niin mitkä ois suositeltuja osakkeita? upm? mitä muita?? 500e laittasin jokaiseen
jos nordetin kautta ottasin osaa
alotitelijako
10638
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ostamalla OMXH25 rahasto-osuuksia saat kerralla sijoituksen jossa on 25 suurimman yhtiön osakkeita. Osuus on ainoa Suomen pörssin indeksirahasto. Tällaisten rahastojen kulut ovat pienet.
Osakekori elää siten että noin pari kertaa vuodessa tarkistetaan sisältö indeksin mukaan. Jos jokin yhtiö putoaa 25 suurimman joukosta kaikki sen osakkeet myydään ja tilalle tulee arvoaan kasvattanut yhtiö. Tämä on indeksin automaatti.
Tämä voi kuulostaa tylsältä mutta on turvallisimpia sijoituksia puhtaasti osakkeisiin. Muiden rahastojen (joissa on henkilökuntaa analysoimassa yhtiöitä) hallintopalkkiot vievät osan tuotoista eivätkä keskimäärin yllä indeksiosuuksien tuottoon.
Yksittäiset osakesijoitukset ovat jännempiä mutta paljon riskialttiimpia. Pitäisi varmaan olla nolla lisää osakesijoitusvaroissa että olisi mielekästä sijoittaa yksittäisiin osakkeisiin.
Kyllä rahastosijoituksista ei ole saanut mitään. Itse ost. olvia, orioni, konetta, ovat nyt reilusti 10-30 % voitolla.
viime vuosi meni huonosti voittoa 4000 20000 panoksella mutta kauppaa piti tehdä paivittäin ja välillä tuli turpiin Todella pankkien sijoitustoiminta on niitä varten ei asiakkaan eduksi. Opettele itse äläkä tee kauppaa velaksi osta yhtiöitä jotka ovat viime vuosina jaskaneet osinkoa ja osta niitä ei tarvi myydä vaikka on ostanut kalliimmalla osingoista saa paremman koron kuin pankkitililtä. Olen kyllä huomannut että piensijoittja on yleensä aina myöhäässä
Osakesijoitukset pitää tehdä pitkällä tähtäimellä ellei ole varmaa tietoa että joku osake nousee. Jos sellaista ylipäätänsä on olemassa, sitä on erittäin harvoin piensijoittajalla. Päivittäiskaupalla voittaa yleensä vain osakevälittäjä. Piensijoittajalla on hyvin harvoin sellaista osaamista että voittaa ahkeralla kaupankäynnillä.
Tuottoa voi saada arvonnoususta tai osingoista.
Ajoitus on kaikki kaikessa jos haluaa tuottoa arvonnoususta. Osakkeet pitäisi ostaa kun ovat halpoja (vuosi sitten) eli silloin kun kaikki vaikeroivat että olivat huonoja sijoituksia ja talous on kuralla, ja myydä kun ovat kalliita, silloin kun yleensä joka tuutista tulee sijoitusintoa.
Kuten edellinen kirjoittaja sanoo, osingoista tulee joka tapauksessa tuottoa. Korkeaa osinkoa maksavat yhtiöt ovat yleensä myös kannattavia ja siten suhteellisen turvallisia sijoituksia.
Molemmissa tapauksissa osakkeet olisi pidettävä vuosia.
jotka laskivat vuodentakaisesta eli eivät olleet halvimmillaan silloin vaan nyt!
Samoja osakkeita voi ostaa itse ilman rahastoa. Aloittajan kannattaa edullisen Nordnetin asiakkaana ostaa osakkeita ympäri maailmaa niin tulee maahajautus tehtyä. exxon mobil, toyota, altria, fortum, pfizer...
sen nollan lisäämisen. jotain kuluja kerro miten?
jos ostan nyt. saanko osinkoa vielä keväällä ko. yhtiöstö
niin se on yhdentekevää sillä ei niitä kukaan kuitenkaan usko. Tällä palstalla ja taisi olla Köyhienkin palstalla annoin vinkin vuoden 2008/2009 vaihteessa ostaa Elisan osakkeita kun niitä itsekkin tuolloin joulun alla ja maaliskuussa pienen erän ostin. Osinkoakin tuli noista Elisan osakkeista viime vuodelta ja jo yli 5€ ovat nämä osakkeet nousset numeraalisessa arvossa siitä mitä minä näistä kahdesta ostamstani erästä keskimäärin maksoin.
Minä uskon että nämä Elisan osakkeet vielä tästäkin nousevat ainakin pidemmän päälle. Voi olla että muutaman vuoden päästä ja kenties jo piankin ovat jo yli 20€. Se että ostin nuo osakkeet omilla rahoillani(en siis käyttänyt tähän lainarahaa jonka koron voisin operaatiosta vähentää) rokottaisi tietenkin pahasti silloin jos ne möisin niiden numeraalisen arvon paljon noustua, mutta en aio näitä osakkeita myydäkkään vaan pidän ne itselläni ja toivon saavani niistä vähän osinkotuloja.
Se nyt vain on niin, että alle 1000 euron sijoituksia ei juuri kannata tehdä osakekaupassa; tulee muuten
kulurakenne näkyviin liian pahasti.
Osta sellaisia puljuja nykytilanteessa millä on iso oma pääoma, mitkä tekee positiivista tulosta ja mitkä
ovat reiluija omistajille.
Tässäpä mun tammi helmikuun sijoituksia malliksi; ei ne ehkä ole parhaita, mutta hyviä mun mielestä:
Eckerö Line, Endomines Ab, Kemira, Alpcot Agro Ab, SAS Ab. Pitkässä juoksussa varmaa rahaa. Odotan,
että UPM käy alle 7 eurossa ja sitten läppäsen sitä muutaman sata kappaletta, sama koskee Pöyryä, jos
hinta menee alle 9 euron.
Tupla tai paniikki!
näyttäkää esimerkki rautalangasta. 500e vastaa 5000e kulut