olivat laestadiolaisia, onko viisasta kapinoida heitä vastaan, vaan hyväksyä heidän mallinsa ja elää elämää opittujen kaavojen mukaan?
Isä ja äiti
Ajatonta
13329
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
En tiedä mikä on viisasta, mutta omat ratkaisut kannattaa tehdä mieluummin kuin elää opittujen kaavojen mukaan. Mikä tuntuu oikealta, niin elä siten. Vanhempasi elävät sitten omat elämänsä ja tekevät omia valintojaan tai pahimmillaan elävät kuten omat vanhempansa, eli kyseenalaistamatta.
näin olen toiminut, kun kirjoitit.
Mutta siitä syntyy syyllisyys.
Enkä halua elää syyllisyyden tunnossa.
Ei minulla vain ole syntynyt, vaikka jätin nuorena vl-liikkeen ja olen elänyt siten kuin oma sisin on käskenyt. Päinvastoin, syyllisyyttä tunsin silloin kun vielä olin vl mutten uskonut vl-oppiin. Tunsin, etten elä rehellisesti Jumalan ja ihmisten edessä. Kun lähdin liikkeestä, syyllisyys jäi ja tilalle tuli vapautunut olo.
Uskotkohan sisimmässäsi kuitenkin vl-opetukseen, jos tunnet syyllisyyttä siitä ettet elä sen mukaan? kapinoitko elämäntapasääntöjä (siis ulkonaisia normeja) vastaan, mutta itse uskoon kumminkin uskot? Vai mistä se syyllisyys tulee?
Jos lähdetään siitä, kun raamattu käskee kunnioittamaan isäänsä ja äitiänsä, siis katkismuksen kymmenessä käskyssäkin tästä on.
Tästä voisi pitää seurakuntapäivillä hyvän alustuksen.
Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.
Mitähän tämä kaikkea pitääkään sisällään.
Kun minä olin nuori, niin isää ja äitiä piti totella, sehän oli selviö.
Jos ei totellut, tuli seuraamuksia. Oikein pahoista tottelemattomuuksista sai koivuniemen herraan paljaille pakaroilleen.
Ei ne vanhemmat älyttömiä vaatineet. Talon töitä ja askareita vaan piti tehdä, ei saanut metelöidä, ei tupakoida, ei kuunnella radiosta renkutuksia.
Laiskuutta ei hyväksytty. Jos jotakin rikkoi, sai piiskaa.
Särjin kerran ikkunan puolivahingossa. Siitä sain kovan piiskakurituksen.
Kun teki ilkeyttä, siitä sai vitsaa aina.
Hyviä kasvattajavanhempia täytyy kunnioittaa, mutta entäpä sitten, kun vanhemmat ovat huonoja.
Huonoilla vanhemmilla tarkoitan sellaisia, jotka kännää ja laiminlyövät lastensa hoidon.
Huonot vanhemmat tupakoivat ja antavat näin lapsille huonon esimerkin.
Meillä suomessa on riittämiin näitä huonoissa perheissä kasvaneita lapsia, joista niinikään tulee rikiollisia ja ongelmaisia.
Kuinka monessa kodissa alkoholi jouluna näyttelee pääsosaa?
Minun kotona ei käytetä mitään päihteitä eikä tupakkaa, vaan meillä vallitsee harmonia.
Ei semmoisia vanhempia tarvitse kunnioittaa, jotka ovat olleet pahoja, eikä sen vuoksi tarvitse tuntea syyllisyyttä.
Kun vanhempasi ovat uskovaisia ja he ovat halunneet kasvattaa sinut oikeaksi katsomaansa uskonnolliseen liikkeeseen, onkin jo vaikeampi suhtautua.
Vaikka esim,. minulle uskonto ei antanut kaikkea, vaan pikemminkin rajoitti elämää, annan sille silti suurta arvoa ja se on ollut hyödyllistä ja merkityksellistä.
Minusta olisi kenties tullut juopporetku ja tupakan orja, ellen olisi saanut varttua kristillisessä kodin ilmapiirissä. Monet muutkin asiat imin vanhemmista,kuten sitkeyden, ahkeruuden, järjestelmällisyyden, raittiuden, elämän viisauden, harkintakyvyn, säästäväisyyden, jne.
Mutta kun perheen vanhemmilla on elämä pois raiteiltaan, niin eihän sellaisten vanhempien lapsista tule normaaleja koskaan.
Poikkeuksiakin saattaa olla, mutta kun vanhemmat riitelee ja ovat väkivaltaisia toisilleen ja lapsilleen, on ihme, jos tälläisistä lapsista tulee tasapainoisia aikusia.
Nuoruuteen kuuluu tietysti kokeilla viinaa ja tupakka, sekä seksiä.
