Olen

niin monta kertaa ja olen yrittänyt, sinnitellyt ajatellut positiivisesti ja todennut, että en vain pysty tähän. En osaa elää niinkuin normaalit ihmiset, kaikki on minulle vaikeaa, en osaa muodostaa ihmissuhteita. Kun ajattelen tulevaisuutta niin tulee huono olo, ihan kun putoaisi jatkuvasti eikä pohjaa näy.
Tämä on järkipäätös. Olen miettinyt paljon myös moraalisia asioita, saako näin tehdä läheisilleen? mutta kenelle kun ei niitä ole paitsi vanhemmat. Missä määrin ihminen saa olla itsekäs? saako edes sen verran, että jos ei jaksa niin ei pakota itseään. Ja jos jotain koskettaa niin hänkin pääsee ajan kanssa yli. Se ei kaada kenekään maailmaa lopullisesti.

rauha maassa kirjoitti:

niin monta kertaa ja olen yrittänyt, sinnitellyt ajatellut positiivisesti ja todennut, että en vain pysty tähän. En osaa elää niinkuin normaalit ihmiset, kaikki on minulle vaikeaa, en osaa muodostaa ihmissuhteita. Kun ajattelen tulevaisuutta niin tulee huono olo, ihan kun putoaisi jatkuvasti eikä pohjaa näy.
Tämä on järkipäätös. Olen miettinyt paljon myös moraalisia asioita, saako näin tehdä läheisilleen? mutta kenelle kun ei niitä ole paitsi vanhemmat. Missä määrin ihminen saa olla itsekäs? saako edes sen verran, että jos ei jaksa niin ei pakota itseään. Ja jos jotain koskettaa niin hänkin pääsee ajan kanssa yli. Se ei kaada kenekään maailmaa lopullisesti.

"En osaa elää niinkuin normaalit ihmiset" Ei sinun tarvitsekaan! Kyllä tänne mahtuu oman tien kulkijoita, tänne tarvitaan oman tien kulkijoita!!! Ihmissuhteet ovat vaikeita kaikille, toiset vain tekevät kaikkensa haaliakseen ympärilleen ihmisiä ja verkostoja ja tyytyvät pinnallisiin ja näennäisiin ystäviin ja kumppaneihin ja ovat totaalisen yksinäisiä kaiken sen keskellä. Heitäkö sinä todellakin haluat käyttää vertailukohteena? En usko.

Ja jos niikseen tulee, että et koe yhteyttä kenenkään kanssa koskaan, niin olkoon sitten niin, nautit tästä ihmeellisestä elämän monimutkaisuudesta omillasi. Ja jos sen päälle vielä löydät todellisen sielunkumppanin vaikka vain elämäsi viimeisiksi päiviksi tai edes tunneiksi, niin olihan se kaikki sen arvoista! Päivä kerrallaan, jooko?

rauha maassa kirjoitti:

niin monta kertaa ja olen yrittänyt, sinnitellyt ajatellut positiivisesti ja todennut, että en vain pysty tähän. En osaa elää niinkuin normaalit ihmiset, kaikki on minulle vaikeaa, en osaa muodostaa ihmissuhteita. Kun ajattelen tulevaisuutta niin tulee huono olo, ihan kun putoaisi jatkuvasti eikä pohjaa näy.
Tämä on järkipäätös. Olen miettinyt paljon myös moraalisia asioita, saako näin tehdä läheisilleen? mutta kenelle kun ei niitä ole paitsi vanhemmat. Missä määrin ihminen saa olla itsekäs? saako edes sen verran, että jos ei jaksa niin ei pakota itseään. Ja jos jotain koskettaa niin hänkin pääsee ajan kanssa yli. Se ei kaada kenekään maailmaa lopullisesti.

kerrohan vielä mietteistäs. Tai jos soittaisit Suomen mielenterveysseuran numeroon 01019 5202, mitään et siinä menetä. Kokeile, ihan vaikka vaan piruuttas.

rauha maassa kirjoitti:

niin monta kertaa ja olen yrittänyt, sinnitellyt ajatellut positiivisesti ja todennut, että en vain pysty tähän. En osaa elää niinkuin normaalit ihmiset, kaikki on minulle vaikeaa, en osaa muodostaa ihmissuhteita. Kun ajattelen tulevaisuutta niin tulee huono olo, ihan kun putoaisi jatkuvasti eikä pohjaa näy.
Tämä on järkipäätös. Olen miettinyt paljon myös moraalisia asioita, saako näin tehdä läheisilleen? mutta kenelle kun ei niitä ole paitsi vanhemmat. Missä määrin ihminen saa olla itsekäs? saako edes sen verran, että jos ei jaksa niin ei pakota itseään. Ja jos jotain koskettaa niin hänkin pääsee ajan kanssa yli. Se ei kaada kenekään maailmaa lopullisesti.

Jos et osaa elää kuin "normaalit" ihmiset. Mikä on tänä päivänä "normaalia" voi huomenna olla epänormaalia. Ehkä otat liikaa stressiä siitä kun et elä kuin "normaalit" ihmiset. Ei kannata liikaa ajatella tulevaisuuteen koska ei tulevaisuutta voi tietää. Aina tulee jotain uutta mitä ei kuvitellut ollenkaan tapahtuvaksi. Kokemuksesta voin sanoa, että minusta kuoli osa veljen kuoleman myötä. Sitten tulee kaikki syyllisyys kysymykset ja kaikki muut, tavallaan syyllisti itsensäkin veljen kuolemaan kun en tehnyt enemmän tai huomioinut enemmän.

Mene keskustelemaan ammattiauttajan kanssa niin jospa saat sieltä edes vähän valoa tulevaisuuden suhteen. Tässä oli yhdessä lehdessä juttua masentuneesta miehestä joka alkoi käymään yleisessä saunassa ja joka kerran jälkeen oli parempi olo kun sai jutella toisten miesten kanssa mieltä askarruttavia asioita. Ihan sama mitä siellä puhuu kunhan saa puhua jollekin omista ongelmistaan ja on joku joka kuuntelee ja tietää ettei ole yksin ongelmiensa kanssa.

rauha maassa kirjoitti:

niin monta kertaa ja olen yrittänyt, sinnitellyt ajatellut positiivisesti ja todennut, että en vain pysty tähän. En osaa elää niinkuin normaalit ihmiset, kaikki on minulle vaikeaa, en osaa muodostaa ihmissuhteita. Kun ajattelen tulevaisuutta niin tulee huono olo, ihan kun putoaisi jatkuvasti eikä pohjaa näy.
Tämä on järkipäätös. Olen miettinyt paljon myös moraalisia asioita, saako näin tehdä läheisilleen? mutta kenelle kun ei niitä ole paitsi vanhemmat. Missä määrin ihminen saa olla itsekäs? saako edes sen verran, että jos ei jaksa niin ei pakota itseään. Ja jos jotain koskettaa niin hänkin pääsee ajan kanssa yli. Se ei kaada kenekään maailmaa lopullisesti.

Jos olet yhtään perehtynyt aiheeseen, niin itse aiheutetun kuoleman jälkeen ihminen joutuu seuraavassa elämässään kohtaamaan kaikki piinat, mitkä jätti kesken. Koska elämä on kasvamista, sitä ei saa päättää itse. Sitä paitsi sun tehtävä on myös auttaa lähimmäisiä ja rakastaa eikä pelkästään ajatella omaa kuolemaa.

Kuolema tulee muutenkin.

Elämä on laiffii kirjoitti:

Jos olet yhtään perehtynyt aiheeseen, niin itse aiheutetun kuoleman jälkeen ihminen joutuu seuraavassa elämässään kohtaamaan kaikki piinat, mitkä jätti kesken. Koska elämä on kasvamista, sitä ei saa päättää itse. Sitä paitsi sun tehtävä on myös auttaa lähimmäisiä ja rakastaa eikä pelkästään ajatella omaa kuolemaa.

Kuolema tulee muutenkin.

Seuraava elämä on helvetin tulijärvi, ja se on ikuinen. Muuta elämää ei sitten tulekaan.

* kirjoitti:

kerrohan vielä mietteistäs. Tai jos soittaisit Suomen mielenterveysseuran numeroon 01019 5202, mitään et siinä menetä. Kokeile, ihan vaikka vaan piruuttas.

tässä maassa

tekotapa

rakastaa

mitä se tarkoittikaan

varmaan tota kyllä.

tuntuu, että itselläkin on se orjantappurapunos päässä ja iso risti hartioilla... ihmiset ovat kummallisia, ne kuvittelevat jossakin syvällä sisimmässään, että ihminen joka on käsitellyt helvetillisen määrän kipua jaksaisi käsitellä heidänkin kipuaan - olemalla sen purkauksien kohteena - mutta eihän se mene noin.... ei kukaan täällä maapallolla kaikkea jaksa.
Surullista on se, että onko todellakin joidenkin ihmisten kohdalla kuolemalla uhkaaminen ainoa keino saada heidät ymmärtämään "jos minusta välität, jos minua rakastat älä satuta minua enempää, en kestä enempää kipua tavalla tai toisella, tiedän oman rajani ja se kulkee nyt ja tässä"

http://www.youtube.com/watch?v=US8cgUq_XBY

tyttönen.. kirjoitti:

tuntuu, että itselläkin on se orjantappurapunos päässä ja iso risti hartioilla... ihmiset ovat kummallisia, ne kuvittelevat jossakin syvällä sisimmässään, että ihminen joka on käsitellyt helvetillisen määrän kipua jaksaisi käsitellä heidänkin kipuaan - olemalla sen purkauksien kohteena - mutta eihän se mene noin.... ei kukaan täällä maapallolla kaikkea jaksa.
Surullista on se, että onko todellakin joidenkin ihmisten kohdalla kuolemalla uhkaaminen ainoa keino saada heidät ymmärtämään "jos minusta välität, jos minua rakastat älä satuta minua enempää, en kestä enempää kipua tavalla tai toisella, tiedän oman rajani ja se kulkee nyt ja tässä"

http://www.youtube.com/watch?v=US8cgUq_XBY

asia parantamaan asioita. Mutta rakkautta ei voi pakottaa, kenties sen löytääkseen on joskus kuitenkin kuljettava helvetin läpi ja taisteltava kuolema ajatuksia vastaan.

... :)