Pari kertaa katkolla.

Minäkin pidän nousuhumalan tuomasta "relax" tunnelmasta, mutta, mutta.
On käynyt kohdallani kaksi kertaa niin, että juominen on jatkunut ja jatkunut.
4-5 päivän juomisen jälkeen on helvetti edessä!
Join ja nukuin työmaaparakissa.
Aina kun heräsin, vedin savut ja join mahdollisimman paljon.
Sammuin taas.
Ajantaju ja paikankin meni alle päivässä.
Minulla oli vaan alkoholi ja sen varmistaminen, että sitä on kun taas herään.
Aluksi kävin tarpeillani, mutta vatsa/ suoli ei moista kestä ja kännissä ei huomaa.
Kusin ja paskoin housuni neljäntenä päivänä.
Katkolle kun lähdettiin, niin pääsin käymään suihkussa ja sain vaatteet.
Sinne ei ole ihan kiva mennä tärisevänä ja paniikki päällä.
Jos on promilleja niin mitään lääkitystä et saa.
Jos on liikaa promilleja niin sinut passitetaan takaisin juomaan.
Lääkitys on täydellinen mysteeri ja ensipäivät kärsit todella kovan krapulan.
Voit toki käydä anelemassa jotakin helpotusta, mutta se mitä saat taitaa olla lähinnä b-vitamiineja.
Muutamia päiviä kun olet kärsinyt ja syönyt hyvää monipuolista ruokaa, niin olo helpottuu.
Ainoa mistä joudut kärsimään senkin jälkeen, ovat nuoret huumeidenkäyttäjät, jotka metelöivät aamuöylle asti.
Ja mikä yllätävintä käyttävät katkolla ollessaan yhä.
Monet heistä ovat olleet jo kuukausia ja odottavat toista hoitopaikkaa.
Surku että heistä ei valtaosa ole ikinä ollut työelämässä ja sitä kautta maailmankuva on todella vääristynyt.
Vaaditaan, mutta ei ajatella kuka maksaa.
No mutta katko on hyvä paikka silloin kun et saa itse poikki.
Itse sain viimeksi ja viikko meni tuskissa.
2329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että jos on liikaa promilleja, niin passitetaan takaisin juomaan? Mitkä on liiat promillet sinne menoon?
Ei ole omalle kohdalle sattunut, enkä ole moisesta kuullutkaan, vaikka kovassa seipäässä olen mennyt useamman kerran.

Äänestä

Työsi estää sinua toteuttamasta itseäsi. Itse tulin paljon onnellisemmaksi lopetettuani työstä haaveilun! Tärkeintä elämässä - loppujen lopuksi - on kuitenkin alkoholin saannin varmistaminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Misip kirjoitti:

Minäkin pidän nousuhumalan tuomasta "relax" tunnelmasta, mutta, mutta.
On käynyt kohdallani kaksi kertaa niin, että juominen on jatkunut ja jatkunut.
4-5 päivän juomisen jälkeen on helvetti edessä!
Join ja nukuin työmaaparakissa.
Aina kun heräsin, vedin savut ja join mahdollisimman paljon.
Sammuin taas.
Ajantaju ja paikankin meni alle päivässä.
Minulla oli vaan alkoholi ja sen varmistaminen, että sitä on kun taas herään.
Aluksi kävin tarpeillani, mutta vatsa/ suoli ei moista kestä ja kännissä ei huomaa.
Kusin ja paskoin housuni neljäntenä päivänä.
Katkolle kun lähdettiin, niin pääsin käymään suihkussa ja sain vaatteet.
Sinne ei ole ihan kiva mennä tärisevänä ja paniikki päällä.
Jos on promilleja niin mitään lääkitystä et saa.
Jos on liikaa promilleja niin sinut passitetaan takaisin juomaan.
Lääkitys on täydellinen mysteeri ja ensipäivät kärsit todella kovan krapulan.
Voit toki käydä anelemassa jotakin helpotusta, mutta se mitä saat taitaa olla lähinnä b-vitamiineja.
Muutamia päiviä kun olet kärsinyt ja syönyt hyvää monipuolista ruokaa, niin olo helpottuu.
Ainoa mistä joudut kärsimään senkin jälkeen, ovat nuoret huumeidenkäyttäjät, jotka metelöivät aamuöylle asti.
Ja mikä yllätävintä käyttävät katkolla ollessaan yhä.
Monet heistä ovat olleet jo kuukausia ja odottavat toista hoitopaikkaa.
Surku että heistä ei valtaosa ole ikinä ollut työelämässä ja sitä kautta maailmankuva on todella vääristynyt.
Vaaditaan, mutta ei ajatella kuka maksaa.
No mutta katko on hyvä paikka silloin kun et saa itse poikki.
Itse sain viimeksi ja viikko meni tuskissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu