Ravintolakäyttäytyminen & ruoat?

Enää viikko:-)

Viikon päästä ollaan jo Roomassa. Kaupungista ollaan paljon luettu koska on ollut pitkään kiinnostuksen kohteena, ja matkaoppaita on kahlattu paljon. Kuitenkin kysyisin ihan käytännön asioita, jotka eivät tule ilmi oppaista:

- Pastaa tullaan syömään paljon, ja se on yleensä ensimmäisenä ruokana ennen pääruokaa. Vieläkö Roomassa katsotaan kieroon, jos jättää pääruoan syömättä ja ottaa vain alkupalan ja esim. pastan? Ja onko Pasta-annos aina samankokoinen, vai voiko pyytää reilumman annoksen jos ei syö pääruokaa (lihaa tms.)? Ja ne ekstrat pääruokaan, eli salaatit ja perunat yms. Tulevatko samalle lautaselle, vai erillisillä lautasilla? Meinaan vaan, että parempi puolisko kun syö niin vähän, niin koko pitkä illallinen voi olla liikaa, ja näitä voisi vaikka jakaa. Jossain paikoissa ainakin ilmeisesti onnistuu, eli tulevat erillisillä lautasilla.

- Jos jollekin tulee mieleen hyvä Pastaravintola niin tänne vois laittaa vinkkiä. Ollaan reissussa pitkä viikonloppu, ja hotelli on lähellä Colosseumia. Siitähän on lyhyt matka Trastereveen, mutta sielläkin niitä ravintoloita on niin paljon että helposti voi mennä metsään.

- Oppaiden mukaan tapoja tilata ja maksaa on monia, eli joissain maksetaan ensin ja kuittia vastaan haetaan ruoka jne. (ilmeisesti lähinnä kahviloissa). Onko näistä maininta jossain, vai odotellaanko ja katsellaan miten paikalliset tekevät? Tähän olisi hyvä saada Italiankieliset sanat, joista voisi jotain päätellä... Jos vaikka Rooman Rouva sattuu lukasemaan ennen ensi torstaita, niin olisi kiva saada vinkkejä.

Joo joo, tiedän. Seuraava vastaus on varmaan "lue ne oppaat tarkemmin" tai "kato tuolta alempaa valmiita vastauksia"... Oppaista saa vinkkejä, ja ne lähtee mukaan mutta kai sitä lisää mielipiteitä voi pyytää. Ja olen katsonut viestiketjuja vaikka kuinka paljon taaksepäin, enkä suoraan löytänyt sopivaa.

Viikko vielä täällä, ja sitten Roomaan. Jep jep... Kova on matkakuume:-)

13

3535

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zucchini

      Olimme viime keväänä Roomassa ja hotellimme oli lähellä Borghesen puistoa. Kävimme myös raitsikalla Trasteveressa, joka on ihan ok, mutta suitsutus sen erikoislaatuisuudesta on vähän yliampuvaa. Kerjäläisiä oli siellä erityisen paljon eli turistien suosion perässä hekin tulevat.

      Eli - kiva trattoria voi löytyä myös hotellin läheltä. Niiden sisäänkäynnit eivät komeile ulkonäöllä, mutta jos se on täynnä paikallisia, se on todennäköisesti hyvä paikka. Ristorantessa käydessä tuli pettymys, trattoriasta sai parempaa ruokaa ja palvelua vieläpä edullisemmin.

      Trattoriassa ainakin sai tilata mitä halusi. Tilasin kerran vain kaksi alkuruokaa, koska teki mieli. Salaatti tarjoiltiin erillisessä astiassa. Muut lisukkeet tulivat pääruuan kanssa samalla lautasella. Perunaa emme ottaneet koskaan, koska italialaiset ovat parhaimmillaan kasvisruuanlaitossa. Kokeile vaikka parsakaalia, pinaattia, kesäkurpitsan kukkia or what ever siellä onkaan tarjolla perunan tai riisin sijaan.
      Pastasta en osaa sanoa, koska en pidä siitä enkä tilaa sitä ravintolassa.
      Kuten sanottu, trattoriassa käyvät myös paikalliset ja tunnelma on rento. Joka kerta syödessämme tilasimme eri ruokia, joita sitten maisteltiin siirtelemällä lautaselta toiselle. Jos se oli huonotapaista, siitä viis!
      Lasku tuli aina pöytään. Jos haluatte välipalaa keskustan kuppiloissa, kannattaa ne tilata ja syödä tiskillä, niin saa halvemmalla, jos se on tärkeää.

      Ylipäätään, riittää kun käyttäytyy iloisesti ja asiallisesti sekä terveen uteliaana. Italialaiset ovat suurpiirteisiä ja vastaavat ystävällisyyteen samalla tavalla.

      En muista ruokapaikkojen nimiä, eivätkä ne säily ikuisesti, mutta ko. paikkoja on joka puolella pilvin pimein. Te löydätte sieltä omat suosikkinne!

    • Zoo...

      ...sillä se kokemus mitä on Roomasta ja Italiasta niin en ole kohdannut kieroon katsomisia. Italialaiset ovat hyvin ystävällisiä ja suvaitsevaisia, joten voi valita mielensä mukaan yksilöllisesti mitä haluaa syödä ja mitä jättää väliin. Ihan rennosti ravintolaan kokeilemaan ruokaelämyksiä. Pasta-annokset ovat olleet runsaita, mutta tietenkin riippuu ruokailijasta miten paljon jaksaa syödä.
      Menuja löytyy myös englanninkielisinä.

      Maksamisesta sen verran että kahviloissa ensin kuitti, sitten kahvi ja pöytään tuotuna hinta on eri mitä tiskillä.

      Joissain sanakirjoissa tai taskukokoisissa ohuissa oppaissa on sanastoa.

      Ihania makuelämyksiä!

    • Rooman rouva

      Jänittäähän se aina kun ensimmäistä kertaa on menossa johonkin kohteeseen mutta lupaan että Rooma on rento paikka, ei täällä tarvitse jännittää. Roma on ollut monikansallinen jo pari tuhatta vuotta. Täällä asuu paljon monen maalaisia ja vuodet ympäri paljon turisteja maailman joka kolkilta. Roomalaiset ovat tottuneet siihen ettei monetkaan osaa montakaan sanaa italiaa. Kieliä osaamatonkin selviää erittäin hyvin sillä roomalaiset tajuavat silmänräpäyksessä että mistä on kyse. Käsillä puhuminen on yksi hyvä apukeino kiperimmissä tilanteissa ainakain. Silti suosittelen opetella muutaman sanan italiaa sillä se tekee kaiken niin paljon joustavammaksi. Riittää kun osaa sanoa kiitos ja olkaa hyvä ja hyvää päivää ja hyvää iltaa. Kun tarjoilija tai kahvilanpitäjä sanoo prego niin sitten vaan puhumaan ja vaikka sormella osoittaa että mitä haluaa. Kiitos sana, grazie, on melkein se tärkein, sillä kiitos sanalla avautuu hyvä palvelu ja ystävällinen ilmapiiri.

      Ravintolat Roomassa ovat hyvin erilaisia, laidasta laitaan. Monet ravintolat muuttavat palvelujaan useammankin kerran päivässä. Ensin vaikka kahvila/aamiais-baaritarjoilua, sitten lounas ja sitten ehkä ovet lukkoon muutamaksi tunniksi. Sitten siinä kello 18-19 pannaan seisovapöytä ns.aperitivotarjoilu käyntiin ja kello 21 ravintola/baari/kahvila muuttuu sitten joko päivällistarjouluksi pöytiin, coctailbaariksi tai vaikka diskoksi tai yökerhoksi. Kaikki on mahdollista.

      Ravintolat kulkevat monilla kymmenillä eri nimityksillä, kahvila/baari, ristorante, osteria, hosteria, rosticceria, enoteca, taberna, birreria, pasticcheria, gelateria, trattoria, tavola calda, bottega, pizzeria ... pizzapaloja kilohintaan...

      Mikään pakko ei ole syodä mitään mitä ei halua.

      Itse olen vähäruokainen ja suosin paikkoja joissa voi valita pientä purtavaa tai vaikka vaan salaatin. Sen tapaisia paikkoja löytyy ympäri kaupunkia ohi kulkien. L'insalata Ricca on ravintolaketju joka on hyvä ja halpa. Mahtavat salaatit. Löytyy muutakin syötävää kohtuu hintaan. Largo dei Chiavari 85-86
      ja Piazza Pasquino 72 ehkä parhaat ja viihtyisimmät paikat.

      http://www.linsalataricca.it/locali.asp

      Roomasta löytyy kaksi klassista pastaravintolaa, molemmat La Carbonara nimeltään. Toinen sijaitsee Campo dei Fiorilla ja toinen Via Panispernalla, aivan lähellä Colosseumia.

      Piazza Madonna dei Montilla (aivan Collosseumin lähellä) sijaitsee Bottega del Caffe joka on auki aamusta iltaan ja erittäin hyvä paikka mennä joko aamiaselle tai vaikka vaan päivän aikana haukaaman palan ruokaa. Siinä paikassa ei ole mitään erityisiä ruoka-aikoja.

      Ja sitten se ehkä rennoin paikka lähellä Colosseumia, La Base, Via Cavour 274. Se on avoinna melkein kellon ympäri ja siellä ei ole myöskään mitään erikoisia ruoka-aikoja. Sinne ei tarvitse pukeutua erityisesti, ruokalista on niin pitkä että varmasti löytyy jokaiselle jotain. Pastaakin löytyy ties kuinka monen sorttista. La Basessa syödään ihan mikä sattuu maistumaan. Tunnelma on railakas joten jos haluaa istua rauhaisessa nurkassa niin kannattaa mennä alkuillasta tai päivällä.

      http://www.labaseristorante.it/english/dove_siamo.html

      Trasteveressa suosituimmat alueet ovat Piazza Santa Maria In Trasteveren ympäristö ja sen lähi kujat kuten esimerkiksi voin suositella Berti'ä, Via Natale del Grande. Bertin vieressä sijaitsee Planet Kebab esimerkiksi. Piazza Cosimaton ympäristössä on meno myös menoa iltaisin.

      Sen sijaan Viale Trasteveren itäisellä puolella on vähintäin yhtä mukavaa ja paljon rauhallisenpaa. Sillä puolella suosittelen esimerkiksi La Taverna dei Mercanti, Santa Cecilian kirkon ääressä. Tämä ravintola on ikivanhassa keskiaikaisessa rakennukessa. Kesäaikaan on viihtyisää istua siinä ulkosalla. Suosittelen paikkaa jo yksistään ravintola tilojen, rakennuksen ja torin sekä kirkonkin takia. Pizza ainakin on kehuttua mutta hieman kallis ehkä, mutta Taverna Mercantissa sisältyy tietysti "ympäristölisä" hintoihin.

      Piazza Piscinula on aivan ihana ja rauhallinen tori, yksi Rooman vanhimmista toreista. Siinä on erittäin viihtyisä ravintola Taberna Piscinula jota voin suositella lämpimästi.

      http://www.ristoranticomparone.it/?lang=en&pag=piscinula

      Samoilta nettisivuilta löytyy myös Il Pastarellaro, jossa en ole käynyt mutta varmasti mukava paikka sekin.

      http://www.ristoranticomparone.it/?lang=en&pag=pastarellaro

      Eikä se huono ravintola ole tuokaan Comparone joka esitellään samoilla sivuilla. Kallein näistä kolmesta aivan varmasti.

      Ja jos vielä kaipaa lisää yöelämää niin eikun suunnistaa Via San Francesco e Ripa kadulle. Se on vieri vieressä erilaisia illanvietto ja ruokapaikkoja.

      Hyvää ja viihtyisää matkaa ja ottakaa rennosti! Menkää sinne mihin nenä osoittaa ja katsastakaa paikka ja tilanne, se ei maksa mitään.

      • Enää neljä yötä...

        Alkuperäinen kysyjä kiittää syvästi vinkeistä. Emme ole tehneet matkalle mitään suuria suunnitelmia, oikeastaan meillä on vain kolme "must see"- kohdetta (nähtävyyksistä) juuri siksi, että pääsemme ottamaan rennosti, vaeltelemaan sinne minne miloinkin mieli tekee, ja varsinkin syömään ja juomaan hyvin. Menemme kahville jos kahvittaa, oluelle jos on jano, nähtävyydelle jos kiinnostava osuu kohdalle ja kävelemme rauhassa ympäri Roomaa ja ihmettelemme maailman menoa. Kyllä on jo kova matkakuume.. paasto päälle, että jaksaa varmasti syödä kunnolla:-)

        Kiitos Rooman rouvalle ravintolavinkeistä. Kävin kantsomassa tuon La basen nettisivut, ja onhan mahtava ruokalista... Tulee varmaan käytyä useamminkin, oli niin paljon hyviä ruokia että ei niitä kerralla kaikkia pysty syömään. Ja hinnat näytti olevan myös kohdillaan, ja kun on lähellä hotellia niin siitä on hyvä aloittaa.

        Kirjoittelemme tänne myöhemmin miten meni. Lähdemme matkaan torstaina vatsat tyhjinä ja avoimin mielin. Kun nyt nämä muutamat arkipäivät vielä jaksaisi...

        Kiitos vinkeistä, palataan asiaan.

      • AP
        Enää neljä yötä... kirjoitti:

        Alkuperäinen kysyjä taas täällä.Lupailin kirjoitella matkan jälkeen, ja unohdin sen tehdä.

        Tänne tuli hyviä vinkkejä, kiitos niistä. Niinhän siinä kävi, että Rooman rouvan suosittelemaan La Baseen piti mennä, mutta koneelta otettu tuloste jäi kotiin, ja siellä ei nettiin menty. Joten ravintolan nimi ja paikka ei ollut muistissa, ja väliin jäi.

        Ensimmäisenä päivänä keskustaan päästyämme kauheassa nälässä menimme ensimmäiseen ravintolaan mikä eteen tuli. Se oli Tritonella, ja oikea turistipaikka muovihaarukoineen jne... No tulihan siellä maha täyteen, tosin melkoisella hinnalla. Ja kuten myöhemmin totesimme, hinta / laatusuhde ei ollut kovin hyvä.

        Reissun aikana käveltiin varmaan viisi - 10 kilometriä päivässä. Pysähtelimme kahvittelemaan ja syömään kun siltä tuntui. Ei tosiaan ihme ettei ravitoloitten nimet ole muillakaan muistissa, koska niitä en enää itsekään muista. Keskustassa söimme useasti, mutta lempipaikamme löysimme läheltä hotelliamme. Asuimme Avatino-kukkulalla, ja ajattelimme eräänä iltana katsoa josko sieltä löytyisi ruokapaikkaa. No vierekäin oli Ristorante ja pieni pizzeria. Menimme tähän pizzeriaan, missä koko porukka kääntyi ihmeissään katsomaan kun "ulkopuolisia" tuli sisään. Kaikki asiakkaat tunsivat toisensa, ja myös omistajan lapset ja koira (?) olivat syömässä siellä. Palvelu oli mahtavaa, ja paikka oli pieni ja mukava. Söimme alkuruoat ja pastat, joimme olutta ja pullovettä ja lasku oli alle 20 euroa... Mahtava paikka, sinne menimme monta kertaa. Jossain vaiheessa ihmettelimme miten paikka pysyi pystyssä kun siellä ei koskaan näkynyt muita. No eräänä iltana näimme, että viereisen Ristoranten tarjoilija tuli sisään, ja haki omistajalta jonkun ruoka-annoksen. Silloin tajusimme, että Ristorante ja Pizzeria olivat saman omistajan, tai samaa kompleksia. No kävimme kuitenkin tässä pizzeriassa jatkossakin, koska suppeammasta ruokalistasta huolimatta löysimme sen listoilta niin hyviä ruokia, että turha sitä oli vaihtaa.

        Oli myös mahtavaa ostaa pizzapaloja tai panineja mukaan, kun kävelimme paikasta toiseen. Todella hyviä, ja edullisia. Kyllä elämäni parhaat ruoat söin Roomassa, ja pelkästään niiden takia sinne voisi mennä uudestaankin. Toki nähtävyyksistäkin jäi niin moni katsomatta, että tuli ne lantit heitettyä Treviin...

        Muutenkin mahtava reissu. Ei kävelty pelkkiä pääväyliä pitkin, vaan välillä vedimme korttelin tai pari sivuun, ja menimme seuraavaan kohteeseen sivuteitä pitkin. Oli ihmeellistä, kun esimerkiksi (ilmeisesti) ylopiston luona keskustassa oli niin hiljaista, ettei ääniä kuulunut mistään. Siellä aurinkoisilla sivukujilla oli mukava kävellä. Välillä olimme vähän ulkona kartalta, mutta ei se päiväsaikaan haitannut kun tiesimme suunnilleen missä mitäkin on. Ja pitkän kävelyn jälkeen esim. Vatikaanista pääsi helposti bussilla takaisin.

        Eniten aikaa vievää, ja myös hankalinta reissussa tuntui olevan tuliaisten etsiminen. Kun on tottunut isoihin kauppakeskuksiin ja siihen että leluja löytyy lähes joka kaupasta, niin oli melkoisia kävelyreissuja tehtävä ihan peruslelujen löytämiseksi.

        Mutta mukava reissu. Mukavia ihmisiä, ja hieno paikka. Säät suosivat, koko aikana ei ollut pilviä vaan aurinko paistoi. Lämpöä oli jotain 10 ja 15 asteen välissä, joten ideaali keli.

        Ja se ruoka... Pastakiintiö tuli hetkeksi täyteen, eikä nämä Suomen pizzat oikein tällä hetkellä maistu, mutta täytyy odotella taas uutta reissua.

      • kiitos
        AP kirjoitti:

        Vau,kuulostaa hienolta. Tämä oli kattava ketju! Itse lähdössä 2 viikon päästä Roomaan ensikertaa. Tästä saa hyviä vinkkejä.

      • Ensiömatka

        "Ja sitten se ehkä rennoin paikka lähellä Colosseumia, La Base, Via Cavour 274..... Sinne ei tarvitse pukeutua erityisesti, ruokalista on niin ...."

        Mihin tarvitsee pukeutua? Miten? Tavan tyylini on about smart casual, voiko sillä mennä mihin tahansa?

        Pukeutumisesta muutenkin hieman, kun sitä nyt sivuttiin. Teemme pikamatkan, kolme yötä, Tammi-Helmikuun vaihteessa, siis perillä vain kaksi kokonaista päivää, joten jos haluaa nähdä jotain, on oltava liikkeellä koko ajan, mikä tarkoittaa, että ollaan paljon ulkona. Mihin pitää pukeutumisessa varautua?

      • Lihaleikkuri
        Ensiömatka kirjoitti:

        Pitää varautua kylmään ja sateeseen. Eli sellaisen ilmaan kuin Suomessa on loka-marraskuussa. Sateenvarjo on hyvä varata mukaan.
        Smart casual käy aivan hyvin melkein joka paikassa, aivan huippuluokan erittäin kalliit paikat voivat olla poikkeus.

    • AriFerra

      Rapiat kymmenen kertaa olen Italiassa lomaillut, näistä neljä kertaa Roomassa.
      Nyt perjantaina lähtö viidennen kerran.

      Lista olisi todella pitkä, jos alkaisin kertoa kaikista upeista ruuista joita reissuillani olen syönyt. Asiasta hieman sivuten, Pizza al tagliot ovat muuten aivan mahtava aamiainen, välipala, yöruoka jne. Eli leikattua levypizzaa suoraan tiskiltä.

      Kuten mainitsin, niin huippuhyvien ruokien lista olisi mahdottoman pitkä. Pizzat, miljoonat pastat ja tortellinit, salaatit, jauheliharuuat, kalat, simpukat, äyriäiset, kanaruuat jne.

      Mutta yksi asia kummastuttaa. Joka ns. paremmassa ristorantessa (ja trattoriassakin) on listalla 16-25€ maksavia hyvältä "kuulostavia" liharuokia. Pihviä, leikkeitä. Jos matkan pituus on ollut viikko tahi kaksi, olen aina yhden kerran uskaltautunut ottamaan tällaisen liharuuan.
      Ja joka kerta on ollut pettymys. Kälyistä jänteitä täynnä olevaa lihaa.
      Kuuluuko heidän kulttuuriin tosiaan tuollainen jänneliha? Onko siinä jokin juju?
      Vai pitäisikö hyvää lihaa saadakseen etsiä sitten paikka jossa pihvin hinta on reilusti yli 30€?

      Vaikka Italiaan minulla onkin La Passione, niin tuossa asiassa tulee joskus ikävä Saksan reissuja ja Wienerschnitseleitä.

      • Lihaleikkuri

        Ei siinä mitään jujua ole muuta kuin ravintoloitsijalle se on tietysti halvempaa tarjota jotain muuta kuin sisäfilettä. Olet vain käynyt huonoissa paikoissa tai sitten pizza/pasta paikoissa, jotka eivät paljon pihveistä välitä. Ei Suomessakaan kannata mennä Rossoon pihviä syömään, jos parempaa haluaa. Kyllä sieltä löytyy ihan liharuokiin erikoistuneita pihvipaikkojakin.

    • tjutju

      Syy siihen että Roomasta on vaikea löytää hyvää pihviä, ei välttämättä kätkeydy huonojen ravintolavalintojen taakse. Perimmäinen syy ei myöskään yleensä ole se, että lihan hinnassa säästetään valitsemalla fileiden sijaan muita ruhon osia. Yksinkertaisesti pihvit eivät kuulu tyypilliseen roomalaiseen pöytään ja Italiassa yleisesti noudatetaan todella vahvasti perinteitä.

