Osastolle...

Eka osastojakso oli pelkkää helvettiä, mutta paranemishalu nousi kun ei ollut koko ajan pro ana -saiteilla roikkumassa. Kun tulin kahden viikon kuluttua takaisin kotiin, paranemishalu katosi lukiessa muiden laihdutusta. Musta kyllä vähän tuntuu että siellä vaan luultiin mun olleen wannarexic, kun itkin jotain rasvajuttuja niin ne vaan selitti että "kyllä sua nyt joku ihan muu painaa, pilven polttoko?"

Lopuista ossajaksoista ei nyt kamalasti apua ollut, roikuin siellä turhaan, mummo toi mulle pähkinöitä mitä mussutaessani lihoin nykyiseen painooni (63 kg eikä se enää edes tunne hirveälle vaan aika sopivalle) :D Silloin kyllä oli kamalat läskiahistukset. Muth joo, olin Kuusaalla, kaikki tietää että siellä on kovin *khöm khöm* tasokasta hoitoa ja pakkosyöttöä.

Muth joo, oli siellä aika hauskaa.

oli sama. toisaalta halus parantua ja toisaalta ei. tai paremminkin halus parantua, mutta ei lihoa, mitä se paraneminen tietysti olisi edellyttänyt. mä olin pakkohoidossa 2 kk, sen jälkeen vapaaehtoisesti toiset 2 kk ja sitten lensin pihalle kun edistystä ei tapahtunut. eli turha reissu. nyt tätä samaa sairaalakierrettä onkin jatkunut jo toista vuotta eikä sille loppua näy. oma halu vieläkin kateissa ja ilman sitä ei voi parantua.

sanon vielä sen verran et noiden neljän ensimmäisen kuukauden jälkeen onnistuin lihomaan (tai siis "normalisoimaan painoa" kuten he hienosti sitä kutsuu) kyllä useamman kilon mutta ihan yhtä nopeesti ne lähti sitten poiskin.

mut avoimin mielin menet. ja tosiaan jätät näiden sivujen lukemisen sitten tähän :)

Mä olen kiertänyt osastoja ympäri Suomea jo 3 vuoden ajan. Olen ollut jopa Helsingin syömishäiriökeskuksessa (asun lähellä Oulua), mutta ei siitä ollut apua.

Mun kohdalla ravitsemusterapeutti teki ns. alkuravitsemussuunnitelman. Hoitaja kokosi aterian tarjottimelle. Söin siitä mitä söin. Kahdella ekalla ossakerralla mua valvottiin tunnin ajan ruokailun jälkeen, mutta nyt viimeisimmällä ossareissulla mua ei valvottu ruokailujen jälkeen. Se taas johti siihen, että oksensin ruoat ja käytin laksoja melkoisia määriä. Pian jouduinkin sisätaudeille nenä-mahaletkuun. Olin sis.taudeilla 2 vk. Sieltä sitten takasin psykaossalle letkuinen päivineen. Olin niin heikkona, että olin täysin pyörätuolipotilas.

Lopulta mut heitettiin ulos osastolta, kun en ollut yhteistyökykyinen. Mut olisi voitu laittaa pakkohoitoon (olen 22-v.), mutta se ei olisi auttanut asiaa yhtään, joten mut heitettiin osastolta ulos - paljon laihempana mitä osastolle mennessä olin painanut.

Mutta noita osastokokemuksiakin on monenlaisia.
Mm. Helsingin sh-keskuksessa mä söin omassa huoneessa hoitajan kanssa. Mä joko söin tai en syönyt.

Kannattaa oikeasti ottaa se apu vastaan. Elämä syömishäiriön kanssa ei ole mitään herkkua. Alussa se on vaikeaa, luonnollisesti. Ja vaikka aikaa kuluu ja välillä syöminen ja painonnousu saattaa tuntua suht ok:lta, aina se ei ole sitä. Puhu hoitajille. Sitä varten he siellä ovat.

Tsemppiä!!