Näin unta

Näin viime yönä susta unta. En ole nähnyt aikoihin. Me nähtiin siinä. Oli vähän sellainen tukehtunut olo, kun olit siinä lähellä. En uskaltanut katsoa sua edes silmiin. Kun olit vaan siinä, yhtä tukehtuneena, muistin miksi rakastin sua. Puhuttiin jutuista. Ei ne jutut mua itkettäneet, mutta sun näkeminen. Kun olit vain siinä. Oli vähän pala kurkussa. Pelkäsin koko ajan, että huomaat sen. Huomasit tietenkin. Mutta et saanut sitä tuntumaan pahalta. Päinvastoin.
Kun heräsin siitä unesta, tuntui vihaiselta. Näin sitä unta siksi, että oli herännyt turhaa toivoa ja uneksiminen itsessäänkin on sitä. Sitä turhaa toivoa on ollut vähän liikaa jo aikaisemmin. Päätin joskus pestä kädet kaikesta sellaisesta. Samankaltainen tunne on edelleen. Vihaisin itseäni, jos alkaisin toivoa turhia. Osaksi se on varmasti oma ongelmani, että on vaikea uskoa ihmisten olevan tosissaan. Mutta luulen, että se on tässä tilanteessa ihan tottakin, eikä vain minun epäilykseni.
Ei ole mitään vikaa ihmisissä tai siinä mitä sanovat. Olen vain kauhean väsynyt ja ehkä vähän vähemmän kuin ennen. Eikä aika pysy paikallaan, se kulkee eteenpäin. Pysyin niin pitkään paikallani, että joskus on pakko jo lähteä sen ajan mukaan. Sen matkassa ei ole yksin, siellä on muitakin.

Anteeksi, jos loukkasin. Joskus tahdoin tehdä niin, mutta ehkä kuitenkin suuremmaksi osaksi en. Täytyy nyt mennä, se aika ei odota. Tyhmä kirjoitus, mutta parempaan en taida pystyä. Nämä palstatkaan ei tunnu niin mieleisiltä.
2503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Unet kertoo paljon...sulla on jotain selvittämätöntä häntä kohtaan, tehnyt jotain väärää ?

Äänestä

anteeksi jos loukkasin, tahdoin tehdä niin... wtf?
Taitaa oll 15v pikkutytön kirjoituksia ja puuhia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinusta. kirjoitti:

Näin viime yönä susta unta. En ole nähnyt aikoihin. Me nähtiin siinä. Oli vähän sellainen tukehtunut olo, kun olit siinä lähellä. En uskaltanut katsoa sua edes silmiin. Kun olit vaan siinä, yhtä tukehtuneena, muistin miksi rakastin sua. Puhuttiin jutuista. Ei ne jutut mua itkettäneet, mutta sun näkeminen. Kun olit vain siinä. Oli vähän pala kurkussa. Pelkäsin koko ajan, että huomaat sen. Huomasit tietenkin. Mutta et saanut sitä tuntumaan pahalta. Päinvastoin.
Kun heräsin siitä unesta, tuntui vihaiselta. Näin sitä unta siksi, että oli herännyt turhaa toivoa ja uneksiminen itsessäänkin on sitä. Sitä turhaa toivoa on ollut vähän liikaa jo aikaisemmin. Päätin joskus pestä kädet kaikesta sellaisesta. Samankaltainen tunne on edelleen. Vihaisin itseäni, jos alkaisin toivoa turhia. Osaksi se on varmasti oma ongelmani, että on vaikea uskoa ihmisten olevan tosissaan. Mutta luulen, että se on tässä tilanteessa ihan tottakin, eikä vain minun epäilykseni.
Ei ole mitään vikaa ihmisissä tai siinä mitä sanovat. Olen vain kauhean väsynyt ja ehkä vähän vähemmän kuin ennen. Eikä aika pysy paikallaan, se kulkee eteenpäin. Pysyin niin pitkään paikallani, että joskus on pakko jo lähteä sen ajan mukaan. Sen matkassa ei ole yksin, siellä on muitakin.

Anteeksi, jos loukkasin. Joskus tahdoin tehdä niin, mutta ehkä kuitenkin suuremmaksi osaksi en. Täytyy nyt mennä, se aika ei odota. Tyhmä kirjoitus, mutta parempaan en taida pystyä. Nämä palstatkaan ei tunnu niin mieleisiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu