mäkämillylä

MTV3: Mika Myllylä rappiolla - viinaa ja lääkkeitä sekaisin
Keskiviikko 13.1.2010 klo 20.54
Mika Myllylä tunnustaa MTV3:n Viihdeuutisille, että huumeitakin on tullut otettua.



Mika Myllylän raitis elämä ei kestänyt kauaa. (JUKKA KUUSISTO)
Hiihtäjälegenda Myllylällä ei mene hyvin. Vielä muutama päivä sitten terveellisiä elämäntapoja noudattanut mies on sortunut syvälle.

- Olen ihan törkeässä kunnossa, kuvaili Myllyllä Viihdeuutisille keskiviikkona.

- Olen ajanut itseni niin huonoon jamaan nyt, etten tiedä miten selviän, hän päivitteli ja kertoi ottaneensa rauhoittavia lääkkeitä sekä olutta.

Myllylä sortui rankkaan juhlintaan vieraillessaan Tampereella. Oluen ja lääkkeiden lisäksi hän kertoi käyttäneensä myös huumeita.

- Jotakin nuuskattavaa ja jotakin hengitettävää on otettu, sanoi Myllylä. Hänen mukaansa kyseessä ei ollut edes ensimmäinen kerta.

Perheestään jo jonkin aikaa erossa asunut Myllylä pelkää, että hän on nyt menettänyt viimeisenkin mahdollisuutensa palata kotiin. Mies katuu myös naisseikkailujaan, ja sanoo ettei ole löytänyt uutta rakkautta.

- Ylivieskan baarissa luulin kännipäissäni ihastuneeni erääseen jalkapalloilijanaiseen, mutta ei hän enää vastannut puheluihini, Myllylä tilitti Viihdeuutisille.


IL
0334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


uus ihastus kirjoitti:

MTV3: Mika Myllylä rappiolla - viinaa ja lääkkeitä sekaisin
Keskiviikko 13.1.2010 klo 20.54
Mika Myllylä tunnustaa MTV3:n Viihdeuutisille, että huumeitakin on tullut otettua.



Mika Myllylän raitis elämä ei kestänyt kauaa. (JUKKA KUUSISTO)
Hiihtäjälegenda Myllylällä ei mene hyvin. Vielä muutama päivä sitten terveellisiä elämäntapoja noudattanut mies on sortunut syvälle.

- Olen ihan törkeässä kunnossa, kuvaili Myllyllä Viihdeuutisille keskiviikkona.

- Olen ajanut itseni niin huonoon jamaan nyt, etten tiedä miten selviän, hän päivitteli ja kertoi ottaneensa rauhoittavia lääkkeitä sekä olutta.

Myllylä sortui rankkaan juhlintaan vieraillessaan Tampereella. Oluen ja lääkkeiden lisäksi hän kertoi käyttäneensä myös huumeita.

- Jotakin nuuskattavaa ja jotakin hengitettävää on otettu, sanoi Myllylä. Hänen mukaansa kyseessä ei ollut edes ensimmäinen kerta.

Perheestään jo jonkin aikaa erossa asunut Myllylä pelkää, että hän on nyt menettänyt viimeisenkin mahdollisuutensa palata kotiin. Mies katuu myös naisseikkailujaan, ja sanoo ettei ole löytänyt uutta rakkautta.

- Ylivieskan baarissa luulin kännipäissäni ihastuneeni erääseen jalkapalloilijanaiseen, mutta ei hän enää vastannut puheluihini, Myllylä tilitti Viihdeuutisille.


IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu