Verrataanpa vaaran aiheuttamista

Valelääkäri ei aiheuttanut virallisen sairaanhoitojärjestelmän mukaan minkäänlaista vaaraa potilailleen. Mutta entsä, kun ajat hiljaisella tieosuudella vähänkin ylinopeutta, eikä muuta liikenneettä ole ollut suuntaan eikä toiseen ainakaan 50 km:n matkalla, ja satut poliisien haaviin, niin kuinkas onkaan? Saat sanktion VAKAVASTA LIIKENTEEN VAARANTAMISESTA.

Niin, minkä liikenteen, kun sellaise ei ollut? Mutta Jokisella oli potilaita, joiden lääkemääräykset olivat epämääräisiä. Ei ollut vai potilaiden TERVEYDEN VAARANTAMISTA? Hoh hoijaa.

Tai kuinkas olikaan Nordean pörssihuijaus? Tuloksena ettei huijausta tapahtunut, vaikka asiakkaat nimeomaan pyysivät riskittömiä sijoituskohteita, riskittöminä heille myytiin korkean riskin sijoituskohteita, sitä heille selvittämättä.

Joten niinhän seon, että koira ei kolleegan kinttua pure.
283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"maailmassa monta ihmeellistä asiaa, voi hämmästyttää , kummastuttaa, ISOMPAAKI kulkijaa"
??????? niin vaan on !!!

Äänestä

ehkä nämä ,jotka palkkasivat tämän samoin muuhenkilökunta joka työskenteli valelääkärin kanssa pakenevat vastuutaan sen taakse,että valelääkäri ei aiheuttanut haittaa.
entä näitä,joita hän tutki ja määräsi näitä lääkkeitä tarvitsivatko he todella niitä jne.
näinköhän se on,kuten ole kuullut,jossain sanottavan.
lääkärin virheet peittää hauta ja puutarhurin virheet pensaat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kamalla epätasa-arvo kirjoitti:

Valelääkäri ei aiheuttanut virallisen sairaanhoitojärjestelmän mukaan minkäänlaista vaaraa potilailleen. Mutta entsä, kun ajat hiljaisella tieosuudella vähänkin ylinopeutta, eikä muuta liikenneettä ole ollut suuntaan eikä toiseen ainakaan 50 km:n matkalla, ja satut poliisien haaviin, niin kuinkas onkaan? Saat sanktion VAKAVASTA LIIKENTEEN VAARANTAMISESTA.

Niin, minkä liikenteen, kun sellaise ei ollut? Mutta Jokisella oli potilaita, joiden lääkemääräykset olivat epämääräisiä. Ei ollut vai potilaiden TERVEYDEN VAARANTAMISTA? Hoh hoijaa.

Tai kuinkas olikaan Nordean pörssihuijaus? Tuloksena ettei huijausta tapahtunut, vaikka asiakkaat nimeomaan pyysivät riskittömiä sijoituskohteita, riskittöminä heille myytiin korkean riskin sijoituskohteita, sitä heille selvittämättä.

Joten niinhän seon, että koira ei kolleegan kinttua pure.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu