Olen jättänyt 05/09 ehkäisyn pois ja siitä lähtien olemme toivoneet että tulisin raskaaksi. Alkaa vain oma mieli tekemään temppuja ja vartalo. Tuon toukokuun jälkeen kuukautiseni tulivat ajallaan (kierto 28pvä), nyt ne heittävät miten sattuu, elo syyskuun ne jäivät kokonaan pois ja kävin lääkärissä toteamassa että raskaana en ole. No lokakuussa ne tulivat myöhässä ja marraskuussa tiputtelin 20pvää kirkasta verta, soitin lääkärin ja sain ajan joulukuun alulle jolloin kuukautiseni taas alkoivat. Lähettivät minut labraan ja ultraan ja kaikki ok. Nyt taas kuukautiset ovat myöhässä 17pvää, menee hermot sillä tein raskaustestin viidennen päivän tienoilla ja toisen kahdennentoista päivän tienoilla, kummatkin negatiivistä. Koska ajattelen mahdollista raskautta päivittäin niin luulen että kehoni tekee minulle temppuja ns. raskausoireita. Olen nyt viimeisen puolen vuoden aikana juossut lääkärillä kolme-neljä kertaa ja tehnyt kymmeniä testejä... Kovi vauvaa odotetaan ja millää ei vaan meillä onnistu, tuntuu kuin se olisi mahdotonta.... Taitaa olla vale raskautta, onko muita? o_O
Äidiksi tahtoava, mutta siinä epäonnistuva..
Äidiksi tahtoava
8378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kovin on tutun tuntuista tuo, sillä ihmeellinen on tämä vauvakuumeisen naisen kehon ja mielen kärvistely.
Mulla oli samanlainen "raskausoireilu" ja hermoilu meneillään tuossa jokin aika sitte .
Vaikka toisilla se tärppää heti, kun lopettavat ehkäisyn, mutta ainakin minulla yritystä kesti liki kaksi vuotta, ennekuin pussasin.
Jos sinullakin on ollut hormonaalinen ehkäisy päällä useamman vuoden, tuo tuommoinen on hyvinkin tavallista. Elimistöllä voi mennä kuukausia, saavuttaa luonnollinen hormonitasapaino, älä siis vielä tuskastu.
Mulla kansa menkat alkoi säännöllissesti heti e-pillerit lopettettuani, mutta muistaakseni kolmannella kierolla lopetuksesta alkoi se risaaminen. Tuli vain tiputtelua ja varsinaista vuotoa ei ollenkaan. Ihka samoin ravasin lääkärit, ladrat ja ultrat. Kaikki kuitenkin ok. Tätä menkkojen heittelyä kesti sitte puolisen vuotta, kunnes kierto viimein vakiintui ja muuttui minulle aikaisemminkin säännölliseksi kp 30 -31.
Seuraava vuosi meni tuskaillessa hysteerisenä, kun tärppiä ei kuulunut. Jossain vaiheessa aloin tikutella ja bongailla oviksia ja saada miehen "hommiin" kellontarkasti.
No tämä panikointini sai taas aikaan miehelleni jonkinlaiset "suorituspaineet" ja niin vain kävi, että eihän se kukkokaan käskien laula.
Niinpä lopulta tuskastuneena aloin jo pikkuhiljaa luopua toivosta. Ajattelin, että olkoon. Jos ei sovinnolla, niin ei sitte väkisinkään.
Tässä samalla opintoni olivat edenneet lopputyöasteelle ja stressini alkoikin kohdistua siihen.
Niinpä sitte erään ikimuistoisen kerran menkkoja ei kuulunutkaan, ja kun parin jännityksen täyteisen päivän jälkeen uskaltauduin jälleen testaamaan, niin vahvaa plussaahan sieltä puski.
Naperollamme on nyt ikää 1 v 8 kk ja tää vuosi on aloitettu touhuilemalla taas ilman ehkäisyä.
Toivottavasti vaan tärppäis nyt nopeemmin.
Tsemppiä sinulle yritykseen ja turha stressi pois (voi miten se onkaan helppo sanoa, mutta kokemuksesta tiedän...).