Pitäisi saada tajuamaan, ettei tarvi kokeillakkaan, uskoa kokemattakin ne pahoiksi asioiksi.
Minä sain yhtenä Pyhän-Hengen lahjana omatoimisuuden!
Opin potalle niin äkkiä, ettei montaakaan resua ehtinyt olla jalkovälissäni.
Kaikki asiat opin siis hyvin nuorena ja nopeasti.
Huolehdin jo ennen kouluikää omista vaatteistani ja tavaroistani, en siis jättänyt niitä venymään pitkin lattioita. rahankäytön hallinan opin niin ikään alle 10. vuotiaana. Minusta voisi sanoa laulun tavoin, "kun matin palkaksi markan antaa, hän mummon taskuun sen heti kantaa..."
Moni nuori jättää/kieltää vl.uskonsa tänä päivänä. Osaakohan vanhemmat oikein keskustella tästä jättämisen syistä? Minä olen aina omille lapsille teroittanut, ettei usko saa tulla taakaksi. Kun uskonasiat ottaa keveästi, eikä niin tosissaan, sitä jaksaa olla tässä uskossa. Jos ei niin uskokkaan kaikkea, mutta ajattelee, mitä hyötyä siitä on, niin taas jaksetaan.
Parempi pysyä uskovaisena ontuvanakin, kuin lähtiä kokonaan maailman tuuliin
Tarkoittikohan tuo avaaja ulkonaisia elämisen malleja, joita voi oppia vanhemmiltaan. Luulin, että hän puhui vl-uskosta, uskomisesta.
Hyviä malleja voi oppia niin vl- kuin ei-vl-vanhemmilta. Riippuu vanhemmista. Ei se mielestäni ole kyllä vanhempien kunnioittamista, jos noudattaa heidän tapojaan vain siksi että tekisi samoin kuin he ja saisi ehkä sillä tavalla heidän hyväksyntänsä. Se on pelkkää epäitsenäisyyttä. Parhaiten heitä, niinkuin muitakin ihmisiä, kunnioittaa siten, että on uskollinen itselleen ja rehellinen heitä kohtaan.
että en ole aina ollut oikeassa ja olen joskus joutunut pytämään anteeksi omilta lapsiltani.
On monenlaista kansanviisautta sanontoineen ; Pojasta polvi paranee, muna on viisaampi kuin kana jne.
On selvää että lapset vievät joitakin oppejaan mukanaan perustamaansa perheeseen, mutta ei kaikkia
tarvitse viedä, virheistäkin tulee oppia ettei kertaa niitä, vaan katkaisee ne jossakin vaiheessa!
VL-lapsuudessani vanhempia kehotettiin kasvattamaan lapsensa väkivallalla, kuten minutkin kasvatettiin. Näin myös oli kasvatettu isäni, jonka lapsuudenkodissa lasten "kurittaminen" oli erityisen julmaa ja järjestelmällistä.
Itse en enää jatkanut tätä sukupolvia vl-yhteisössä ja -suvussani jatkunutta lasten hakkaamisen perinnettä vaan kasvatan omat lapseni eri tavalla.
saa oppia ja tehdä toisin, ei me vanhemmatkaan aina olla oikeassa!
Kunnioitus ja arvostus vanhempiaan kohtaan on aina oikein, vaikka me vanhemmat emme joskus olisi
oikeassa!
***Kunnioitus ja arvostus vanhempiaan kohtaan on aina oikein, vaikka me vanhemmat emme joskus olisi
oikeassa!***
mahdollisesti lapsiaan hakkaavaa vl-isää tai lapsiaan hyväksikäyttävää vl-isää?
Katsotaan asiaa nyt puhtaasti käytännön kannalta. Jos asut kotona ja vanhempasi eivät ole aivan mahdottomia, niin kapinointi ei tietenkään ole viisasta. Kannattaa yrittää sopeutua ainakin ulkonaisesti.
Sitten kun sinulla on jalat oman pöydän alla, voit tehdä kuinka haluat. Silloinkin on viisainta yrittää olla kohtelias vanhemmilleen eikä rähjätä heille. Jos olet eri mieltä heidän kanssaan uskon asioista, ei niistä kannata riidellä. Antaa heidän pitää käsityksensä.
isä ja äiti OLIVAT lestadiolaisia. Avaaja on siis ilmeisesti aikuinen ihminen, mutta ei ole päässyt henkisesti irti riippuvuudestaan.
Ja siitä seuraa hoitokokous jossa puhutellaan koko seurakunnan tai ainakin ry:n nuorison edessä.
Ainakin minun vl-aikanani näin tehtiin.
ovat haksahtaneet vanhoillislestadiolaisuuteen, niin eihän lasten tarvitse samaa valhetta jatkaa.