Samin valinta: Novelli, OSA I

Lisää tekstiä vaan tulemaan, ihan kivaa luettavaa.=) Sam Gamgi on muuten parhain hobitti!

Susta varmaan tulee kirjailia tai jotain.
Musta toi oli ihan sairaan hyvä!!
lisää kiitos..

Hieno tarinan alku!! Eihän keskeneräisestä tarinasta voi vielä antaa mitään lopullista arvosanaa tai mitään, mutta alku oli varsin hyvä ja suloinen =) Sam on ehdottomasti lempihahmoni nro yksi, ja oli kiva lukea tuollaista Samista. Usein, kun luen Samista kirjoitettuja novelleja yms, saan pettymyksekseni liian usein todeta että ne ovat....kröh...no, jotain muuta kuin kivoja, kauniita tarinoita. =) Tämä vaikutti kuitenkin hyvältä...juuri noin Samista pitääkin kirjoittaa!!

...jatkoa

***

Kaukana kajasti aavistus aamun auringonnousta. Vaalealla itätaivaalla suurten tuntemattomien vuorten takana näkyi punertavaa hehkua. Siellä jyrisi ja leimahteli uhkaavasti. Samia pelotti, mutta jostain syystä hänestä tuntui siltä, että juuri sinne hänen piti mennä.

Kauhuissaan hän käänsi katseensa pois idästä. Hän katsoi länteen, jossa juuri ja juuri taivaanrannan yläpuolella loisti kirkas tähti. Tähti lepatti ja loimotti niin kirkkaana, että se näytti luovan maastoon jopa varjoja ja Sam oli varma, että tuo tähti suureni suurenemistaan.
"Omituista, omituista. Sehän laskeutuu kohta Hobittilaan." hän mietti hymyillen. Metsän varjot syvenivät ja tuo tähti oli selvästi kirkkaampi. Sen edessä olevat pienet pilvenharsot hajaantuivat ja se oli häikäisevä.

Sam kurotti kättään kohti kirkastuvaa tähteä ja huomasi samalla, että tähden keskellä seisoi suunnattoman kaunis ihmishahmo. Vaaleisiin pukeutunut mustatukkainen nainen, joka säihkyi valoa ja jolla oli valtavan kirkkaita timantteja otsallaan olevassa pannassa. Hänellä oli hartioillaan yönvärinen huivi, jossa näytti kimaltavan miljardeja tähtiä. Ja hänen silmänsä loistivat kuin kaksi aurinkoa.

Samin täytti suunnaton hyvänolon tunne, ja hänestä tuntui, että hän halusi syleillä yhdellä kertaa koko maailmaa. Hän halusi nähdä tuon hahmon tarkemmin, jäädä hänen luokseen iäksi. Mutta tähti ei enää tullut lähemmäs.

Epätoivoisena hän yritti saada otetta tähdestä, mutta se lipui kuitenkin nopeasti kauemmas. Sam huusi tähden perään: "Elbereth, Elbereth. Älä jätä minua!". Mutta pian tähti oli kaukana ja loisti enää kuten ennen, kirkkaana ja kauniina muiden tähtien joukossa.


Hän havahtui sängyssään ja hyppäsi saman tien ylös. Hän oli nähnyt unta, mutta niin toden tuntuista. Suunnaton onnen ja ikävän tunne tuntui edelleenkin hänen sisimmässään.

Ukko Gamgi syöksyi Samin huoneeseen: "Sam, sam. Oletko kunnossa? Sinä huusit jotain omituista!"
"E-ei se ollut mitään." Sam sanoi. "Näin vain aika todentuntuisen unen. Ei muuta."

Mutta Sam oli siltikin varma, että tuo oli jotain ihan muuta...

***

jakuu...

...jatkoa

***

Tuosta unesta tuli Samin salaisuus moneksi, moneksi vuodeksi. Hän ei puhunut siitä kenellekään. Ei edes parhaalle ystävälleen Frodo Reppulille. Hän tiesi kohdanneensa tähtien valtiattaren ja halusi kipeästi tietää lisää, mutta kukaan ei ollut kertomassa. Hobittien tarut ja kertomukset kun liittyivät paljon maanläheisimpiin asioihin.

"On sellaisia asioita, Sam, joita ei hobittien tarvitsekaan tietää." sanoi Bilbo Reppuli, kun Sam kävi utelemassa häneltä lisätietoja valtiattaresta. Mutta Bilbo kyllä varmasti huomasi, että pojassa oli jotain outoa.

Sam oli niin tavallinen maalaishobitti kuin olla saattaa. Aina ystävällinen, hyvä seuramies ja jo pienestä pitäen mestarillinen ruoanlaittaja. Tuollainen omituisten asioiden utelu ja niistä kiinnostuminen oli luonnotonta. Ja siksi Sam tietenkin oli hyvin varovainen.


Mutta tiedotta ei tarvinnut onneksi olla ikuisesti.
Monia vuosia myöhemmin Gandalf kulki taas asioillaan Konnun läpi.
"Kas, Sam. Kuinkas turnipsien kasvatus sujuu?" hän kysyi hevosen selästä.
"No hyvinhän se." Sam sai puserrettua väkinäisen hymyn kasvoilleen "Mutta minulla olisi sinulle asiaa. Ehditkö hieman juttelemaan."

Gandalf nousi hevosen selästä ja laski kätensä Samin olkapäälle "Toki, rakas ystäväni. Sinulle minulla on aina aikaa." hän sanoi ja jatkoi "Kerro, mikä mieltäsi painaa."

Ja Sam kertoi vuosia sitten näkemästään unesta.

Gandalf katsoi Samia suoraan silmiin, hyvin pitkään, ikään kuin arvioiden.
"Sam. Luulen, että tämä on merkityksellisempää kuin voit kuvitellakaan."
Sam oli ymmällään. "K-kuinka niin. Minähän vain näin valtiattaren. Ja vain unessa, jos se sellainen oli."

"En sano tästä vielä enempää. Ainoastaan sen, että älä hiisku unesta enää kenellekään. Älä myöskään kutsu valtiatarta nimeltä. Ei valveilla eikä unessa!"
Gandalf sanoi
"Minulla on nyt kiireellisiä asioita Bilbon kanssa, joten tämän pidempään en valitettavasti ehdi asiasta keskustella. Mutta yhden asian sanon. Ensimmäistä kertaa minusta tuntuu, että hobittien osa tässä maailmanajassa ei ehkä olekaan kovin vähäpätöinen. Kiitos rakas ystävä, että kerroit tuon minulle. Se on todellakin merkityksellisempää kuin ehkä arvaammekaan."

Gandalf kohensi hevosen jalustimia, hyppäsi selkään ja ratsasti Repunpään kololle.

Ja Sam parka jäi entistä onnettomampana seisomaan Repunreunan oven suuhun.

...jatkoa

***

Kaksi pientä hobittipoikaa piiritti Samia.

"Kerro Sam, kerro nyt!" toinen heistä intti "Kerro meille haltioista!"
Pojat eivät olleet Hobittilasta, vaan he olivat Frodon sukulaispoikia kaukaa virran takaa ja he olivat käymässä Bilbo-sedän luona. Rasavillejä pojannulikoita molemmat.

Samia rasitti ajatuskin ruveta kertomaan levottomille pienokaisille juttuja, joista hän ei oikein itsekään ymmärtänyt.
"Kuulkaas nyt, etenkin sinä Meriadoc, ettei minulla ole aikaa ruveta tarinoimaan. Minun pitää mennä kitkemään Bilbo-herran kaalipenkkiä." Sam yritti, mutta pojat repivät häntä takin liepeistä.
Kun Sam näki, että pojat eivät pelkästään kiusanneet häntä, vaan silmien tuikkeesta pystyi päättelemään aitoakin kiinnostusta hän luovutti.
"Hyvä on pojat. Minä kerron jotain, mutta vain sellaista jota olen saanut tietää Bilbo-herralta."

Sam istui puunjuurelle. Meriadoc Rankkibuk istui vierelle ja hänen pienempi serkkunsa Peregrin Tuk Samin syliin.
Vähän kauempaa Repunpään kololta kantautui puheensorinaa. Ikkunaluukut kun olivat auki. Ainakin herra Bilbo Reppuli oli kovasti äänessä, sillä hän, Frodo ja Gandalf keskustelivat ja nauroivat leppoisasti.
Samia kiinnosti kovasti mennä kuuntelemaan, mistä he puhuivat.

Sam oli juuri kuullut Bilbolta, että haltioita oli kahdenlaisia. Sellaisia, jotka menivät meren yli ja sellaisia, jotka jäivät Keskimaahan. Tämän hän kertoi pojille pikavauhdilla ja hätisti heidät sitten tiehensä.

Meriadoc ja Peregrin, jota sanottiin Pippiniksi, painuivat juoksujalkaa kohti virtaa, sillä tietä pitkin oli tulossa suuret kärryt, joissa tuotiin tavaraa Hobittilan markkinoille.

Kun Sam pääsi vapaaksi, hän hiipi nopeasti, mutta hiljaa Repunpään kaalipenkin lähelle "harventamaan" sitä. Penkin luota olikin sopiva paikka kuunnella sisällä käytävää keskustelua.
"Jotain jännittävää siellä varmasti kerrotaan." Sam tuumi, mutta hölmistyi täysin kun pääsi lähemmäksi. Repunpäästä kuuluikin itkua!

Bilbo Reppuli, tuo urheista urhein hobitti, jonka seikkailijan maineen tiesi jokainen, itki. Muuten kolossa oli aivan hiljaista.
"Nooh, Bilbo..." kuului Gandalfin ääni "Eihän se vielä varmaa ole. Valitettavasti vain näyttää siltä. Balin oli suuri johtaja, ja hän ei varmasti antanut helposti periksi."

"Mutta miksi ne hullut menivät Moriaan. En edes tiennyt, että Balinilla oli moisia aikeita." Frodo kuului kysyvän. Bilbo ei puhunut mitään, nyyhkytti vain.
Gandalf huokaisi syvään.
"Sanopa muuta. Olisin estänyt sen, jos olisin voinut. Valitettavasti Balin oli liian ylpeä ja omasta mielestään niin suuri johtaja, että hän halusi takaisin kääpiökaivannon. Kääpiöiden herättämä paha ei varmastikaan ole poistunut Moriasta."
Tuli hiljaisuus ja Samia rupesi jo epäilyttämään, olivatko he huomanneet hänet.
"Bilbo hyvä. Ymmärrän, että otat tämän raskaasti. Balin oli suuri kääpiöruhtinas. Levätköön hän nyt rauhassa isiensä tykönä."

"Bilbo! Muista pitää oma aarteesi piilossa, jottet tapaa Balinin kohtaloa. Parasta olisi, jos luopuisit siitä. Älkääkä missään tapauksessa kumpikaan puhuko siitä kenellekään. Maailmanajat ovat vaihtumassa ja suuria tapahtumia seuraa pian." Gandalfin puhui matalalla äänellä. "Bilbo. Minusta olisi myös hyvä ajatus, jos poistuisit Konnusta. Haluat vielä matkustaa, joten toteuta ajatuksesi. Matkalla saat varmasti lisätietoja Balinista. Rivendell on siihen paras paikka."
Tuli jälleen pitkäksi aikaa hiljaista.
"Miksi hänen pitäisi poistua?" kuului Frodo kysyvän, mutta Gandalf ei vastannut.
"Asiani on nyt toimitettu ja minun on nyt pidettävä kiirettä." kuului Gandalfin ääni.
"Kiitos tiedoista rakas ystäväni. Yritän toteuttaa toiveesi. Ne eivät koskaan ole ollet huonoja." kuului Bilbon ääni nyyhkytysten seasta.
Sam oli niin ymmällään, että hän hädintuskin ehti pensasaidan taakse piiloon, ennen kuin Gandalf tuli ovesta ulos.

"Aarre Bilbolla?! Poistua konnusta?! Ja kaikkea muuta..." Sam ei kyennyt nousemaan perennapenkistä moneen minuuttiin. Niin järkyttynyt hän oli.

***

Edelliseen tekstiin liittyy mahdollisia ajallisia sekä sukulaisuussuhteiden komplekseja. En ole ennättänyt tarkistaa niitä riittävästi, sillä TSH-kirja ei ole käsissäni ja netistä löytyy valitettavan vähän tietoa.

Jos tiedät Merrin ja Pippinin keskinäiset iät, niin kerro ihmeessä. Ajallisesti tämä tapahtuma sijoittuu noin vuoteen 2998, eli kolmisen vuotta ennen Bilbon lähtöä. Tieto Balinin kukistumisesta Moriassa oli tullut tietoon muutamia vuosia aiemmin.

jatkuu... (vielä kahden, ehkä kolmen, jakson verran)

Juttusi ovat hyviä, mutta eikö tuo ole vähän henkilöiden ryöstämistä? Keksi omat henkilöt ja tee kirja.

...jatkoa


***

Edellisestä tapauksesta oli kulunut jo kaksi vuotta. Samia vaivasi nyt kaksi omituista juttua, joista kummastakaan hän ei voinut puhua kenellekään.
Sam mietti päänsä puhki, mitä tehdä. Rauhallisessa ja turvallisessa konnussa tapahtui outoja asioita ja jotenkin tämä olisi ratkaistava.
Eräänä päivänä Bilbon syntymäpäivän aikoihin hänen tuttaviaan ja sukulaisia saapui jälleen Repunpäähän. Hobittien tapaan juhlija jakoi lahjoja kävijöille ja Bilbo-herra oli kuuluisa anteliaisuudestaan. Erityisesti nuoremmat hobitit tulivat Bilbon luokse mielellään.
Niinpä mukana olivat jälleen nuoret herrat, ja keskenään mitä parhaat ystävykset, Meriadoc Rankkibuk ja Peregrin Tuk. Sam tuli mukavasti toimeen näiden nuorten kanssa, eihän heillä loppujenlopuksi ollut paljoakaan ikäeroa.
"Sam, Sam..." huusi Pippin tullessaan jo kaukaa "Tulethan sinäkin Repunpäähän tänäiltana?"
"Tulen toki. Ukko ja minä olemme vähän niin kuin vakiovieraita." Sam vastasi.
"Hyvä, hyvä. Meillä onkin kerrottavana sinulle salaisuus." pojat sanoivat ja juoksivat lujaa Samin ohi kohti Repunpään ovea.

Tuli ilta. Repunpään yllä leijui paistetun porsaan tuoksu ja Ukon hyvin hoitamassa puutarhassa oli juhlat jälleen parhaimmillaan.
"Viininne on mainiota, herra Reppuli." sanoi kauniissa sammalenvihreässä takissa lasin ääressä istuskeleva suurijalkainen hobittiherra.
"Kiitoksia kovasti herra Rankkibuk. Se onkin aitoa kaksitoista kolmekymppistä. Olen säästänyt sitä tätä juhlaa varten. Loput ajattelin pistää jakoon kahden vuoden päästä, kun pidän vähän suuremmat juhlat."

Pienet hobittipojat olivat piirittäneet taas Samin.
"Sam. Nyt meilläkin on sinulle salaisuus kerrottavana." Sanoi Merri. "Ethän sitten puhu tästä kenellekään! Minä en ole kertonut tästä kuin Pippinille ja Pullalle, joten jäähän se vain meidän tietoon?"
"Totta kai. Vannon sen." Sam lupasi.
"Näin pari kuukautta sitten kun Säkinheimo-Reppulit lähestyivät tiellä Bilbo-herraa. Bilbo yritti päästä piiloon, jottei joutuisi juttusille. Hän meni ensin puun taakse, mutta sitten tapahtui jotain merkillistä..." Merri kertoi.
"Niin?!?" Sam yllytti
"Bilbo katosi!"
"Katosi?"
"Nii-in. Puf, vaan. Ja siinä, missä Bilbo oli juuri seisonut ei enää näkynyt mitään. Olin niin hämmästynyt, että lensin pyllylleni."
"Ei voi olla totta! Olet nähnyt unta." Sam sanoi.
"Niin minäkin ensi luulin, mutta hän ilmestyi takaisin samassa paikassa kun Lotho ja muut olivat kauempana."
"I-ilmestyi takaisin?"
"Kyllä. Näin kun hän piti sen jälkeen sormusta kädessään. Luulen, että hänellä on sormus, joka tekee näkymättömäksi!"
"Tuo on kyllä kummallisinta mitä olen kuullut pitkään aikaan." Sam sanoi ja Pippin myötäili taustalla.
"Tai olisi, ellen tietäisi tästä jo jotain." Sam jatkoi.
"Miten niin tietäisi?" kuului kahdesta suusta.
"Kaksi vuotta sitten satuin kuulemaan oudon keskustelun." jatkoi Sam ja kertoi heille Gandalfin ja Bilbon keskustelusta.
"Kuulkaa pojat. Luulen, että meidän on aika perustaa salaliitto. Pidämme huolen, että kukaan Hobittilassa ei missään olosuhteissa saa tietää Bilbon sormuksesta, eikä keskusteluista Gandalfin kanssa. Kukaan meistä ei nyt saa vuotaa. On kysymys hyvin tärkeästä asiasta. En tiedä, miksi minusta tuntuu siltä, mutta tiedän, että näin on." Sam sanoi ja jatkoi "Vannotaan, nyt kaikki yhdessä, ettemme kerro kenellekään."
Ja he vannoivat, käsi sydämellä.

Sen jälkeen elämä Konnussa oli näille neljälle hobitille monin verroin aiempaa jännittävämpää.
He perustivat tarkkailijatiimin, jonka pääurkkija oli tietenkin Sam. Hänhän pääsi kulkemaan vapaasti Repunpäässä miten tahtoi. Mutta sormusta hän ei nähnyt koskaan.

***

jatkuu...

...jatkoa

****
Oli Suuri Päivä.

Bilbo-herran ja hänen perijänsä Frodon 111-vuotis syntymäpäivä, sillä he olivat sattumoisin syntyneet samana päivänä. Bilbo oli kutsunut kaikilta kulmilta, joissa vain hobitteja asusti, huomattavan suuren määrän väkeä.
Juhlat olisivat hienoimmat mitä koskaan oli Hobittien keskuudessa nähty. Juhlapaikkana oli Suuri Juhlakenttä, jonka keskellä kasvoi valtava puu.
Kentällä oli runsaasti pitkiä pöytiä ja niiden ympärillä penkeillä istuskeli jo hyvissä ajoin hobitteja jopa Tukinmaasta ja kaukaa Rankkivuon takaa.

Bilbo-herra oli suosittu ja hyvätapainen hobitti, vaikkakin vähän kummallinen. Oudointa hänessä oli, ettei ikä näyttänyt tekevän häneen mitään vaikutusta.
"Hän tulee äitinsä puolesta pitkäikäisestä suvusta." moni ajatteli ja kuittasi moisen "outouden" vain pelkkänä hyvänä seikkana muuten reilulle hobitille.

Bilbon rikkauksista kuiskuteltiin tietenkin koko ajan, mutta sekään ei juhlamielellä olevia tuntunut ainakaan haittaavan. Jokainen sai lahjoja avokätisesti, pöydät notkuivat ruokaa ja juomaa, joten maailma oli mallillaan.

Juhlat alkoivat kun ilta alkoi hämärtää. Ensin pöytiin kannettiin ruokaa ja juomaa ja sen jälkeen lisää ruokaa. Jossain vaiheessa kannettiin astioita poiskin ja siinä välissä aloitettiin maailman mahtavin ilotulitus. Siitä piti huolen vanha taikuri Gandalf.

"Nyt se alkaa." Huusivat hobittilapset, kun ensimmäiset hukanhaukut paukahtelivat. He olivat tietenkin seuranneet Bilbon luona kylässä olevan Gandalfin touhuja jo päiviä.
Ensimmäiset raketit räiskähtelivät ja valuivat kultasateena juhlakansan päiden yli. Kansa hurrasi ja taputti.
"Hyvä Bilbo. Hyvä Gandalf." he huusivat.
Ja ilotulitus muuttui aina vain hienommaksi.
Vihdoin, kuin vihoviimeisenä huipennuksena, nousi rakettien joukosta kaikkein suurin.
Se nousi kuin pylväs ja se muuttui korkeuksissa joksikin hahmoksi.
Hahmo liiteli alaspäin yhä nopeammin, kunnes kaikki tajusivat, mikä se oli.
Se oli kultainen lohikäärme, joka syöksyi kohti hampaat irvessä ja punaisia huuruja hönkien.
Kansa kirkui, mutta kaikkein järkyttynein koko joukosta oli kuitenkin Sam-raukka. Lohikäärme syöksyi vain muutaman sylen päästä hänestä.
Sam tunsi kuinka pimeys iski sydämeen ja hän luuli hetkensä koittaneen. Lohikäärme yksinäiseltä vuorelta eli edelleen ja tuli nyt kostamaan karkoittamisensa. Se oli elävä, ja ensimmäisenä kohteena oli Samvais Gamgi.

Sam ei tuntenut, kuinka hän putosi penkiltä. Hän ei tuntenut että löi päänsä tuolin takana olevaan kiveen, eikä hän myöskään tajunnut, että lohikäärme oli vain Bilbon syntymäpäiväpila, joka räjähti kuuluvasti paukahtaen juhlakentän päällä.

Ainoa, mitä Sam pystyi tekemään oli suusta tuskin kuuluva henkäisy: "Elbereth!"

Samin ympärillä oli suunnattoman kirkasta. Hänen silmänsä häikäistyivät, kun hänen edessään seisoi nainen, josta tuo kirkkaus säteili.
"Elbereth. Tähtien kuningatar..." Sam kuului sanovan.
Nainen kohotti kämmenensä eteensä ja sanoi.
"Samvais Gamgi. Konnun Hobitti. Sinut on valittu."
"V-valittu mihin." Sam kysyi juopuneena valosta, kauniista sanoista, äänestä ja kasvoista.
"Täytä tehtäväsi hyvin. Valarin siunaus on myötä, minne menetkin."

Valo haihtui ja hävisi. Sen tilalla oli lauma pöllämystyneitä hobitin naamoja.
"Sam, Sam!" Kuului Ukon ääni.
"M-mitä... Missä minä olen?" Sam kysyi.
"Siunattu Samvais. Ethän satuttanut itseäsi?" Ukko kysyi.

Samin päähän koski, hän oli pökerryksissä, mutta ei niinkään iskusta vaan ilosta.

"En toki. Tämän paremmin en enää koskaan voisi voida!" Sam sanoi leveä hymy ystävällisillä kasvoillaan.

Nyt hän tiesi, mitä odottaa.


****

Että semmoinen satu tällä kertaa.
Tällainen osissa kirjoittaminen on periaatteessa hauskaa, mutta ongelmana on, että joudun seuraamaan juonenkäänteitä, joita en ehkä lopullisessa tekstissä haluaisi tuoda esille.

Tämä on viimeinen tässä mediassa julkaisemani novelli. Jatkossa jutut löytyvät osoitteessa

http://www.sentai.org/~hyel/tshfani/

Tervetuloa sinne Faninovellien ystävät.

Tervetuloa ne, jotka nauttivat mielikuvituksen lennosta ja tarinoista maailmassa, jonka teki olevaksi John Ronald Reuel Tolkien.