On se kumma. Jos jotain ei ole tapahtunut tai se on jäänyt kesken, siitä näkee unta. Se oli ahdistava uni. Pitkä keskustelu alkoi siitä, että halasin häntä ja hän tuntui etäiseltä. Olin aluksi kuin äiti. Tunsin syvältä raastavia tunteita, mutta peitin kaiken. Pala palalta otin selvää, kyselin ja loikkasin asiasta toiseen. Toinen yritti vaieta kuin muuri. Vaihdoin puheenaihetta ja taas palasin kiertokautta kysymykseen ja sain lopulta vastauksen. Löytyi toisia naisia, jotka kiinnostivat enemmän. Löytyi epävarmuutta. Viimeiseksi kysyin: Olinko joku hempukka vai?" Hän vain totesi, että joku toinen oli, mutta en minä. Nauroin sarkastisesti, että äitisi ei olisi varmaan pitänyt minusta. Sitten heräsin. Oli kuristava olo. Emme koskaan keskustelleet oikeassa elämässä, mitkä olivat eron syyt. Nyt näin niistä unta, joka ei ollut miellyttävä. Jos kävisin uudelleen erokeskustelun, vuodattaisin ja itkisin, miten särjetty olen enkä pyrkisi analysointiin. Mitä se enää hyödyttää?
Unta erokeskustelusta
Unisilmä*
0157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.