Melkoisessa humalassa esiintyi näyttelijä Kai Lehtinen Puoli seitsämän -ohjelmassa! Surkuhupaisaa katsottavaa.
Mies sai pääroolin elokuvassa, ja jo nousi päähän niin, ettei enää pystyssä pysy edes haastatteluissa:))
Mies sai pääroolin elokuvassa, ja jo nousi päähän niin, ettei enää pystyssä pysy edes haastatteluissa:))
Vastaukset 50
Vanhimmat
Yksi kaunista kymmenen hyvää yksitoista tekaistua. Surullinen esimerkki vaatimattoman kolhosta tasosta. Kaupalliset markkinat kylläkin osaa. Siis itsensä kauppaamisen "näyttelijänä". Näytöt kuitenkin kovin vaatimatonta kansallista kotimaan tasoa. Se onkin luonnollista sillä ei tuolla naamalla, ei tuolla vartalolla paljon kansainvälisten elokuvien päärooleja haalita. Lisää sporttia ja lihasta niinkuin Mr.Lotharilla niin saattaisi olla kansainvälistäkin kiinnostusta vaikka epäilen onko noilla lähtökohdilla muskeleiksi.Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan. Kasvaahan nuo koiranputket ulkohuussin takana.
jonkinlainen kansallissankari ja idoli. Miksi häntä ei sitten ole nähty missään kanslainvälisissä elokuvissa, jos kerran on niin erinomainen? Eihän mies ole tehnyt muuta kuin nussinut joitakin pissiksiä jossain sadan euron budjetilla tehdyissä pornofilmeissä. Esiinyy enimmäkseen ilman vaatteita tai jossain kumihousuissa. Voisi aikuistua, koska jo keski-ikäinen äijä. Hämmästyttää miehen suosio täällä. No, kaipa pissiksille pitää olla joku idoli :P
Kai Lehtinen on saanut päärooleja niin paljon tähän mennessä ettei se päähän nouse...ja että humalassa ..oletko /oletteko itse koskaan tehneet työtä jossa joudutte panemaan itsenne likoon ...siis henkiselläpuolella...se on muuten rankkaa..ja sitten kun homma on valmis..... kaikki ikään kuin laukeaa silloin itkee ja ryyppää eikä sillä ole väliä mitä joku tavallinen taapertaja ajattelee. Arostelkaa näyttelijän suoritusta työssään..... eikä vapaa-aikana.
Päärooleja kansallisen kotimaan tason B-jutuissa. Mutta ei mitään vakavasti otettavaa kansainvälisen elokuvateollisuuden päärooleja. Ei tuolla naamalla eikä masulla. Sitten kun tyypin kroppa olisi yhtä upea kuin Mr.Lotharin veistetty solariuminpaahtama niin olisi jotain puhetta ei muuten. Yleisraadon ilmaista mainosaikaa taas.
No huhhuijaa....ei suomesta muutenkaan mihinkään hollywood leffaan mennä. Ei ainakaan pääosaan. Mitä taas lothariin tulee, niin se taas ei kiinosta kuin 40 suomi24 sätin roikkuperseitä. Mies kuvannut jotain panoja kotivideo kameralla ja myy niitä netissä....eipä paljon kehumisen aihetta. Kyllä lotharin fanit on niitä epätoivon partaalla olevia keski iän ylittäneitä ylipainoisia muijia, jotka ei miestä elämään saa kun videolla.
Kylläpäs on mennyt, Dolph Nigerien on syntynyt suomessa vaikka ruottin kansalainen
Ja tulossa: MR.LOTHAR THE GREAT japanin kiertueen jälkeen
Minä katson vaan taidetta ja en ole kuullutkaan jostakin lotharista onko hän joku alakultttuurin d- elokuvien sankari..vai mikää. muuten suomessa ei dehdä kuin b-elokuvia että tiedoksi. Ja Kai Lehtinen on huippu näyttelijänä. muusta ei sitten puhutakkaan.
Lehtinen on huippu korkeintaan Hikiän Essolla parveilevalla sokeitten Marttakerhon mummukoille. Mr.Lothar on sentään tehnyt yli sata elokuvaa joita japanilaiset ovat ylistäneet ja kehuneet.
lothari ku se idols markku vai mikä se on,saman näkösii skeittareita
kuin nainen voi pitää puppelipojista, ...no jaa ...tietenkin...:DDDDDDD
miten Lehtisen vaimo kestää sen kaakattavaa, kamalaa naurua ? ? ? ?
ahhkkjjjjaaahhhhhakkjjjj
Tarkoiti varmaan 100 videoklippiä......niitä joita pornosivuilla on. Aika vähissä on elokuvateattereissa lotin panovideot ollu, joten kyllä ne ei elokuvia ole.
Japanin lehvateattereissa parasta aikaa Mr.Lotharin elokuvii. Monta. Ottakaa selvää ennenkuin morkkaatte tätä massiivista tähteä.
Ei Lehtisen vaimo kestäkkään
Kerro yksi teatteri nimeltä ja kerro yksi elokuva nimeltä. Eikö ole helppo kysymys....
http://wikitieto-kailehtinen.blogspot.com/
Tuommosen voi kuka tahansa kirjoittaa kenestä tahansa tuolle foorumille. Tuolla ei ole mitään tekemistä wikipedian kanssa...siellä ne faktat on.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kai_Lehtinen löytyy faktaa ja muutama elokuva joissa esiintynyt.
Wikitieto on faktaa. Wikitieto on samanlainen tietolähde kuin Wikipedia.Molemmat ovat ihmisten luomuksia eikä robottien. Erotuksena tosin se että Wikitieto perustuu realisuuteen ja konkreettisuuteen. Wikitiedon toimittajat ovat valmistuneet yliopistoista ja oikeita journalisteja, Wikipediaa voi säveltää kuka tahansa rasvanaama ja latailla korukertomuksia miten sylki suuhun tuo. Wikitiedon tarkastajat perustavat tietonsa taustoittamiseen ja faktojen puolueettomaan seulontaan. Sellaiseen seulaan karahti tälläinen Kai Lehtinenkin.
Katsokaas muuten ohimennen faktat myös Ylen Matti Rönkäleestäkin:
http://yle-paja.blogspot.com/
"hyvään journalistiseen tapaan kuuluu taustatietojen tarkistus"
Buahahhahah....luuletko jonkun vielä uskovan noihin horinoihin. Tuskin ne ketään muuta kuin itsees kiinostaa.....kaikki tuntee sinut ja ymmärtää, että pitäähän sinullakin jotain tekemistä olla lääkkeitten ottamisen välillä.
Muuten, Blogit on googlen sääntöjen vastaisia ja niistä on tieto mennyt eteenpäin, joten eiköhän kohta ne häviä.
Wikitieto on vain yksi häiriintynyt henkilö, eikä sillä ole mitään tekemistä tiedon kanssa.
Tuossahan tuo sitten nähtiin. Wikipediassa Lehtinen itsekin käytännössä todistaa töittensä mitättömyyden ja laadun. Vähäiseksi messut jäänet. Wikitiedon kontrolli paneutuu yksityiskohtiin ja toteaa lähes samat mutta ilman mainoslauseita. http://wikitieto-kailehtinen.blogspot.com/
Oletko katkera totuuden sälästä? Wikitiedolla on turvakopiot jokaisesta aiheesta ja on yhdentekevää tuleeko tieto esille blogeista vai suojatuilta saiteilta.
Minua koskee kun wikitieto torpetoi minun mainosiskuni Wikipediassa
En tiedä miten sinä käsität käsitteen tieto ja fakta mutta wikitieto perustaa faktansa ainoastaan realismiin, ei fantasioihin eikä pintatietouteen.
Taidat olla aika katkera henkilöille, jotka menestyy elämässään. Varmaan sun elämä aika mitätöntä, kun jaksat kaikista menestyjistä tuota paskaa kirjoittaa....no...kuten sanottu, niin sinua ja sinun kirjoituksia ei kukaan enää ota vakavasti, joten ei haittaa mitä kirjoitat. Kai sullakin on hyvä olla tekemistä harhaisessa maailmassas, joka ei kyllä kohtaa todellisuuden kanssa. Totuus ja faktat on ihan muita kuin sinun luomia.
Wikitieto perustuu yhden häiriintyneen henkilön fantasiaan eikä mihinkään muuhun....sinun kanssa varmaan saisi väitellä ikuisuuksiin, mutta koska et paremmin osaa lähteitäsi esittää etkä sinä muutenkaan kykene tuomana esille muuta, kuin oman mielipiteesi, niin en viitsi tuhlata aikaani mitättömän reppanan vessanseinä kirjoituksiin.
Ihan totta. Lehtinen näyttää olevan todellakin harhaisessa maailmassa. Samoin nuo Ylen turat. Kirjoittavat itsestään säälittäviä liirumeita Wikipediaan mutta sitten omatunto kokee kolauksen kun wikitiedon journalistit oikoo asiat taustoitusten jälkeen.Mistä se johtuu että Yle saa pataan alati käräjillä paskanpuhumisesta. Eilen pamahti tälläinen tuomio: http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/karajaoikeus-yle-loukkasi-kansanedustajan-kunniaa/167143
Totuus ja faktat ovat ihna muuta kuin Ylen turien käsitys asioista.
Wikitiedossa näyttää olevan ainakin 31. kirjautunutta jäsentä en tiedä mihin katkera purkautumisesi ja väite ainoastaan yhdestä henkilöstä perustuu. Lisäksi nuo wikitiedon artikkelithan on loistavia. Korutonta kertomaa ja paljastuksiakin. Muun muassa tuo Yleisradion uutismiehen valheet TV- lehden päätoimittajasta. Mihinkähän Matti Rönkä tietonsa perusti kun tuollaisia suustaan lateli?
tieto perustuu, että kyseinen herra olisi japanilaisten mieleen? Varmaan Seiskaan, jonka palkkalistoilla herra ilmeisesti on ja josta sinulle ilmeisesti kestotilaus. Pienenä vihjeenä: älä usko kaikkea skeidaa mitä sinulle syötetään...Mutta melko erikoinen maku sinulla kyllä, jos joku porno"tähti" on jonkilainen sankari...No, kyllä elämä opettaa :P
Wikitieto ei ole kontrolloinut Mr.Lotharia Japanissa. Mitä sekoilet.
Tilastokeskuksen mukaan Googlessa on 1.718.311. blogia. Mitä ajattellit sitten tehdä jos mielestäsi ja vain sinun mielestäsi blogit ovat googlen vastaisia. Käytä välillä päätä äläkä persettä ajattelemiseen.
Kai lehtinen,suomen paras ,esim.raidissa aivan superhyvä.Mutta kuka on tää helvetin lothar?
Raidihan oli säälittävän tökeröä junttimeininkiä. Pitäis olla jotain omaperäisempää. Näyttelijänä tämä Lehtinen on normaali härmän näyttelijä. Ei vakuuta kuitenkaan teatterissa.
Ainoa missä Lehtinen voisi olla suomen paras on ei missään. Timpuri sekatyömies on keksinyt tavan välttää työttömyyskortisto ja hankkiutunut tehtäviin joissa tyhmyytensä paistaa esille paremmin kuin paikasta mihin aurinko ei paljon paistele. Jos tyyppi osaisi edes taikatemppuja niin hän voisi mennä koomikosta mutta kun ei. Niin ei.
Minä pidän Kai Lehtisestä. Näyttelijänä ja ihmisenä han on hyvä ihan A luokkaa.
RAID tuo suomalaisen miehen peruskuva, jäyhä mutta turvallinen. Vaikka onkin rooli, on se yksi teatteri historianmme parhaimpia.
Miksi ihmeessä mäntyharjun poju on kateellinen, kun itse ei yltä samaan kuuluisuuteen. Ei se penispumpun käytö nosta älykkykkä, ajan kanssa laskee.
Maagikko
Makuja on tietysti monia mutta ikävä kyllä makua ei voi käyttää taiteen mittarina. Raid ei todellakaan ole teatterihistoriamme parhaita. Hyvin kaukana siitä. Poluläärikulttuurin hengessä masinointia. Ei mitään muuta. Ylen ohjelmia ostavalle idiootille se voi tietysti olla taivas mutta sellainen ihminen kun ei ymmärrä teatteritaiteesta tuon taivaallista. Ja mitä tulee tuon turvesekatyömiehen "kuuluisuuteen" se on kovin kaksijakoinen käsite. Onhan se kuuluisuutta jos tunnetaan työtävieroksuvana sekatyömiehenä joka hakee ymmärrystä itselleen B-tason keskinkertaisista suoritteista. Näyttelijäksi eikä taitelijaksi ikävä kyllä Lehtistä ei voi mieltää. Mitä tulee Mr.Lotharin tunnettavuuteen ja kuuluisuuteen se on realistisella pohjalla. Mr.Lothar uskaltaa riisua paidan ja näyttää lihakset ja lisäksi Mr. hallitsee myös tulennielennän. Mitä tulee maineeseen niin Lehtinen on julkisuuden suhteen hiiri verrattuna Mr.Lothariin josta on mediassa kybällä suuremmalla volyymilla esillä ja aiheesta.
Herranjestas Lotku sä ole strippari et mikään ammatinäyttelijä. Sama kuin vertaisi Anthony Hopkinssia ja Sylvester Stallonea keskenään.
Pidä vaan B-luokan näyttelijä Lehtisestä. Tottakai jokainen voi pitää mistä haluaa, se on mainosmaailman tarkoitus. Olla joko niin kuralla tai niin loistossa että herättää ärsykkeitä. Ikävä kyllä Lehtisen pointsit jäävät kurasoikkoon. Kai Lehtisen "julkisuus" on hyvin monisäikeinen käsite. Periaatteeessa Lehtinen on pelkkää paperia, B-luokan näyttelijä jota ei ota vakavasti edes Lauritsalan kesäteatterin harjoittelijat. Mr.Lothar sentään on maailmalla tunnettu extremetaiteen hiottu tähti
joka on silloin esillä kun siihen tarvis ja kaukana silloin kun ei ole asiaa. Jos joku on kateellinen tälle solariumin ruskettamalle sadan elokuvan MR.Lotharille jätetään se omaan arvoonsa.
kännissä kun puuhasteli mittarinlukijan kanssa..
...siis..vaik´tääl kirjotettas Robert De Nirosta nii vittu aina tulee jotan ähinää jostain saatanan säälittävästä mrlotharista.. ei voi välttää vaikutelma et tää Lothar kirjottelee ite tänne.
Helvetin kyseen alainen pornofilmin jyystäjä..ja taita olla mentaaliongelmia kaiken lisäksi
----- sillä on myös genitaaliongelma
verrata extremetaiteen hiottua jalokiveä Mr.Lotharia johonkin hanttapulli kadunlakasijaan.
HELVETTI! kaitsu ja mr lothar, molemmat tekee töitä omissa jutuissaan, antaa äijjien tuunata! tuntuu että suomalaiset on maailman vittumaisin kansa! Panemisiin! kuka panee ketäkin!!!!!!!!!!
Kyllä Raid-Lehtinen on näyttelijä siinä missä muutkin, kukahan muuten mahtaa olla tämä Lothar?? En ole koskaan edes kuullutkaan, lienee joku B-luokan tähti...
Siis etteikö Lehtisen taitoja ole huomattu ulkomailla, juuri Raid on se joka on viennyt miestä ihan ulkomaillekin!
Älä hulluja puhu. Raidihan oli yksi ploffi näiltä kuhnureilta jotka kuvittelevat kuuta vaikka maahan tullaan kovaa ja korkialta. Hullut tuhrasivat älyttömästi masseja tuohon epätoivoiseen yritykseen vaikka lopputulos oli kaikkien tiedossa:
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Postia pappi Jaakobille ei päässyt Oscar-ehdokkaaksi/1135252292570?ref=rss
Mr.Lotharin leffat on nähty joka mantereella. Lehtisen puunikkari ei pääse edes unissaan samaan levitykseen kuin Mr.Lotharin body on päässyt.
Sivistä itseäsi ja lainelautailepas Mr.Lotharin maailmaan. Mr.Lotharin saitilla "Mr.Lothar mediassa" on tarkkaan esillä miten massiivisesti tämä superhiottu tähti on ollut esillä.
Mitä Lehtisen taitoja? näyttää pönttöä ryvettynyttä sälliä. Noh onhan tuo jonkinlaista näyttelemistä kun näyttää itseään. Suuren yleisön käsityksen mukaan näyttämötaide on roolin tulkintaa. Tässä olennnainen ero mikä erottaa Lehtisen oikeista näyttelijöistä.
joillain medioilla öykkäröinti on lähes itsetarkoituksellista, mitä pahempi olet, sen enemmän saat tilaa ja huomiota. Kai Lehtinen on sentään tehnyt elokuvia ym. muutakin kuin vain juontanut. Eikä se ole pohjimmiltaan paha, vain väsynyt.
Kari Lehtinen Aki Uusitalo netti vammatalous Sanasto Liikanen,kalu nurkka englanti,ei ole lappuja vasta kuin kun aloitetaan ensin tavarat Sitten vasta ilmoittaa mitä .kesä .7ll8in aika
Todella kiva katsoa nyt just tällä hetkellä Havukka -Ahon ajattelijaa jossa Kai Lehtinen. Hyvä näyttelijä ja hyvä leffa, nauran ääneen täällä, pitkästä aikaa rentouttava elokuva :))