Haikea

Ihastuin suhun jo keväällä
mutta en myöntänyt sitä itsellenikään ensin
ja kun myönsin en halunnut näyttää sulle.
En olisi halunnut ihastua
johtuen niistä jutuista, joita olin kuullut
että pelaat vaan ja kiusaat mua.
Ja olihan niitä väärinkäsityksiä
tosi monia, jotka haittasi
ja sua vastaan protestoinkin,
paljon, ihan liikaa.
Marraskuisena yönä
tajusín siitä yhdestä keskustelusta
että olet tosissasi.
Se oli vapauttava tunne,
ihan mahtava
ja aloin näyttää tunteitani sinuun.
Vaikkei se helppoa ollut.
En ole tottunut ehkä.
Rakastuin suhun täysin
niin täysillä kuin lähes tuntemattomaan voi
ja huumaannuin siitä,
että uskoin sunkin rakastavan.
Mua on loukannut paljon se että
olet epäillyt mun motiiveja.
Mä pärjään kyllä omillani.
En ole koskaan halunnut susta muuta
kuin hyvän, luotettavan ihmissuhteen,
että saisin antaa sulle rakkautta ja
että sä rakastaisi mua.
321160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Toivoisi sen löytävän tiensä oikean ihmisen luettavaksi, vaikka näin kaunista tekstiä lukee vähän vääremmätkin mielellään.

Äänestä

En ole varma kirjoitatko edes minulle?
Sekavaa on.
Tunteet kaaoksessa.
Elämä rikki nyt.
Mitä peliä olen pelannut kanssasi?
Kuka niin on sanonut?
Mistä keskustelusta puhut?
Kertoisit tarkemmin.
Uskon, että kirjoitat minulle.
Olen eksyksissä.
Haluan selvyyden asioihin.

Äänestä
  • Eiköhän ne asiat kuules selvitellä sentään jossain muualla kuin nettipalstalla outojen tyyppien kanssa.
    Ei näillä sivuilla saa selvyyttä mihinkään asiaan, päinvastoin. Sinäkin vastaat ihmiselle josta et tiedä mitään.
    Vielä enemmän eksyksiin joudut jos et osaa puhua sille oikealle ihmiselle. Onko se niin vaikeaa ?

    Äänestä

  • Hertsuikkeri sentään kirjoitti:

    Eiköhän ne asiat kuules selvitellä sentään jossain muualla kuin nettipalstalla outojen tyyppien kanssa.
    Ei näillä sivuilla saa selvyyttä mihinkään asiaan, päinvastoin. Sinäkin vastaat ihmiselle josta et tiedä mitään.
    Vielä enemmän eksyksiin joudut jos et osaa puhua sille oikealle ihmiselle. Onko se niin vaikeaa ?

    Täytyy mennä taas ihmettelemästä...

    Äänestä

  • Asioita ei voi koskaan selvittää anonyymien nettipalstalaisten kanssa vaan siihen tarvitaan kaksi tiettyä
    ihmistä. Molemmat asianomaiset, ei yhtään enempää eikä yhtään vähempää.
    Jotenkin tuntuu että sinun pitäisi sulkea kokonaan nämä palstat elämästäsi koska et näytä ymmärtävän että
    täällä ei koskaan tiedä kenelle vastaa ja kuka vastaa itselle.
    Varmaa on vain se että se ihminen on täysin vieras.

    Äänestä

  • Vinkki sinulle : kirjoitti:

    Asioita ei voi koskaan selvittää anonyymien nettipalstalaisten kanssa vaan siihen tarvitaan kaksi tiettyä
    ihmistä. Molemmat asianomaiset, ei yhtään enempää eikä yhtään vähempää.
    Jotenkin tuntuu että sinun pitäisi sulkea kokonaan nämä palstat elämästäsi koska et näytä ymmärtävän että
    täällä ei koskaan tiedä kenelle vastaa ja kuka vastaa itselle.
    Varmaa on vain se että se ihminen on täysin vieras.

    monesti, mikä ihmisen päässä naksahtaa niin että kuvittelee uppo-outoja ihmisiä tutuiksi.

    Äänestä

  • samaa mietin kirjoitti:

    monesti, mikä ihmisen päässä naksahtaa niin että kuvittelee uppo-outoja ihmisiä tutuiksi.

    ajattelisi kenraaliharjoituksena oikeata elämää varten. Kuka meistä tietää, mitä asianosainen ajattelee ja mikä on kirjoituksen motiivi. Kauniisti kirjoitettu kuitenkin.

    Äänestä

  • sivusta* kirjoitti:

    ajattelisi kenraaliharjoituksena oikeata elämää varten. Kuka meistä tietää, mitä asianosainen ajattelee ja mikä on kirjoituksen motiivi. Kauniisti kirjoitettu kuitenkin.

    niinkauan kun ei elämä jää elämättä ja setvimättä kokonaan ja elää vain sitä kenraaliharjoitusta täällä
    loputtomiin. Niinkin voi käydä, ei osaakaan enää kommunikoida oikean ihmisen kanssa vaan ainoastaan
    täällä olevien valeoikeiden. Kannattaa myös miettiä sitä henkilöä joka jää paitsi näistä selittelyistä
    ja ne saa henkilö joille niillä ei ole mitään merkitystä. Silloin tämä oikea henkilö jää täysin pimentoon
    missä mennään.

    Äänestä

  • Toivottavasti tapaan tänään hänet kenelle kirjoitin.
    Eli jos se olet sinä, voimme puhua näistäkin asioista.

    Äänestä

  • Juu, kirjoitti:

    niinkauan kun ei elämä jää elämättä ja setvimättä kokonaan ja elää vain sitä kenraaliharjoitusta täällä
    loputtomiin. Niinkin voi käydä, ei osaakaan enää kommunikoida oikean ihmisen kanssa vaan ainoastaan
    täällä olevien valeoikeiden. Kannattaa myös miettiä sitä henkilöä joka jää paitsi näistä selittelyistä
    ja ne saa henkilö joille niillä ei ole mitään merkitystä. Silloin tämä oikea henkilö jää täysin pimentoon
    missä mennään.

    joskus mietiskelen että jääkö ne asian selvittelyt vain näille palstoille, toisen niistä koskaan tietämättä. tuntuu aika hurjalta jos niin olisi.

    Äänestä

  • rakastunut sinuun sinä olet ainoani.

    Äänestä

  • pepe o kirjoitti:

    Täytyy mennä taas ihmettelemästä...

    peppe hei sinnulle minnä taas sinnua ihan-nain.Mittä peppe touhu.

    Äänestä

  • Millä tavalla hukassa?
    Kuka olet?
    Luulen tietäväni mutta kuka olet?
    Mistä tunteesi meni kaaokseen?
    Elämäsi rikki kummastuttaa.
    Valaise hiukan varmista kuka olet?

    Äänestä

  • Olen hukassa.
    Tee sinä valintasi älä mieti haluut
    " hänet"vai minut ´ en jaksa odottaa
    ystävyytemme syveni sinuun,emme
    voi sitä peitellä pitkään.Vastaa toisella
    saitilla ilmoita tiedät minne. (´)

    Äänestä

  • "Tiedät"sinulle kirjoitti:

    Olen hukassa.
    Tee sinä valintasi älä mieti haluut
    " hänet"vai minut ´ en jaksa odottaa
    ystävyytemme syveni sinuun,emme
    voi sitä peitellä pitkään.Vastaa toisella
    saitilla ilmoita tiedät minne. (´)

    Olisiko meidän puhuttava. Otan yhteydyn, kun huomaan sinut.

    Äänestä

  • "Tiedät"sinulle kirjoitti:

    Olen hukassa.
    Tee sinä valintasi älä mieti haluut
    " hänet"vai minut ´ en jaksa odottaa
    ystävyytemme syveni sinuun,emme
    voi sitä peitellä pitkään.Vastaa toisella
    saitilla ilmoita tiedät minne. (´)

    Asiat hoidetaan muualla, ei näillä saiteilla. Kyllästynyt leikkimään.

    Äänestä

  • " Tiedät " kirjoitti:

    Asiat hoidetaan muualla, ei näillä saiteilla. Kyllästynyt leikkimään.

    Mitta tamma hollupollu taala , minna menna puis. Minna pokki palli malli. Jalkkapalli. Ei jaakikko. Tuhma lajji. Tsao!

    Äänestä

  • " Tiedät " kirjoitti:

    Asiat hoidetaan muualla, ei näillä saiteilla. Kyllästynyt leikkimään.

    Kerrankin joku puhuu asiaakin näillä sivuilla.

    Äänestä

  • " Tiedät " kirjoitti:

    Asiat hoidetaan muualla, ei näillä saiteilla. Kyllästynyt leikkimään.

    Suutuitko? Miksi? En leiki.

    Äänestä

  • "Tiedät"sinulle kirjoitti:

    Olen hukassa.
    Tee sinä valintasi älä mieti haluut
    " hänet"vai minut ´ en jaksa odottaa
    ystävyytemme syveni sinuun,emme
    voi sitä peitellä pitkään.Vastaa toisella
    saitilla ilmoita tiedät minne. (´)

    Sinulle "Tiedät" "Tiedät"sinulle18.1.2010 17:57 Olen hukassa.
    Tee sinä valintasi älä mieti haluut
    " hänet"vai minut ´ en jaksa odottaa
    ystävyytemme syveni sinuun,emme
    voi sitä peitellä pitkään.Vastaa toisella
    saitilla ilmoita tiedät minne. (´)

    Et halua puhua täällä, en minäkään. Se sivu joskus, olen kuullut siitä myöhemmin. En ole nähnyt sitä.

    Äänestä

  • kukkaset... kirjoitti:

    Suutuitko? Miksi? En leiki.

    puhumaan muualle. Täällä leikitään, ei mitään muuta. Jos on tosissaan hoitaa asiat muualla kuin näillä saiteilla. Näytä tahtosi, minun puheeni täällä päättyy tähän.

    Äänestä

  • ...valkoiset kukkase kirjoitti:

    Sinulle "Tiedät" "Tiedät"sinulle18.1.2010 17:57 Olen hukassa.
    Tee sinä valintasi älä mieti haluut
    " hänet"vai minut ´ en jaksa odottaa
    ystävyytemme syveni sinuun,emme
    voi sitä peitellä pitkään.Vastaa toisella
    saitilla ilmoita tiedät minne. (´)

    Et halua puhua täällä, en minäkään. Se sivu joskus, olen kuullut siitä myöhemmin. En ole nähnyt sitä.

    Haluatko sinä minut tosiaan vaan hänet?
    Et halua pihua täällä,en minäkään.Se sivu joskus,olen kuulut myöhemmin.En ole nähnyt sitä.
    Voisitko tarkenttaa mikä oli sivu.
    Teenkö aloituksen Il-saitille Chat.
    Vain teetkö sinä helpompi olis jos sinä.

    Äänestä

  • "tiedät"tiedät" kirjoitti:

    Haluatko sinä minut tosiaan vaan hänet?
    Et halua pihua täällä,en minäkään.Se sivu joskus,olen kuulut myöhemmin.En ole nähnyt sitä.
    Voisitko tarkenttaa mikä oli sivu.
    Teenkö aloituksen Il-saitille Chat.
    Vain teetkö sinä helpompi olis jos sinä.

    Tee sinä se avaus. Yritetään puhua.

    Äänestä

  • 20 kirjoitti:

    Tee sinä se avaus. Yritetään puhua.

    vaikeaa minulla ei ole nimimerkkiä,
    sinulla näköjään on helpompi jos
    sinä tekisit tietäisin sinut.Rakas.20

    Äänestä

  • 20 kirjoitti:

    Tee sinä se avaus. Yritetään puhua.

    että täällä en puhu. Toistan ; näytä tahtosi, minä en tänne enää tule. Millään täällä olevilla sivuilla ei ole mitään merkitystä. Asiat hoidetaan oikeassa elämässä eikä nettisaiteilla.
    Tapaamisiin elämässä. Valinta on sinun.

    Äänestä

  • Sanoin jo kirjoitti:

    Mistä kaukaa pitäisi hakea sinut tällä hetkellä.
    Haluun varmistua anna vihje.

    Äänestä

  • Sanoin jo kirjoitti:

    että täällä en puhu. Toistan ; näytä tahtosi, minä en tänne enää tule. Millään täällä olevilla sivuilla ei ole mitään merkitystä. Asiat hoidetaan oikeassa elämässä eikä nettisaiteilla.
    Tapaamisiin elämässä. Valinta on sinun.

    Missä haluaisit tavata?

    Äänestä

  • En sano kirjoitti:

    Missä haluaisit tavata?

    En usko näihin sivuihin olisin halunnut
    varmistaa oletko oikea henkilö.
    Kaupunki olisi ollut aika tärkeä.
    Turhaan aikaamme sitten kulutamme.

    Äänestä

  • Tiedät kirjoitti:

    En usko näihin sivuihin olisin halunnut
    varmistaa oletko oikea henkilö.
    Kaupunki olisi ollut aika tärkeä.
    Turhaan aikaamme sitten kulutamme.

    Tavataan Majavannahassa. Se on Sörkässä. Ota punalippu mukaasi, niin tunnistan sinut.

    Äänestä

  • Tiedät kirjoitti:

    En usko näihin sivuihin olisin halunnut
    varmistaa oletko oikea henkilö.
    Kaupunki olisi ollut aika tärkeä.
    Turhaan aikaamme sitten kulutamme.

    ei ole tarkoituskaan löytää oikeaa henkilöä eikä tällaisilla sivuilla voi koskaan varmistaa mitään.
    Jokainen kirjoittaa mitä lystää.

    Äänestä

  • Näillä sivuilla kirjoitti:

    ei ole tarkoituskaan löytää oikeaa henkilöä eikä tällaisilla sivuilla voi koskaan varmistaa mitään.
    Jokainen kirjoittaa mitä lystää.

    Samaa ajatukseni pyörii ei nämä sivut ole
    järkeviä.Punalippu olis vappumarssin aikaan
    niitä lippuja riitäis sitten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mieli´ kirjoitti:

Ihastuin suhun jo keväällä
mutta en myöntänyt sitä itsellenikään ensin
ja kun myönsin en halunnut näyttää sulle.
En olisi halunnut ihastua
johtuen niistä jutuista, joita olin kuullut
että pelaat vaan ja kiusaat mua.
Ja olihan niitä väärinkäsityksiä
tosi monia, jotka haittasi
ja sua vastaan protestoinkin,
paljon, ihan liikaa.
Marraskuisena yönä
tajusín siitä yhdestä keskustelusta
että olet tosissasi.
Se oli vapauttava tunne,
ihan mahtava
ja aloin näyttää tunteitani sinuun.
Vaikkei se helppoa ollut.
En ole tottunut ehkä.
Rakastuin suhun täysin
niin täysillä kuin lähes tuntemattomaan voi
ja huumaannuin siitä,
että uskoin sunkin rakastavan.
Mua on loukannut paljon se että
olet epäillyt mun motiiveja.
Mä pärjään kyllä omillani.
En ole koskaan halunnut susta muuta
kuin hyvän, luotettavan ihmissuhteen,
että saisin antaa sulle rakkautta ja
että sä rakastaisi mua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu