oli haapavetinen ja oli toiminut psykologina vuosikausia ,jossakin päin suomia,asiakkaat oli kehunu,ei minkäänlaisia papereita koko ukolla,vissin parantui masennus ku näki kyseisen ukon.
yliopistolla, mikäs se hänen ikioma tieteenalansa nyt olikaan?
0Äänestä
Vaasan vale-tri
Aapo Heikkilä Aapo Heikkilä (s. 12. huhtikuuta 1931 Haapavesi – k. 22. huhtikuuta 1993) oli oululainen ortotopologia-pseudotieteen edustaja. Hänet valittiin vuoden oululaiseksi 1987. Aapo Heikkilän väitetään toimineen Pulkkilassa kansakoulun opettajana omatekoisin todistuksin sekä pitäneen Vaasassa psykiatrian yksityisvastaanottoa, myös ilman alan pätevyyttä. Oulun yliopiston yhteisöön Aapo Heikkilä ilmaantui yliopiston (perustettu 1958) alkuvaiheissa. Hän osallistui erityisesti fysiikan, kemian ja matematiikan luennoille ja alkoi vähin erin kehittää omaa "tieteenalaansa" ortotopologiaa. Aapoon suhtauduttiin yhteisössä suopeasti ja hänelle annettiin työhuone, joka virallisesti oli fysiikan laitoksen siivouskomero. Aapo vilahti jopa yliopistoa esittelevässä multivisiossa 1990-luvun alussa. Hän oli suosittu "varjoluennoitsija", joka piti luentojaan muutaman kerran vuodessa täysille saleille. Kuten vanhan ajan yksityisdosentit, hankki "dosentti" Heikkiläkin tuloja suoraan luentoyleisöltään: Aapon luentojen yhteydessä järjestettiin aina rahankeräys. Luentoihin osallistuminen ilman ennakkotietoa niiden luonteesta saattoi kuulua uusien opiskelijoiden perehdyttämisrituaaleihin. Ortotopologian dosentti Heikkilän maine levisi ja hän teki luentomatkoja ainakin Helsinkiin, Kemiin, Mikkeliin ja Tampereelle. Myös hänen järjestämänsä ortotopologian laskuharjoitukset, Aapon-päivän kahvit joulukuussa sekä hänen syntymäpäiväjuhlansa huhtikuussa olivat suosittuja tapahtumia. "Tyrät rytkyy taas", ilmoitti erään juhlan mainos. Opiskelijoiden aktiivinen osallistuminen takasi sen, että Aapo valittiin vuoden oululaiseksi vuonna 1987 ohi sovinnaisempien ehdokkaiden. Aapo Heikkilä löydettiin kuolleena junasta hänen palatessaan luentomatkalta huhtikuussa 1993. Oulun yliopiston kirjasto kokosi hänestä muistonäyttelyn vuonna 2004. Näyttelyn aineisto lahjoitettiin Haapaveden kotiseutumuseolle.
0Äänestä
ugi72 haapavesi
semmosesta tieteenalasta,piirti opetustaululle oulussa semmosta koukeroa että oli ihmeissään joka oli katsomassa,on ollu kumminki älykäs,kvanttifysiikan lajissa , oli itse opiskellut kvanttifysiikkaa oli vissiin aikaansa edellä pari sataa vuotta,on saanut masentuneet nauramaan kummiskin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
yliopistolla, mikäs se hänen ikioma tieteenalansa nyt olikaan?
Aapo Heikkilä
Aapo Heikkilä (s. 12. huhtikuuta 1931 Haapavesi – k. 22. huhtikuuta 1993) oli oululainen ortotopologia-pseudotieteen edustaja. Hänet valittiin vuoden oululaiseksi 1987.
Aapo Heikkilän väitetään toimineen Pulkkilassa kansakoulun opettajana omatekoisin todistuksin sekä pitäneen Vaasassa psykiatrian yksityisvastaanottoa, myös ilman alan pätevyyttä.
Oulun yliopiston yhteisöön Aapo Heikkilä ilmaantui yliopiston (perustettu 1958) alkuvaiheissa. Hän osallistui erityisesti fysiikan, kemian ja matematiikan luennoille ja alkoi vähin erin kehittää omaa "tieteenalaansa" ortotopologiaa. Aapoon suhtauduttiin yhteisössä suopeasti ja hänelle annettiin työhuone, joka virallisesti oli fysiikan laitoksen siivouskomero. Aapo vilahti jopa yliopistoa esittelevässä multivisiossa 1990-luvun alussa.
Hän oli suosittu "varjoluennoitsija", joka piti luentojaan muutaman kerran vuodessa täysille saleille. Kuten vanhan ajan yksityisdosentit, hankki "dosentti" Heikkiläkin tuloja suoraan luentoyleisöltään: Aapon luentojen yhteydessä järjestettiin aina rahankeräys. Luentoihin osallistuminen ilman ennakkotietoa niiden luonteesta saattoi kuulua uusien opiskelijoiden perehdyttämisrituaaleihin.
Ortotopologian dosentti Heikkilän maine levisi ja hän teki luentomatkoja ainakin Helsinkiin, Kemiin, Mikkeliin ja Tampereelle. Myös hänen järjestämänsä ortotopologian laskuharjoitukset, Aapon-päivän kahvit joulukuussa sekä hänen syntymäpäiväjuhlansa huhtikuussa olivat suosittuja tapahtumia. "Tyrät rytkyy taas", ilmoitti erään juhlan mainos.
Opiskelijoiden aktiivinen osallistuminen takasi sen, että Aapo valittiin vuoden oululaiseksi vuonna 1987 ohi sovinnaisempien ehdokkaiden.
Aapo Heikkilä löydettiin kuolleena junasta hänen palatessaan luentomatkalta huhtikuussa 1993. Oulun yliopiston kirjasto kokosi hänestä muistonäyttelyn vuonna 2004. Näyttelyn aineisto lahjoitettiin Haapaveden kotiseutumuseolle.
semmosesta tieteenalasta,piirti opetustaululle oulussa semmosta koukeroa että oli ihmeissään joka oli katsomassa,on ollu kumminki älykäs,kvanttifysiikan lajissa , oli itse opiskellut kvanttifysiikkaa oli vissiin aikaansa edellä pari sataa vuotta,on saanut masentuneet nauramaan kummiskin.
meijän mieluskylä on kuihtumassa .