Kiitos kaunis tekstistäsi :) stressiä todella on tästä asiasta ja välillä tuntuu kuin mieheni ei edes ymmärrä minua tämän asian suhteen, itkustun ja kiukustun tästä asiasta helposti viime kuukauden aikana. Jo tänä aikana kaksi ystävääni on synnyttänyt lapsen ja yksi tullut raskaaksi, ei ole helppoa katsoa sivusta kun itse niin kovin yrittää... :( Olen täysin sitä mieltä että pitäisi ajatukset siirtää jonnekin muualle mutta minkäs teet kun tämä asia tulee esiin joka käänteessä, sisko kysyy että joko tärppäsi kun menkat eivät ala ja äiti laskee päiviä.. Ja kun niin kovin odotamme niin alan muuttua kärsimättömäksi.
Juu, semmoistahan se oli "tunteellista". Muistan kyllä, miten helposti itsekin silloin itkut tuli ja jo seuraavassa hetkessä suutuin ja loukkaannuin miehelle, kun tuntui, ettei hän edes yrittänyt ymmärtää sitä, miten kaikki aina sillä kertaa romahti, kun menkat alkoi. Vaikka eihän asia todellakaan niin ollut, mutta sille se minusta tuntui. Miehet nyt vaan ajattelee ja tuntee toisin, kuin me.
Samaten silloin, kun kiertoni vihdoin vakiintui ja aloin vaahdota ovistikutusten kanssa. Tuntui aivan uskomattomalle, ettei mies pystynytkään olemaan vauhdissani mukana.
Sehän tuossa juuri kaikein tuskallisinta onkin, kun jokapuolella huomaa vain odottavia äitejä ja vastasyntyneitä vauvoja.
Me ei silloin kerrottu vanhemmille ja sisaruksille ollenkaan, kun alettiin yritys. Arvattiin jo etukäteen, että siitähän se hössötys vasta syntyis. Toisaalta taas monta kertaa musta ois ollut kivaa, jos ois ollut joku, jolle ois voinut purkautua. No mies tietty oli, mutta kyllähän sä omastakin kokemuksestasi jo tiedät, miten ne menkoista, oviksista ja vauvanteosta jaksaa jutella, tai edes kuunnella.
No onneks on tää netti josta vertaistukea voi löytää.
Oliks sulla myös hormonaalinen ehkäisy ja miten pitkään? Onko varmaa, että ovuloit ja oletko bongannut tämän kierron ovulaation?
Ovuloin kyllä normaalisti, minkä lääkärikin totesi. Ja olen käyttänyt nuvaringiä viimeiset viisi vuotta.
Jokos mitään selvinnyt, vai alkoiko menkat?
eikä kuulu.
sulla tilanne on vielä erittäin hyvä,jos kerran lääkärissä on todettu että ovuloit.meillä takana yli vuoi yritystä ja e-pillereiden jälkeen ainoastaan yhdet luomu menkat tulleet.Nyt olen ollut todella herkässä tilassa,kateellinen ja katkera kun kolme ystävääni ilmoittaneet odottavansa ja yksi vielä vahingossa,se otti kaikista eniten päähän.toiset ne vaan saa vahingossa lapsia kun toiset yrittää ja yrittää.Meillä onneksi nyt lähete lapsettomuustutkimuksiin,testituloksia tässä odotellessa.Mutta lukenutpa olen,että naisella on yhdestä kierrosta ainoastaan 25% mahdollista tulla raskaaksi.Oisko joku 90% ihmisitä jotka on tulleet vähintäänkin 2vuoden yrityksellä raskaaksi,että nou hätä sulla vielä :) Kovasti olen myös kuullut,että kun vaan oppii ajattelemaan,että tulee kun on tullakseen eikä stressaa asiasta niin piankin huomaa olevansa raskaana,joo helppo sanoa :/ Mutta onneksi on tällaisia palstoja missä pääsee tunteitaan purkamaan ja saa vertaistukea,miehet kun on mitä on,ne ymmärtää vasta sitten kun se lapsi on sylissä. Mutta paljon tsemppiä toivon sulle :)
Juu, kiitos, teille myös onnea yritykseen (: