yksi työkaveri stressasi minua erittäin paljon ennen vuodenvaihdetta, mutta luulempa että olemme lähentyneet toisiamme, onneksi, onneksi olemme lähentyneet toisiamme. tuntui aluksi että se vain naputtaa ja naputtaa ihan tahallaan joka asiasta, mutta taisin olla väärässä, taisimpa olla niin väärässä. työni on muutenkin sosiaalialantyötä, paljon joudun olemaan ihmisten kanssa tekemisissä. mutta kyllä pärjään, pärjään kyllä. iltaisin on kiva toisinaan olla vaan yksin, olla vaan yksin. ei joka ilta, mutta nyt on juuri sellainen ilta.
toisinaan slan stressata hirveesti töitäni, mutta eihän niitä tarvikaan stressata. ei ne mihinkään katoa. kannattaa vaan avata tarvittaessa suu niin kyllähän elämäkin alkaa sujumaan.
nyt olen vielä työajatuksissani, mutta haluan niistä eroon nyt. lähden pihatöihin, pihalla on lumitöitä minulla. niin, pihatöitä minulla on kovastikin. puran siis työpaineet sinne. sinne vaan.pomomme työpaikalla on kiva, joskin aika utelias henkilökohtaisiin asioihin puuttumisessa. se on sen luonne, ei se mitään tarkoita sillä. se on kaikille naispuolisille työntekijöille ihan samanlainen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.