loppuun saakka.. Johan täällä on haukuttu muita ja sen takia sananvapaus otettiin puheeksi..
Et ole itsekään sen parempi, kerran tuolla lailla rupeat mesoamaan, kuten itse asian ilmaisit.. Menisitte hyvät ihmiset edes hieman itseenne, ennen kuin alatte riitelemään täällä.. Kukaan ei saa sanoa edes mielipidettään ilman, että siitä nousee hirveän suuri haloo..
Mutta ihan sama minulle mistä riitelette.. Jos se sinullekin hyvän mielen tuo, niin riitele niin paljon kuin huvittaa.. Ja senkus alat minullekin väittämään vastaan ja haastamaan riitaa.. Voin sano, että ei kiinnosta. Hyvää kevään jatkoa vaan kaikille!
Mutta Otappa oikein remakat naurut jos mielesi tekee :D
Sun sananvapaus potaska on mainittu tässä palstassa ainaskin laskujeni mukaan 2 vai 3 kertaa ennen sua! Vai Oletko itse se joka asiasta on joka mutkassa maininnut?
Mä en ensinäkään haasta riitaa, vaan mua vituttaa tollaset ihmiset jotka paasaa sananvapaudesta, kun Aasikin sen tietää että jokaisella on oikeus kirjoittaa mielensä puhtaaksi jos niin haluaa. TARKOITIN VAAN ETTEI ASIASTA TARVITSE JOKA VÄLISSÄ MAINITA!?!?!?!
Ja toisekseen ihan niinkuin äskeinen kirjoittaja oli maininnut, mikä oikeus sulla on tuomita ja haukkua ihmisiä joita et edes tunne? Itsekkö kuvittelet olevasi maailman napa ja maailman paras äiti (jos tollainen voi edes äiti olla)?
Mä olen kyllä äiti, mutta sen kysyn, että mistä helvetistä sä voit ensinäkään tietää olenko mä nyt raskaana vai en? ET MISTÄÄN, JOTEN SUN ON VITUN ÄMMÄ SYYTÄ MENNÄ ITSEES JA MIETTII ENNEN KUIN SYYLLISTÄT KETÄÄN JA AUOT TURPAASI. Ota asioista pliis selvää ennen ku syytät ketään raskaushormooneista seonneeksi esim.
Ja suuret Anteeksipyynnöt muille kirjoittajille avautumisestani, mut ottaa vähän päähän, että tollanen pikkusieluinen ihminen haukkuu ja arvostelee, kun ei edes tiedä mistä puhuu.
Kiitos!
mulla on LA 25.6 ja sain -09 äitiyspakkauksen :S Oli sekin toki aivan mahtava! :)
Niin koska ne uudet kuvat tuleeeeeeeeeeeeeeeee???????????????????!!!!!!!!!!!!!!!ONKO KELLÄÄN MITÄÄN TIETOA!?!?!?!?!
Kuvat julkistetaan Kelan toimistoissa ja Kelan sivuilla Huhtikuun vikalla viikolla... ainaskin viimeiset 10 vuotta julkistettu, että eiköhän nytkin.
Soitin kyllä itse Reiman tehtaalle, kun ihmetytti milloin uusia pakkauksia aletaan jakaa niin sieltä sanoivat, että voi olla ettei ihan lähiaikoina, koska pakkauksista kuulemma vielä puuttuu ja vaikka mitä. Mutta toivotaan, että mahdollisimman pian julkistuksen jälkeen alkavat jakaa niitä =)
No niin hyvä sitten että ehtii nähdä kuvat ennen kuin on pakko päättää otanko rahana vai pakettina.Toisaalta vauvan vaatteita löytyy niin paljon että en tarvisi koko pakkausta mutta ei sillä 140€:llakaan kauheasti niitä vauvan vaatteita ostella sitä määrää mitä paketissa on,mites muut on tehnyt?Oletteko ottaneet paketin uudestaan seuraavien lasten kohdalla? :)
venytin tarkoitusena(niin paljon kun oli mahollista) koska en pitänyt 2008vuoden mallistosta ja sain vuoden 2009 laatikon.
mutta siitä oli jo ilmoitus netissä kun mulla neuvotalta sain lapun (äitiyspakkausta varten)) ,että vaihtuu keväällä 2009 laatikkoon.
mut nyt saan vuoden 2010 laatikon(ainakin uskon) mutta nyt laskettu aika syysk, 31 -2010
ja vuoden 2010 mallia on! Värit on paljon paremmat kuin 2009 pakkauksessa. Onko muille vielä tullut, mitä mieltä olette edelliseen verrattuna?
Aika outoa, että jo nyt jakavat sitä, kun tosiaan soitin reiman tehtaalle muutama päivä sitten sanoivat, että menee vähän aikaa ennenkuin alkavat sitä jakaa :O ?
Yleensä uusin äitiyspakkaus on julkistettu just Huhtikuun vikalla viikolla Lapsimessuilla, Helsingin messukeskuksessa. Nyt lapsimessut on 23.-25.4.2010.
aika erikoista,minä nimittäin sain tänään äityispakkauksen ja oli kyllä ihan 2009 mallia :)
ja erittäin tyytyväinen olen. uskoisin olevan ihan puppupuhetta tuo,että joillekin tullut muka jo 2010 malli,koska sitä ei ole vieä edes julkaistu.
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/100502155308EH?OpenDocument
tässä on vielä 2009 pakkaus, eikä 2010 näytä olleen julkaisussa.
varmaan odotus palkitaan ja saadaan nähdä se 2010 pakkaus :)
Eikös ne lapsimessut ainakin ole ensi viikolla ja siellähän tuo pakkaus on nähtävillä ja samaan aikaan
todennnäköisesti ilmaantuu myös Kelankin sivuille.
tulee Kelan sivulle,jännä nähdä minkälaiset kuosit pakkauksessa on tänä vuonna :)
Viet hakemuksen vasta viimisenä hakupäivänä ja toivot että tulee uus. Mulle tuli 2008 uusi pakkaus kun la oli 13.7 ja tein hakemuksen netissä vikana hakupäivänä.
tuolla laspsiperheen etuudet-palstalla:
Hei
Uutta äitiyspakkausta aletaan Kela-Kertun saaman uusimman tilannetiedotuksen mukaan jakaa toukokuun puolivälin paikkeilla. Kaikki äitiyspakkaukset postitetaan Kankaanpäästä Reima Oy:stä, joten pakkausta odottavan äidin asuinpaikkakunta ei vaikuta asiaan.
Äitiyspakkaus on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen etuus. Hienoa, että pakkausta arvostetaan ja sitä kohtaan tunnetaan mielenkiintoa!
t. Kela.Kerttu
Joten kukaan ei ole vielä uutta pakkausta saanut vaikka jotkut näin väittävät.
Hmm... Mun mielestä siinä 2009 pakkauksessa oli paljon hyvää, mutta kaikesta en tykännyt. Ihmetyttää, kun pitäisi muka olla vastasyntyneelle, mutta ihan pienihän hukkuu niihin! Meillä tyttö 09/09 3100g ja 48cm eli keskivertoa pienempi, mutta ihan normaalikokoinen vauva kuitenkin. Nyt siis ikää pian 7kk (6kk mitat 64cm ja vajaa 6,5kg). Kaikki bodyt mahtuvat vielä, vaikka kokomerkinnät 60cm, jopa 56cm. Eli ovat todellakin reiluja! Muista vaatteista olen laittanut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta jo 62cm pois, kun eivät mahdu, joko hihat tai puntit liian lyhyet tai sitten olka-haara-mitta. Toki eivät nuokaan enää kauaa mene, mutta vielä ei kaula-aukko veny.
Ruskeat housut ovat juuri ja juuri liian lyhyet. Ne eivät ole kauaa käytössä edes olleet, kun olivat niin löysät, etteivät pysy liikkuvan lapsen päällä. Potkarit ja puolipotkarit sopii vielä just ja just, niitä tosin ei juurikaan ole käytetty, kun ovat minusta poikamaisia. Pääasiassa valkoiset bodyt taas olivat loistojuttu, saa helposti yhdistettyä erilaisiin vaatteisiin ja hyviä vaikkapa liivimekkojen alla! Oloasu ja 70cm potkarit oli niin karmeat, että eivät tule käyttöön.
