Huono äiti

Pidetäänkö minua huonona äitinä, koska muutin työn takia pienten lasten kanssa eri paikkakunnalle ja jätin mieheni entiselle paikkakunnalle asumaan yksin? Lapsemme ovat 2- ja 4-vuotiaat.
Olen joutunut kuuntelemaan erilaista kritiikkiä ystäviltä ja sukulaisilta.
Tarvitsemme rahaa ja tuntuu, että jos en olisi mennyt töihin, niin minun koulutukseni olisi mennyt hukkaan. Työssäni joudun myös matkustamaan ja silloin vien lapseni hoitoon joko vanhempien tai appivanhempieni luo.
Onko joku niin viisas ja osaa kertoa, joutuvatko lapseni nyt kärsimään?
Onko jollakulla äidillä kokemusta samanlaisesta tilanteesta?
Minulle on aivan suoraan sanottu, että olen huono äiti ja minun ei olisi koskaan pitänyt tehdä lapsia.
5330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja lapset kyllä sopeutuvat vanhempien elämänmenoon kunhan saa riittävästi rakkautta ja huolenpitoa. ET OLE HUONO ÄITI :)

Äänestä

itse tiedät, mikä sopii teidän perheelle. Pakko sitä rahaakin on perheeseen jonkun tienata. Jos lapsilla on hyvä hoito sillä aikaa, kun olet toisella paikkakunnalla, ei siinä ole kellään nokan koputtamista. Paljon on näitä ns. kotiäitejä, jotka päivät pitkä töllöttävät telkkaria ja kittaavat kaljaa lapsista piittamatta. Lapset saavat pärjätä omin neuvoin siinä sivussa. Usein nämä äidit on pahimpia työssäkäyvien äitien arvostelijoita, koska itse eivät pääse minhinkään työhön, eivätkä halua edes ottaa työtä vastaan.

Äänestä
  • ,,

    Äänestä

  • +++++ kirjoitti:

    ,,

    Niinpaljon paskaa ettei toisinkaan muuvalla,

    Äänestä

no,minä oon itse ollut aika vähällä äiskällä nuorena,jos on lapsille äidillä aikaa niin hieno homma,minä itse olin isän kasvatettavana ,huonoin loppu tuloksin,äiti on tärkein kasvattajana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työn takia muutto kirjoitti:

Pidetäänkö minua huonona äitinä, koska muutin työn takia pienten lasten kanssa eri paikkakunnalle ja jätin mieheni entiselle paikkakunnalle asumaan yksin? Lapsemme ovat 2- ja 4-vuotiaat.
Olen joutunut kuuntelemaan erilaista kritiikkiä ystäviltä ja sukulaisilta.
Tarvitsemme rahaa ja tuntuu, että jos en olisi mennyt töihin, niin minun koulutukseni olisi mennyt hukkaan. Työssäni joudun myös matkustamaan ja silloin vien lapseni hoitoon joko vanhempien tai appivanhempieni luo.
Onko joku niin viisas ja osaa kertoa, joutuvatko lapseni nyt kärsimään?
Onko jollakulla äidillä kokemusta samanlaisesta tilanteesta?
Minulle on aivan suoraan sanottu, että olen huono äiti ja minun ei olisi koskaan pitänyt tehdä lapsia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu