moi

Tunsin erään miehen vuoden verran. En tiedä oliko hän narsisti vai muuten vain luonnehäiriöinen. Tapasin hänet netin kautta ja hän oli mielestäni erittäin hyvännäköinen, urheilullinen. Ihmettelin miten tälläinen mies voi olla vielä vapaana. Ikää oli 30vuotta. Kuitenkin minulla oli hänen seurassaan sellainen epämiellyttävä tunne. Ajattelin että kuvittelen nyt vain sellasia kun en tunne ihmistä. Hiljalleen sitten selvisi miehen taustoja. Ei ollut selvinnyt erostaan exästään. Muut naiset eivät olleet kelvanneet eron jälkeen ja siitä oli nelisen vuotta. Mutta minä ajattelin että voisin ystävällisyydelläni auttaa häntä. Mutta kärsin sen vuoden aikana vain itse. Ja koko ajan ajattelin että minä vain kuvittelen ja luulin kaikenlaista. Minä en ollut koskaan tarpeeksi hyvä kuin exä. En ulkonäöllisesti enkä luonteeltani. Aina löytyi jotain huonoa ja voi niitä valheita joita minä uskoin. Sen vuoden ajan hän tapaili muita naisia saman netti sivun kautta kuin oli minutkin tavannut. En saanut mitään apua. Mutta häntä piti auttaa aina. Ja ystävällisyyttä löytyi vain silloin kun siitä oli jotain hyötyä hänelle. Mutta minä niin luulin että voisin auttaa häntä. Mutta kyllä minä opin hyvin paljon.
2234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Liian hyvää ollakseen totta?

Niin. Silloin on aina, korosta sanaa aina, kysymys projektiosta. Sisäisestä heijastuksesta, jossa heijastaa toiseen jotain itsestään.

Älä ole katkera tai pahoillasi kokemuksestasi. Se mikä ei tapa, vahvistaa. Näin on joku viisas, jonka viisauteen itse luotan, joskus n.130 vuotta sitten kirjoittanut. Jokainen kokemus on arvokas sellaisenaan.

Se, että olet häneen itsestäsi paljon hyvää heijastanut, kertoo vain sinun sisäisestä hyvyydestäsi ja omista hyvistä ominaisuuksistasi. Pettymys siitä, että hän ei ollutkaan sellainen, kuin kuvittelit hänen olevan on tottakai karvas ja tuntuu pahalta. Nekin tunteet ovat arvokkaita, mutta niihin ei mielestäni pidä jäädä kiinni. Ne eivät tee vähempiarvoiseksi niitä hyviä arvoja, joita pidät arvokkaina.

Toki, olet vapaa tekemään tutkimusmatkaa erilaisiin arvomaailmoihin, joka on polku, jolla tuo kuvaamasi mies on. Minun mielestäni se ei ole vähempiarvoista, se on vain polku, jonka hän joutuu käymään. Teidän polkunne eivät lopulta kohdanneet, mutta sinä olet kokemusta viisaampi. Samoin hän.

Maailma on täynnä ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisissa psyykississä tiloissa. Kannattaa olla varovainen, mutta, jos on liian varovainen onko silloin elossa? Riskinotto kuuluu elämään.

Tunnemaailma on tunnemaailmaa ja sen kanssa pitää elää niin, että kykenee ne tunteet käsittelemään. Häpeä lienee kaikkein vaikein kaikista tunteista käsitellä. Se, että antaa itsensä toisten käyttöön sellaisena kuin on, ilman mitään suojaa, käytännössä tarkoittaa, että ottaa noiden muiden häpeän kannettavakseen. Kuinka monella tavalla häpeältä me yritämmekään suojautua?

Sinä olet arvokas.
Sinua rakastetaan.
Sinulla on ihmisiä, jotka eivät koskaan sinua hylkää.

Se on perusta, jolle sinun pitää elämäsi rakentaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pettynytt kirjoitti:

Tunsin erään miehen vuoden verran. En tiedä oliko hän narsisti vai muuten vain luonnehäiriöinen. Tapasin hänet netin kautta ja hän oli mielestäni erittäin hyvännäköinen, urheilullinen. Ihmettelin miten tälläinen mies voi olla vielä vapaana. Ikää oli 30vuotta. Kuitenkin minulla oli hänen seurassaan sellainen epämiellyttävä tunne. Ajattelin että kuvittelen nyt vain sellasia kun en tunne ihmistä. Hiljalleen sitten selvisi miehen taustoja. Ei ollut selvinnyt erostaan exästään. Muut naiset eivät olleet kelvanneet eron jälkeen ja siitä oli nelisen vuotta. Mutta minä ajattelin että voisin ystävällisyydelläni auttaa häntä. Mutta kärsin sen vuoden aikana vain itse. Ja koko ajan ajattelin että minä vain kuvittelen ja luulin kaikenlaista. Minä en ollut koskaan tarpeeksi hyvä kuin exä. En ulkonäöllisesti enkä luonteeltani. Aina löytyi jotain huonoa ja voi niitä valheita joita minä uskoin. Sen vuoden ajan hän tapaili muita naisia saman netti sivun kautta kuin oli minutkin tavannut. En saanut mitään apua. Mutta häntä piti auttaa aina. Ja ystävällisyyttä löytyi vain silloin kun siitä oli jotain hyötyä hänelle. Mutta minä niin luulin että voisin auttaa häntä. Mutta kyllä minä opin hyvin paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu