Hei uudet ja ehkä ekakertalaisetkin äidit :)
Mikä on teillä sellanen raivostuttavin ja typerin vauvanhoitoon liittyvä neuvo tai kommentti, jonka olette joltain "viisaammalta" joskus saaneet?
Itselläni tulee ekana mieleen lapsettoman ystäväni kommentti tilanteeseen, jossa vauvani itki lohduttomasti väsymystään (oli Uuden vuoden aatto, eikä raukka ollut saanut nukuttua kunnolla): "Ei meidän kummityttö vaan koskaan itkenyt".
Silloin oli pokassa pitelemistä, etten vain olisi lipsauttanut jotain todella terävää takaisin!
Mikä on teillä sellanen raivostuttavin ja typerin vauvanhoitoon liittyvä neuvo tai kommentti, jonka olette joltain "viisaammalta" joskus saaneet?
Itselläni tulee ekana mieleen lapsettoman ystäväni kommentti tilanteeseen, jossa vauvani itki lohduttomasti väsymystään (oli Uuden vuoden aatto, eikä raukka ollut saanut nukuttua kunnolla): "Ei meidän kummityttö vaan koskaan itkenyt".
Silloin oli pokassa pitelemistä, etten vain olisi lipsauttanut jotain todella terävää takaisin!
Vastaukset 114
Vanhimmat
...sillä odotan ekaa lasta, mutta typeriä kommentteja ja neuvoja sataa jo. Tässä tähänastisista paras:
"Miten laskettu aika voi olla jo huhtikuussa, eihän sun maha ole vielä läheskään niin iso kuin sillä-ja-sillä."
Mäkin kuulin tota "sun maha on paljon pienempi kun sillä ja teillä on melkein sama laskettu aika" ööh,jos on kooltaan muutenkin pienempi niin eihän sitä voi verrata..
Mulla meni imetys puihin(henkisen jaksamisen takia) niin sitten kuuli ihmisiltä varsinkin vanhemmilta "kaikki hyvät äidit imettää" sillon teki mieli alkaa itkemään.
ja kun jännitin synnytystä niin kuuli pienen kokoni takia "eihän se lapsi mahdu syntymään alakautta" sulla varmaan repee paikat sitten" Kamalan kannustavaa:D
aikoinani neuvolaan raskaustestiin odottaessani kolmatta lastani ja tulos oli plussa, kummasteli kätilö, kuinka uskallan synnyttää noin monta lasta tähän epävarmaan maailmaan. Totesin siihen, että loppuräjähdyksessä menee kolme samalla kuin kaksikin. Ei se minua sen enempää hetkauttanut, mutta mieleen on kuitenkin jäänyt.
Loppuräjähdystä ei vielä ole täällä päin maailmaa tapahtunut, ja lapseni ovat kaikki terveitä, menestyviä nuoria aikuisia. Kätilö taitaa olla jo autuaammilla metsästysmailla, jonne minäkin ennen pitkää siirryn.
"sellasta se on". tää on kaikkein ärsyttävintä!! aina kun äitilleni juttelin ja kertoilin väsymyksestä ja muusta kun lapseni oli vielä vauva, oli vastaus just toi "sellasta se on". halusin vain ja ainoastaan tukea. mutta ei, ei mitään muuta kommenttia koskaan sanonut. sama juttu kun olin raskaana, ajattelin että äitini, jolla on kaksi lasta, voisi ehkä hieman tukea ja hälventää synnytyspelkoa(ei onneksi ollut niin kauhea pelko mutta hieman pelotti kuitenkin), mutta ei "sellasta se on" oli aina vastaus.
myöskin jos puhut jollekkin vauvan korvikeruokinnasta, nii joka ikinen kerta on se vastaus "imetys on parasta lapselle" ja sitten vaihdetaankin jo puheenaihetta. kaikilla ei se imetys syystä tai toisesta onnistu, itse olin senkin takia masentunut synnytyksen jälkeen ja sehän auttoi kamalasti kun kerrotaan että et nyt ruoki lastasi parhaalla tavalla(joo tiedetään mutta sen hokeminen mulle ei nyt auta tässä yhtään).
nyt on pakko kertoo vielä yksi joka ei sinänsä liity tähän galluppiin mutta pakko kertoa, josko jotkut viisastuisivat asiasta. eli älkää nyt helkutissa menkö tuntemattomilta tai tutuiltakaan kyselemään "ootko sä raskaana" vain sen takia että on vähän makkaroita tossa mahan kohalla. tuntuu tosi ikävältä toi kysymys. itse painiskelen painoni kanssa ja yritän saada sitä putoamaan liikunnalla ja ruokavaliolla, mutta edelleen noita makkaroita tossa on ja kerran tätini kysyi minulta että oletko raskaana. ei ole kovin kiva sanoa että en ole, läski vaan olen. kerran kaupassa ollessani tyttäreni kanssa joku tuntematon nainen tuli kysymään että monennellas kuulla sitä ollaan, saa tyttökin leikkikaverin. hei oikeesti, kuinka joku tuntematon kehtaa tulla kyseleen toisen raskaudesta sen takia että takin alla vähän maha pullottaa, eikö tuu mieleen että toinen saattaa vaan omistaa ylimääräsiä makkaroita siellä mahassaan, eikä ajattele sitä että miltä se tuntuu ku kyselläään raskaudesta ja ootki vaan läski?
toi loppu nyt meni ohi aiheen mutta liittyy kuitenkin ärsyttäviin kommentteihin/kysymyksiin :D itse otan kaikki tuommoiset kommentit huumorilla enkä jaksa stressata niistä niin paljoa, tottakai se tuntuu myös pahalta mutta lähinnä huumorilla pääsen yli noista. mutta kaikki ei osaa ottaa huumorilla, eikä pidäkkään. eipä itelleni tulis mieleenkään kysellä joltain laihalta että "kuinkas kauan sulla on anoreksia ollut?" tai tää "ootko sä raskaana, millä kuulla??"
Eli lapseni ollessa reilu puoli vuotta, mieheni veljen muija kysyi, että tuleeko lapseltani sanoja jo.
Noh, sitten kuin lapseni oli vuoden, niin samainen akka sanoi (jolla oli noin 3kk vauva), että on se kyllä jännä ettei toi teidän lapsi vieläkään puhu, kyllä meidän vauveli "juttelee".
Teki mieli sanoo, että ei kai se tommosille paviaaneille mitään puhukkaan, sillä sattuu oleen jonkinlaineen idiootti-suodatin...
Kaikkein harmillisinta siinä oli se, että minä en ole sellainen ihminen, joka missään vaiheessa IKINÄ, menisi tuollaisia ihmisille läväyttelemään, enkä tuollaisia kyllä kuuntelekaan, eli tuossa oli ne kerrat, kun täti meidän lasta näki...
..inhottavia tollaset sutkautukset!
Aina on joku joka muka osaa tai tietää jonkun paremmin, aina joku on "parempi äiti"..
Itseäni nimenomaan ekakertalaisena suututtaa, kun vanhemmat ottavat asiakseen neuvoa kun ovat niin tietäväisiä! Ei tule esim. mieleen, että minäkin olen aiheesta lukenut, tai keskustellut vaikka neuvolassa tai lääkärissä... Ja asiantuntijoita kuulen joskus ennemmin kuin jotain supermammaliineja.
Paras esimerkki yhdestä "viisaammasta" 2v. lapsen äidistä (ikää sen 23v., itseäni muutaman vuoden nuorempi) oli, kun neuvoi "tietäväisesti" että on aivan ookoo raskaana ollessaan juoda joskus muutama siideri (nimenoman MUUTAMA, siis samana päivänä)...
No, jokaisella tietty omat tapansa..
tää ei nyt lastenhoitoon liity mutta synnytykseen..Mulla on sen verran nopea synnytys etten ehtinyt saada mitään kivunlievitystä niin mies sanoi lohdutukseks "ei se nyt niin paljon voi sattua" Joo,saa ukko ihan vapaasti kokeilla miltä tuntuu..
Osastolla taas yksi lastenhoitaja sanoi mulle "kyllähän sä kotonakin joudut yksin hoitamaan lasta" silloin pyysin apua kun en vaan pystynyt seisomaan,oli niin kovat kivut ja pyörrytti.
että mulla oli sama juttu osastolla kun olin valvonut monta yötä ja väsynyt synnytyksestä ja koitin tuoda vauvaa muutamaksi tunniksi "vauvalaan", joka on nimenomaan tarkoitettu sitä varten, että äiti saa levätä, niin yöhoitaja tokas: "Mites sä sit kotona meinaat pärjätä jos et kerran nytkään jaksa/pärjää"? MIKsi ihmeessä ne yöhoitsut sitten ovat siellä??? Ja nimenomaan siksi olisin tarvinnut vähän lepoa, että jaksaisin kotona paremmin, meillä kun mies joutui ottamaan aika paljon alussa vastuuta.
Aha,täytyy vaan tuttujen varoa puheitaan,jos jostain tuollaisesta sanomisesta katkaistaan välit het kerrasta.
Jos vain suinkin jaksat! Mutta kieltämättä, ehkä olet sellainen ihminen, kenen kannattaa pitää suunsa aina välillä kiinni?
Ollessani raskaana (kaksoset), minulle sanottiin monta kertaa kun vaan jossakin näkyi kaksoset, että "ota näistä mallia!"
Teki mieli sanoa, että noin rumista räkänokista en kyllä mitään mallia ota... ;)
Mahtaakohan täällä nyt olla jollakulla hiukan vikaa myös omassa asenteessa,vai kuvittelenko vaan?
Elettiin vuotta 1979, oltiin mieheni kanssa asuttu jo kolme vuotta yhdessä ( avoliitossa) neuvolatäti luuli jostain syystä lapsen olevan ei toivottu, en tiedä miksi?
Muutaman kerran jo käyneenä neuvolassa taas sattui sama täti siellä ja tokaisi: Olen iloinen kun et sitten päätynyt aborttiin!!!
Lapsi oli todella odotettu ja "jahdattu" monia kuukausia !!!
70-luvulla ja olitte avoliitossa-> sen oli pakko olla vahinko.
Imettämiseen liittyvät utelut ottaa päähän ja paljon. Meillä on keskosena syntyneet kaksoset, mikä tarkoittaa sitä että imetys on ollut alusta asti aika hemmetin haasteellista. Ei millään jaksa selittää ihmisille, joita ei välttämättä edes nimeltä tunne, sitä miten ja mihin tissejään käyttää. On ylipäätään ällistyttävää miten henkilökohtaisiin asioihin utelemalla ja ohjeistamalla ihmiset puuttuvat nyt kun on lapsia. :/
Ehkä kaikkein pahimmalta on tuntunut kaikenlaiset kauhistelut. Kauhistelut siitä ettei mitenkään voi jaksaa täysipäisenä, kun on kaksi vauvaa. Kauhistelut siitä miten pieniä vauvat olivat vastasyntyneinä. Tai kauhistelut siitä miten kamalaa meillä tulee olemaan kun lapset lähtevät liikkeelle. "Voi kamalaa" ja "sulla on varmaan tosi rankkaa" ovat yleisimmät ensikommentit kun kerron kaksosista. Oli aika helvetillistä kuunnella noita raskausaikana, kun oli muutenkin isoja huolia (riskiraskaus). Joskus tuntuu että ihmiset melkein pettyy kun kerron että ei tämä ole kamalaa, vaan ihanaa. Meillä kävi aivan mahtava tuuri että saatiin kaksi vauvaa
sun viestistä tulee taas mulle vähän paha mieli.
"en ole ominut edes vanhempainvapaata kokonaan itselleni kun lasten isä haluaa myös viettää kunnolla aikaa lasten kanssa kotona."
Minä sitten ole niitä, jotka on "omineet" vanhempainvapaan kummankin lapsen kohdalla itselleen ja mies on niin välinpitämätön, että sitä ei kiinnosta viettää aikaa lastensa kanssa..
Tosiasiassa, minä saan palkaa käteen n.1400euroa kuussa ja mies n.2400e kuussa, talon lainanlyhennykseen menee n1000 euroa, sähköihin 200 jne jne..., meillä ei ole mitään mahollisuutta siihen, että mies jäisi lasten kanssa kotiin ja minä palaisin töihin, vaikka se kaikilta muilta osin sopisikin molemmille hyvin. Kuitenkaan lainaa emme ala ottamaan siihen tarkoitukseen, vaan nöyrrymme siihen, että meidän perheessä tämä ei ole mahdollista, mutta lapset saavat silti olla toisen vanhempansa kanssa kotona.
Hienoa että rohkenet tehdä siten kuin omalle perheellenne sopii. Moni jää kotiin siksi kun yhteiskunta tuntuu sitä odottavan. Mulle on nyt jo sanottu että lapsi pitää totuttaa pienenä ryhmään kun on ainokainen..
..jos pahoitin mielesi. Tarkoitus on kyseenalaistaa totuttuja tapoja, ei tieten tahtoen tuottaa pahaa mieltä. On ihan totta ettei kaikilla aina ole mahdollisuutta valita miten toimia. Aika monilla kuitenkin on.
Minusta tässä on kyse myös isän oikeuksista lapsiinsa sekä siitä että molemmilla vanhemmilla on yhtäläinen velvollisuus elättää perheensä. Epäilen vahvasti ettei ne pariskuntan tuloerot ihan joka kerta niiiiin isoja ole. Ja jos oikein räknättäisiin, saatettaisiin huomata ettei isän vanhempainvapaallaolo niin älyttömän paljon tulotasoon vaikutakaan vaikka tuloeroa olisikin. Esimerkiksi äidin pitkälle hoitovapaalle jääminen tiputtaa tulotasoa taatusti enemmän kuin isän muutaman kuukauden vanhempainvapaa. Isän vapaaseen voi myös varautua säästämällä raskauden aikana kun molemmat ovat vielä töissä.
On helpompi toimia niin kuin odotetaan, niin kuin aina on tehty. Isät eivät välttämättä aina osaa/ uskalla edes ajatella, että heilläkin voisi olla mahdollisuus irrottautua työelämän oravanpyörästä ja keskittyä lapsiinsa.
On nurinkurista (joskin ymmärrettävää tässä asenneilmastossa) että saan osakseni vähintäänkin ihmettelyä aikaisesta töhinmenosta kun taas mieheni saa selkääntaputteluja ja kehuja siitä että "uhrautuu" ja jää kotiin muutamaksi kuukaudeksi. Minä olen ollut kotona pidempään kuin mieheni tulee olemaan eikä kukaan perheen ulkopuolinen minua siitä ole kehunut ja kiitellyt! xD
Meitä (tai lähinnä minua) tullaan varmasti vastaavalla tavalla arvostelemaan siitä, etten jää hoitovapaalle vaan lapset viedään suurella todennäköisyydellä vanhempainvapaiden, lomien yms. Jälkeen hoitoon, taloustilanne kun ei anna muuhin mahdollisuutta vaikka asiaa kuinka kääntelisi.
Pointtina tässä avautumisessa on se, että isillä on mielestäni oikeus ja velvollisuus ottaa välillä vetovastuu perheen arjesta, ja äideillä on oikeus (ja velvollisuus) käydä töissä ilman huonoa omaatuntoa ja huonon äidin leimaa.
tuo on ihan hyvä ajatus, mutta äiti ja isä ovat erilaisia ja jos äiti imettää lasta, niin on se aika paljon haastavampaa hoitaa työt ja imetys kuin isän "pelkkä" työ. Eli ei se ole pelkästään asenteista kiinni vaan myös äidin ja isän fyysisestä olemuksesta. Jos vauvaa ei imetetä, niin silloin asiaa voidan miettiä helpommin.
Toisaalta kirjoitata myös hyvin rsitiriitaisesti. Vanhempainvapaan jakamisesta totetat, että ei se tulotaso niin kovin paljoa tipu etteikö siihen vanhemapinvapan jakamiseen olisi mahdollisuutta muillakin kuin teillä ja heti perään kirjoitat, että teidän talous ei kestä jäädä ollenkaan hoitovapaalle. Siis, onko varaa vaiko ei? Lapsen kannalta olisi ehkä paras jos se jonka tilipussissa se kotiinjääminen tuntuu vähemmän, niin se jää kotiin ja on pidemmän aikaa kotona kuin se, että vanhempainvapaa jaetaan ja ollaan laspen kanssa vähemmän aikaa kotona.
oli täyttä asiaa, koko viesti.
Esimerkkinä tuosta imetysasiasta: imetän lastani sen ensimmäisen elinvuoden kokonaan (nyt 10kk), jonka jälkeen vasta aletaan totuttelemaan tavalliseen maiton äidinmaidon ohella. Kokonaan tissistä on tarkoitus päästä eroon noin 1v ja 1-2kk iässä, jolloin oletan, että tavallista maitoa menee jo tarpeeksi. Pumpulle minulla ei ole maitoa koskaan herunut. Meille ei siis olisi ollut mahdollista isän kotiinjääminen, koska pidämme molemmat suositusten mukaista imettämistä tärkeänä asiana.
vanhempainvapaaraha on isompi kuin hoitovapaalla saatava raha, ja vanhempainvapaassa on aina kyse muutamasta kuukaudesta, kun hoitovapaassa voi olla kyse vuosista. Tämän vuoksi meillä on varaa siihen että molemmat pidämme osan vanhempainvapaasta, hoitovapaaseen ei.
Vanhempainvapaan jälkeinen lastenhoito meidän on järjestettävä jotenkin muuten, sillä tuohon ihannevaihtoehtona pidettyyn hoitovapaaseen kunnes lapsi täyttää kolme vuotta, meillä ei ole varaa. Jos meille jää jostain syystä säästöön enemmän kuin ollaan arvioitu, pidetään mahdollisuuksien mukaan vaikkapa kuukauden hoitovapaa vanhempainvapaan perään, mutta pitkäaikaisemmaksi ratkaisuksi siitä ei meille ole.
Se raha jonka siinä käytännössä säästää jos enemmän tienaava ei pidä vanhempainvapaata, ei kovin pitkää hoitovapaata mahdollista. Muutaman kuukauden vanhempainvapaa taas voi vahvistaa lapsen ja isän suhdetta ihan valtavan paljon, kun isä saa mahdollisuuden toimia lapsen kanssa ajan kanssa, itsenäisesti, omaan tyyliinsä, ilman äidin holhousta. Kyllä minä isiäkin ihmettelen, että miksi eivät pidä tästä oikeudestaan kiinni! :/
Minusta lapsen (ja vanhempien) paras on se, että molemmat vanhemmat ovat yhtälailla lapsen "lähivanhempia", että molemmat vanhemmat saavat olla yhtälailla läsnä lastensa arjessa. Koko perheelle parhaana vaihtoehtona pidän myös sitä, että se, jonka työ vie enemmän aikaa, pitää ehdottomasti osansa vanhempainvapaasta.
Ensimäisen puoli vuotta voisi hyvin korvamerkitisin äidille imetyssyistä, sen jälkeisestä vanhempainvapaasta voi hyvin miettiä josko isä ottaisi ohjat jossain vaiheessa. Osittaisimetystä työssäkäynti ei estä (ja tosiasiassa aika harva imetys menee suositusten mukaan). Kannatan lämpimästi 5 5 5 tai 6 6 6 –mallia, jossa molemmille vanhemmille on korvamerkitty sama määrä vanhempainvapaakuukausia ja yksi pätkä voidaan jakaa miten huvittaa. Minua surettaa se että isät päätyvät turhan usein jonkin sortin apulaisvanhemmiksi tai lompakon rooliin. :/ Laajemmalta kannalta pidän äärimmäisen tärkeänä myös vanhemmuuden kustannusten jakamista ja sitä että nuori nainen ei olisi työnantajalle miestä “riskialttiimpi” rekrytoitava.
Jokainen tyylillään ja jokainen perhe tietää ja valitsee parhaiten itse miten toimii lastensa kanssa. Meillä molemmat vanhemmat ovat yrittäjia, joten kumpikaan meistä ei ole voinut viettää yhtään vapaata lapsen synnyttyä. Yhteiskunta ei tue MILLÄÄN tavalla yrittäjänaisia kuin - miehiäkään lapsen hankinnassa. Vaihtoehtona on ollut vain yrittää vähentää töitä, mutta se näkyy suoraan tilillä miinuksena. Mutta eipä raha lasta korvaakaan, kun kuitenkin ihan toimeen tullaan.
Vanhemmilla ei ole mitään muita velvollisuuksia lapsiinsa nähden kuin mitä laki sanoo. Äitien ja isien syyllistäminen valinnoistaan on ihan turhaa, koska kukaan muu ei tiedä toisten elämästä sen vertaa, että voisi alkaa, esim. selittämään molempien vanhempien yhtäläisestä VELVOLLISUUDESTA elättää perheensä!!!
Eikö lapsenhoito olekaan niin arvokasta työtä, että sitä arvostettaisiin enemmän tai yhtälailla, kuin rahan tienaamista? Eli lapset vieraan ihmisen kasvatettavaksi, että molemmat vanhemmat saavat tienattua pakonomaisen perheen tasa-arvoisen elannon..
Ei kaiken tekemisen tarvitse mennä perheessä tasan samalla tavalla puolisoiden kesken. Molemmat voivat tehdä eri asiota perheensä eteen ilman jatkuvaa kyttäämistä ja laskelmointia mitä toinen tekee tai saa. Työssäkäyvät isät viettävät myös lastensa kanssa aikaa ja saavat "isän oikeuden lapsiinsa" (vähän eriskummallinen tuo tulkinta).
Äiti on lapselle ykkönen, sitä ei tasa-arvokeskustelut muuta miksikään.
Jepulis, itse imetin 1v. ensimmäistä ja 1v. 4kk toista. Ei olisi mies pystynyt samaan ;)
Vaikuttaa ettei tässä isävouhotuksessasi oteta nyt lasten etua ja tunteita ollenkaan huomioon. Raha ja tasa-arvo ovat avainsanojasi. Eiköhän miehet osaa pitää itse asioistaan huolta, ja ovathan he itse olleet niitä vanhempainvapaalakeja säätämässä, niin eivätköhän olisi laittaneet itselleen enemmän maksullisia vapaita, jos olisivat sen katsoneet tarpeelliseksi.
Miehet ovat kuitenkin ihan niin fiksuja, että tietävät äitien olevan lapselle tärkeintä maailmassa ensimmäiset elinvuodet. Ja senkin tietävät, miten helposti saadaan rikottua äiti-lapsi-suhde liian aikaisella toisistaan erottamisella. Isä kulkee omalla panoksellaan mukana lapsen elämässä, ja myöhemmin tulee luonnostaan vaihe, jossa lapsi irrottautuu äidistä, jolloin isän merkitys lapsen elämässä kasvaa ja vahvistuu.
Elämänsä ensimmäisen ihmissuhteen alle 1-vuotias lapsi luo ensisijaiseen hoitajaansa. Näinkin varhain voidaan vaikuttaa lapsen loppuelämään ja kykyyn luottaa ihmisiin myöhemminkin. Äidin merkitys lapsen psyykkiselle kehitykselle on valtava!
"Ei kaiken tekemisen tarvitse mennä perheessä tasan samalla tavalla puolisoiden kesken. Molemmat voivat tehdä eri asiota perheensä eteen ilman jatkuvaa kyttäämistä ja laskelmointia mitä toinen tekee tai saa."
Nimenomaan! Meilläkin mies on käynyt töissä lapsen syntymän jälkeen ja minä olen kotona. Tämä on molempien mielestä meidän perheessä ainoa oikea tapa ainakin toistaiseksi. Minä imetän edelleen ja olen siinä mielessä lapselle korvaamaton. Minä arvostan kovasti miehen työssäkäymistä ja olen siitä kiitollinen. Samoin mies arvostaa minun jaksamistani kotona lapsen kanssa ja esimerkiksi yöheräilyjä. Molemmat siis tiedostavat toisen panoksen. Miehen palkka ei ole vain miehen palkka, rahat ovat kaikki yhteisiä, vaikka omat tilit meillä onkin. Yhtä laillahan työskentelemme perheemme hyvinvoinnin eteen. Onneksi edes toisesta työstä saa kunnon palkkaa.
ei ole pakko pitää vuosia vaan siinä on olemassa myös kaikki välivaihtoehdot 1kk hotovapaasta lähtien sinne 3 vuotiaaaksi asti.
Lapset ovat erilasia. Itse voin ihan rehellisesti sanoa, että osittaisimetys ei olisi kohdallani ollut toimiva, sillä miten teen töitä, jos rinnat täyttyy maidosta ja koko työpäivän on tukala olo?!
Asiat saadaan näyttämään periaatetasolla joltakin, mutta käytäntöön soveltaminen onkin jo ihan eri juttu!
Tuntuu ihan siltä, että teillä ei ole yhteistä tiliäkään vaan kaikki menot jaetaan puoliksi, myös lapsen saamisesta aiheutunut pakollinen vanhempainvapaakin.
No kokeilin kantoliinaa monta kertaa, mutta tyttö ei siinä viihtynyt (nyt tosin myöhemmin löysin eri mallisen, jossa viihtyy isompanakin), niin monet ihmiset ja myyjä kaupassa ihmetteli suureen ääneen; aika omituista jos ei viihdy, varmaan johtuu kuulemma minun epävarmuudestani???:) Minua kanssa ärsytti kun raskaana ollessa kaikki kyselee vointia, mutta kun vauva syntyy niin äidin vointi ja väsymys unohtuu ja todetaan vaan just naurahtaen et "sellasta se on", raivostuttavaa!!!
1. Ei se "Viivi" vain koskaan itkenyt
2. Meidän pojat ne ainakin nukkui kouluikään saakka päiväunet ja yöt ja kaikki läppeensä ja Viivi se kyllä kans nukku niin hyvin.
3. Voi kauhia miten sinä sitä lasta riepotat (kun kantaa käsivarrella)
4. Eikö se äiti anna tarpeeksi ruokaa sulle pikkunen/ onko sut jätetty yksin tänne lattialle
5. Millainen yö teillä oli
Muutaman kerran on tullut sanottua takaisin, että meidän "veera" ei olekaan mikään "viivi" :)
tälle viestille hajosin totaalisesti :D Nämä tokaisut ovat aivan kuin minun sukulaisteni ja tuttavien suusta, aina samat kommentit ja kysysmykset!!
1. "Sitähän sanotaan, ettei halua oikeasti lasta, jos raskaana on pahoinvoiva." (Oksensin ekasta lapsestani koko raskauden ajan.)
2. "Aiotko pitää lapsen?" (Tulin opiskeluaikana raskaaksi.)
3. "Ei Kätilöopistollakaan anneta vastasyntyneille korviketta ja kyllä sitä maitoa tulee, jos vaan yrittää tarpeeksi." (41 3 viikolla syntynyt 4-kiloinen esikoiseni, jolla oli tulehdusarvot koholla, ei lopettanut huutamista ennen kuin sai pullosta lisämaitoa. Olisi varmaan täytynyt pitää nälässä.)
4. "Minä en ole vaan opettanut lapsiani siihen, että he ovat koko ajan sylissä." (Esikoinen vaati jatkuvaa hyssytystä vauvana.)
5. "Minä tyttö en tuhlaa aikaani vauvanruokien valmistukseen. Minulla on omakin elämä" (Olen sanaton tässä kohtaa.)
6. "Kyllä tuosta sun vauvastasi kasvaa vielä söpö pikkutyttö, vaikka tällä hetkellä se on vielä tuommoinen turvonnut ja ruma." (Eräs miehen sukulainen kannusti minua vastasyntyneen kanssa.)
7. "Kaisan vauva ei ikinä huuda, koska se osaa ottaa äitiyden niin rennosti." (Oma lapsi on pienestä lähtien ollut vähän tommonen piuhakampi tapaus. Jos lapseni ja mun pitäisi opetella ottamaan rennosti tai olemaan leppoisia löhöttelijöitä, niin meiltä pitäisi vaihtaa ensin päät ja hermosto.)
8. "Oletko varma, ettei lapsellasi ole dysfasia?" (Tyttö 1 v 10 kk ei vastannut pikkusiskoa katsomaan tulleen vieraan kysymyksiin.)
9. "Joko te voitte harrastaa seksiä?" (Kysymys 10 päivää synnytyksen jälkeen ja meillä oli silloin tietenkin p**** aina mielessä!)
Ja sitten ärsyttävin uber alles eräältä miehen sukulaistädiltä, jota hän toisteli esikoisen parin ensimmäisen vuoden ajan:
10. "Onhan se hyvä, kun lapsi näyttää isältään, ettei vaan postimieheltä näytä." (Sain kyselyt loppumaan seuraavalla kommentilla: Minä käytän postimiehen kanssa aina kondomia!)
Minusta tyhmin ja epäloogisin kommentti mitä olen ikinä kuullut: " "huono ja itsekäs äiti vie lapsensa hoitoon". Tämän sammakon suustaan päästi eräs miehensä elätti, entinen lastentarhatäti.
Voi että, aivan sääliksi käy tuo tuttavasi. Oliko hänellä huonokin avioliitto, kun puolisoilla ei ollut sen vertaa luottamusta, että heillä olisi ollut yhteiset rahavarat? Tai eikö se lastentarhantäti voinut tehdä jotakin pientä bisnestä vaikka antamalla soitonopetusta tai esittelemällä lastenvaatteita? Varmasti kamalaa olla toisen elätti.
Ja voin myös kertoa vinkiksi, että itsekäs ei tarvitse olla! Pienen lapsen hoitajaksi voi jäädä kotiin äidin sijaan vaikkapa isä tai sitten voi palkata kotihoitajan, kuten me aikanaan teimme esikoisen kohdalla. Siinä kyllä jaan kollegani mielipiteen, että on hyvin vastuutonta viedä pieni lapsi suureen ryhmään hoitoon. Tai että vie toisen lapsen hoitoon, vaikka on itse kotona vauvan kanssa. Mutta onneksi sinäkin olet niin fiksu, ettet ikinä tekisi mitään tuollaista. Mites sulla muuten menee? Joko on kolmas lapsi tuloillaan?
..tiedätkö, yksinhuoltajalla ei yleensä hirveästi vaihtoehtoja ole lastenhoidon ja perheen elatuksen järjestämisessä.
Mut hienoa hei et sulla on täydellinen elämä. xD
Minusta tuo 3. kohta ei niin kovin paha ole. Mitähän sammakoita olen itse mahtanutkaan päästellä :D
Mutta asiaan: Itseäni ärsytti suunnattomasti, kun tuiki tuntematon vastaantulija töksäytti 3v tyttärelleni: No siinäpä on reipas poika! Vaikka toisaalta, onko se nyt sitten niin paha juttu, mutta silti tuli kyllä paha mieli.
Anteeksi, tarkoitin 6. kohtaa tietysti, pitäisi jo varmaan mennä nukkumaan...
Nytkö sitten vedettiin säälikortti esille? Kuule siskoni on yksinhuoltaja, äijä lähti mäkeen kuopuksen ollessa 2 v. Siskoni sai kuitenkin hoidettua lapset itse 4 ja 2 ikään asti. X-D
Sun on tietenkin rahoillas pitänyt ostaa hienoja vaatteita ja kaikkee muuta silmällä pitäen uutta elättäjää. Oi voi!
....että yksinhuoltajan tulee olla ennemmin kotona yhteiskunnan avustuksilla lapsia hoitamassa kuin käydä töissä ja tienata perheensä elanto? Oletuksena on, ettei äidillä ole säästöjä joiden turvin voisi lasta kotona hoitaa. Tämän kysyn ihan ilman sarvia ja hampaita, kun kiinnostaa ihmisten asenteet yksinhuoltajia kohtaan.
Yksinhuoltajat ovat aika epäkiitollisessa asemassa siinä(kin) suhteessa, että heitä arvostellaan joko loisimisesta yhteiskunnan varoilla,tai sitten siitä että ovat hemmetin itsekkäitä kun käyvät töissä.
aiheesta nyt on täällä ihan turha keskustella. Jos vanhemman/vanhempien on pakko käydä töissä, niin silloin hyvät vanhemmat järjestävät lapselleen hoitoa tavalla tai toisella. Huonot vanhemmat jättävät pienet lapset heitteille, yksin kotiin. Jos ei työssäkäynti ole välttämätöntä, niin silloin voi vaihtoehtoja olla enemmänkin. Toisten ratkaisut eivät kuulu muille.
(Joskin olen sitä mieltä, ettei lasta silloin pitäisi hoitoon viedä, jos vanhempi on kotona, eikä mitään muuta erityistä syytä hoitoonviemiselle ole.)
Mut lohduttakaamme Anettea sillä että hänellekin se elämä vielä opettaa. Tuollaiset kaikkitietävät hurskaselijat tipahtavat sielä omalta jalustaltaan yleensä elämässä kipeämmin kuin vähän vähemmän omaan ylemmyyteen uskovat. Sitä voi arvostella muita sammakoiden päästämisestä ja "ärsyttävistä" kommenteista ja sitten syyllistyy itse tommoseen hurskasteluun, on sitä otsaa. Tsiisös.
Olisipa ollut hankalaa jos ei olisi ollut hoitopaikkaa kun sairastuin keuhkokuumeeseen. Sai lapsi olla turvallisessa paikassa päivät kun lähellä ei ketään sukulaisia. Anetten Prinsessa-todellisuudessahan kukaan ei ole koskaan sairas eikä mitään odottamatonta koskaan satu, hän on niin hyvellinen.
Jos en kävisi työssä niin miten olisi maksanut rikkoutuneen pesukoneen ja ostanut uuden pölynimurin antiikkisen rähjän tilalle? Ei niitä millään yhteiskunnan tuilla makseta! Anetten mielestä yksinhuoltja ei varmaan tarvi pesukonetta vaan hänen pitää pestä pyykit käsin? Onneksi tienaan enemmän kuin kaksi lastentarhantätiä ja opettajaa yhteensä, että ei ole vaikeuksia selvitä hankaluuksista ja on hyvinvointia lapsellekin. Lapsi saa takuuvarmasti ainakin kunnon koulutuksen ja harrastuksia, ettei tarvi tyytyä isona mihinkään rupuiseen lastentarhan open koulutukseen.
Se on kyllä ihmellinen juttu, että vaikka olen itse vienyt lapseni pakon edessä hoitoon, niin en ole koskaan ottanut Aneten kommentteja neniini. Minulla on sen verran hyvä itsetunto, että tiedän olevani kunnon äiti, vaikken ole voinut tarjotakaan heille kotihoitoa. En jaksa vääntää keskustelupalstalla päiväkaupalla jonkun kanssa, joka kritisoi minun valintojani. Sen sijaan minä olen aivan samaa mieltä Aneten kanssa siitä, että pikkulapset on syytä hoidattaa joko kotihoitajalla tai perhepäivähoitajalla. Jos olisin joutunut viemään lapseni isoihin ryhmiin, niin sitten oltaisiin keksitty ihan mitä vaan ettei lasteni tarvi sellaisesta kärsiä. Ja aivan yhtä typerää on myös lasten vieminen hoitoon silloin kun vanhempi on äitiyslomalla tai muuta vastaavaa. Hyvä, että joku uskaltaa potkia persuuksille mukavuudenhaluisia nyky-äitejä!!!
Noita vittuiluviestejäsi lukiessani en ihmettele kahta kertaa, että olet jäänyt yksinhuoltajaksi. Jos olet yhtään samanlainen kotioloissa niin olet varmaan tehnyt ukkosikin hulluksi tuolla jatkuvalla vitinällä ja katkerilla marinoillasi. Hanki eukko munaa, sitä saa nykyään ihan rahallakin. :)
tapaturmaisesti, että paha tietää näin mitä mieltä hän on näistä marinoista. En tiennytkään, että munaa saa rahalla. Jos sinulla on pitkää kokemusta mistä ja keneltä, niin voisitko antaa jotain vinkkiä? Ehkä se seksin tarvekin tulee jossain vaiheessa, kun on päästy pahimmasta yli. En viitsi lähteä baareihin kyttäämään vain sen takia että on pakko saada joku. Tarjonta ei oikein miellytä. Rahaa kyllä riittää, onneksi.
Lopeta valehtelu ja haista vittu! Et vetoa minuun lainkaan noilla valheillasi. Pidä huoli, ettei pentusi vielä kuole rangaistuksena siitä, että laskettelet täällä valheita!
Meno jo hoitoon ja kasva aikuiseksi.
Anoppi ja appi tunkivat meille minuutti sen jälkeen, kun tulimme esikoisen (4 pvä vanha) kanssa synnäriltä. Itsellämme oli vielä ulkovaatteet päällä, kun anoppi alkoi vaatimaan kahvia ja pullaa. Tulivat siis kutsumatta.
Vauva vaatikin saman tien maitoa ja minä sitten toiseen huoneeseen imettämään. Anoppi kävi aika ajoin huutelemassa kärttyisästi ovelta, että joko sitä kahvia saisi. (Kuulin imetyksen lomassa viereisestä huoneesta arvostelua ja marinaa anopilta, miten meidän kodissa oli "se ja toi" pielessä, nyt kun vauvakin on tullut.) Sitten kun anoppi ei enää kestänyt kahvinhimoaan, tuli vihaisesti karjaisemaan kesken vauvan imetyksen, että "älä pidä noin kauaa sylissä ettei totu liian hyvään"!
Anopin kuudentoista vuoden aikaisista sananparsista saisi kirjasarjan kokoon..
Toinen juttu muistuu: Ainokaisemme (silloin) oli kuusivuotistarkastuksessa neuvolassa ja neuvolan täti töksäytti yhtäkkiä yllättäen lapsellemme, että "kyllä sulla on varmaan kurjaa elää yksin, kun ei ole siskoa tai veljeä".
Kyllä on muuten huvittavaa olla raskaana, kun on ihan vapaata riistaa ulkonäköarvostelojoille. Aina löytyy ainakin yksi ihmisjoukosta, joka tulee sanomaan mahan koosta jotakin. On joko liian pieni tai liian iso, verrattuna johonkin toiseen raskaanaolevaan.
Olen lapseton, vasta haaveilija. Tästä ketjusta tulee kyllä sellainen kutina, että ei muuta kuin turpa rullalle ja nurkkaan häpeämään. Onhan se jo kauan sitten tehty selväksi, että äideillä on oma klubinsa, ja kun synnyttää, niin lapsettomat kaverit plompaahtaa kummasti pykälää alemmas jonnekin typeryyden kastiin. Ja ihan minä sen kyllä ymmärrän, että eihän sitä kokemattomana voi osata eläytyä ja ymmärtää toisen tilannetta!
Mutta ihan oikeasti, jos ei pienestä vauvasta saa sanoa että se on pieni, ja jos ei vasta synnyttäneen äidin kanssa saa viritellä keskustelua jaksamistesta tai imetyksestä (vaikka sitten kömpelösti), niin mitäs sitten? Eikö se kuitenkin useimmiten ole ainakin yritys - hyvä tai huono - välittää ja olla kiinnostunut juuri sen ihmisen sen hetkisestä elämäntilanteesta? Voisihan sitä vauva katsomaan tullessa pitää luennon Andiamon kenkätarjouksistakin, mutta olisiko se sitten poliittisesti korrektia...
Kun te äidit niin erinomaisesti tiedätte, miten vähän me lapsettomat ymmärrämme teidän todellisuudestanne (tottahan se on!), niin yrittäkää arvostaa niitä yrityksiämme edes vähän ymmärtää arkeanne tai jäsentää puoliääneen lapsellista ajatusmaailmaalle äitiyden arjesta - vaikka sieltä joskus puolisammakoita suusta tulisikin. Ei lapsen kehitystä läheltä seuraamattomalle ole selvää, että minkä ikäisenä lapsi puhuu tai miten ne hienosti oppaassa kuvatut kasvatusmenetelmät ovat kaukana todellisuudesta. Tehän voisitte auttaa siinä ymmärtämisessä, saisitte parempia kuuntelijoita.
Oletteko ajatelleet, miltä nämä "kyllä se arvomaailma sitten muuttuu (kohdilleen)..." ja "kyllä sinä sitten ymmärrät kun..." yms. kommentit, parhaassa tapauksessa yhdistettynä merkitseviin katseenvaihtoihin, mitätöivät niiden ihmisten elämää ja ajatusmalleja, jotka kuvittelevat, että heilläkin on jokin merkitys ja järki, vaikka eivät vielä olekaan lisääntyneet? Se vaan kuuluu asiaan, että ennen kuin olet vanhemmuutta ymmärtävä äiti tai isä, olet sitä ymmärtämätön lapseton mies tai nainen. Ihan jokainen. Ja useimmat kehityskelpoisia...
Jotkut "äitikerhon" edustajat osaavat itsekin päästellä melkoisia sammakoita meille lapsettomille. Kyllä nekin pahalta tuntuvat, ja ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä erittäin pahalta silloin, kun on itse toivonut ja yrittänyt lasta pitkään siinä onnistumatta.
Minusta ei koskaan tullut äitiä toiveestani huolimatta, mutta olen kasvattanut mieheni lapsia, jotka asuvat perheessämme, kuin omiani. He olivat minun tullessani kuvioihin vielä pieniä, ja vaikka kaikki ei heti alussa sujunutkaan kuin tanssi, meistä on hitsautunut ihan oikea perhe. En ajattele itseäni varsinaisesti lasten äitinä (äiti-sana tuntuu vieraalta ja lapset kutsuvat minua etunimeltä) mutta silti olen perheenäiti. Ja mieheni ja minä olemme lasten vanhemmat. Arkemme ja päivämme ovat ihan samanlaisia kuin missä tahansa lapsiperheessä, mutta silti joku "äitikerholainen" aina välillä haluaa mitätöidä kaiken, koska en ole synnyttänyt, en ole imettänyt, en ole lasten oikea äiti, enkä siis voi ymmärtää mitään kovin syvällistä ainakaan äitiydestä.
Olisikin mukavaa saada tietää, millaisia kommentteja äidit haluaisivat kuulla. Eihän toisen pikku rääpäleestä ole välttämättä paljoakaan sanottavaa, mutta tuntuu epäkohteliaalta jättää se aivan huomiottakin. Olisi kätevää, kun tietäisi, mikä on (ainoa) oikea ilmaus, kun näkee äidin vauvoineen.
Seuraavksi voisimme alkaa keskustella siitä, mitkä kommentit ovat kiellettyjä ja mitkä luvallisia muiden ihmisryhmien kohdalla. Pian meillä on siitä kirjallinen säännöstö, ja seuravaaksi koko kommunikointi hoituu painamalla tiettyyn ryhmään kuuluvan henkilön kohdalla oikeaa kommenttinäppäintä.
Kommentin vastaanottaja saa sitten yrittää kehonkielen perusteella arvailla, mitä kommentin antaja oikeasti tarkoitti, ajatteli, tunsi etc. Vainoharhaisuudelle ei ole loppua, jos sen valtaan antautuu.
Kyllä sinä olet ihan oikea äiti lapsillesi, vaikket ole synnyttänyt tai imettänytkään. Suuri hatunnosto sinulle, että olet ottanut miehesi lapset omiksesi. Tuollainen ei nimittäin ole itsestään selvää. Sen verran vaan puolustan meitä synnytyskoneita, että kun se lapsi on syntynyt, niin siinä ei vaan pysty aina kovin järkevään ajatteluun. Varsinkaan synnytyksen jälkeisinä päivinä ja viikkoina. Raskaushormonit poistuvat kehosta ja imetyshormonit tulevat tilalle. Silloin vetää herneet nenään pienimmistäkin jutuista. Mutta täytyy kyllä sanoa, että kaikista typerimmät kommentit (ks. listani) on tullut nimen omaan äiti-ihmisiltä, joilta valmiiksi jo odotin jotenkin enemmän Parhainta tukea sain esikoisen saatuani juuri lapsettomilta ystäviltäni ja saan edelleenkin. (Lapsettomissa ystävissä on myös se hienoa, ettei heidän kanssaan keskustelu mene välilihan repeytymisiin ja jälkivuotoihin sekä vaippojen sisältöihin, jotka on minusta oikeasti ällöttäviä aiheita.) Toivottavasti pystyn itse elämään heidän vauva-asioissaan mukana sitten, kun se aika heille koittaa.
Ehkä hölmöin juttu on tullut anopin suusta. Mulla oli jo sairaalassa vuodeosastolla vaikeuksia imettämisen kanssa, kun maito ei lähtenyt nousuun. Katsoin sit ne muutamat päivät mitä sairaalassa oltiin niin sitä jatkuvalla korvikkeella lantraamista. Kotona maito sit onneksi lähti nousuun eikä tarvittu lisämaitoja.
Anoppi oli kutsunut meidät kylään ja mulla oli silloin väsymystä tai jotain, enkä jaksanut lähteä. Anoppi oli sit tokassut miehelle, et jos mä pumppaan maidot pulloon ja mies lähtee tulemaan tytön kanssa niin ruuasta ei tarvii murehtia. Kyllä mä ihan rinnasta tytön ruokin, kun se on nyt lähtenyt sujumaankin eikä pullolle oo mitään tarvetta. Pikkasen kyllä otti nuppiin toi heitto!
näistä kommenteista on kyllä sovellettavissa ihan muihinkin ihmisryhmiin. Kun luulisi että yleinen hienotunteisuus ja ymmärrys estäisi monet loukkaavat kommentit. Typeryys ei kai ole estettävissä ja sitä voi syntyä ihan siitä, ettei ole ikinä ollut vastaavassa tilanteessa.
Miksi pitää sanoa jotain jonkun vauvasta, jos ei keksi mitään. Parempi lopputulos silläkin, kuin loukkaava kommentti ulkonäköön tms. liittyen. Eihän mikään muukaan elämänvaihe tai tilanne oikeuta huomauttelemaan tosiaan vaikka ulkonäöstä (tyyliin "Ootpas ruma, mutta älä sure, oot sentään isäs näköinen!").
Tai eikö ihmiset todella ymmärrä että jos jollain asia meni jotenkin, toisella se voi mennä toisin. Ja tämäkin koskee ihan kaikkia elämänalueita. Vai miltä kuulostaisi: "Kuin sä nyt menit tosta keuhkosyövästä toipumaan? Kun meijän Eskon kumminkaima kuoli siihen."
Kyllä ihmisen tulee tajuta koska hän laukoo suustaan törkeyksiä.
Annan yhden esimerkin:
Olin raskaana ja sanoin ystävälleni, että paino nousee ihan kivasti ja masu kasvaa, niin ystäväni sanoi että kannattasko jättää muutama mäkki-ateria väliin ym tähän tyyliin. Sitten kun sanoin hänelle että kyllä minäkin voin aloittaa vittuilun jos kerran sille tielle lähdetään, vastaus oli, että eihän hän nyt niin pahasti sanonut, sanoin no okei, ei sekään pahasti ole sanottu, kun rupeen juttelemaan, että en ymmärrä ihmisiä, jotka ovat aina laihdutuskuurilla ja siitä huolimatta läskejä ja sitten kyselee, välissä että olenko laihtunut, niin siinä olet sitten, että no en tiä (kun todellisuudessa on käynyt päinvastoin). Tämän esimerkin sanoin hänelle juurikin siitä syystä, kun hän taistelee painonsa kanssa, mutta eipä kaveria enää naurattanut sen jälkeen, vaan pyyteli anteeksi ja kyseli että onko hän läski.
Mutta nämä ihmiset ei ole todellisuudessa saaneet osakseen tarpeeksi vittuilua kun eivät osaa itse pitää turpaansa kiinni, ja kun heille siitä sanoo, niin ei silloinkaan vielä tajuta, niin ei muuta kun vittuilemaan, niin loppuu toi suun soitto yhdeltä jos toiseltakin!
Ja tuohon ylempäänkin, jossa oli tuosta lapsen puhumisesta, niin siihenkin vaan sanoa, että on vauva tullu äitiinsä kun ei osaa ikinä pitää turpaansa kiinni, ja eikä se ole pahasti sanottu, eihän?
Niin kuin varmaan ymmärsitkin, en missään nimessä tarkoittanut että jotkut tässä ketjussa esitetyt törkeydet olisivat sallittuja - ketjusta löytyy niitäkin. Mutta paljon on myös sellaisia, joita ei ihan oikeasti voi ymmärtää pahaksi... esimerkiksi olen varmaankin sortua lapsen pienuuden hämmästelyyn, äidin jaksamisen "kauhisteluun" tai niinkin henkilökohtaisesta asiasta kuin imetyksestä uteluun, en ole koskaan tajunnut että ne olisivat kiellettyjä aiheita. Minusta vastasyntyneet ovat tosi suloisen pienen näköisiä lähes poikkeuksetta, ihmettelen valvoneiden äitien urheutta ja jaksamista ja tunnen empatiaa, ja olen kiinnostunut imetyksestä koska se on minusta naiseuden paras ilmentymä ja yritän itsekkäästi nauttia muiden imetyskokemuksista, koska en itse ole ainakaan vielä saanut sitä kokea...
Tuon kauhistelu tekstin ymmärsin niin, että kun joka tuutista tulee, että ethän sinä voi jaksaa, niin sehän on selkeästi jo äidin väheksymistä, ja siinä voi tulla fiilis, että no ei kai sitten pitäiskään...
Eli sen asian vois ilmaista, että oot sää kyllä hyvä äiti, kun sää noin näppärästi hoidat kaks vauvelia, ja taidat hoitaa ne aika hyvin, kun ne on noin tyytyväisiäkin.. Ym. Tuohon tyyliin esitetty kommentti saa tuskin paheksuttavaa vastaanottoa!
Ja jotkut äidit ottavat imetyksen erilailla kuin toiset, jotkut ottavat sen vauvan syöttämisenä, jotkut ottavat se nimenomaan, oman rintansa laittamisena vauvan suuhun, eli jos joku tulee siihen kyttään ja kyseleen, niin ollaan justiin, että mun rintoja et tule kyttäämään, mutta siinäkin voi kysyä ensiksi, että onks paha jos mää kyselen imetyksestä ym.
Tohon en sitten osaakaan sanoa mitään, jos vauvan pienuutta ei saa ihannoida, toisaalta täällä kerrottiin keskoisuudesta, se on vanhemmille kova pala ja siinä pitää varoa ettei käännä veistä haavassa, ja kaippa se siinäkin pätee, jos sitä tulee joka tuutista, niin tulee just et niin on pieni ja kaapissa joutuu siks oleenkin ym...
Toisinsanottuna tuo ihmisen mieli riippuu niin paljon eri tilanteista, ja siitä mitä on tapahtunut, mutta pitäisi kuitenkin pyrkiä aina miettimään itsensä sen toisen tilaan ja käyttää sitä hienotunteisuutta ja jos ihmisestä näkee että nyt meni herne nenään, niin sitä voi reilusti pyytää anteeksi, ilman että siitä anteeksi pyynnöstä oma itsetunto heilahtelee... Hankalia asioita ja ehkä hankalia ihmisiäkin, mutta se auttaa paljon jos on tuntenut ihmisen jo aiemmin, niin osaa ehkä vähän ennakoida...
Asiat eivät ole meillä ainakaan olleet niin yksinkertaisia, olen tuo, joka kirjoitti tuosta puhumaan oppimisesta, ja siinä oli paljon enemmän jo pohjalla, jonka vuoksi ehkä vedin noin pahasti herneen nenään. Tuo kertoi siis siitä, kun me saimme kuopuksemme ja he esikoisen.
Kun rupesin esikoista odottamaan ja kerroimme miehen veljelle siitä (hän oli sinkku silloin), niin hän sanoi ns. Onnen toivotukseksi minun raskauteeni, että jos hänen joku panoistaan tulisi raskaaksi, niin hän käskisi tekemään abortin, tai potkaisi tyyliin mahaan... Siihen tyyliin, että niin veljensäkin tulisi tehdä, vaikka meillä raskaus oli suunniteltu.
Ja voihan se olla niin pätee muihinkin näihin kommentteihin, että siellä on muutakin pohjalla...
Heip, tuohon vauvan koko -juttuun haluaisin tarkentaa vielä että meidän kohdalla kyse oli TOSI pienistä vauvoista, keskosista siis, ei "tavallisista" vastasyntyneistä. On ihan ymmärrettävää että jotkut kauhistuvat niin pienen ihmisenalun nähdessään, siinä sairaalaympäristössä, elintoimintoja mittaavien laitteiden piipittäessä ympärillä. Oli vaan aika raskasta "lohduttaa" kauhistelijoita kun oli itse (ihan syystä) pelännyt lastensa hengen puolesta. Aivan mahtavaa taas oli se jos ja kun jotkut onnittelivat vilpittömästi ja iloitsivat meidän kanssa siitä että vauvat selvisivät hengissä ja selvisivät muutenkin olosuhteisiin nähden erinomaisen hyvin. :)
Lapsettomien ihmisten juttelut noin muuten eivät ole ainakaan minua häirinneet tai loukanneet, ne kun ovat yleensä ihan vilpitöntä kiinnostusta ilman arvostelun tarvetta. Sen sijaan joidenkin muiden äitien "kai sä sentään imetät? Kyllä se onnistuu jos vaan tarpeeksi on yritystä" -tyyliset, jo valmiiksi syytöksen sisältävät kyselyt tuntuivat joskus pahalta kun se homma oli välillä yhtä taistelua ja niin mielellään olis lapsilleen ollut ihan täydellinen äiti, eikä siihen pystynyt vaikka kuinka yritti. Ja on näitä vastaavia asioita muitakin.
Mä kyllä uskon että ihmisillä voi olla ihan päteviä ajatuksia ja mielipiteitä vanhemmuudesta, vaikkei itse vanhempi olisikaan. Ei siihen hommaan kuitenkaan ole mitään yhtä, yleispätevää oikeaa totuutta ja ohjetta, vanhemmat ja lapset ja elämäntilanteet kun ovat niin erilaisia. Näin jälkeenpäin ajatellen ei ne omatkaan ajatukset lapsista niin kaukaa haettuja olleet, vaikkei lapsia itsellä vielä ollutkaan. Itseasiassa on ollut välillä aika vapauttavaakin kuunnella perheettömienkin ajatuksia, kun itte on tavallaan "liian lähellä" kaikkea lapsiin liittyvää ja tekee mielessään helposti kärpäsestä härkäsen.
Vietimme kerran juhannusta ystävien (tai no kaikkia en enää ystävikseni kutsunut tämän illan jälkeen) kanssa. Olin silloin 7. kuulla raskaana. Yksi sinkku mies, lähes jo kolmekymppinen avasi suunsa kaikkien kuullen ja katsoi miestäni: "Tiedätkö, että sitten kun tuo sinun vaimosi synnyttää hänen värkkinsä on niin torso, ettei sitä voi enää koskaan panna!" En muista enää tarkalleen hänen sanojaan, mutta pahalta ne tuntuivat silloin. Varsinkin se ivallinen nauru oli pahinta. Erittäin humaltuneessa tilassa tämä mies oli silloin, mutta en ole halunnut olla enää tekemisissä hänen kanssaan. Niin seksielämähän meiltä loppuikin, kun "värkkini" ei muka koskaan palautunut ennalleen ;);)
juurikin tuota tarkotin! :) Kun mulle jo raskausaikana maalailtiin piruja seinille miten en voi mitenkään kestää kahden vauvan kanssa, hommasin jo alustavasti neuvolan kautta ittelleni mielenterveyspalveluita (ihan totta!!!!!!!!!) ja selvitin myös mistä saan nopeiten kriisiapua lastenhoitoon, kun sukulaisia tms ei riittävän lähellä asu. Hyvähän se tietty oli että oli suunnitelmat valmiina maailman romahtamisen varalle, mutta muutama positiivinen ja kannustava kommentti tai kauhistelujen sanomatta jättäminen ois voinut tehdä alkutaipaleesta hitusen vähemmän stressaavan, heh. Olipahan toisaalta aika voittajafiilis kun pystyi perumaan kodinhoitajan, kun huomattiin että pärjätään omin voimin ihan hyvin.
Pienuusjuttukin on jotakuinkin noin. Kun itse oli ylpeä ja onnellinen ja uskalsi jo hengähtää kun vauvat painoivat jo kaksi kiloa ja välillä jopa söivät itse, oli vähän ontto olo kuulla muiden suusta miten JÄRKYTTÄVÄN pieniä ja surkean näköisiä meidän vauvat on. :/
Kaksosraskaus ja keskosuus ovat molemmat sellaisia kriisin paikkoja joihin ei ole voinut itse etukäteen varautua ja vaikuttaa. Kaksosuus tosin on muuttunut omassa mielessä matkan varrella kriisistä onnenpotkuksi, keskosuus on elämässä edelleen enkä osaa sanoa milloin siitä pääsee mielessään eroon vai pääsekö koskaan. Nyt pojat näyttävät jo ihan "tavallisilta" joten sellaista spontaania ällistelyä ei enää keskosuuden tiimoilta onneksi tule. :)
Kirjoituksestasi paistaa tai suorastaan loistaa, miten itse suhtaudut alentavasti ja katkerasti äiteihin.
Tietenkin synnyttäneillä on oma klubinsa, ja jos se sinua häiritsee, niin pakkoko tunkea klubiin arvostelemaan äitejä, jotka muutenkin saavat siitä tarpeekseen.
Muut siis saavat sanoa äideille vapaasti törkeyksiä, mutta kun äiti vastaa törkeyksiin ns. samalla mitalla, on se sitten tuomittavaa.
Alentuvasti en. Katkerasti ehkä, tai kateellisesti ainakin. En arvosta mitään niin paljon kuin äitiyttä, ja siksipä minua ihmetyttääkin, että kokemattomien kommentit ovat niin loukkaavia sille ihmiselle, joka selvästikin on saanut kokea jotain maailmankatsomusta avartavaa, mistä lapseton on jäänyt paitsi. Miksi äitiys tekee epävarmaksi eikä vahvaksi? Tai kai se tekee molempia, en tiedä kun en ole kokenut. Vähän ymmärrystä ymmärtämättömyydelle, koska miten kukaan joka ei ole äiti voisi oikeasti ymmärtää mitä on olla äiti?
Tungen tänne klubiin, koska haluan tänne. Palavasti. Se ei vain meiltä käy niin näpsäkästi. Se ehkä kertookin jotain "alentuvuudestani". Eikä viestini varmaan ollut kovinkaan äitejä arvosteleva, vaan meitä ymmärtämättömiä ja yrittäviä lapsettomia puolusteleva, kuten huomaat jos luet tarkemmin.
tilanteessa miehenäsi tempaissut. ei kunnian tähden koska se on huuhaata vaan ihan koska joskus on kiva antaa kusipäille takaisin.
muistuupa mieleeni,kun odotin esikoistamme ja ukoltani kysyttiin,aikooko hän mennä synnytyhseen mukaan,johon mies vastasi,että kyllä hän näkee tarpeeks pornoa kotonakin...sattui tommonen kommentti ja tuli paha miele,varsinkin kun toisenkin lapsen kanssa kyselijät saivat saman vastauksen ja räkäset naurut päälle.No,erohan siitä sitten tuli,kun en järkännyt enää miehelle minkäänlaista "pornoa".Hakekoon muualta,jos ei lastensa äitiä kunnioita sen vertaa,että tajuaisi
Mä olen saanut pojan lapsettomalta kummilta omasta mielestäni hyviä ja rohkaisevia kommentteja siitä ettei tarvitse tavoitella täydellisyyttä kun joskus valitan kuinka kaikki menee päin pers***ä. Kyllä lapsettomilla on oikeus sanoa mielipiteensä siinä missä muillakin kunhan hiukan miettii miten asiansa ilmaisee.
Kiitos loistavasta keskustelusta. Itse ole vielä toistaiseksi lapseton.. toivottavasti en enää pitkään ja tämän keskustelun läpiluettuani olen taas paljon viisaampi :-)
Olen oppinut paljon äitiydestä ja siitä miten tuttavien/sukulaisten uteluihin voi suhtautua ja etenkin olen oppinut paljon siitä, millä tavalla tuoreet äidit ottavat nämä utelut. Nyt osaan ehkä lapsettomana itsekin esittää asiani ja kyselyni toisella tavalla kun juttelen vasta lapsen saaneen äidin kanssa.
Mulla ei ole kovin montaa ystävää, jotka olisivat lapsen saaneet lähiaikoina.. johtunee siitä, että itse olen jo 34 vuotias ja monet ystävistäni tekivät lapset vähän reilu parikymppisinä. Eli tämä palsta on aivan loistava paikka imeä etukäteen kokemuksia äitiydestä. Kiitos kaikille ja mukavaa viikonloppua :-)
Kannattaa muuten välillä hieman harkita, kun jakelee tuttaville ajatuksiaan lapsenkasvatuksesta :) Minä voin ihan tunnustaa, että välillä on kyllä tullut puhuttua ihan läpiä päähän niitä "meillä ei sitten ainakaan...." Ei voi kuin hymyillä niille jutuille, mitä silloin lapsettomana sanoi. Yksi esimerkki on, että silloin aina olin sitä mieltä, että on äärettömän typerää hyssytellä vieraita jos vauva nukkuu :) "Meillä ei sitten ikinä tartte varoa vauvan nukkumista". No kyllä me aikalailla pidetään siitä yhä kiinni, mutta kun tulikin tuollainen huonouninen kaveri, jolle on työvoitto saada se uneen niin välillä tuntuu, että tekisi mieli vieraille sanoa, että tulkaa päikkäreiden jälkeen :)
Olen vuosien varrella saanut todella paljon ikäviä ja ärsyttäviä kommentteja äitiyteen liittyen, mutta nyt en niitä oikein enää muista. Ehkä hyväkin niin, vaikka niille jälkeenpäin osaan jo nauraa. Kaikkein typerin kommentti muistuu kyllä mieleen:
Olin ensimmäisen vauvani kanssa kaupassa. Vauvalla oli ikää silloin noin kolme viikkoa. Hän alkoi itkeä kesken kauppareissun ja rauhoittui vain kun otin hänet syliini. Niinpä tein ruokaostokset kokemattomana ja hermostuneena nuorena äitinä vauva sylissä ja painavia, sivulle päin viettäviä kärryjä vaikeasti työntäen ja samalla ostoksia tehden. Mainittakoon vielä, että asumme maalla, eli lähimpään kauppaan on kymmeniä kilometrejä matkaa ja vieraita oli tulossa, joten ei ollut oikein mahdollista jättää kauppareissua kesken ja toiseen kertaan. No, pääsin kassalle ja sain jotenkin laitettua ostokset liukuhihnalle vauva sylissä, mutta sitten piti kaivella lompakkoa ja pakata kasseja ja tarvitsin molempia käsiäni. Laitoin siis vauva kärryihin istuimeen ja huuto alkoi välittömästi. Edessäni oleva vanhempi nainen mulkoili minua vihaisesti moneen otteeseen ja yritin vaivautuneena olla huomioimatta häntä. Lopulta hän aloitti keskustelun:
Mummo tiuskaisten: "Sinun vauvasi itkee!"
Minä: "Joo, kuulen. Ei sillä mitään hätää ole, se vain haluaisi syliin."
Mummo: "Ota se sitten syliin."
Minä: "Olen kantanut sitä sylissäni koko kauppareissun, mutta nyt en voi, kun minun pitää pakata kassiin tavarat."
Mummo: "Mutta vauva itkee."
Minä. "Joo, en voi sille nyt mitään."
Mummo vihaisena: "Te...te...te...te TAPATTEKIN niitä nykyään!!!"
Oli hyvin pienestä kiinni, että sain itseni hillittyä, mutta meinasin sanoa, että tapoihini ei kuulu tappaa vauvoja, minä vain potkin typeriä mummoja.
Mitä tulee tässäkin ketjussa esiintyviin ajatuksiin, että äideille ei enää uskalla sanoa mitään, kun kaikesta loukkaannutaan. Ei se niin mene. Äidit eivät (mahdollisia hormonihöyryjä lukuunottamatta) ole sen herkempiä kuin muutkaan. Jostain syystä vain äideille sanotaan asioita, jollaisia ei sanota muille. Kukaan ei varmaankaan tykkää, että hänen tekemisiään arvostellaan. Kun sanotaan, että imetys on vauvalle parasta ruokaa, niin onhan se suoraan sanottu, että jos et imetä, et ajattele vauvasi parasta. Kaikilla imetys ei vain suju. Jokainen äiti ajattelee lapsensa parasta ja tekee asiat oman ymmärryksensä mukaan parhain päin ja jos sitä arvostellaan, annetaan ymmärtää, ettei ole hyvä äiti. Samoin, jos minä tulisin neuvomaan toista hänen työssään, vaikka itse olen eri alalla. Onhan se ärsyttävää.
Jos vauva on syntynyt normaalipainoisena, niin en usko, että yleensä loukkaannutaan mistään "onpas se pieni" -kommentista. Jos vauva taas on keskonen, niin se voi olla arka asia. Samoin kuin ihmiset sanovat helposti esimerkiksi, että toinen on laihtunut paljon. Joku kokee sen kehuna, toinen vihjeenä, että on ollut lihava ja kolmas taas onkin yrittänyt lihoa, mutta paino vain tippuu. Turvallisinta on siis sanoa vain, että vauva on söpö tai suloinen. Tai että sillä on kauniit silmät tai jotain, mistä ilmenee, että vauvaa pidetään nättinä.
En usko, että äitejä yleensä ärsyttää sekään, jos päivitellään, että miten jaksat valvoa yötä päivää vauvan kanssa. Sen sijaan se on ärsyttävää, kun jatkuvasti maalataan kauhukuvia tulevaisuudesta. "Turhaan nyt valitat univaikeuksia raskausaikoina, odotas vain kun se vauva syntyy. Helppohan tuollainen pikkuvauva on, odotas kun tulee uhmaikä. Eihän tämä kahdenvuodenuhma ole mitään, odotas sitä kun koulu alkaa. Koululaisen kanssa sujuu kaikki hyvin, mutta sitten kun tulee murrosikä..." Ei se tulevaisuus koko ajan vain pahene ja pahene, vaan on kaikessa hyviäkin puolia. Minulta on lasten murrosikä vielä kokematta, mutta muuten voin sanoa, että raskaus on ollut koko äitiyden rankinta aikaa. Ja silloin oli todella masentavaa, kun minun totaalista uupumustani ja täydellisen patologista tilaa ei uskottu, vaan väitettiin kaiken vain vaikeutuvan. Muutenkin kuljin jo kaiken jaksamisen äärirajoilla.
Meillä typerimmät kommentit tulivat ekasta kerrasta lähtien neuvolan tädiltä, kunnes se vihdoin saatiin vaihtoon. Liekö enää hommissa.
Lapsettomien kavereiden kommentit odotusajasta tai vauvanhoidosta ja nimenomaan nimimerkillä.Kokemus puuttuu :D
sellaista kommenttia ei ole tullut, josta olisin yöuneni menettänyt, mutta mieleen on jäänyt seuraavat:
1) Anoppi "onnitteli" ensimmäisessä raskaudessa meitä sanomalla, ettei hyväksy lasta, joka syntyy avioliiton ulkopuolelle (lapsi oli siis todella haluttu)
2) Ystävä kauhisteli, että onko nyt varmasti turvallista vauvalle nukkua minun vieressäni
3) Samainen ystäväni kauhisteli myös, että vauva käy liian aikaisin potalla
4) Eräs vanhempi sukulaismies oli sitä mieltä, että vauvan pitää antaa itkeä, eikä saa pitää jatkuvasti sylissä
5) Jotkut vanhemmat, joilla oli vaikkapa kaksi lasta, kertoivat, kuin yhden kanssa kaikki on NIIN helppoa ja silloin voi vielä tehdä ihan mitä tahansa. Itselläni oli silloin vielä vain yksi lapsi. Kumma kyllä, samaiset tyypit olivat juuri niitä, jotka ollessani vielä lapseton, olivat sitä mieltä, että vasta lapsen synnyttyä tajuaa mistään mitään. Sitten kun lapsi syntyi ja kastoi, niin ei sekään riittänyt. Koskaan ei ollut heidän kanssaan samalla tasolla.
6) Eräs vanhempi rouva taas usein jutteli muka lapseni suulla sanoen esim "voi, voi, kun minulle ei ole laitettu kunnollisia, lämpimiä vaatteita päälle, äiti minulla on kylmä" tai "Pidä äiti minua vähän paremmin sylissä, kun nyt minulla pää aivan retkottaa". Noille kyllä usein nauroimme miehen kanssa.:)
kaikista ärsyttävimmät kommentit, jotka liittyvät lasten "tekemiseen". Nämä saavat vieläkin veren kiehumaan. Näitä on tullut niin isovanhemmilta kuin naapureiltakin ennen raskautta, raskauden aikana ja raskauksien jälkeen. Ilmeisesti näistä kommenteista pääsee eroon vasta, kun vaihdevuodet ovat ajankohtaiset. Mainittakoon vielä, että ennen esikoisen syntymää meillä oli takana leskenmeno ja lapsettomuutta.
Esimerkkejä:
-Tehkää nyt jo niitä lapsia
-Lapset pitää tehdä nuorina
-Tehkää seuraavaksi poika
-Lapsella pitää olla kaveri ja pieni ikäero on paras
-Tehkää äkkiä lisää
Näissä pahimmalta on aina tuntunut tuo "tehkää" -sana, koska me emme ole siihen noin vain pystyneet.
Tuosta anopin onnittelujutusta tuli mieleen oman anoppini onnittelut, kun menimme kertomaan ilouutisia. Ainoat lauseet anopilta sanomisjärjestyksessä olivat seuraavat: "Kissat pitää hävittää, sun pitää alkaa syömään kunnolla, miten muka pärjäätte vauvan kanssa". Muuten anoppi murjotti ihan hiljaa..
Eipä muuten muistu mieleen yhtään onnittelua edes lapsen syntymän jälkeen. Pelkkää valitusta ja arvostelua vain.
Joo meillä myös parhaat kommentit ovat tulleet anopin suusta. Esikoisesta en muista sanoika hän mitään sen suurempaa, mutta toisen lapsen kohdalla jonkin keskustelun yhteydessä anoppini sanoi minulle,että "pitikö teidän nyt toinenkin lapsi tehdä" ja kun mieheni kanssa iloissamme kerroimme anopilleni, että saamme vielä kolmannenkin vauvan, anoppi tokaisi "sekin vielä". Ei siis mitään onnitteluja. Silloin kiehahti miehelläkin jo niin pahasti, että ei ole tarvinnut anoppini tulla pullakahville piiitkiin aikoihin.
päinvastoin joillekkin voidaan sanoa että ette kai te nyt enempää tee ku teillä on jo noi kaksi?Eikö ne riitä ihan hyvin?Jne. itselläni ei ole tälläistä kokemusta mutta mitä juttuja kuuntelee niin sukulaisetkin voisi joskus miettiä mitä suustansa päästä toisilleen et hohhoijjaaa..
Tuttua nuo lapsen suulla puhumiset. "Voivoi kun mulla on nälkä, eikö ne anna mulle ruokaa", "voivoi kun ne pitää minua märissä vaipoissa", "voivoi kun minulla on vaan yksi paita päällä ja kädet jäässä" jne. Huvittavaa mutta myös ärsyttävää. Voivoi kun ollaan vähän tyhmiä vanhempia, ja anoppi ois lapselle paljon parempi äiti.
meidän eka oli todella ujo ja syrjäänvetäytyvä kaveri. useammin kuulin kommentin että kai se ujostelee kun ei koskaan missään käy. sitten ihmiset, sukulaiset, joita en ole nähnyt yli 10 vuoteen ensimmäisenä kommenttinaan alkavat motkottamaan ettei ole sitten näkynyt. Ikäänkuin meillä olisi jokin velvollisuus käydä pikkulapsen kanssa kaikki sukulaiset. eipä ole niiltäkään tullut edes joulukorttia.
Sukusi vaikuttaa ilkeältä ja tunnekylmältä eli löytyy hyvin perisuomalaista vihanpitoa ja kaunaisuutta toisia kohtaan. Kai tuo joulukorttijuttu oli läppä..
Halusimme mennä naimisiin (ja niin menimmekin) samalla, kun lapsi kastettiin. Anoppi fiksuna tyttönä totesi, että mitä te naimisiin menette, kun eroatte kuitenkin. Luuli varmaan, että oltiin kerjäämässä rahaa häitä varten...
Jokainen äiti tietää, kuinka maidon tuoksuinen äiti voi saada sylissä olevan vauvan rauhattomaksi ja kitisemään, vaikkei vauvalla nälkäkään olisi. Ja kuinka vauva noissa tilanteissa rauhottuu esimerkiksi isän syliin. Vauvamme oli muutaman viikon ikäinen, istuttiin kahvipöydässä ja vauva kitisi ja venkoili minulla sylissä, anoppi nappas hänet omaan syliinsä ja vauvahan rauhottui heti, tähän appiukko kommentoi ivallisesti: "oiskos tuolla mummulla vähän enemmän taitoa". Tuntui silloin todella pahalta! Varsinkin kun kyse ei ollut minun huonoudesta, jonka olen tajunnut vasta jälkeenpäin. Tätä samaa kommenttia olen saanu kuulla suoraan ja rivien välistä monet kerrat myöhemminkin. Nyt lapsi on jo 2v, uhmaiässä ja he ylistävät jatkuvasti kuinka kiltti, reipas ja tottelevainen lapsi on heidän seurassaan, ja äidissä siis vika kun lapsi uhmaa.
Sanohan seuraavalla kerralla, että kelle sitä kiukutellaan, joillei rakkaimmilleen!
Olen ollut töissä "päiväkodin tätinä" ja oli kovin tuttu tilanne, että koko päivän enkelimäisesti käyttänyt lapsi alkoi huutaa täyttä kurkkua kun äiti/isä ilmestyi portille. Vanhemmille, jotka tuntuivat surevan "huonouttaan", sanoin ihan samaa eli kellekäs sitä uskaltaa kiukutella, jos läheisimmät ihmiset on poissa.
Paha mieli tuli kun luin nim. Ihan hyvä äiti kirjoittamasta appiukon kommentista. Tämä voi jonkun mielestä olla todella pienestä asiasta loukkaantumista, mutta eikö läheisten tulisi toimia nuoren/tuoreen äidin ja isän tukena, eikä kalvaa toisen luottamusta asiaansa. Oikein hyvä esimerkki siitä, kuinka sinänsä pienten heittojen kautta voi harjoittaa väheksymistä ym. negatiivista ja/tai pönkittää omaa osaamistaan ja asemaansa.
Tuo on totta, että ns. turvalliseen kohteeseen on lapsen hyvä purkaa pahaa oloaan.
Anoppini vain on kääntänyt tuon jutun omiin tarkoituksiinsa sopivaksi. Lapsen lapset kysyivät mummiltaan (anopiltani) miksi mummi on niin ilkeä, niin muummi siihen, että "kaikista rakkaimille ihmisille ollaan kaikista ilkeimpiä, että se on vain rakkauden osoitusta".
Täytyy sanoa, että anopin kasvattama poikansa (aviomieheni) on anopin logiikan mukaan ihan umpirakastunut vaimoonsa ja lapsiinsa..
Että toi pätee lapsiin ennemminikin, aikuisen tulee osata osoittaa se muullakin tavalla, siihenhän sinäkin lastasi opetat ;)
Minusta ilkeys toisia kohtaan ei ole rakkautta ollenkaan, ei lapsilta eikä aikuisilta.
Ilkeys on vain tapa purkaa omaa pahaa oloaan tiettyyn kohteeseen. Pikkulapset tekevät sen itselleen "turvallisemmassa" ympäristössä, esim. hiekkalaatikolla vertaisiinsa tai omille vanhemmilleen, jos ovat oppineet, että kaikki tunteet voi näyttää kotona ilman rangaistusta.
Anoppi on vain kehittymätön, kun purkaa omaa pahaa oloaan puolustuskyvyttömiin lapsiin. Hän on ilkeä aikuisillekin, mutta aikuiset sentään osaavat pitää omia puoliaan.
Lasta ei tarvitse opettaa rakkaudenosoituksiin, hän oppii ne luonnostaan siitä, miten häntä kohdellaan.
Mutta kiitos kannustuksesta, kovasti ja monesti olen joutunut anopille sanomaan asioita..
Ja sieltä tullessaan ovat pahalla päällä, ikävän ym. seurauksena... Ja silloin vanhempi opettaa: Kysyy mikä on ja keskustelee, sanoo että tule tänne äitin kaikkuun, katotaan vaikka videoo ym ym ym...
Ja kun lapsi on pahalla päällä muuten, niin kysytään selitystä sille, ym ym...
Siis keskustellaan ja opetetaan käsittelemään tunteitaan, niin kuin aikuisena sitten pitäisi osata tehdä...
Mutta emme taida puhua samasta asiasta, kun puhuit ihan puhtaasti ilkeydestä...
Ja mitähän lapset anopiltasi oppivat, jos anoppi purkaa itseensä heihin, ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ ANNA NIIN TAPAHTUA, luulin että se kohdistuu lähinnä sinuun, mutta jos se kohdistuu lapsiin, niin se on syytä lopettaa seinään! Menee suhteet tai ei, niin lapset aina etusijalle!
Juup, homma meni niin raa`aksi anopin kanssa, että oli pakko laittaa välit kokonaan poikki. Vanhempi lapsi joutui ihan hengenvaaraan anopin ilkeyden takia, että en enää päästänyt lapsia anoppilaan. Nähdään nyt n. 2 kertaa vuodessa, kun on lasten synttärijuhlat, mutta silloinkin anoppi on tiukan tarkkailun alla.
Samantyylinen kommentti tuli miehen siskolta ( joka itse odotti lasta) kun autossa vauvamme itki. Sisko kysy ihmeissään:"Miksi se itkee, eikö sitä saa hiljaiseksi". Puistelimme päätämme sillä aavistimme millainen opetus tuolle tulevalle äidille oli tulossa. vauav saatuaan tämä ihmettelikin, että ei tajunnut kuinka sitovaa tämä on ja, että kun ei mihinkään pääse.
1970-luvulla ja kyllä ikävimmät kommentit tuli yhtäaikaa synnytäneiden suusta.
Asuin silloin Kotkassa, lapseni vaurioitui syntyessään ja todella aivan puhdasta ilkeyttä suolsivat nämä rinnakais äidit.
Esikoinen alko kävellä vasta 14 kk ikäisenä koska oli lonkkalastoissa ensimmäiset 5kk. Rinnakkaisäitien mielestä Hänellä oli aivan varmasti aivovamma.
Ei ole vammoja ja pärjäsi koulussa loistavasti..
Lisäksi poika lapseni oli ruma ja iso 54 cm 4110g pienten sievien tyttövauvojen rinnalla ja se kerrotiin monin sana kääntein.
Kuullostaa hirveältä tuollainen käytös..huh.
Jostain kumman syystä anopilta nuo ärsyttävimmät ja loukkaavimmat kommentit on tullu.
Oltiin eräissä juhlissa, olin juuri jättänyt ehkäisyn pois ja mieheni kanssa odotettiin innolla raskautumista. Kuulin kun anoppi toisella puolen pöytää puhui muille: "noitten ei kyllä kannata tehdä lapsia, kun kummankin suvussa on keliakiaa, saisivat vaan sairaan lapsen". Ajattelin jo silloin että tätä tämä sitten tulee olemaan... (ja saatiin kyllä ihan terve lapsi!)
Reilu puolivuotta myöhemmin kerroimme että vauva on tulossa. Ei onnitteluja anopilta eikä apelta. Anoppi vaan kävi suureen ääneen kauhistelemaan, kuinka joku hänen tuttavansa ei ole vieläkään nähnyt lapsen lapsiaan vaikka ovat jo useamman vuoden ikäisiä, ja alkoi haukkua noitten lasten vanhempia että mitä kaikkea heissä on vikana. Sehän oli just tilanteeseen sopivaa puhuttavaa. :\
Raskausaikana anoppi ei kertaakaan kysyny minun vointia, eikä muutenkaan ollu asiasta millään lailla kiinnostunu, mutta sitten kun vauva syntyi, hän oli/on omimassa lasta koko ajan itselleen. Pahimpia tilanteita on ollu kun hän on tempaissut lapsen minulta sylistä, ja ärähtänyt säikähtäneelle itkevälle lapselle "ei sen aina tarvii olla se äiti!!". Voi anoppi, luulenpa että sen äidin tarvii olla vielä monta, monta vuotta!
Minunkin anoppini on joitakin kertoja väkisin repinyt lapsen sylistäni. Sitten tilanne on aiheuttanut sen, että lapsi on alkanut itkemään ja anoppi on ollut tyytyväinen, kun voi olla siinä muka auttavinaan, että minä saan olla itkevältä lapselta rauhassa. Lapsi ei ollut edes itkenyt ennen anopin riuhtomista ja itku loppui taas lapsen päästyä äidin syliin.
Miehelleni on suuren suuri loukkaus, jos lapsi alkaa kaivata hänen sylissään äitiä. Mieheni pelottelee lasta, ja silloin lapsi haluaa turvaan äidin luo. Mies ensin yrittää pitää väkisin lasta ja ilkeästi ja ivallisesti "matkii" lapsen sanoja. Sitten kun lapsi alkaa jo itkemään, mies tyrkkää lapsen sylistään ja marttyrimäisen loukkaantuneesti sähähtää, että "mene nyt sitten sinne äitis luokse kun isä ei kerran kelpaa.."
Hohhoijaa tuota anoppia ja poikaansa..
miestä katselet?! Uskomatonta, että mies ivaa oman lapsensa kustannuksella ja vielä hölmömpää, että sinä siedät sitä! Äidin tehtävä on suojella lastaan, eikä katsoa vierestä, kun joku kiusaa. Paha mieli tuli lapsesi puolesta.
Itse kun odotin toista lastani (ensimmäinen tyttö) tuli naapurin mummot porukalla "kannustamaan" minua pojan synnyttämiseen sanoen "Toivottavasti se nyt on poika, kyllä pojat ovat vanhemmilleen kallisarvoisia"...
ja ihan suomalaismummoja olivat, osa tyttöjen äitejä.
Odotan esikoistani, nyt rv. 15, mutta silti kyllä muutamia tökeröitä kommentteja sadellut.
Mieheni veli alkoi luennoimaan minulle liikunnan tärkeydestä ja siitä miten hyvin hänen vaimonsa liikkui aikanaan, itse olin juuri kertonut hänelle että olen kärsinyt kamalasta pahoinvoinnista ja painoni on tippunut yli 4kg 57-> 53. Ja kyllähän minä olen liikunnallinen, sanoin, että jatkan kyllä heti Satsilla käyntiä kunhan olo paranee. Hänen kommentti: "Kannattaa erota heti sieltä, ei siellä kannata käydä...jne" ...Tuossa vaiheessa teki mieli kysyä, että pitäisikö käydä samassa jumpassa sinun vaimosi kanssa?
Mutta edellistä tökerömpi oli vielä tätini kommentti raskaus uutiseeni: "Kyllä mummo (eli hänen äitinsä) olisi ollut kauhuissaan,kun minä olisin teininä lapsia alkanut tekemään" Rivien välistä voi sitten lukea hänen mielipiteensä...ja kun mielestäni en ole mikään teini vaain 21 vuotias töissä käyvä, samalla opiskeleva avoliitossa normaalia elämää elävä nuori nainen!
lapseton ystäväni ilmoitti kuinka kovasti säälii meitä, kun ilmoitin odottavani kaksosia, jonka jälkeen juttu jatkui: "että voihan olla, ettei se toinen kehity"...öhöm oliko tuon jälkimmäisen pointin tarkoitus toimia lohdutuksena...? Ja jos oli niin mille, itse kun olemme erittäin kiitollisia ja onnellisia kummastakin =)
olipa tökeröä!
lapsemme oli poika. Toisen raskausaikana ärsytti, kun ihmiset toivoivat meille tyttöä, "kun on jo yksi poika". Toinenkin oli poika. Kolmatta odottaessa kyseltiin mm. "Mitäs, jos tämäkin on poika?". Mitä tuohon voi vastata? Kolmaskin oli poika ja me pidettiin se silti. Yleinen "onnittelu" oli: "Olisi saanut vaihteeksi tulla tyttö." Sen jälkeen sateli kysymyksiä, että aiommeko tehdä niin kauan lapsia, että saamme tytön. Kun neljäs lapsemme syntyi ja osoittautui tytöksi, ihmiset huokasivat: "Nyt ei sitten tarvitse enää enempää lapsia tehdä." Tuli olo, että on pakko vielä yksi lapsi tehdä, että saan todistettua, että emme pelkän tytön toivossa ole lisääntyneet, vaan kaikki lapsemme ovat olleet tervetulleita sukupuolesta riippumatta.
mutta olen saanut monenlaisia kommentteja jotka saavat kiukutuskäyrät tähtiin. Kaikista typerin ja idioottimaisin oli "ystävättären" suusta kuultu juttu: "Miten se laskettu aika sillon voi olla, ku lehmilläkin se lasketaan siitoshetkestä??"
Lapsettomat ystävät ihmettelevät ihan tosissaan miten "jaksan" olla selvinpäin illanvietoissa ja olla kuskina. Ihan kuin se raittius olisi ylitsepääsemättömän vaikeata! Jotkut myös tuputtavat juomista, vaikka varsin hyvin tietävät minun olevan raskaana. "Ei se yks kalja mitään haittaa". Just joo..
Muutama sukulainen on sanonut, että olisi jo korkea aika mennä naimisiin kun on lapsi tuloillaan. En ole kamalasti näistä kommenteista suuttunut, jotenkin ymmärrän, että heidän nuoruusaikanaan asiat olivat toisin ja avioliiton ulkopuolelle ei lapsia tehty. Olen vain tuuminut, että tuskinpa se vauva välittää onko vanhemmilla sormukset sormissa vai ei :)
Ihme kyllä oon aika hyvin säästynyt tökeröiltä kommenteilta muualla paitsi paikassa jossa niitä vähiten uskoisi kuulevansa. Synnärillä mulla nousi maito todella huonosti vaikka vauva oli tissillä kaiken hereilläoloaikansa. Mua pyydettiin syöttöpunnitsemaan vauva, eli ottamaan paino ennen imetystä ja imetyksen jälkeen, että nähdään paljonko maitoa tulee. No kävin yksin punnitsemassa vauvan ja menin sitten etsiskelemään kätilöitä/hoitajia, jotka löytyivät kaikki kahvihuoneesta. Kerroin että vauvan paino nousi 20 g ja kyselin onko se hyvä vai ei. Kaikki kattoi mua kuin vähäjärkistä ja yksi sitten tokaisi että kyllä sulta pitäis ainakin 40 ml jo tulla. Olin melkein itkuun purskahtamaisillani, esikoisen saaneena ja muutenkin maidontulosta huolissaan. Myöhemmin kun kotiinlähtö läheni, kyselin hätääntyneenä, että mitä teen jos maitoa ei kotonakaan ala tulla riittävästi, niin kätilö siihen, että annat sitten korviketta. Eli näin ihania ihmisiä mulla oli synnärillä tukena äitiyden ja imetyksen ensimetreillä...
Nyt muistuikin mieleen miten tuo alkoholiasia oli joillekin ihan pakkomielle minun raskausaikanani. Jotkut olivat sitä mieltä, että olen kauhea tiukkapipo ja liian tunnollinen, kun en ota edes yhtä lasia viiniä juhlissa tai ruuan kanssa. Jotkut olivat jopa sen kannalla ettei kolmekaan siideriä ole mitään. Meni joillakin ihan pakottamiseksi ja sitten loukkaannuttiin, kun en juonutkaan.
Ja sama homma jatkui imetysaikana. Ihmiset innokkaana laskivat, että kun olet juuri imettänyt ja seuraava imetys olisi mahd. kolmen tunnin kuluttua, niin nyt äkkiä viinaa sisuksiin, niin kerkeää alkoholi poistumaan tissimaidosta sitten imetykseen mennessä. Eihän se mihinkään poistu, vaan alkoholillinen maito odottelee kuin pullotettuna, että pääsee sieltä purkautumaan ulos.
Olenkohan niin ikävä ihminen selvinpäin, että pitää väkisin juottaa humalaan ;)
on väärää tietoa: "Eihän se mihinkään poistu, vaan alkoholillinen maito odottelee kuin pullotettuna, että pääsee sieltä purkautumaan ulos."
Kyllä alkoholi poistuu maidosta ihan samaan tahtiin kuin verestäki eli ei tarvitse mitään pumppailla pois tms. Ei siinä tietenkään mitään pahaa ole, ettet juo imetyksen aikana, mutta tuo perustelu ei kuitenkaan ole oikea.
Tosiaan, kumma kyllä, että joillekin toisten juomatta jättäminen on jotenkin niin merkityksellistä. Luulisi, että saa itse kitata, kun kerran mieli tekee.
Kyllä varmaan kannattaa olla lapsia väsäämättä, jos se on noin vaikeaa se elämä. Vieraatkin tulee neuvomaan!! Sallikaa mun nauraa!! Ja itse ollaan sitten neuvomassa muita ihan omalla mututuntumalla, kerrotaan, että ei ne lapsettomat mitään lapsista tiedä. Juu ei. Asiantuntija voi kyllä tietää, mutta supermamma ei sitäkään usko. Huumepoliisikin käyttä ite aineita, kun ei se muuten voi niistä tietää ja asianajakin on ite tehnyt kaikki rikokset..hehe!
Jokainen perhe tietää omat asiansa parhaiten. Anoppien yms. on turha unelmoidakaan tietävänsä toisten elämästä paremmin kuin asianosaiset itse.
Huumepoliisit tietävät huumeista, mutta eivät tiedä kaikkea huumeiden käyttäjien elämästä. Asianajajat tietävät lakipykälistä, mutta eivät tiedä rikoksentekijöiden elämästä. Lapsettomat tietävät lapsista, mutta eivät tiedä lapsiperheiden elämästä. Asiantuntijat ovat opiskelleet teoriaa (ja käytäntöä), mutta eivät tiedä kunkin ihmisen henkilökohtaisesta elämästä kaikkea.
Elämä ei ole helppoa kenelläkään, oli lapsia tai ei.
Sepä tällä palstalla onkin surkuhupaisaa, että neuvojaan antaa kaikkai superäipät, jotka eivät tiedä toisten perhe-elämäst mitään, mututuntumalla vedelleään ja muka tiedetään kaikki. Mutta itse ei voida neuvoja ottaa vastaan, vaikka niitä kysyttäisiin itse. On se niin vaikeaa se elämä. Kuten juuri sanoitkin
Kaikki kommentit on ärsyttäneet jotka on liittyneet tisseihini ja maidon tuloon vauvan synnyttyä. Anoppi oli oikeen todella kärkäs perehtymään tissittelyyni ja kysyi joka päivä vieläkö maitoa tulee. Itse pidin koko imetyshässäkkää yksityisasiana ja otin hieman loukkaavana. Ennenkaikkea hän jaksoi mainostaa kuinka omilla tisseillään olisi ruokkinut vaikka kolmoset ja jakoi maitoaan pitkin kyliä 70-luvulla.
Myös mieheni ex-vaimo kommentoi meidän uutta vauvaamme jatkuvasti että on itkuinen ja kamala lapsi joka häiritsee hänen taaperoikäisen lapsensa unta ja elämää kun heidän yhteinen lapsi on täällä isänsä luona isäviikoilla. Ei ole ex-vaimo koskaan vauvaamme nähnytkään mutta osaa sanoa että se huutaa yöt läpeensä ja on muutenkin raivostuttavan kärttyinen vauva. Niin, eihän meidän vauvamme ole koskaan ollut yöhuutaja mutta ilmeisesti huuto kuuluu tuonne 300km päähän kun ex-vaimo sen joka yö kuulee. Minä vaan en.. eikä tuo taapero joka halii pusii ja tykkää pikkuveljestään ja tämä taaperokin osaa jo sanoa huutaako vauva vai ei öisin.
Ex-vaimot ja anopit tietää parhaiten!
Minua ärsytti suunnattomasti myös nämä imetystä koskevat kommentit: "Riittääkö maito?" "Pakkohan sun on korviketta antaa!". Huippu oli kun ruoka-allergiselle esikoiselleni ei ollut löytynyt sopivia kiinteitä ruokia ja muuta maitoa rintamaidon tilalle vielä niin asiantilan hyvin tietävältä sukulaiselta tullut kommentti "Eiks ois jo aika lopettaa toi imetys?" oli yliveto. Varsinkin kun kyseessä on kuitenkin älykäs ihminen. Varsinainen aivopieru kyseessä siis.
Olen aina ollut alipainoinen ja kommentit "hyvä sun on kun et lihonnut/olet palannut nopeesti mittoihisi" raivostuttaa. Naikkarilla toinen äiti olisi halunnut suihkun ajaksi (vauvan sänky ei mahtunut suihkuhuoneeseen) viedä vauvan kansliaan kun siellä ei ole enää vauvalaa. Kätilö kommentoi että kotonakin joutuu vauvan jättämään yksin siksi aikaa. Mä en ainakaan ole joutunut, otan turvaistuimessa mukaan kylppärin lattialle jos on hereillä.
Itse oli Naistenklinikalla, ja kyllä onneksi minä sain ainakin vauvan kansliaan hoitoon välillä. Siellä niitä kärryjä oli muutama koko ajan. Suihkussa käydessäni vein lapsen sinne, ekan yön oli kokonaan kansliassa ja pari kertaa seuraavinakin öinä, kun maitoa ei itsellä riittänyt ja en kyennyt lainkaan nukkumaan. Kyllä henkilökunta vaikutti ihan mielellään ottavan lapsen sinne välillä. Oli siellä koko ajan paikalla ihan lastenhoitajakin.
Mitä tulee painojuttuihin, olen myös aina ollut hoikka (50kg) ja synnytyksen jälkeen kiloja oli jäljellä yli 10 ylimääräistä. Lihoaminen oli minulle todella kova pala ja ärsytti suunnattomasti, kun tutut ja sukulaiset totesivat ikään kuin vahingoniloisesti kiloistani, että "oli jo aikakin sinun lihota...liian laiha olit...nyt näytät normaalilta, niin kuin me muutkin"... ja muuta yhtä mukavaa. Olen kuitenkin aina ollut sopusuhtaisen hoikka, enkä mikään luuviulu, joten suututti kovin, kun olisi pitänyt olla tyytväinen, että yhtäkkiä olinkin (vauvan jälkeen) indeksienkin mukaan normaalipainon ylärajoilla. Kiloja karistelinkin sitten parin vuoden verran.
Myös noin vko synnytyksen jälkeen kun mahaa oli vielä näkyvissä ihan kunnolla, pari sukulaismiestä totesi kohteliaasti, että "jäikös sinne vielä yksi mukula, kun maha on vielä jäljellä"...aargh! Toiselle kaljamahalle totesin takaisin, että ei se maha 9 kuukauden kasvun jälkeen vielä viikossa palaudu entiselleen. Ja minä sentäs sain juuri vauvan. Kysyin vielä hänen kaljamahaansa viitaten, että mikäs hänen tekosyynsä oli?
Lisäksi nämä vauvaan liittyen "kumman näköinen?"-vitsit ärsyttivät kerta toisensa jälkeen. Pari ekaa kertaa vielä menin lankaan ja aloin kertomaan, että isin näköähän siellä, kunnes kysyjät sanoivat, että " ei ei, minä vaan totesin, että onpas kumman näköinen"... todella huvittavaa...
Lapsi on jo kolmen vanha, ja monet ihmettelevät miten voin olla näin hoikka, vaikka olen synnyttänyt. Onko se joku automaatio, että nainen jää pysyvästi sen näköiseksi kuin oli raskaana?
Yksi tuttu kävi synnytyksestä seuraavana päivänä (itsekin oli synnyttänyt pari vuotta takaperin..) synnärillä ja ilkkui etten ole vielä voinut synnyttää, kun maha on vielä tallella. Onpa tosi kiva kuulla ulkonäöstä kommentteja, kun oma keho on ihan raihnainen raskauden ja synnytyksen jäljiltä.
olen kyllä jättänyt vauvan suihkun ajaksi yksin nukkumaan, jos isä ei ole ollut kotona, mutta minusta on aivan eri asia jättää hänet yksin omaan sänkyyn kotona lukittujen ovien takana kuin jättää jonnekin julkiseen tilaan vieraiden ihmisten armoille vahtimatta lainkaan.
pari-kolme päivää synntyksen jälken,että en vielä ollutkaan langanlaiha. Siis en vai?! Kyllähän ikänsä vähän ylipainoisen ihmisen pitäisi olla langanlaiha pari-kolme päivää synnytyksen jälkeen.
Mulle nuori kätilö sanoi, kun kyselin, että koska pääsisin kotiin täältä, että hän tietää kyllä jos nyt pääsen kotiin niin annan vauvalle korviketta aina. Maito ei siis synnärillä vielä ollut noussut, olisi ilmeiseti pitänyt vaan antaa vauvan olla nälässä monta päivää, kun maitoa alkoi tulemaan vasta viikon päästä synnytyksestä. Poika on nyt 8kk ja oon imettänyt tähän asti, alussa melkein yötä päivää. Onneksi hän tiesi...
Tälläinen tapahtui minulle eilen, tapasin puoli tutun ihmisen ja hän alkoi kysellä kaikkea lapsestani ja tulipa sitten puhetta lapsen nukkumisesta niin sanoin niinkun asia on eli 2kuisesta on lapsi nukkunut yön yli heräämättä(muutamaa poikkeusta luukuunottamatta) niin hän toteaa minulle että ettehän te tiedä lapsen hoidosta mitään kun vauva ei ole öisin valvottanut, olin aivan että siis tä. En ole noin ärsyttävään ja samalla koomiseen kommenttiin aiemmin törmännyt, lapsi nyt vajaa 9kk.
Tästä on jo aikaa, mutta tapaus ei unohdu ikinä.
Tyttäreni, pari kk, oli vaunuissa kauppareissulla, tapahtui 1990-luvulla. Olin juuri tullut kaupan pihaan asti, niin kaupan kassarouva ryntäsi ulos kaupasta, tempasi lapseni pois vaunuista kesken unien ja vei hänet kauppaan sisälle samalla voivotellen:
"Voi voi kun sun äiti ei osaa sua yhtään hoitaa!" Juoksin kauhuissani kassarouvan perään hakemaan lastani.
Sanottakoon vielä, että kassarouva ei ollut mitenkään tuttu minulle, mutta tunsi siskoni. Mielestäni tämä on jotain niin pöyristyttävää, että olen miettinyt joskus olisiko tästä pitänyt tehdä joku ilmoitus tämän ihmisen työntantajalle. Nykyisellä aktiivisuustasolla tekisin pienemmästäkin jonkun kantelun. Nainen oli kyllä outo hiippari muutenkin ja hirveä juoruakka, uteli kassalla aina ihmisten yksityisasioita ja minultakin ihan häpeilemättä minun ja lapseni isän välisistä suhteista ja raha-asioistamme. Kerran tuli sitten mitta täyteen ja tokaisin kassalla suureen ääneen, muiden asiakkaiden läsnäollessa että olisi parempi että tämä hoitaisi vain työtään ja asiakaspalveluaan, jonka laadussa ei ole juurikaan kehumista ja jättäisi toisten ihmisten asioiden pohtimiset asianomaisille itselleen.
Muitakin ärsyttäviä kommentteja kyllä kuuli, joilla voin kartuttaa tätä gallupia, mutta tämä oli luokattoman pöyristyttävää ja ylittää kaikki pahimmatkin muistot.
Ekan lapsen aikana kommentteja tuli tosi paljon, tuntui, että kaikki tiesivät, paremmin kuin minä, miten minun pitää lastani hoitaa. Oli neuvojilla itsellä lapsia tai ei, kummallisia neuvoja sateli, mutta parhaat tulivat anopiltani:
1. Älä pidä lasta liikaa sylissä, siitä tulee sylivauva
2. Muista aina kokeilla, ettei kylpyvesi ole kiehuvan kuumaa (?)
3. kuinka se maito voi muka vieläkin riittää?
4. vieläkö imetät, eikö pitäis jo lopettaa?
5. miten sinä ehdit tehdä kaikki kotityöt, kun kokoajan imetät?
6. Poikani sai jauhovelliä jo 2 kuisena ja lopetin imettämisen, hyvin on kasvanut
7. Lasta pitää pitää kädestä kiinni kokoajan, ettei kaadu (1v7kk, oli jo kävellyt 6kk)
8. perhepäivähoitaja saattaa juottaa lapsille kaljaa, että lapset pysyy rauhallisempina, katso, ettei näy kaljapulloja pöydillä
9. kokeile sormella, ettei pph:n kotona ole missään pölyä, voin lähteä mukaan tarkistamaan
10. kurkkaa pph:n jääkaappiin, ettei ole valmisruokia
11. lapsia on kuollut hoidossa, 2 vuottakin sitten kuoli lapsi tapaturmaisesti...
12. ei ne päivähoitajat huolehdi hoitolapsistaan niin hyvin kuin omistaan
13. lapsen pitää antaa itkeä, että keuhkot vahvistuu
14. Ethän sinä voi mitään tietää, kun on eka lapsi (itsellään oli vain 1 lapsi)
15. onneks tuli poika
16. hyvä kun tuli tyttö, ei tarvii tehdä enempää
17 tytöt on helpompia, kun ne tyytyy vähempään...
18. ei sille tytölle tartte mitään ostaa, leikkiköön veljensä leluilla
Minua on moitittu myös julmaksi, kun laitoin lapseni jäähylle, kun heitteli ruokaa tahallaan lattialle, ja kun komennan lastani, anoppi tulee heti väittämään vastaan, vaikkei tietäisi edes, mistä on kysymys...
Kerran kauhistelin ystävälleni, että miten tämän eräs ystävä saattoi polttaa tupakkaa raskausaikana. Vastauksena tuli, että "eihän se vauva syntymänsä jälkeen itke sitä nikotiinia kun pari viikkoa vaan"
Aijaa, no ei sitten mitään...
Itse en ainakaan polta savukkeen savuketta silloin kun alan esikoistani odottamaan.