Tehdäänkö yksityisellä keisarinleikkauksia?

www.sairaalalasaretti.fi

saanut kolme lasta sektiolla. Kaksi ensimmäistä kasvoi raskausajan diabeteksen vuoksi liian isoiksi alatiesynnytykseen, kolmannen kohdalla päädyttiin sektioon, koska kaksi sektiota jo takana eikä ollut varmuutta kohdun "kestävyydestä".
Yksi sektio toipumisen kannalta helppo ja vaivaton, ei juurikaan kipuja ja sisko pääsi sängystä liikkeelle sutjakkaasti saman vuorokauden aikana.
Yksi sektio aivan helvetillinen kipuineen, nukkuminen oli todella huonoa, saati sitten joku toiminta (liikkuminen ym.). Lapsen hoitaminenkin vaikeaa koska haava kipuili pitkään & paraneminen kesti. Kolmas sektio oli kokemuksena tästä väliltä, kipeä ja hankaloitti elämää kyllä, muttei ihan niin paha kuin tuo kauhusektio.
Siskon kokemusten pohjalta sanoisin että sektiotkin on just niin monenlaisia kuin alatiesynnytykset. Joku helppo ja vaivaton, joku ihan karsea. Ei koskaan tiedä mikä omalle kohdalle sattuu milloinkin. Olen tällä hetkellä raskaana, ekaa odotan ja siskon kokemusten takia pelkään sektioon joutumista.

Tietääkseni yksityisellä ei tehdä sektoita, mikä on mielestäni omituista. Asia pitäisi olla toisin koska halutessaanhan saa kyllä tissintäytettä, takapuolen nostoa ja lähes kaikkea mahdollista.

Minä sain leikkausluvan siten, että ensin ajoissa puhuin neuvolassa pelostani, sieltä minut ohjattiin äitiyspolille synnytyssairaalaan. Siellä kävin muutaman kerran parin tunnin keskusteluissa kätilön kanssa.

Paria kolmea viikkoa ennen laskettua aikaa synnytyslääkärikäynnillä oli hiukan painostavaa kun lääkäri painosti alatiesynnytykseen, mutta kysyi sitten ihan neutraalisti että voimme toki sen sektioajankin varata, ja sain lopulta itse päättää. Aika viime tippaan kyllä jätettiin. Minä kyllä harkitsin ja mietin molemmat synnytystavat ja arvelin että sektio olisi minulle paras, enkä kyllä ole katunut. Tietty alateitsekin olisi voinut mennä hyvin. Minun oli oltava aika järkkymätön mielipiteestäni vaikka kätilö ja lääkäri hokivat koko ajan, että synnyttäjä saa itse valita mikä on hänelle sopiva synnytystapa. Tuo kuvio on kai kuitenkin pakollinen kuvio että synnyttäjä saa informaatioita ja päätös on sitten harkittu.

Leikkaus meni normaalisti, eihän se kyllä mitään hupia toki ole mutta ei mitään aivan kamalaakaan. Sain vauvan kasvoilleni hetkeksi ja sitten tyttö siirtyikin osastolle isän kanssa, minä jäin kahdeksi tunniksi heräämöön tarkkailtavaksi.

Haava oli toki kipeä aluksi jokusen päivän, itse leikkaupäivää lukuun ottamatta pystyin hoitamaan vauvan täysin itse jo sairaalassa ja pääsin muistaakseni neljäntenä päivänä kotiin, ainoastaan ensimmäisenä yönä tarvitsin apua ylösnousemisessa. Voin kyllä sanoa, että itse leikkauspäivänä olo oli hutera, ensimmäisen pissakäynnin muistan aina, olihan se leikkaushaava kipeä kun liikkui! Mutta äkkiä se siitä helpotti kuitenkin. Tietenkään olo ei ollut heti kovin freesi mutta tuskin se kenelläkään juuri vauvan saanella on! Pari yötä sairaalassa oltuamme muistan kun alkoi olla jo tylsää, olisin halunnut vauvan kanssa jo kotiin, kun olo oli vallan ok. Pettymys oli suuri kun tuomio oli että neljäs (tai kolmas, en enää muista) yö olisi oltava, olin ihan lähdössä jo. Kotiuduttuani elämä jatkui normaalisti, haava oli kipeä ehkä viikon verran. Tietysti arpi "tuntui" pitemmänkin ajan mutta esimerkiksi aktiivisen kuntosalitreenin aloitin 3 kuukautta vauvan syntymäpäivän jälkeen eikä silloin ollut mitään erityisempiä tuntemuksia, ihan sama kroppa kuin ennenkin.