Ulkovaatteista haalari on jättimäinen, katsotaan, jos olisi ensi talvena hyvä. Pari kertaa koittanut likalle, ihan lopputalvestakin, mutta vauvahan suorastaan näytti hukkuvan sinne. Villahaalaria käytetty muutaman kerran, mutta sekin on aika iso: ainakin leveä. Kypärämyssy oli todella tiukka vetää pään yli pienellekin vauvalle, vaikka kokomerkintänä 70cm. Töppöset ja tumput tosi löysät, eivät pysy päällä. Onneksi sain serkultani aiemman vuoden pakkauksen vastaavat töppöset, jotka jopa pysyivät jalassa. Makuupussi on ihana, siitä tykkään! Lakana käytössä, peitto päiväunilla, yöllä käytetään unipussia.
Kokoan vielä plussat ja miinukset (mielestäni)! Siis 2009 pakkaus:
valkoiset bodyt
kaunis makuupussi
käytännölliset tarvikkeet (harja, kynsisakset, jne)
villahaalari
-suuret koot! Ei näillä alkuun pääse. 60cm vaatteet sopivia n. (3-)4-7kk! Tosi reiluja 60-senttisiä ja liian löysiä
-ruma college-puku
-poikamaisia vaatteita (miksei voi saada tytölle erikseen?)
-missä sukkahousut, jotka ovat kätevämpiä kuin puolipotkarit?
-miksi talvihaalari noin 1-vuotiaan kokoa?
Ja tiiän, et on hieno etu, mutta miksei voida tehdä sellaista, että mahdollisimman moni vaate tulisi käyttöön? Kaikkia ei tietty voi miellyttää, mutta on tuolla usein paljon sellaista, mistä en oo kuullut melkein kenenkään tykkäävän. Ja siitä kertoo sekin, kuin paljon kirppareilla myydään käyttämättöminä.
Ja muuten sellainen mielipide vielä, että kyllä mun mielestä vastasyntynytkin ansaitsee sopivan kokoiset vaatteet! Siis tämä teille "älkää ostako alle 60cm vaatteita". Meidän ei-keskoselle meni 50cm n.2kk ja 56cm siitä seuraavat 2kk, eli vasta nelikuiselle 62cm olivat sellaisen kokoisia, etteivät näyttäneet aivan liian isoilta. Toki koko ajan joku vaate on liian iso tai pieni, mutta paljon mukavampi vauvan olla sopivammissa vaatteissa. Varsinkin liikkuvan vauvan (n. 4kk->). Ja eipä paljon auta muuten lahkeiden kääriminen, jos housut ovat niin leveät, että putoavat päältä (esim. äitiyspakkauksen ruskeat housut, ainakin liikkuvalla). Esim. H&M:n vaatteissa on myös sama ongelma, liian leveitä usein. Ei nyt tietty kiristävää, mutta ne, missä on säätömahdollisuus, ovat hyviä. Vihreissä äp-potkareissahan on. Ihan vastasyntyneellä nyt voivat olla hieman löysätkin, kun lähinnä makaa, niin pysyvät päällä. Noin 2-kuisella liian löysät ovat jo hankalat. Meijän tyttö ainakin alkoi suunnilleen tuossa iässä pomppia sylissä jatkuvasti.
ei ole tarkoitettu vastasyntyneelle, vaan vauvalle. Koko vauva-ajalle siis. Toisille vauvoille mahtuu ennemmin ja toisille myöhemmin.
Tätä on odotettu.
ei viellä ainakaa ollu Kelan sivuilla :D koskakoskakoska......
Ei ookkaan Kelan sivuilla mut löytyy osotteesta http://www.cisionwire.fi/kela/kuvat/2010/
Jee, aivan mielettömän ihana mun mielestä
linkistä,ihania vaatteita! oiiii otan varmasti tuon pakkauksen enkä rahana :)
http://kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/100502155308EH?OpenDocument
Täytyypä sitten vissiin toivoa poikaa, kun aika sinivaltaisia värejä olivat...
onpas ihana paketti.
Mutta tietty kun kasaan meidän isille isyyspakkausta niin olen ostanut siihen
aivan samanlaisen viilentävänä purulelun kun tulee tuossa äitiyspakkauksessa :(
Pahus kun menivät vaihtamaan sen lelun äitiyspakkauksesta..
Noh mutta nytpähän on sitten kaksi viilentävää purulelua meidän vauvalla :)
Niin perseestä että..ehdin jo ottaa rahana kun ajattelin että on yhtä ruma toppahaalari taas niin ku joka vuosi on ollut.
minusta näytti ainakin tosi kivalta! otan varmasti mielummin pakkauksen. :)
Onpas ihana pakkaus! Vähän retroakin mukana :). Ja eihän tuo mikään poikapakkaus ole: ihania neutraaleita värejä, joihin on helppo yhdistää pinkkiä tai sinistä ja tehdä asusta niin tyttömäinen kuin poikamainenkin.
Näemmä toukokuun puolivälissä laittavat uudet pakkaukset jakoon
http://www.vau.fi/Teemat/Teemakategoriat/Uutiset/Aitiyspakkaus-2010/
Meidän vaavi ehtii saada uuden pakkauksen. Tosin on aika "poikapaketin" näköinen, että jos tuleekin tyttö.. No käyttöön se meillä tulee joka tapauksessa.
Pakkauksessa ei vissiin ole yhtään tuttipulloa ja tuttia??? Eikö joskus ole ollut???
Opastaako neuvola milloin pitää hakea äitiyspakkaus..?? Mulla laskettu aika 21.11, milloin lie minun pitää hakea, ja miten??
opastetaan ja saat täytettäväksi kelan laput jossa samalla haetaan äitiyspäivärahaa/vanhempainrahaa ja lapsilisää ja samalla myös äitiyspakkausta. laput saa täyttää vasta kun raskautta on kestänyt 154päivää.(toivottavasti muistin oikein) oli mulla laskettu aika 8.9 ja seuraavalla neuvolakerralla 14.5 saan laput täytettäväksi ja todistuksen raskauden kestosta. lisää tietoa saa kela.fi sivuilta
uusi pakkaus julkaistu Kelan sivuilla!!
Itse sain tänään viimevuoden paketin. Ainahan tuommoiseen mahtuu jotain mitä ehkä ei itse valitsisi, mutta itse tykkäsin etenkin toppapuvusta. Tuo uusi olisi ollut ehkä kokonaisuutena kivempi, jotenkin enemmän väriä ja ehkä enemmän vaatteita ja haalareitakin. Mutta hyvä kun saa joka tapauksessa jotain.
Minulla laskettuaika heinäkuun alussa, äitiyspakkaus hakemuksen laitoin tämän kuun alussa. Innolla ja mielenkiinnolla odotan kumman pakkauksen saan. Itse pidän molemmista pakkauksista jolloin minulle ei niinkään tärkeää kumpi pakkaus sieltä nyt sitten tuleekaan :) Molemmissa ihania pikku vaatteita ja varmasti tarpeeseen tulevia! Osaako joku kertoa kuinka kauan pakkausen saaneilla meni että saivat pakkauksen? itse en millään malttaisi odottaa :)
Uuden pakkauksen kuvat nähtyäni olenkin tyytyväinen 2009 vuoden pakkaukseen, oli kyllä niin rumia värejä ja kuoseja! Se sienibody, ruskeat housut, yksiväriset valkoiset ja talvihaalari oli ihan jees. Makuupussi ok pojalle. Mutta muuten aika kammottava pakkaus!
mä vein hakemuksen kelaan tossa 9. päivän korvilla ja viikko siitä tuli päätöskirje. paketti sain perjantaina. 09-pakkaus oli. ihan ok kamaa, makuupussi ja persikkasetti on aika kauheet mutta muut ok. uudesta paketista olisin tykänny just noista värikkäistä vaatteista, mut tää saamani toppapuku on tosi kiva. Eihän kaikkia voi aina kaikki miellyttää, mut iso kasa ilmaista uutta tavaraahan se on. ilolla otin.
Sama.. En pitänyt itsekään uudesta.. Vanhasta tykkään huoattavasti enemmän, joten veinkin Kelaan heti perjantaina hakemuksen, joten luultavasti vuoden 2009 paketin saan.. Itse pidin 2010 pakkauksessa ainoastaan sienibodysta, värikkäistä oransseista vaatteista ja lakanasta..
Vaikka 2010 paketti tulisikin, on se silti huomattavasti parempi kuin ei mitään :) Kyllähän nuo vaatteet siinäkin ihan siedettäviä, mutta liian harmaita mielestäni.. Mutta kuten sanottu, kaikkia ei voi miellyttää..
Hain 11.5 postista uuden, eli vuoden 2010 pakkauksen. Hienoja ovat vaatteet, hieman poikavoittoisia kylläkin. Toppapuka on todella suloinen! :)