Reilu kuukausi sitten taas iski keskivaikea depressio monine oireineen.Olen 3 kymppinen sinkkunainen ja työkyvyttömyyseläkkeellä,siitä on lähes 1,5kk, kun seurustelusuhde loppui,suhdetta vaan ei kannattanut jatkaa miehen alkoholismin takia,sen lisäksi oli paljon muitakin murheita. Sit aloin käymään uudestaan miekkarissa,mulla ollut masislääkitys muutaman vuoden:Sertraliini ja Mirtasapiini,ennen kuin masennuin sertraliinia meni 100mg ja mirtasapiinia 45mg sekä opamoxia 15mg paniikkikohtauksiin.Kävin lääkärini juttusilla ja annostusta muutettiin niin,et Sertraliinia tiputettiin 50mg:aan ja mirtasapiinia nostettiin 60mg:aan,tolla annoksella on nyt MENNYT JO VIIKKO,eikä tunnu olevan mitään vaikutusta :( outoa,kun ei sivuvaikutuksiakaan ole tullut annoksen muuttamisen takia,niinkuin joskus ennen aina tuli,kun lääkitystä piti tehostaa.Olen edelleen masentunut,en saa nautintoa juuri mistään,henkisesti hyvin uupunut olo,ajatuksen juoksu hyvin hidasta, EI OIKEIN MIKÄÄN TUNNU MILTÄÄN,en tiedä paranenkohan enää koskaan,haluaisin olla taas oma itseni,pirteä,iloinen!!alkaa kärsivällisyys loppua. Löytyykö kohtalotovereita,tarkoitan sellasia,jotka oikeesti kärsii DEPRESSIOSTA ? tunnen olevani niin yksin tämän vaivan kanssa,asiallisia vastauksia kaipailisin.
Help me!
rikkimennyt-
6263
0Äänestä
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ymmärrän hyvin voimattomuuden ja muut sen kaltaiset tuntemukset kun aiemmin minäkin olin pirteä, hyväntuulinen ja aikaansaava.
Jos masislääkettä tahdot suosituksen jotta tila palaa, pyydä saada koittaa masislääkkeitä Efexor tai/ja Edronax.
Nimim. Kohta kenkänsä puhki juossut Venla, inkkarinimeni on Vauhdikas Venlis.
Oikeanlaisen lääkityksen löytyminen on rankkaa. Voi joutua puljaamaan eri lääkkeiden kanssa ennenkuin löytyy sopiva. Jos löytyy. Minä kuulun siihen ryhmään, jota masennuslääkkeet eivät ole auttaneet. On kokeiltu pitkälle toistakymmentä eri lääkettä. Terapiasta on jonkun verran hyötyä, hyvä että sulla on hoitosuhde sinne miekkariin. Masennuksesta parantuminen on hidasta. Tyyliin kaksi askelta eteen, yksi taakse. Se todella vaatii kärsivällisyytttä. Mutta kunhan jotain pieniäkin askeleita tapahtuisi silloin tällöin, siitäkin voisi iloita. Sitten saattaa tulla taas sitä takapakkia. Itsekkin olen työkyvyttömyyseläkkeellä, ja minun on vaan koetettava hyväksyä tämä sairaus ja elää sen kanssa niin paljon kun se välillä raivostuttaakin ja rajoittaa elämää. Parhaan avun olen saanut vertaistuesta. Saman kokeneet ymmärtävät parhaiten, toisin kun terveet tai jopa terapeutit. Sitten on vaan koetettava pakottaa itsensä liikkeelle, ulos ja ihmisten ilmoille, vaikka miltä tuntuisi. Joskus voi mieli siitä piristyä, eikä se siitä ainakaan huonommaksi mene. Voimia sinulle toipumisen tiellä! Anna itsellesi aikaa, ja lupa olla uupunut.
semmostahan se on ja kiitos tsemppauksesta :) Olen kyllä aina aiemmin masentuessani saanut avun noista lääkkeistä. Kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini. On rankkaa kun on ollut alamaissa,uupunut jo monta viikkoa,KAIKKEIN ENITEN TÄSSÄ ÄRSYTTÄÄ,kun päättelykyky on heikentynyt eli joudun jotain pientäkin asiaa pähkäilemään tosi kauan,välillä avuton olo,mutta olen kuitenkin ottanu tavakseni käydä joka päivä edes pienellä kävelylenkillä.
Hienoa tuo että liikut, se auttaa jaksamaan ja piristää mieltä. Ei sulla suksia satu lojumaan jossain, siinä olisi hyvä liikuntamuoto luonnon helmassa.
Yritetään pitää siitä kiinni, että käytäisiin joka päivä kävelyllä, edes 15 min. mieluiten puoli tuntia. Minua ärsyttää eniten oma saamattomuus. Ei jaksa esim. siivota. Eikä ole edes pienintäkään kiinnostusta. Se turhauttaa. Siitäkin seuraa avuton olo. Toivon todella, että ne lääkkeet rupeaisivat auttamaan, kun olet ennenkin niistä apua saanut. Mutta jotkut asiat pitää vaan hoitaa, vaikka miltä tuntuisi tai ei tuntuisi miltään. Minä voin onnitella itseäni jo siitä, että saan käytyä esim. apteekissa.
paljon sinulle ja Venlalle.Ja Tsemppiä :) Olen tuntenut olevani jo vähän pirteämpi ja liikunta on kyllä hyvä lääke masennukseenkin.