kuolla kupsahtaneet äkillisesti ja epäilllän että syynä oli jonkinlainen "foul play" - vähän kuin entisen isäntänsäkkin tapauksessa. Eläinrassukat olivat huoltajan mukaan terveitä. Jotain epäilyttävää tietysti on ilmassa kun kaksi eläintä kuolee samaan aikaan ilman mitään etukäteen nähtävissä olleita oireita.
Ja motiivina rumaan peliin - mikäs muu kuin raha.
http://www.tmz.com/2010/01/13/accusations-fly-in-sudden-deaths-of-mj-giraffes/
Michael Jacksonin kirahvitkin ovat
3
364
Vastaukset
- Forfu
TMZ on tunnettu suurista juoruistaan, sinuna en uskoisi tuota. Ne ovat väittäneet kaikenlaista... Michaelinkin kuolemasta ilmoittivat 10 minuuttia ennen kuin Michael oli kuollut. He olivat saaneet tiedon, että Michael Jackson on joutunut sairaalaan, väännetään siitä juoru. Typerää vain, että sillä kertaa juoru toteutui kymmenen minuuttia myöhemmin. TMZ on esimerkiksi väittänyt pari vuotta sitten, että Madonna on raskaana.
Lähde: Vuoden tapahtumat-lehti, jota myytiin viikon ajan vuodenvaihteen jälkeen.- nlkiopåååå
missä faktat on sekaisin. Tuo kirahvijuttu on ollut Suomenkin lehdissä luettavana. Kirahvien ympärillä olleet rahakiistat on jo vanha tarina.
- hlöknnn,n
mutta nyt MJ:n kuoleman yhteydessä oli ensimmäinen julkaisu joka sai oikean tiedon ennenkuin muut ehtivät edes räpäyttää silmiään. Johtuisikko tuo kymmenen minuutin etumatka kenties siitä että MJ oli kuollut jo ennenkuin hänet kannettiin kodistaan ulos minkä ambulanssihenkilökunta tiesi myös. Jälkimainingit on sitten Murrayn ym selittelyä eikä asiaa voida vahvistaa virallisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3648223Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1592572- 76928
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60853- 25826
- 55823
- 64812
- 12810
- 46786
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss68713