      Trattorioissa pihvejä syövät lähinnä turistit. Pihvinälän yllättäessä roomalaisetkin valitsevat usein esimerkiksi argentiinalaisen ravintolan. Tietysti myös T-Bone Station -ketjuravintola toimii Roomassa ja hätätapauksessa siellä voi käydä tyydyttämässä pihvihimonsa. Suosittelen kuitenkin T-Bone Stationin sijaan hakeutumaan esimerkiksi seuraaviin paikkoihin.

      I Butteri sijaitsee Pinciano-Nomentanon alueella, Villa Torlonian vieressä (Piazza Regina Margherita 28). Paikka ei muuten ole missään nimessä poikkeuksellinen syöttölä, mutta liha on laadukasta ja pihvit raaka-ainetta kunnioittaen valmistettu. I Butteriin pääsee ottamalla metron Policlinicon asemalle ja jatkamalla sieltä kävellen nelisensataa metriä tai hyppäämällä raitiovaunuun.

      Kuten mainitsin, roomalaiset eivät pihvinsyöjiä ja Italian tunnetuin pihvi onkin Bistecca alla Fiorentina eli firenzeläinen T-luupihvi, joka ensisijaisesti kannattaa työntää suuhunsa Toscanassa, mutta hyvältä se maistuu myös Roomassa. Tämän vuoksi loput kaksi pihvipaikkavinkkiäni ovatkin molemmat toscanalaisia ja löytyvät läheltä toisiaan, Pratin alueelta, Vatikaanin vierestä.

      Dal Toscanossa (Via Germanico 58) kannattaa tehdä tuttavuutta nimenomaan Bistecca alla Fiorentinan kanssa. Vuonna 1938 nimellä Fiaschetteria al Chianti perustettu ravintola vietti huippuaikansa 10-15 vuotta sitten ja on niistä ajoista tähän päivään saanut asiakaskuntaansa yhä enemmän turisteja. Ruoka on kuitenkin edelleen maukasta ja laadukasta.

      Jos itselläni olisi Roomassa ehdoton tarve saada pihviä lautaselleni, valitsisin Da Cesaren (Via Crescenzio 13). Menu on melko kattava, mutta pääruoissa suosittelen keskittymään niihin annoksiin, jotka on valmistettu arvostetusta Chianinan karjasta, vaikka se hieman enemmän keventääkin kukkaroa. Da Cesare. Alkupalana kannattaa testata toscanalainen antipastolajitelma tai Misto di Cinta Senese eli Cinta Senesen sekoitus, jossa pöytään kannetaan leikkeleitä, kinkkua ja laardia, jotka on valmistettu nimensä mukaisesti laadukkaasta Cinta Senese-rodun kärsäkkäistä.

    • Hyvää on

      Myös syytä muistaa ettei Fiorentina pihvi ole hintaluokassa alle 20e vaan hinta painon mukaan eli 5e/100g eli minimissään siellä 35 e/pihvi.

    • 1 ja 3

      Alkuperäinen ketjun aloittaja lähtee taas kahden yön päästä takaisin Roomaan! Oli kiva huomata, että tämä ketju oli vielä hengissä. Nappaan täältä Rooman Rouvan vinkit mukaan, ja kokeilen ne tällä kertaa jos ravintolat ovat vielä hengissä. Ainakin La Base on.

      Tämä on jo kolmas reissu Roomaan, joten paikka alkaa jotenkin olemaan tuttu. Nähtävää on tosin vielä vuosiksi eteenpäin. Tällä kertaa tarkoitus on ottaa rennosti ja syödä.

      Tarkoitus on olla kolme yötä, eli pitkä viikonloppu. To-su matka olisi ollut kallis, ja olisi vielä joutunut vaihtamaan konetta Amsterdamissa molempiin suuntiin lentäessä. Vaihdoimme matkapäiviksi pe-ma, jolloin hinta tippui yli 150 euroa lentojen kohdalla, lennot ovat nyt suorat Hki-Rooma ja hotellinkin saimme halvemmalla.

      Palaan kirjottelemaan tänne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 190
      2204
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      2022
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      162
      1793
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      159
      1668
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1344
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1257
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      14
      1252
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1195
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      14
      1168
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1158
    Aihe