Olen hivenen ujo ja hiljainen enkä niin sosiaalinen kuin muut ihmiset. Jos opiskelen kauppakorkeakoulussa, niin voiko sieltä valmistua ammattiin, jossa ei tarvitse olla hirveästi tekemisissä asiakkaiden kanssa (tai ainakaan työ ei ole samanlaista "perseennuolemista" kuin asiakaspalvelutöissä, joissa on hymyiltävä)?
Haluaisin myös tietää, että minkälaista opiskelu on Turun kauppakorkeakoulussa (tai yleensä kauppakorkeissa)? Onko kirjat 1000-sivuisia kuin yliopistossa vai kuinka rankkaa tuo opiskelu on? Kuinka montaa kieltä on mahdollista lukea siellä opiskelun aikana?
Mainitkaa myös ne suuntautumisvaihtoehdot, jotka sopisivat tällaiselle pikkaisen epäsosiaalisemmalle ihmiselle? Esimerkiksi niin, että työ on suurelta osin yksin tekemistä tai sitten muiden ohjausta (johtajuus kiinnostaa hieman). Esimerkiksi markkinointi tuskin sopisi luonteelleni, kun siinä ollaan aika paljon tekemisissä erilaisten asiakkaiden kanssa.
Vai onko kauppakorkeakoulu sittenkään minulle sopiva?
Sopiiko kauppakorkea ei-niin-sosiaaliselle?
26
11906
Vastaukset
- ujo_tyttö.
Ai niin, kuinka hyvät matematiikan taidot vaaditaan kauppakorkeakoulussa? Matematiikka on aina ollut huonoin aineena koulussa, vaikka lukiossa minulla olikin pitkä matematiikka. Kuinka monta matematiikan kurssia kkk:ssa on ja kuinka vaikea niiden vaatimustaso on lukion pitkään matematiikkaan verrattuna?
Haluaisin myös tietää, että kuinka helposti kauppakorkeakouluun pääsee sisään ja mitä pääsykokeessa vaaditaan? Onko miten paksu kirja, joka pitää lukea? Onko kielitestiä?- KTK
"-- mitä pääsykokeessa vaaditaan? Onko miten paksu kirja, joka pitää lukea? Onko kielitestiä?"
Opettele ensialkuun edes googlettamaan, niin noinkin perusasiat saat selvitettyä itsenäisesti. Tämän jälkeen voit harkita uudelleen hakemista MIHINKÄÄN. Tai no, kannattaa ehkä tutustua korkeintaan toisen asteen ammattikoulujen tarjontaan...
Kauppiksessa joutuu välillä IHAN ITSE näkemään vaivaa (vai lukeeko joku puolestasi pääsykoekirjatkin?) eikä voi odottaa muiden tuovan valmiita vastauksia yksinkertaisimpiinkin kysymyksiin. Selvitä perusasiat koulujen sivuilta (ne löytyvät kyllä jokaisen sivuilta, kunhan viitsit klikata pari kertaa) ja kysy vasta mikäli et niiden sivuilta löydä vastausta
(Niitä kirjoja esim. on tänä vuonna aiemmasta viidestä poiketen vain neljä, ohuesta markkinoinnin kirjasta paksumpaan kansiksen kirjaan. Eritelty lista löytyy helposti netistä.)
Vaikka olet ujo, älä tuhlaa muiden aikaa. - dsqae2edssda
KTK kirjoitti:
"-- mitä pääsykokeessa vaaditaan? Onko miten paksu kirja, joka pitää lukea? Onko kielitestiä?"
Opettele ensialkuun edes googlettamaan, niin noinkin perusasiat saat selvitettyä itsenäisesti. Tämän jälkeen voit harkita uudelleen hakemista MIHINKÄÄN. Tai no, kannattaa ehkä tutustua korkeintaan toisen asteen ammattikoulujen tarjontaan...
Kauppiksessa joutuu välillä IHAN ITSE näkemään vaivaa (vai lukeeko joku puolestasi pääsykoekirjatkin?) eikä voi odottaa muiden tuovan valmiita vastauksia yksinkertaisimpiinkin kysymyksiin. Selvitä perusasiat koulujen sivuilta (ne löytyvät kyllä jokaisen sivuilta, kunhan viitsit klikata pari kertaa) ja kysy vasta mikäli et niiden sivuilta löydä vastausta
(Niitä kirjoja esim. on tänä vuonna aiemmasta viidestä poiketen vain neljä, ohuesta markkinoinnin kirjasta paksumpaan kansiksen kirjaan. Eritelty lista löytyy helposti netistä.)
Vaikka olet ujo, älä tuhlaa muiden aikaa.Hyi helvetti miten töykeä vastaus. Ei näköjään ole sinulle kotona (saatika sitten siellä kauppakorkeassa) opetettu alkeellisimpiakaan käytöstapoja? Tee palvelus ihmiskunnalle ja poista itsesi - tai opettele kohtelemaan muita edes jotenkuten hyvin.
- H1
Kannattaa tehdä sitä mikä kiinnostaa! Jos kauppatieteet ja kauppakorkeakoulu kiinnostaa niin sinne siis!
Kyllä siellä ujokin pärjää, rohkeasti vaan mukaan meininkiin. En johtajuuden opinnoista tarkemmin tiedä mutta sanoisin että kyllä pientä siviilirohkutta johtaminen noin niin kuin ammattina vaatii, mutta eiköhän sitä ujokin voi opiskella ja kehittyä :)- H1
Kauppakorkeakoulussa on toki jonkin verran matematiikkaa perusopinnoissa kyllä siinä pitkän matematiikan käynyt pärjää ihan mainiosti, mutta toki töitä joutuu tekemään.
Kauppakorkeakoulun hakutilastoja voi katsella esimerkiksi eximian nettisivuilta: http://www.eximia.fi/info/812/ tuolla on myös muuta valintakoeinfoa, tosin ajantasaisimmat tiedot löytyvät kyseisen kauppakorkeakoulun omilta sivuilta. Pääsykokeessa on viisi (nykyään kai neljä) n. 150-200 sivuista kirjaa. Kielitestiä ei ole, joihinkin pääaineisiin on tosin haastattelu.
- asjfajfooasjfoasjf
Sanon nyt alkuun, että en ole kuitenkaan paras henkilö työtehtävistä ja -markkinoista toistaiseksi puhumaan, mutta sen sijaan opiskelusta kkk:ssa osaan kertoa paljon.
- On ujoillekkin sopivia linjoja. Esim. johonkin verotukseen, kirjanpitoon erikoistuminen mahdollistaa "vähemmän sosiaalisiin" hommiin pääseminen ainakin nopeasti ajateltuna.
- Matikan tasosta: on linjoja, joilla matikkaa on enemmän (ja matikka mahdollisesti vaikeampaa), mutta pakollinen matikka on kyllä aika helppoa. Olen saanut toistaiseksi kaikista matemaattisista kursseista parhaat mahdolliset, vaikka lukiossa oli lyhyt matikka (tosin ei matematiikka ei ole koskaan tuottanut ongelmia kylläkään). Keskittyy lähinnä tilastotieteeseen ja kansantaloustieteen puolella sitten ilmeisesti enemmän differentiaalilaskentaa eli derivaattoja, integraaleja sun muita.
- Lukemisen tarve: aika pääainesidonnainen juttu. Peruskursseista pääsee ilman mitään lukemisia läpi ja hyvät arvosanat saa opettelemalla harjoitukset ja luentokalvot. Pääaineissa juridiikka vaatii helvetisti lukemista ja perinteinen kurssi käsittää 2-3 kirjaa, n. 1000 sivua asiaa. Markkinointi, johtaminen kirjoja on käsittääkseni aika paljon, mutta niiden lukeminen ei ole yleensä ainakaan läpipääsyn edellytyksenä.
Siinä vähän jotain.- mewmewmew
Haluatko varmasti opiskella kauppatieteitä? Kuulostaa vain vähän ristiriitaiselta tuo epäsosiaalisuus ja ujous kauppatieteiden opiskelun kanssa (kauppatieteiden opiskelu ja liiketalouteen liittyvät työtehtävät ovat hyvin usein sosiaalisia ja vuorovaikutuksellisia hommia). Itse pari vuotta opiskelin kauppatieteitä, nyt keväällä hakemassa opiskelemaan jotain aivan muuta. Yksinkertaisesti ei kauppatieteet kiinnostanu itseä ollenkaan. Mene siis opiskelemaan sitä, mikä sinua OIKEASTI kiinnostaa; älä tee samaa virhettä kuin minä ja moni muu - käyt pari vuotta pyörittämässä peukaloita jossain ja huomaat että tämä ei todellakaan ole sun juttu. Älä myöskään anna muiden ihmisten (lue: perhe, kaverit) painostaa sinua opiskelemaan jotain tiettyä alaa.
Itse kauppatieteistä yliopistossa:
Luettavaa materiaalia on aika paljon, mutta teksti on erittäin helppoa. Ulkoa opettelua suurin osa. Kansantaloustieteen, tilastotieteen ja rahoituksen kursseilla sitten joutuu vähän laskemaankin. Huomiona kuitenkin se, että melkein joka kurssilla on ryhmätöitä, case-tehtäviä, verkkotehtäviä, luentopäiväkirjoja jne. Ryhmätyöt ovat rasittavia ja aivan turhaa paskaa (minun mielestä). Oikeastaan ryhmätöitä voi pitää lähinnä copypaste- ja MS Word-harjoituksina. - Xena-a-a
mewmewmew kirjoitti:
Haluatko varmasti opiskella kauppatieteitä? Kuulostaa vain vähän ristiriitaiselta tuo epäsosiaalisuus ja ujous kauppatieteiden opiskelun kanssa (kauppatieteiden opiskelu ja liiketalouteen liittyvät työtehtävät ovat hyvin usein sosiaalisia ja vuorovaikutuksellisia hommia). Itse pari vuotta opiskelin kauppatieteitä, nyt keväällä hakemassa opiskelemaan jotain aivan muuta. Yksinkertaisesti ei kauppatieteet kiinnostanu itseä ollenkaan. Mene siis opiskelemaan sitä, mikä sinua OIKEASTI kiinnostaa; älä tee samaa virhettä kuin minä ja moni muu - käyt pari vuotta pyörittämässä peukaloita jossain ja huomaat että tämä ei todellakaan ole sun juttu. Älä myöskään anna muiden ihmisten (lue: perhe, kaverit) painostaa sinua opiskelemaan jotain tiettyä alaa.
Itse kauppatieteistä yliopistossa:
Luettavaa materiaalia on aika paljon, mutta teksti on erittäin helppoa. Ulkoa opettelua suurin osa. Kansantaloustieteen, tilastotieteen ja rahoituksen kursseilla sitten joutuu vähän laskemaankin. Huomiona kuitenkin se, että melkein joka kurssilla on ryhmätöitä, case-tehtäviä, verkkotehtäviä, luentopäiväkirjoja jne. Ryhmätyöt ovat rasittavia ja aivan turhaa paskaa (minun mielestä). Oikeastaan ryhmätöitä voi pitää lähinnä copypaste- ja MS Word-harjoituksina.Kyllä ujokin paikkansa löytää :) Niiku sanottu esim kirjanpito,verotus on sellasia alueita joissa ei tartte suunapäänä ja esillä olla. Aika tulee luettua ihan luentokalvoja joita kurssien pitäjät käyvät läpi. Monesti niitä kurssikirjoja ei meinaa saada ku niitä on sen verran niukalti tai nopeimmat ehtii ensin.
Itse oon kirjottanu lyhyen ja matikan ja ihan hyvin pärjänny, tottakai pitkästä on apua mutta ei se mikään ehto ole. Joutuu ehkä sitten vaan laskemaan vähän enemmän. Nythän pääsykoekirjoista tippu matematiikan kirja kokonaan poies, en sitte tiiä miten vaikuttaa pääsy rajoihin mutta kyllä Aalto, Turku, Tampere varmaan ne kovimmat on.. Sitte Lappeenrannat ja Vaasat.
Ja kyllä sen ujouden voi myös voittaa! Meillä fuksiviikkojen aikana tutustu erittäin nopeasti ja helposti jos vain sitä halusi. Ei mikään pakko ole tietenkään :) - Money Bank
Xena-a-a kirjoitti:
Kyllä ujokin paikkansa löytää :) Niiku sanottu esim kirjanpito,verotus on sellasia alueita joissa ei tartte suunapäänä ja esillä olla. Aika tulee luettua ihan luentokalvoja joita kurssien pitäjät käyvät läpi. Monesti niitä kurssikirjoja ei meinaa saada ku niitä on sen verran niukalti tai nopeimmat ehtii ensin.
Itse oon kirjottanu lyhyen ja matikan ja ihan hyvin pärjänny, tottakai pitkästä on apua mutta ei se mikään ehto ole. Joutuu ehkä sitten vaan laskemaan vähän enemmän. Nythän pääsykoekirjoista tippu matematiikan kirja kokonaan poies, en sitte tiiä miten vaikuttaa pääsy rajoihin mutta kyllä Aalto, Turku, Tampere varmaan ne kovimmat on.. Sitte Lappeenrannat ja Vaasat.
Ja kyllä sen ujouden voi myös voittaa! Meillä fuksiviikkojen aikana tutustu erittäin nopeasti ja helposti jos vain sitä halusi. Ei mikään pakko ole tietenkään :)Onko pakko olla käynyt lukio että pääsee kauppakorkeeseen.
- 253532412
"Onko pakko olla käynyt lukio että pääsee kauppakorkeeseen."
Ei. Haet tällöin pelkästään pääsykokeella.- nakki nenän ulkopuol
Jokin 2. asteen koulutus pitäisi kuitenkin olla käytynä. Eli jos olet käynyt amiksen, kopiksen tai vaikka Ranskassa tutkinnon(esim. ranskalainen ylioppilastutkinto), joka oikeuttaa hakemaan Ranskalaiseen yliopistoon, voit hakea myös Suomessa yliopistoihin.
Amis- ja kopistutkinnoista ei saa lähtöpisteitä, vaan silloin haetaan vain pääsykokeilla ensisijaisuuspisteillä.
- iovodfs
Vaikka aloitusviestistä onkin jo aikaa, voin kauppakorkeassa opiskelevana todeta, että tämän koulutuksen kyllä läpäisee ujokin. Mutta se suurempi asia onkin sitten työelämä. Jo ylipäätään ihan työn saamiseksi kaupalliselta alalta vaaditaan sitä, että osaat kirjoittaa itsestäsi kiinnostavan hakemuksen. Haluttuja ominaisuuksia työnantajille ovat vuorovaikutustaidot, esiintymistaidot, projektityöskentelytaidot, hyvä tyyppi. Ylipäätään työnantajat etsivät työntekijöitä, jotka tuovat lisäarvoa yritykselleen. Jos olet siis kovin ujo ja arka, ja menet kauppakorkeaan vain työllistymisen toivossa, tulet huomaamaan, miten suulaammat ja sosiaalisemmat kävelevät myöhemmin työnhakuvaiheessa sinun ylitsesi ja vievät työpaikat. Toisekseen, jotta saisit työtä, tulee sinun hankkia verkostoja ympärillesi. Suurin osa meistä kauppislaista työllistyy julkisten työnhakujen ulkopuolella, suhteiden kautta. Joten jäät vain nuolemaan ujona erakkona näppejäsi. Varaudu siis työttömyyteen.
En suosittele kauppakorkeaa ujoille. - r3rr3r
Vaikka aloituksesta tosiaan on aikaa, näin ujona ekan vuoden kauppislaisena voin kai antaa jotain näkökulmaa jotka pohtivat samanlaisia asioita kuin aloittaja.
Kauppis ei ehkä ole paras valinta ujoille henkilöille, mutta itse olen huomannut miten sosiaaliset taidot ovat kehittyneet kun on ollut pakko tutustua uusiin ihmisiin, ettei jää aivan erakoksi. Tämä on myös tärkeää tulevaisuuden kannalta, on hyvä mahdollisuus että se opiskeluaikainen kaverisi on tuleva työnantajasi tai työtoveri. Monilla kursseilla on vähän esiintymistä ja ryhmätöitä, mutta siinähän nekin taidot kehittyvät. Toki minullakin on ollut välillä ahdistusta, kun tekisi mieli vain tehdä hommat yksin mutta kannattaa ajatella, että näin kehitän itseäni tulevaisuutta varten ja voitan pelkojani.
Kieliä saa opiskella niin paljon kuin sielu sietää, itse opiskelen kauppisopintojen ohella saksaa ja ruotsia.
Kurssikirjat ovat yleensä todella paksuja tiiliskiviä mutta niitä ei tarvitse lukea kannesta kanteen sana sanalta. Ainakin näin alussa tärkeintä on tajuta tärkeimmät pääkohdat ja keskittyä niihin.
Matematiikkaa tarvitaan jonkin verran, mutta itse kirjoitin lyhyestä matikasta M:n ja ihan hyvin olen pärjännyt vaikka ekaan matikankurssiin saikin tehdä paljon töitä.
Yhteenvetona: Jos olet aivan toivoton erakko ja ahdistut sosiaalisissa tilanteissa, kauppis ei ehkä ole paras valinta, mutta jos olet halukas kehittymään näillä alueilla ja voittamaan omat pelkosi niin ei kun vain pänttäämään pääsykokeisiin! Kyllä sieltä koulusta pääsee läpi vaikka et tutustuisi kehenkään, mutta se lykkää ongelmat tulevaisuuden työelämään ja opiskeluaika on aika masentavaa jos et tutustu toisiin ihmisiin. - emminäa
Hiukan ihmettelen, että ei-niin-sosiaaliselle on juolahtanut kauppakorkea mieleen. Kauppakorkeakoulun ilmapiiri ja tyyli on varsin dynaaminen, jopa aggressiivinen. Reipas meno, ulospäinsuuntautuneisuus ja kilpailuhenkisyys jyllää. Tämä saattaa muodostua niin ahdistavaksi ujommalle ja hiljaisemmalle, että hän kokee olevansa väärällä alalla tai väärässä paikassa.
Tosin talouspuolella, laskennassa pärjää rauhallinenkin. Mutta se taas vaatii sitä, että matematiikka on kunnossa.
Kaiken kaikkiaan suosittelen, että ei-niin-sosiaalinen miettisi muita vaihtoehtoja.- Igigiciic
No, tähän kyllä sanoisin, että suurinosa ammateista vaatii jonkinlaista sosiaalista osaamista ja sitä voi opetella. Tottakai markkinointiin pitää olla hyvä puhumaan ja sinne ei varmaan vähemmän sosiaalinen ja ujo sovi. Vaikeampi keksiä ammatteja joissa ei oltaisi tekemisissä ihmisten kanssa. Tutkijan työ, lääketehdas, siivous, biokemia, floristi...näiltäkin tosin saatetaan odottaa ryhmätaitoja. Tutkimusten mukaan johtajaksi sopii paremmin pohtijatyyppi kuin ekstrovertti. Eri asia, jos on oikeasti joku sosiaalisten tilanteiden kammo eikä pysty olemaan muiden kanssa tekemisissä. Kauppakorkeassa pitää selviytyä puheesta muiden edessä.
- Ggggags
Ei-niin-sosiaaliselle parempia vaihtoehtoja yliopistolta voisivat olla farmasia tai lääketiede ja erikoistuminen patologiaan :)
Kauppakorkeassa ihan kursseillakin jo painotetaan sosiaalisia taitoja, vaikka aineena olisikin laskentatoimi. Lisäksi työllistyminen on hankalampaa mikäli sattuu olemaan ei-niin-sosiaalinen. Miksi siis mennä kauppakorkeaan ja ajaa itsensä väenväkisin altavastaajan asemaan, kun sosiaaliset vievät kaiken ensin?- Kcixixuu
Työttömyysprosentti laskiksen ja rahiksen valinneilla on 1%, yleisesti joku alle 5%. Sen voi jo selittää se, ettei helposti saa töitä sellainen, joka ei ole opiskeluaikana tehnyt yhtään töitä omalta alalta harjoittelijan palkalla. On aika uhkarohkeeta palkata ihminen, jolla ei ole mitään näyttöä, täydellä palkalla. Täystyöllisyyttä ei sitäpaitsi edes kannata saavuttaa.
Tottakai markkinoinnin opiskelija työllistyy heikommim, mutta johtuu suuntautumisesta ja kilpailusta. Luulisi introvertimmän tyypin vaihtavan pääainetta, jos ei sinne sovi. Jos laskiksessa lähes kaikki työllistyvät hyvin, en usko introvertimmän tyypin olevan yhtään sen huonompi. Eikös olisi järkevämpikin palkata introvertti ajattelia vaativaan työhön, saa enemmän aikaiseksi kuin ekstrovertti? Molemmilla on omat hyvät puolensa. - pkmv
Ekonomien työttömyysprosentti on tällä hetkellä yleisesti 6,3%. Sisältää kaikki ekonomit. Nuorilla, markkinointia ja johtamista opiskelleilla ja päälle viiskymppisillä se voi olla tuota korkeampi. Laskiksen lukijoilla ja parhaillaan 30-40-vuotiailla ennen lamaa työllistyneillä se on varmasti aika matala.
- Melankolianainen
No onpa kivaa lukee tällai gradua vaille valmiina kooteeämmänä et ei ois kannattanu hakeutuu ollenkaa ku kerran on ihan turhaa, ihan siks et on vähän introvertti. Mä hain siks et halusin opiskella ja ammattikoulupohjalta kiinnostuin alasta (pääaine laskentatoimi). Ollaa sit työttömänä loppuelämä. Kele. :/
- 4574587457845
On siellä paljon ujoja kauppiksessa ja hyvin ne pärjää. Itsevarmuus voi hyvin myös kasvaa opiskelun aikana, ole rohkea ja liity järjestöihin tai lähde vaihtoon.
Matikkataitoja ei kauppiksessa tarvita, kauppiksen vaikein metikkakurssi on DI opiskelijoiden helpoin, kertoo aika paljon.- kohtavtm
"Matikkataitoja ei kauppiksessa tarvita, kauppiksen vaikein metikkakurssi on DI opiskelijoiden helpoin, kertoo aika paljon."
Niin no, ei kauppiksessa varmaankaan tarvita mitään teoreettista fysiikkaa, mutta jos erikoistut taloustieteeseen, niin voin vannoa että joudut pyörimään aika paljon differentiaalilaskennan ja tilastotieteen kanssa. Ei tuota taloustieteen maisteriohjelmaa nyt kuitenkaan kukaan täysin tollo palikkamatikan vitosen keskiarvolla suorittanut läpäise. Eli ei tuo väitteesi kyllä tuollaisenaan pidä paikkaansa. Ja voisitko vielä tarkentaa, mitkä luet kauppiksen matikkakursseiksi, kun niistä vaikein on (ja vielä, kenen mukaan, lähteitä tähän???) kerta dippainsseille se helpoin? Olen itse ennen valtiotieteellisen kansantaloustieteen opintojani lukenut kaksi vuotta matematiikkaa matemaattis-luonnontieteellisessä ja jo siellä suorittamani fysiikan sivuaineopinnot olivat paljon haasteellisempia kuin yhdenkään DI -kaverini kurssit, että ei se DI:n matikkakaan pidä sisällään mitään parinkymmenen sivun mittaisia todistuksia tai muuta tavalliselle kaduntallaajalle mystisen kuuloista avaruusfysiikkaakaan. Lähinnä ihan derivaattaa, integraalia, differentiaaleja ja niiden käytännön sovelluksia se on, mitä nyt siinä on vähän kompleksilaskentaa sähköpuolen dippainsseille. - 4574587457845
kohtavtm kirjoitti:
"Matikkataitoja ei kauppiksessa tarvita, kauppiksen vaikein metikkakurssi on DI opiskelijoiden helpoin, kertoo aika paljon."
Niin no, ei kauppiksessa varmaankaan tarvita mitään teoreettista fysiikkaa, mutta jos erikoistut taloustieteeseen, niin voin vannoa että joudut pyörimään aika paljon differentiaalilaskennan ja tilastotieteen kanssa. Ei tuota taloustieteen maisteriohjelmaa nyt kuitenkaan kukaan täysin tollo palikkamatikan vitosen keskiarvolla suorittanut läpäise. Eli ei tuo väitteesi kyllä tuollaisenaan pidä paikkaansa. Ja voisitko vielä tarkentaa, mitkä luet kauppiksen matikkakursseiksi, kun niistä vaikein on (ja vielä, kenen mukaan, lähteitä tähän???) kerta dippainsseille se helpoin? Olen itse ennen valtiotieteellisen kansantaloustieteen opintojani lukenut kaksi vuotta matematiikkaa matemaattis-luonnontieteellisessä ja jo siellä suorittamani fysiikan sivuaineopinnot olivat paljon haasteellisempia kuin yhdenkään DI -kaverini kurssit, että ei se DI:n matikkakaan pidä sisällään mitään parinkymmenen sivun mittaisia todistuksia tai muuta tavalliselle kaduntallaajalle mystisen kuuloista avaruusfysiikkaakaan. Lähinnä ihan derivaattaa, integraalia, differentiaaleja ja niiden käytännön sovelluksia se on, mitä nyt siinä on vähän kompleksilaskentaa sähköpuolen dippainsseille.No siis tuon on sanonut ihan meidän yliopiston matematiikan professori itse. En tiedä tarkoittiko sitten vain pakollisia kursseja mutta professorin mukaan se yksi yhteinen kurssi mikä DI opiskelijoilla on kauppislaisten kanssa, on kauppislaisten vaikein ja DI opiskelijoiden helpoin. Ehkä vapaasti valittavissa syventävissä opinnoissa voi kauppapuolellakin olla vaikeampia kursseja.
- Työelämäopettaa
Joo pärjää kauppiksessa, mutta entäs työelämässä?
- 463634634
Oikeastaan aika harvoin tarvii työelämässäkään suuria sosiaalisia taitoja, tietenkin esimies ja myyntipuolella niitä tarvitaan mutta nuo ovat vain ehkä 5% kaikista mahdollisista tehtävistä. Lopussa 95% voi hyvin pärjätä ilman suuria sosiaalisia taitoja.
Itse olen suuryrityksessä töissä ja täällä on valtavasti "koordinaattoreita" "kontrollereita" "analysteja" jne jne joissa ei missäkään tarvi mitään ihmeellisiä sosiaalisia taitoja. Nämä ovat vain paremmin piilossa suurelta yleisöltä vaikka ne kattavat suuren osa kauppislaisten työtehtävistä.
- elwiran
Ei tarvitse olla lukio käytynä, amiksestakin pääsee kun lukee pääsykoekirjat.
- dsasd
Menkää ylilautaan ja opiskelu ja siellä on paljonkin kauppakorkeesta, alfat opiskelee rahista eli ovat rahishärkiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3207600Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1761853
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j561181Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019