Hei kaikille,
Olisin halunnut kysyä neuvoa aspergeriin liittyen. Miten pitäisi suhtautua, kun sain suomen kielisestä as-testistä 135 / 159. Olen tehnyt testin kolmesti ja tulos on aina yli 130. Olen tehnyt myös muita testejä, lähinnä englanniksi, joista olen saanut melkein täydet. Kannattaako näitä testejä ottaa vakasti? Miten asperger-aikuinen saa selvyyden asiaan?
Minulla on seuraavia piirteitä, jotka ovat minulle arkipäivää.
- en ymmärrä kunnolla, jos asiat ilmaistaa vertauksien kautta
- en oikein osaa "lukea rivien välistä"
- non-verbaalisen viestinnän tulkinta on hankalaa
- sanon itse aina asiat suoraan
- olen aina mielummin yksin kuin seurassa
- minulla pitää olla rutiinit (elän tehtävälistan mukaan)
- olen tutkijatyyppi
- olen kielellisesti lahjakas
- kovat äänet, valot jne. ahdistavat minua, eli en käy esim. diskoissa
- jne.
Olen avoin, iloinen tyyppi. Elämä on välillä vaan nii hankalaa tälleen.
Osaisko joku neuvoa, miten edetä?
Toivon asiallisia vastauksia, kiitos.
Olisin halunnut kysyä neuvoa aspergeriin liittyen. Miten pitäisi suhtautua, kun sain suomen kielisestä as-testistä 135 / 159. Olen tehnyt testin kolmesti ja tulos on aina yli 130. Olen tehnyt myös muita testejä, lähinnä englanniksi, joista olen saanut melkein täydet. Kannattaako näitä testejä ottaa vakasti? Miten asperger-aikuinen saa selvyyden asiaan?
Minulla on seuraavia piirteitä, jotka ovat minulle arkipäivää.
- en ymmärrä kunnolla, jos asiat ilmaistaa vertauksien kautta
- en oikein osaa "lukea rivien välistä"
- non-verbaalisen viestinnän tulkinta on hankalaa
- sanon itse aina asiat suoraan
- olen aina mielummin yksin kuin seurassa
- minulla pitää olla rutiinit (elän tehtävälistan mukaan)
- olen tutkijatyyppi
- olen kielellisesti lahjakas
- kovat äänet, valot jne. ahdistavat minua, eli en käy esim. diskoissa
- jne.
Olen avoin, iloinen tyyppi. Elämä on välillä vaan nii hankalaa tälleen.
Osaisko joku neuvoa, miten edetä?
Toivon asiallisia vastauksia, kiitos.
Vastaukset 10
Vanhimmat
vaikutat olevan.
Minä tajusin assiuteni vasta lähisukulaisen diagnoosin myötä. Pisteet lähellä maksimia joka testissä.
Jo asian tiedostaminen autta paljon ja vähentää paineita. Elämä on kuitenkin mukavaa ja assiudesta on paljon hyötyäkin.
Hei!
Olen hyvinkin kaltaisesi as-nainen. Itsekin olen avoin ja iloinen tyyppi, mutta osa siitä avoimuudestanikin on varmaan aspergerin sosiaalista sokeutta. En ymmärrä, että annan avoimuudellani ja sokealla luottamuksellani aseet itseni haavoittamiseen.
Pisteeni tuossa testissä ylittivät niin ikään aina 130, vaikka kuinka yritin vastata "alakanttiin" ja liioittelematta. Aspergerin piirrelistoista ainut piirre, jota en pitkään tunnistanut, oli rutiinien tarve. En elä listojen mukaan ja olen melkoinen add-tapaus, mutta saatan kuitenkin syödä kolme kuukautta miltei joka päivä samaa ruokaa. :)
Diagnoosista: Itse olen sitä mieltä, että diagnoosia ei välttämättä tarvitse oikeastaan mihinkään. Itse olen hyvinkin itsenäinen ja pärjännyt aina itsekseni. Diagnoosi ei myöskään oikeastaan muuta mitään. Eniten apuaan diagnoosi saattaa tarjota itsetuntemuksen lisääntymisenä ja itsensä hyväksymisenä. Olen ainakin oppinut antamaan itselleni anteeksi sen, että olen tällainen sosiaalinen törppö, jonka tulkitaan ja tulkitsee aina väärin. En enää syyllisty erilaisuudestani. Toisaalta nautin rennommin omista eksentrisistä harrasteistanikin, kun en ajattele, että minun olisi muututtava "normaaliksi".
Diagnooseja saa ainakin neuropsykologeilta ja neurologeilta. Kannattaa tosin valita alaan perehtynyt henkilö. Kannattaa käydä myös lueskelemassa as-palstaa. Siellä on varmasti keskustelua diagnoosin hankkimisestakin kaiken kinastelun keskellä. Itsekin seurailen, vaikken kirjoittele.
Hei,
Kiitos vastauksistanne ja rohkaisusta. Mietin nyt, että minne voisin mennä diagnosoitavaksi. Onko kukaan käynyt yksityisellä? Mitäköhän se voisi maksaa? Keskustelupalstalla joku suositteli Helsinki Asperger Centeriä, (Asperger-tutkimukset ja dignoosit), joka toimii Dextran alaisuudessa. Onkohan se hyvä paikka? Onko kellään kokemusta. Haluaisin, että tutkittaisiin "kerralla ja kunnolla", niin ettei tarvitsisi murehtia diagnoosin tarkkuudesta. Onko lääkehoito välttämätön? Onko missään listaa neurologeista? Jotta näkisi onko joku eritoten perehtynyt esimerkiksi erikoisalanaan aspergeriin. Onko jollain kokemusta hyvästä lääkäristä, jota voisi suositella?
Toivon asiallisia vastauksia, kiitos.
Asperger-center oli hyvä paikka mutta ei ole ollut olemassa enää pariin vuoteen. Nykyään toimii nimellä Neuromental http://www.neuromental.fi/cms/ mutta siellö ei ole kuin yksi lääkäri, joten hän voi olla aika kiireinen ja jono voikin olla pitkä. Kannattaa kuitenkin yrittää.
Aloittajalle: aspergerius on jossain määrin myös persoonallisuustyyppi, eli aspergeriuteen ei ole eikä tarvita lääkitystä! Kuten ei muuhunkaan autismiin sinänsä. Ne joilla on keskittymishäiriö tai psyykkisiä oireita (masennus, paniikkikohtauksia tms.) tietysti hyötyvät sopivasta lääkityksestä, mutta as:n lääkkeiden kanssa on myös oltava varovainen, ollaan paljon herkempiä joillekin yleisille psyykenlääkkeille kuin valtaväestö. Terveisin toinen itsediagnostisoitu, hieman eksentrinen : ) naiseläjä.
Täytyy nyt kirjoittaa, kun olen tätä kuukausi kaupalla miettinyt. Pääasiassa lasteni ja mieheni vuoksi.
Olen 30-kymppinen nainen jo. Yhden ammatinki sain suoritettua jotenkuten, mutta en koskaan ole säännöllisesti ollut tunneilla. Periaatteessa etäopiskeluna kaikki...myös lukio aikanaan (olen silti perfektionisti joka asiassa). Nyt opiskelen yliopistossa opettajaksi, mutta sekin menee pääasiassa yksin opiskeluna. Kun olen kiinnostunut asiasta niin silloin pystyn myös "tunneilla" käymään. En pysty normaaliin päivärytmiin jostain syystä millään, enkä työhön. En tunne kuuluvani minnekään ( kukaan ei vaan jotenkin ymmärrä minua ja minä sitten en heitä kai)
Pitäis varmaan osata listata nää oireet jotenki, mut nyt ei listauskaan onnistu. Listaan kyllä kaikki tekemiset, mut tää on jotenki epämääräisempää.
Käyn läpi nopeasti lapsuudesta aikuisuuteen. Eli pienenä (2-4v) katsoin kuulemma oopperaa tai balettia yms. monta tuntia putkeen intensiivisesti. 5-vuotiaana pakotin vanhempani ostamaan itselleni tietyn soittimen, vaikka he yrittivät suostutella "tavanomaisempaan". Harrastin tiettyjä asioita intensiivisesti. Välillä tiedon tai taidon intressit vaihtuivat, mutta pääasiassa musiikki, taide, kirjallisuus ja tiede pysyivät aihealueina. Ja kun kiinnostuin jostain alueesta, se pysyi elämässäni pitkään sellaisena "elämää ajavana" voimana. Olen hyvin älykäs (ainakin testien mukaan). Tunneälyltä tunnen silti kulkevani lasten saappaissa ja opettelen koko ajan.
Olen aina ollut hyvin naiivi. Pahinten kiusaajien (joita oli paljon) annoin aina tulla takaisin lähelle, ja he satuttivat uudelleen ja uudelleen jopa yläasteelle asti. En osaa varoa ihmisiä. Olen siis liiankin rehellinen koko ajan, kaikille. Ensimmäinen mieheni pahoinpiteli minua vuosi kausia henkisesti ja myös fyysisesti. Sama tapahtui todella läheisen sukulaiseni kanssa.
Tarvitsen myös rutiineja ja järjestystä. En pysty ajattelemaan jos asuntoni on sekaisin, vieläkään. Yritän kyllä, jo monta vuotta olen yrittänyt kestää epäjärjestystä, mutta se ei vain onnistu. Mieheni mukaan en siedä keskeneräisyyttä, mutta mielestäni se on jotain muuta. Jos päiväni ei mene niin kuin ajattelen, hermostun. Olen hirveä äkäpussi. (valitettavasti)
Viime vuosina olen ollut hyvin masentunut, koska en tunne saavani mitään hyödyllistä aikaan. Poikani sairastui ja hän on hyvin as-piirteinen (Kiinnostuu tietyistä osa-alueista paljon, saa esim. kymppejä matikasta koko ajan (avaruudellinen hahmottaminen todettu olevan vanhemman ikätason luokkaa) sosiaalinen kanssakäyminen on heikkoa (välillä raivareita, itkua, masennusta jne), kielellisesti abstraktit sanat tai käsitteet heikohkoa, motoriikka on heikkoa (oppii hitaasti mm. uimaan, pyöräilemään jne.)
Opiskelu on pelastanut minut. Jotkut tuolla yliopistolla jaksavat hyväksyä minut seuraansa ja ymmärtää vaikka välillä olen vain hiljainen oleskelija. Olen kyllä sosiaalinenkin, mutta se vaihtelee olotilan mukaan paljon. Välillä olen kiinnostunut jostain liikaakin ja sit jos en niin masennun.
Ja jos en tunne osaavani jotain niin masennun varmasti, jos siis tulee eteen jotain, mitä en osaa ennakoida niin pidän automaattisesti itseäni huonona ja välillä en uskalla edes kokeilla. Yritän muuttaa tätä käyttäytymistäni (käyn terapiassa jo toista vuotta) mutta joskus huonouden tunne vain "vie mukanaan" niin kummalliselta kuin se kuulostaakin. Kysymys kuuluu: Miksi en pysty hallitsemaan itseäni? Voiko minulla olla as vai onko tämä masennusta?
Olisi niin ihana kuulla mitä ajattelette tästä kaikesta, kun teillä tämä on todettu ja itse vain mietin ja pohdin täällä yksikseni.
Welcome to the gang! Olet ilmeisesti löytämässä vertaistukiryhmäsi aspergerporukoista.
Minulla ei ole valtakirjaa ajatella mitään tästä asiasta virallisesti, koska vasta itse ja pari läheistäni ovat minut as:ksi tunnistaneet, mutta kaikki ominaisuutesi ja omituisuutesi sopisivat aspergeriuteen, mahdollisesti jonkinlainen ADD-ominaisuus vielä päälle.
Jos saat diagnoosin, sopeutumisvalmennuskurssi sinulle tai sinulle plus miehelle voisi auttaa arjessa selviytymiseen.
Kiitos vastauksestasi! Ymmärrän täysin ettei tämä ole diagnoosin teko paikka, mutta ajatusten vaihto tästä asiasta auttaa minua eteenpäin :)
Yritin keskustella asiasta lääkärin kanssa, joka hoitaa poikaani, mutta hän tyrmäsi ajatuksen täysin. Se tuntui hieman kummalliselta, koska hän ei tiedä asioista juuri mitään. On ollut vasta pari kuukautta hoitavana lääkärinä ja on nähnyt pojan yhdesti ja minut muutaman kerran. Aion kyllä vielä kysyä asiasta jotain muuta kautta, koska minusta tämä oli outo reaktio häneltä. Hän pääasiassa hoki, että meidän kohdalla ongelmat johtuvat tapahtuneista asioista ja tuli olo kuin hän syyttäisi minua kaikesta (tosin minun olotilat eri asioista ei juuri koskaan pidä paikkaansa). Ymmärrän tietysti, että useat läheisten kuolemat ovat voineet tehdä muutoksia mieleen, mutta me olemme olleet tällaisia pienestä asti...nyt vain myös masentuneita.
No, anteeksi taas tämä vuodatus ja kiitos vielä kerran.
Itsekin olen saanut jotain 120-140 tuosta testistä. Minulle on jo ihan selvä asia että olen aspenger-henkilö. En tartte lääkäriä sitä kirjoittamaan lapulle.
Eiköhän se ole ollut ihan selvää kun lapsesta asti olen elänyt omissa fantasia maailmoissani ja suurimman osan ajasta leikkinyt itsekseni. Muutenkin melkein kaikki nuo yleiset aspenger ominaisuudet pätee muhun. Esim jos joku luettelee jonkun "pelin" tai muun vastaavan sääntöjä en tajua niitä vasta kun itse teen kyseistä toimintoa.
-En uskalla katsoa silmiin puhuessa
-Minulla on paljon rajoitteisia harrastuksia
-Työelämästä ei ole tullut mitään
-Olen kauhea perfektionisti
-En usein osaa ilmaista itseäni tarpeeksi selkeästi
-Tiedän paljon sivistys-sanoja joita monet eivät tiedä
-Tiedän paljon mielenkiinnon kohteistani/harrastuksistani
-Tykkään vetää pitkiä monologeja harrastuksistani sillon kun on siihen mahdollisuus
-Ahdistun helposti
Tossa oli nyt jotain mitä tuli mieleen.
- katsekontakti ei tule luonnostaan, ei ole luonnollinen
- sosiaaliset tilanteet väsyttävät rajusti ja tarvitsen heti sen jälkeen paljon yksinoloa ja nukkumista
- tunteiden ilmaiseminen on hankalaa, vaikka tunnen todennäköisesti muita enemmän ja olen empaattisempi
- olen looginen ja käytän järkeä
- vahva moraali, ai jumalauta että suorastaan vihaan omahyväisiä/itsekeskeisiä ja epäreiluja taviksia
- pakko-oireet
- tunne ja päätelmä, ettei muut ymmärrä minua, pitävät minua helposti kylmänä
- erikoiset kaverit
- tykkään olla yksin ja varsinkin omissa ajatuksissa sillon kun ei ahdista, mutta tykkään myös muiden seurasta välillä
- keskittymisen vaikeus asiaan, joka ei kiinnosta
- hermostunut käsillä plärääminen ja keikkuminen jne.
- se oma harrastus
- tietokoneella nörtteily
- lahjakkuus (en sano missä)
- suvussa on ainakin yksi täysi aasi
Huvittavinta on, että olin lapsena täysin päinvastainen, eli aina liikkeessä ja kavereiden kanssa ja sosiaalinen ja pidetty... ADHD.ta olen itselläni epäillytkin tai nykyään ADD.ta, sillä niidenkin oireet täsmäävät pitkälti... Ei näistä diagnooseista tiedä, ehkä osa on vaan persoonallisempaa porukkaa kuin massa.