Juuh, kyseessä ei ole mielestäni varsinainen bändi ts.yhtye vaan kaksi tuottajien hoksaamaa pikkusievää tytteliä joiden ulkoiset puitteet täyttävät kriteerit mitä menestyvään tyttöduoon tulee. Varsinkin Rumba-lehti ylistää PMMP-tyttisduoa sen takia että he ovat hyviä bailaamaan ja ovat onnistuneet naurattamaan monia toimittajia "bäkkärillä" ja lehdistön artistien/bändien yhteisbileissä(tätä eivät tosin tietystikään myönnä).
Tämä on totta: olen itse saanut kunnian kuunnella yksityisbileissä Paulan huonoa vitsiä, mikä kesti noin vartin ja mistä en ymmärtänyt juuri mitään. Tämä johtui suurimmaksi osaksi siitä että kyseinen neitonen oli jo niin jurrissa sitä kertoessaan(kello näytti tuolloin 19.00)että puhe oli hmm..varsin epäselvää. Vieressäni oleva Rumban "kasaripoppiin erikoistunut" toimittaja nauroi jutulle silkasta perseennuolemisen ilosta. Itse katsoin Paulaa hölmistyneenä ja lähdin pois paikalta myötähäpeää tuntien.
Toimitajat kehuvat heidän musiikkiaan mutta itse olen sitä mieltä että kyseessä on ns.kaiffailmiö, hyväveli-seura, missä ei tule selkäänpuukotus kyseeseen. yhdessä on kiva bailata ja ryypiskellä.
Monilla toimittajilla on sen verran heikko itsetunto että he tarvitsevat lähelleen julkimoita. PMMP:n kohdalla voimme puhua jo jackpotista koska bonuksena saat myös koko tuotantoportaan herrat ja leidit lähellesi; kyseessä kun on vain ja pelkästään varsin pitkälti tuottajien jms. löytö ja tuote.
Tytöt eivät osaa laulaa, eivät osaa säveltää kappaleita, soittaa mitään instrumenttia, eivät osaa esiintyä mutta osaavat toimia ylempien mieliksi ja osaavat bailata ja ryypätä, olla hauskoja. Ilmiönä PMMP on kuin 70-luvun Bay City Rollers. Takana koneisto mikä pitää pihdeissään ja ottaa siinä sivussa myös median haltuun. Hyvin pitkälle laskelmoitu tuote. Mutta tyhmähän on vain se, joka maksaa. Itse tein PMMP:n levystä plektroja(ohjeet löytyy youtubesta). Sain niitä tehtyä 15kpl. Jos ottaa huomioon että yhden vastaavanlaisen plektran hinta kaupassa on tuollaiset 2euroa niin laskutoimitus on seuraavanlainen: 15x2=30...eli 30euroa!!! Selvää voittoa siis..ja kun ottaa huomioon että sain levyn ilmaiseksi... :D
ILMIÖ PMMP
27
2127
Vastaukset
- eemeli...........
tosta plektrajutusta, se oli ihan hauska kevennyt, muuten juttusi oli täyttä ASIAA, mihin harvoin täällä suolen uumenissa törmää;D. Olen itse ollut alusta alkaen suurinpiirtein samaa mieltä pmmp:stä. Kyseessä on todellakin ilmiö, vähän samanlainen ällötys kuin Lauri Tähkä.
Raivostuttavinta on että nämä lahjottomat ämmät vievät keikka- ja festariesiintymisiä oikeasti lahjakkailta ja omaperäisiltä bändeiltä. PMMPn tyttöhumppaorkesterin statusta ja rockuskottavuutta on median toimesta kiillotettu korottamalla popiskelmää nuotin vierestä kailottavat naapurintytöt rajuiksi rockmimmeiksi. My aaasss;D
Miran ja Paulan tarinaa miettiessä tulee mieleen satu keisarin uusista vaatteista. Kukaan ei uskalla sanoa että tämä on paskaa, kun vitsi on päästetty kasvamaan liian suureksi. Ehkä joskus tulee sellainen viaton ja rohkea lapsi, joka möläyttää totuuden pmmp:stä;)) - rhytmraskaali
Veit sanat suustani. Olen ihmetellyt jo pitkään miksi nää leidit paistattelevat aina lehtien sivuilla ja levyjä kehutaan, kuin myös keikkoja. Mainitsemasi rumba on ehkä näistä lehdistä pahinta laatuaan.
En ymmärrä keille toi juttu on suunnattu, paitsi tietysti umpitolloille valtavirran mukana meneville, musiikista mitään tietämättömille, teineille ja tietysti juopoille ikiteini-toimittajille. Sitten kun pmmp ei ole enään niin hype, niin kaikki fanittajat katoaa. Näin se on aina ollut ja tule olemaan. - lollerolassi
Olen niin samaa mieltä. Ihmettelen todella tämän "bändin" suosiota. Ei yhtäkään hyvää biisiä ja tytöt täydellisiä harakoita. Olen myös kiinnittänyt huomiota huonoon, kehittymättömään, lapsellisenoloiseen lauluääneen ja esiintymiseen. Mistä hyvästä nämä niitä Emmoja repii? Ihmettelen myös niiden ihmisten älykkyysosamäärää, jotka näiden pimujen musiikkia ostaa. Jos jokin musiikki on "huttua" niin tämä. No, laulaahan se M. A. Numminenkin. Tosin olen aina pitänyt Nummista vitsinä ja sellaisena pitänee ottaa myös PMMP.
- mark my words
pmmp bändillä on paljon toimittajakavereita, jotka bäkkärihyysäyksestä kiitoksena ylistää bändiä, soittaa kyllästymiseen asti biisejään radiossa, varsinkin voicella ja tietenkin kuorrutuksena kakun päällä emmaehdokkuudet sekä ylistävät ja hymistelevät levy- ja keikka-arvostelut. nyt media yrittää samaa temppua anna abreun ja anna puun kanssa, koska pelkäävät että pmmp-kupla on puhkeamassa.
- Asko-Hermanni
Vihdoinkin! Kylläpä helpotti!
Itse olen hiljaa mielessäni yrittänyt ymmärtää PMMP:n "erinomaisuutta", kun kerran sitä jokapaikassa hypetetään ja hehkutetaan.
Joka vuosi tulee palkintoa, pystiä...paras "bändi", paras sävellys, paras sanoitus, paras sovitus, paras levy, paras video, (mielestäni: paras rääkyminen, paras hulluna heiluminen, paras pieleen laulaminen, vuoden tyhjänpäiväisin biisi).
Olen yrittänyt kuunnella ja katsella heidän "tuotantoaan". Myötähäpeä on todellakin ainoa tunne minkä he minussa herättävät. (Katsokaa, kun he esim. esiintymislavalla alkavat oikein "rokkaamaan". Voi sitä suoraa kurkkurääkymistä, joka ei edes etäisesti muistuta laulamiseksi kutsuttua toimintaa. Ja se "koreografia": Pehmustetusta huoneesta karanneiden neljävuotiaiden tasolla olevien aikuisten pelottavan näkoistä aivovammaista riehumista. Siis niiiin tekotekoteko-rankkaa!
Kylläpä helpottaa tieto, että vastaanottimessani ei olekaan vikaa. Vika olikin lähetyksessä.
Kiitos teille, kirjoittajat! - Eteläkukkonen
Kylläpäs on hienoa huomata että en ollut yksin mielipiteeni kanssa. Oletteko koskaan muuten miettineet kuinka paljon valtaa mahdollisesti tällä "bändillä" on?? Voiskohan olla jopa niin paljon että hyvät arvostelut, palkinnot jms. olisi ihan oikeesti kaikkien kannalta kannattavaa, elikkä kyseessä olisi todella pitkälle viety tuotantokoneiston median tekemä diili?? Radiosoitot ja palkintopystit kulkevat nimittäin käsikädessä. Rumban tapaiset lehdet sitten kirjoittavat...ja mikäs onkaan rock-lehtien levikki tätä nykyä?? Voin sanoa että ilman joitakin ylimääräisiä rahoja ja tukiaisia ei Rumban tapaiset menesty. Internet on pitänyt huolen paljolti siitä. Mutta mitäs jos lehdelle on taloudellisista syistä kannattavaa kirjoittaa jostakin bändistä ja laittaa ne voittamaan äänestyksiä jne. Veikkaisinpa että Rumba on otettu niinsanotusti haltuun. Sama koskee monia muita konkurssin partaalla kiemurtelevia lehdyköitä, puhumattakaan sitten radiosta mediana. Kaikkihan tietävät että nettiradiot ovat syöneet myöskin niiden leipää. Moni asema on joutunut lopettamaan. Pakottaakos nyky tilanne siis soittamaan PMMP:tä? ja miksi?? Vastaus on: RAHA!!!
- jupinareppu
Saitko pakit siellä bileissä Paulalta? Arvatenkin aika nöyryyttävät sellaiset?
Varsin samanlainen kirjoitustyyli oli valtaosassa viestejä, löytyipä samat argumentitkin. Nyt keksin, kaivetaan IP -osoitteet viestin takaa esiin! Vois selventää varsin paljon sitä, kirjoittaako täällä viisi ihmistä vai yksi kpl. Hehe.
Muutama puhdas asiavirhe viestiisi on eksynyt: kuten se, etteivät M&P osaa soittaa instrumentteja. Molemmat tytöt osaavat nimittäin soittaa useitakin instrumentteja. Keikoilla on nähty ainakin piano ja viulu, Mira muistaakseni soittanut jotain puhallinsoitinta vuosikaudet. Paulalla on/oli Sibeliusakatemiassa pääaineena klassinen laulu ja sivuaineina eri intstrumentteja. Kantsii tsekata pmmp.fi ennen kuin puhuu paskaa.
Muuten sinulla on täysi oikeus mielipiteeseesi. Melkoisia toimittajia Suomessa, jos PMMP:n suosio (levy- ja keikkamyynti ihan törkeän suurta Suomen mittapuussa) on kerta parin elitistitoimittajan aikaansaannosta. Haha.
Kyllä sut vielä joku huolii, vaikkei Mira ja Paula antaiskaan :( - Eteläkukkonen
jupinareppu kirjoitti:

Kyllä sut vielä joku huolii, vaikkei Mira ja Paula antaiskaan :(Anteeksi jos sain sinulle noin pahan, ahdistuneen olon. Se nimittäin paistaa kirjoituksestasi. Tytöt EIVÄT OSAA SOITTAA on fakta. Olen varsin tietoinen heidän "opinnoistaan". Valitettavasti opinnot eivät aina takaa sitä että syntyy osaamista, kuten PMMP:n kohdalla. He myöskin laulavat epävireisesti ja äänenkäytössä ei ole tekniikka hallussa. Ehkäpä lisätunteja pitäisi ottaa tai pistää heitä opettanut vastuuseen kun lopputulos on tämä(?). Väitit että olen kirjoittanut näistä useamman? Heh, tuo on AINA katkeran fanin ensimmäisiä argumentteja. Totuus on että olen kirjoittanut vain tällä nimimerkillä tähän ketjuun. Joskus olen voinut kirjoittaa johonkin muuhun aloitukseen eri nimimerkillä mutta en tähän. Olenkin ilokseni huomannut että täällä on vielä järkeviä ihmisiä jäljellä, kirjoitukseni saaman palautteen perusteella. Sinä taas kuulut siihen epämääräiseen ryhmään joka jostain syystä puolustaa PMMP.tä. Lapsellinen väitteesi että olisin suivaantunut koska en saanut Paulalta..heh, en koskisi siihen daamiin pikkurillillänikään, niin vastenmielinen hän minusta on ja ulkonäöllisesti edustaa yksinkertaisesti vain sitä tyyppiä mikä ei ole minun makuuni. Mira ei myöskään sytytä. olen myöskin vakituisessa parisuhteessa hyvin viehättävän naisen kanssa ja suunnitelmissa on kesähäät.
Mitä PMMP:n levymyyntiin tulee niin sinuna olisin hiukan tarkempi ja avarakatseisempi..noh, sanotaan suoraan: järkevämpi, mitä aiheeseen tulee. Ja keikkasuosio..hmm..voin kertoa että yhdellekään festivaalille ei ole tullut kukaan näiden tyttelöiden takia. Mm.näihin asioihin viittaan kirjoituksessani. Ilmeisesti et osaa lukea tai et vain ymmärrä lukemaasi?? Kaikkea hyvää vaan sulle ja koita jatkossa jättää tunteet pois kun kirjoitat(tai älä anna niiden ottaa ylivaltaa). Muussa tapauksessa kirjoituksesta häviää järki, punainen lanka ja se saa sävyjä jotka eivät juurikaan ole niin aiheeseen liittyviä. - jupinareppu
Eteläkukkonen kirjoitti:
Anteeksi jos sain sinulle noin pahan, ahdistuneen olon. Se nimittäin paistaa kirjoituksestasi. Tytöt EIVÄT OSAA SOITTAA on fakta. Olen varsin tietoinen heidän "opinnoistaan". Valitettavasti opinnot eivät aina takaa sitä että syntyy osaamista, kuten PMMP:n kohdalla. He myöskin laulavat epävireisesti ja äänenkäytössä ei ole tekniikka hallussa. Ehkäpä lisätunteja pitäisi ottaa tai pistää heitä opettanut vastuuseen kun lopputulos on tämä(?). Väitit että olen kirjoittanut näistä useamman? Heh, tuo on AINA katkeran fanin ensimmäisiä argumentteja. Totuus on että olen kirjoittanut vain tällä nimimerkillä tähän ketjuun. Joskus olen voinut kirjoittaa johonkin muuhun aloitukseen eri nimimerkillä mutta en tähän. Olenkin ilokseni huomannut että täällä on vielä järkeviä ihmisiä jäljellä, kirjoitukseni saaman palautteen perusteella. Sinä taas kuulut siihen epämääräiseen ryhmään joka jostain syystä puolustaa PMMP.tä. Lapsellinen väitteesi että olisin suivaantunut koska en saanut Paulalta..heh, en koskisi siihen daamiin pikkurillillänikään, niin vastenmielinen hän minusta on ja ulkonäöllisesti edustaa yksinkertaisesti vain sitä tyyppiä mikä ei ole minun makuuni. Mira ei myöskään sytytä. olen myöskin vakituisessa parisuhteessa hyvin viehättävän naisen kanssa ja suunnitelmissa on kesähäät.
Mitä PMMP:n levymyyntiin tulee niin sinuna olisin hiukan tarkempi ja avarakatseisempi..noh, sanotaan suoraan: järkevämpi, mitä aiheeseen tulee. Ja keikkasuosio..hmm..voin kertoa että yhdellekään festivaalille ei ole tullut kukaan näiden tyttelöiden takia. Mm.näihin asioihin viittaan kirjoituksessani. Ilmeisesti et osaa lukea tai et vain ymmärrä lukemaasi?? Kaikkea hyvää vaan sulle ja koita jatkossa jättää tunteet pois kun kirjoitat(tai älä anna niiden ottaa ylivaltaa). Muussa tapauksessa kirjoituksesta häviää järki, punainen lanka ja se saa sävyjä jotka eivät juurikaan ole niin aiheeseen liittyviä.Et pahoittanut mieltä, aiheutit vain tarvetta kuittailla. Viestistäsi huokuu sellainen käsittämätön tuska bändin menestystä kohtaan, että väkisinkin tulee mieleen, että tässä on nyt jotain henkilökohtaista. Siksi on ihan pakko vähän naljailla.
Minusta teoriasi/teorianne siitä, että musatarjonta, radiot ja rocklehdet olisivat jotenkin saastuneet sen vuoksi, että PMMP on pinnalla, on melko absurdi. Puhumme nyt kuitenkin bändistä, jossa musiikki tehdään bändin jäsenten toimesta. Sjöroos (joka muuten kuuluu bändiin, vaikkei esiinny keikoilla) säveltää, tuottaa, miksaa ja Vesala ja Luoti kirjoittavat sanat. Suomi on täynnä artisteja, joiden takana on ihan oikea koneisto jo tällaisissa asioissa: useimpien Idols- ja iskelmälaulajien musiikki on täysin muiden kuin heidän itsensä tekemää, valitettavan moni kappale on myös laina ulkomaalaisesta. PMMP on luova ja tekee kaiken musiikkinsa itse, siksi on outoa, että se olisi jotenkin merkittävin "koneistolla pyörivä paska" jota vaikkapa tuo esille nostettu Voice soittaa. Uskaltaisin väittää, että Voicella soi läjäpäin artisteja/bändejä, jotka ovat enemmän tehtailtuja kuin PMMP.
Lisäksi on eri asia sanoa ettei tykkää joidenkin henkilöiden soitannasta tai laulannasta, kuin väittää, etteivät he OSAA soittaa tai laulaa. Valitettavasti mielipiteesi on heppoinen argumentti sille, etteivät tytöt olisi musikaalisia. Voit väittää kiven kovaan, että Sibelius-akatemiaan pääsee, vaikkei olisi musikaalinen, mutta eri asia on se, kuinka moni sinua uskoo.
Tärkeä huomio on mielestäni myös se, että PMMP:n pointti on nimenomaan olla "kiertävä orkesteri". PMMPn tehtävä on koskettaa, yhdistää, viihdyttää, lohduttaa. Sanoitukset, tunnelma, heittäytyminen, vastapaino suomalaiselle kaiken sisällä pitämiselle ja nielemiselle. Varmastikin eri konserttisaleista yms. löytyy esiintyviä laulajia, jotka laulavat lähes täydellisesti, eivät eläydy huutaen ja eivät riehu ja nauti musiikista samalla innolla kun PMMP. Ei PMMP:n ideana ole olla mikään "Duo Celine Dion 2", eikä se ole koskaan imagollaan sellaista väittänytkään. PMMP koskettaa, ja siksi ihmiset rakastavat sitä. Kyllä tytöt osaavat laulaa ja stemmat toimii. PMMPn laulu ei ole sellaista suorituskeskeistä, vaan osa bändin luomaa musiikkia.
Ehkä jotain korkeakulttuurin ystävää pännii, että hakatun, sivuutetun, hyväksikäytetyn ja syrjityn ihmisen puolella oleva bändi saa mainetta ja kunniaa. Me naiivit, lapselliset, vammaiset ja tavalliset dorkaduunarit jäädään bailaamaan PMMP:tä, tuota isoa pahaa tuotetta, joka on suunniteltu ja laskelmoitu muovibändi. PMMP tosiaan pitää Voicen ja Rumban pystyssä, aivan varmasti. Meinasitteko, että maksavat kyseisille lafkoille ihan kiinteää kuukausituloa vastapalvelukseksi siitä, että heidän kammottava rääyntänsä lapsuuden lopusta ja kuolleen luokse kaipaavasta omaisesta soi silloin tällöin Britneyn ja kumppaneiden lomassa? Sangen uskottava teoria. - Eteläkukkonen
jupinareppu kirjoitti:
Et pahoittanut mieltä, aiheutit vain tarvetta kuittailla. Viestistäsi huokuu sellainen käsittämätön tuska bändin menestystä kohtaan, että väkisinkin tulee mieleen, että tässä on nyt jotain henkilökohtaista. Siksi on ihan pakko vähän naljailla.
Minusta teoriasi/teorianne siitä, että musatarjonta, radiot ja rocklehdet olisivat jotenkin saastuneet sen vuoksi, että PMMP on pinnalla, on melko absurdi. Puhumme nyt kuitenkin bändistä, jossa musiikki tehdään bändin jäsenten toimesta. Sjöroos (joka muuten kuuluu bändiin, vaikkei esiinny keikoilla) säveltää, tuottaa, miksaa ja Vesala ja Luoti kirjoittavat sanat. Suomi on täynnä artisteja, joiden takana on ihan oikea koneisto jo tällaisissa asioissa: useimpien Idols- ja iskelmälaulajien musiikki on täysin muiden kuin heidän itsensä tekemää, valitettavan moni kappale on myös laina ulkomaalaisesta. PMMP on luova ja tekee kaiken musiikkinsa itse, siksi on outoa, että se olisi jotenkin merkittävin "koneistolla pyörivä paska" jota vaikkapa tuo esille nostettu Voice soittaa. Uskaltaisin väittää, että Voicella soi läjäpäin artisteja/bändejä, jotka ovat enemmän tehtailtuja kuin PMMP.
Lisäksi on eri asia sanoa ettei tykkää joidenkin henkilöiden soitannasta tai laulannasta, kuin väittää, etteivät he OSAA soittaa tai laulaa. Valitettavasti mielipiteesi on heppoinen argumentti sille, etteivät tytöt olisi musikaalisia. Voit väittää kiven kovaan, että Sibelius-akatemiaan pääsee, vaikkei olisi musikaalinen, mutta eri asia on se, kuinka moni sinua uskoo.
Tärkeä huomio on mielestäni myös se, että PMMP:n pointti on nimenomaan olla "kiertävä orkesteri". PMMPn tehtävä on koskettaa, yhdistää, viihdyttää, lohduttaa. Sanoitukset, tunnelma, heittäytyminen, vastapaino suomalaiselle kaiken sisällä pitämiselle ja nielemiselle. Varmastikin eri konserttisaleista yms. löytyy esiintyviä laulajia, jotka laulavat lähes täydellisesti, eivät eläydy huutaen ja eivät riehu ja nauti musiikista samalla innolla kun PMMP. Ei PMMP:n ideana ole olla mikään "Duo Celine Dion 2", eikä se ole koskaan imagollaan sellaista väittänytkään. PMMP koskettaa, ja siksi ihmiset rakastavat sitä. Kyllä tytöt osaavat laulaa ja stemmat toimii. PMMPn laulu ei ole sellaista suorituskeskeistä, vaan osa bändin luomaa musiikkia.
Ehkä jotain korkeakulttuurin ystävää pännii, että hakatun, sivuutetun, hyväksikäytetyn ja syrjityn ihmisen puolella oleva bändi saa mainetta ja kunniaa. Me naiivit, lapselliset, vammaiset ja tavalliset dorkaduunarit jäädään bailaamaan PMMP:tä, tuota isoa pahaa tuotetta, joka on suunniteltu ja laskelmoitu muovibändi. PMMP tosiaan pitää Voicen ja Rumban pystyssä, aivan varmasti. Meinasitteko, että maksavat kyseisille lafkoille ihan kiinteää kuukausituloa vastapalvelukseksi siitä, että heidän kammottava rääyntänsä lapsuuden lopusta ja kuolleen luokse kaipaavasta omaisesta soi silloin tällöin Britneyn ja kumppaneiden lomassa? Sangen uskottava teoria...nyt oikein. BRAVO!
Totuus on se, että PMMP tarvitsee sinunlaisiasi. Ymmärtänet mitä tarkoitan ;) Hyvät yöt. - IdänPahaNoita
Eteläkukkonen kirjoitti:
..nyt oikein. BRAVO!
Totuus on se, että PMMP tarvitsee sinunlaisiasi. Ymmärtänet mitä tarkoitan ;) Hyvät yöt.tarvitsevat fanejaan, eiväthän he edes olisi olemassa ilman heitä. Itse en diggaa PMMP:stä enkä ymmärrä heidän hypetystään, mutta ei ne nyt mua kauheasti ärsytäkkään.
Onhan tuota muutakin ns originaalia, mutta yliarvostettua paskaa, jota joutuu kuuntelemaan joka tuutista, kuten esim. Himiä, joka on mielestäni käsittämätöntä paskaa ja nuotin vierestä ulinaa, Apulantaa joka nykyisin on varsinainen juppipunkbändi ja naistenlehdissä patsastelevan "äijä" hynysen luotsaamaa kotiteollisuutta. Rahastuksen ja laskelmoinnin maku on näissäkin, ai niin, melkein unohdin mainita Lauri Tähkän. Yliarvostus ja liika radiosoitto on aina pahasta bändille kuin bändille tai artistille. Pointtini pähkinänkuoressa on kai että paska on paskaa, oli se sitten tuotettua tai perinteisellä tavalla ulostettua;))
Onneksi on nettiradiot ja iPodit;D - Pimpero69
IdänPahaNoita kirjoitti:
tarvitsevat fanejaan, eiväthän he edes olisi olemassa ilman heitä. Itse en diggaa PMMP:stä enkä ymmärrä heidän hypetystään, mutta ei ne nyt mua kauheasti ärsytäkkään.
Onhan tuota muutakin ns originaalia, mutta yliarvostettua paskaa, jota joutuu kuuntelemaan joka tuutista, kuten esim. Himiä, joka on mielestäni käsittämätöntä paskaa ja nuotin vierestä ulinaa, Apulantaa joka nykyisin on varsinainen juppipunkbändi ja naistenlehdissä patsastelevan "äijä" hynysen luotsaamaa kotiteollisuutta. Rahastuksen ja laskelmoinnin maku on näissäkin, ai niin, melkein unohdin mainita Lauri Tähkän. Yliarvostus ja liika radiosoitto on aina pahasta bändille kuin bändille tai artistille. Pointtini pähkinänkuoressa on kai että paska on paskaa, oli se sitten tuotettua tai perinteisellä tavalla ulostettua;))
Onneksi on nettiradiot ja iPodit;DHuh huh ku on kaveri sekasin! Sama IP-osoite löytyy kirjoitusten takaa eli kunnon pelle! Tainnu joku luvata pimppiä ja ku se oliki joku bändi, niin suuttuuhan sitä! Kaappiin takas mars mars!! :D
- Eteläkukkonen
Pimpero69 kirjoitti:
Huh huh ku on kaveri sekasin! Sama IP-osoite löytyy kirjoitusten takaa eli kunnon pelle! Tainnu joku luvata pimppiä ja ku se oliki joku bändi, niin suuttuuhan sitä! Kaappiin takas mars mars!! :D
Taidat itse olla hiukan sekaisin. Olen koko ajan Vain tällä nimimerkillä kirjoitellut ja kuten jo aikaisemmin totesin: tää sama syytös tulee AINA(!) ns.katkeroituneelta fanilta. Ilmeisesti et siedä kun omia ihquja kritisoidaan neg.sävyyn. Voihan tosiaan olla myös niin, että kuulut syytettyjen joukkoon? Paula? Mira? Rumban tms.roskalehden toimittaja?? njaah, tuskin ainakaan toimittaja kun et osaa äidinkieltämme oikein hyvin. Eli oletko maahanmuuttaja? Sprechen sie deutch? :D Vai oletko vaan yksinkertainen?
- Kaakkokananen

Oletko itse katkera jostain, kun naisten ulkonäköäkin pitää moittia? Ahdistaako kesähäät vai monsuunituulet?! Olisi "mielenkiintoista" kuulla millaista taidemusiikkia itse kuuntelet, kun esim. PMMP on mielestäsi niin kaupallinen ja laskelmoitu tuote. Väittämäsi ovat niin vailla pohjaa, että hävettää puolestasi tuo tilitys. Jos et pidä bändistä, niin kiva sulle ja ihan sama mulle, mutta kirjoita sitten vasta lisää, kun sinulla on oikeasti jotain sanottavaa. Näyttää tuo sinun äidinkielen taitosi olevan aika heikkoa, kun teksti on täynnä kielivirheitä, sekä muita epämääräisiä merkkejä. Sääli on sairautta, mutta pikaista paranemista silti. Auf Wiedersehen!
- lollerolassi
jupinareppu kirjoitti:
Et pahoittanut mieltä, aiheutit vain tarvetta kuittailla. Viestistäsi huokuu sellainen käsittämätön tuska bändin menestystä kohtaan, että väkisinkin tulee mieleen, että tässä on nyt jotain henkilökohtaista. Siksi on ihan pakko vähän naljailla.
Minusta teoriasi/teorianne siitä, että musatarjonta, radiot ja rocklehdet olisivat jotenkin saastuneet sen vuoksi, että PMMP on pinnalla, on melko absurdi. Puhumme nyt kuitenkin bändistä, jossa musiikki tehdään bändin jäsenten toimesta. Sjöroos (joka muuten kuuluu bändiin, vaikkei esiinny keikoilla) säveltää, tuottaa, miksaa ja Vesala ja Luoti kirjoittavat sanat. Suomi on täynnä artisteja, joiden takana on ihan oikea koneisto jo tällaisissa asioissa: useimpien Idols- ja iskelmälaulajien musiikki on täysin muiden kuin heidän itsensä tekemää, valitettavan moni kappale on myös laina ulkomaalaisesta. PMMP on luova ja tekee kaiken musiikkinsa itse, siksi on outoa, että se olisi jotenkin merkittävin "koneistolla pyörivä paska" jota vaikkapa tuo esille nostettu Voice soittaa. Uskaltaisin väittää, että Voicella soi läjäpäin artisteja/bändejä, jotka ovat enemmän tehtailtuja kuin PMMP.
Lisäksi on eri asia sanoa ettei tykkää joidenkin henkilöiden soitannasta tai laulannasta, kuin väittää, etteivät he OSAA soittaa tai laulaa. Valitettavasti mielipiteesi on heppoinen argumentti sille, etteivät tytöt olisi musikaalisia. Voit väittää kiven kovaan, että Sibelius-akatemiaan pääsee, vaikkei olisi musikaalinen, mutta eri asia on se, kuinka moni sinua uskoo.
Tärkeä huomio on mielestäni myös se, että PMMP:n pointti on nimenomaan olla "kiertävä orkesteri". PMMPn tehtävä on koskettaa, yhdistää, viihdyttää, lohduttaa. Sanoitukset, tunnelma, heittäytyminen, vastapaino suomalaiselle kaiken sisällä pitämiselle ja nielemiselle. Varmastikin eri konserttisaleista yms. löytyy esiintyviä laulajia, jotka laulavat lähes täydellisesti, eivät eläydy huutaen ja eivät riehu ja nauti musiikista samalla innolla kun PMMP. Ei PMMP:n ideana ole olla mikään "Duo Celine Dion 2", eikä se ole koskaan imagollaan sellaista väittänytkään. PMMP koskettaa, ja siksi ihmiset rakastavat sitä. Kyllä tytöt osaavat laulaa ja stemmat toimii. PMMPn laulu ei ole sellaista suorituskeskeistä, vaan osa bändin luomaa musiikkia.
Ehkä jotain korkeakulttuurin ystävää pännii, että hakatun, sivuutetun, hyväksikäytetyn ja syrjityn ihmisen puolella oleva bändi saa mainetta ja kunniaa. Me naiivit, lapselliset, vammaiset ja tavalliset dorkaduunarit jäädään bailaamaan PMMP:tä, tuota isoa pahaa tuotetta, joka on suunniteltu ja laskelmoitu muovibändi. PMMP tosiaan pitää Voicen ja Rumban pystyssä, aivan varmasti. Meinasitteko, että maksavat kyseisille lafkoille ihan kiinteää kuukausituloa vastapalvelukseksi siitä, että heidän kammottava rääyntänsä lapsuuden lopusta ja kuolleen luokse kaipaavasta omaisesta soi silloin tällöin Britneyn ja kumppaneiden lomassa? Sangen uskottava teoria.Se, että artisti, bändi tekee itse musiikkiaan, ei välttämättä tarkoita sitä, että musiikki on hyvää. Monet tuntuu olevan sitä mieltä, että itsetehty musiikki on sitä ainoaa oikeaa ja arvostettua, vaikka se olisi täysin ala-arvoista paskaa. PMMP:n musiikki ei vaan iske ja tyttösten lapsellinen mediaesiintyminen naurattaa ja hävettää. Biisit ovat tyhjänpäiväisiä tyhjäpäille tarkoitettuja rallatuksia, sävellyksistä puuttuu koukku. Kun noita idolsseja aina haukutaan, niin epäilempä, ettei näistä kahdesta "laululintusesta" olisi kumpikaan päässyt alkukarsintoja pidemmälle.
Ei taida muuten IP-osoitteiden tutkijoilla olla homma ihan hanskassa. Luulevatko PMMP-fanit, että Eteläkukkonen täällä yksin kirjoittelee ja kaikki muu kansa ihkuttelee PMMP:tä. Fanien lapsellisuusaste on yhtenevä idoleidensa kanssa. PMMP on helvetin yliarvostettu. - PimpWuader
Kaakkokananen kirjoitti:
Oletko itse katkera jostain, kun naisten ulkonäköäkin pitää moittia? Ahdistaako kesähäät vai monsuunituulet?! Olisi "mielenkiintoista" kuulla millaista taidemusiikkia itse kuuntelet, kun esim. PMMP on mielestäsi niin kaupallinen ja laskelmoitu tuote. Väittämäsi ovat niin vailla pohjaa, että hävettää puolestasi tuo tilitys. Jos et pidä bändistä, niin kiva sulle ja ihan sama mulle, mutta kirjoita sitten vasta lisää, kun sinulla on oikeasti jotain sanottavaa. Näyttää tuo sinun äidinkielen taitosi olevan aika heikkoa, kun teksti on täynnä kielivirheitä, sekä muita epämääräisiä merkkejä. Sääli on sairautta, mutta pikaista paranemista silti. Auf Wiedersehen!
Pakko puuttua peliin kun pikkupimujen fani käy taas kuumana. Syytät toisia kielioppivirheistä ja itse löysin tekstistäsi viisi suurta kielioppivirhettä. Ketjun aloittaneelle sellaisia terveisiä että olen samaa mieltä ja jatka valitsemallasi tiellä. Näköjään onnistut ainakin tätä yhtä kaalipäätä ärsyttämään.
- sivustakatsoja10
lollerolassi kirjoitti:
Se, että artisti, bändi tekee itse musiikkiaan, ei välttämättä tarkoita sitä, että musiikki on hyvää. Monet tuntuu olevan sitä mieltä, että itsetehty musiikki on sitä ainoaa oikeaa ja arvostettua, vaikka se olisi täysin ala-arvoista paskaa. PMMP:n musiikki ei vaan iske ja tyttösten lapsellinen mediaesiintyminen naurattaa ja hävettää. Biisit ovat tyhjänpäiväisiä tyhjäpäille tarkoitettuja rallatuksia, sävellyksistä puuttuu koukku. Kun noita idolsseja aina haukutaan, niin epäilempä, ettei näistä kahdesta "laululintusesta" olisi kumpikaan päässyt alkukarsintoja pidemmälle.
Ei taida muuten IP-osoitteiden tutkijoilla olla homma ihan hanskassa. Luulevatko PMMP-fanit, että Eteläkukkonen täällä yksin kirjoittelee ja kaikki muu kansa ihkuttelee PMMP:tä. Fanien lapsellisuusaste on yhtenevä idoleidensa kanssa. PMMP on helvetin yliarvostettu.Sivupersoonat ovat jälleen astuneet areenalle ja odotellaan enää kukkopäällikön puheenvuoroa. Bändistä ei tarvitse pitää. Ei kuulu minunkaan suosikkeihini kyseinen laulu ja soitinyhtye, mutta onhan tuo nyt lapsellista vouhottaa ja haukkua bändiä, josta ei pidä. Eikö kannattaisi käyttää tuo kaikki energia vaikka lumen luomiseen tai Ilkka Jääskeläisen ylistämiseen hänen fanifoorumillaan. Kirjoittakaa vaikka runo rakkaallenne, sillä tunteet on hyvä purkaa paperille tai nessu nenäliinaan.
- Jaana-68
sivustakatsoja10 kirjoitti:
Sivupersoonat ovat jälleen astuneet areenalle ja odotellaan enää kukkopäällikön puheenvuoroa. Bändistä ei tarvitse pitää. Ei kuulu minunkaan suosikkeihini kyseinen laulu ja soitinyhtye, mutta onhan tuo nyt lapsellista vouhottaa ja haukkua bändiä, josta ei pidä. Eikö kannattaisi käyttää tuo kaikki energia vaikka lumen luomiseen tai Ilkka Jääskeläisen ylistämiseen hänen fanifoorumillaan. Kirjoittakaa vaikka runo rakkaallenne, sillä tunteet on hyvä purkaa paperille tai nessu nenäliinaan.
siis just sun tapasten idioottifanien takii tollasii ton bändin pilkkaajii tääl heiluu jatkuvasti. Ite diggaan ja kehtaan sen myöntää ja vältän provoiluja. Yritäs säkin tajuta et ei kannata heittää vettä myllyyn lisää ja lopeta toi meuhkaaminen.
- marinero
Jaana-68 kirjoitti:
siis just sun tapasten idioottifanien takii tollasii ton bändin pilkkaajii tääl heiluu jatkuvasti. Ite diggaan ja kehtaan sen myöntää ja vältän provoiluja. Yritäs säkin tajuta et ei kannata heittää vettä myllyyn lisää ja lopeta toi meuhkaaminen.
Kukas se tarttukaan provoon! Vai luuletko et provo menee vaan yhteen suuntaan, vähän niinku rasismi? :D Oikeesti camoon, ketä oikeesti kiinnostaa jonkun motkotukset jostain bändistä puolesta tai vastaan! Suomi24:n keskustelupalstat on pelkkä vitsi eli hellitähän sinäkin vähän ja jatketaan nauramista! Ja älkää enää haukkuko tai tulee taas paha mieli!!! ;)
- Jaakkoseppo
Kaksi seikkaa askarruttavat minua myös. Ensteksi se, että miten tämmönen paska menee täällä läpi ja toiseksi se et miten tän bändin tai duon mikälie, fanit on kaikki järjestään jotenkin tyhmiä.
- hellopitty
Paska menee läpi kun on läpipaska ja tyhmä oot ku tätä paskaa nielet.
- Kaisamaarit
Aivan mahtavaa, että joku kirjoittaa PMMP:stä näin.
Olen itse seurannut ilmiötä myös ja ihmetellyt kun kaikkien naureskelemista hylkiöistä (PopStars -ajat) on yhtäkkiä kuoriutunut "tähtitaivaan kuumin nimi". Myös omassa kaveripiirissä yks sun toinen käy keikoilla ja hehkuttaa, mäkin olen käynyt mukana kuulemassa, että tytöt eivät vieläkään ole kaksisia laulajia, tanssitaitoa tai lavaesiintymistaitoja heillä ei ole (energinen riehuminen on asia erikseen) eivätkä he ole ulkoisestikaan naapurintyttöjä ihmeellisempiä (vrt. Jenni Vartiainen). Lisäksi ne sanoitukset: joo totta on että vaikeisiin aiheisiin uskalletaan tarttua, mutta mitään kovin nerokasta en sanoituksissa kuule. Sävellykset on asia erikseen, mutta sehän ei ole näiden naisten käsialaa.
PMMP on tuote, se on täydellinen siksi, että se on erilainen, eikä se ole virheetön. Heitä on helppo diggailla, kun ulkoinen habitus ei herätä kateutta. Ne on vähän niinku me - tähtiä, jotka on tavallisia.
Mä oon yrittänyt nähdä PMMP:ssä jotain. Turhaan. On aivan loistavaa, että tällaisia kirjoituksia näkee, Heidän omilla fanisivuillaanhan soraääniä ei ymmärrettävästi näy. Salaliitto on ehkä vahva termi, mutta onhan se totta, että median on kirjoitettava PMMP:stä positiiviseen sävyyn saadakseen heiltä juttuja jatkossakin. Kyllä PMMP pyörittää mediaa, he ovat päässeet siihen asemaan. Vähän sama kuin takavuosina Jari Sillanpään kohdalla - herrasmiessopimus lehdistön kanssa siitä, että homoudesta ei kirjoiteta. Win-win tilanne: Sillanpää ei saa kielteistä julkisuutta ja lehti saa juttunsa.
Ai niin. Mitäs Paula sanoikaan kun joku kriitikko erehtyi kirjoittamaan heidän viime levystä asiapitoisen ja neutraalin levyarvostelun?? Ei sitä hyvänen aika oli saanu tehdä. Vaikka monien mielestä se nimenomainen arvostelu oli kiltisti kirjoitettu.
ps. huvittuneena muuten luin jonkun arvailuja siitä, että kaikki pmmp-kriittiset kommentit ois kirjoittanut yks ja sama henkilö (ip-osoitteet kehiin:D) - ihan kuin maailmassa olisi vain yksi ihminen joka ei ihaile pmmp:tä... Suuri osa aktiivifaneista on tosin hyvin nuoria, sallittakoon illuusio heille.- Eteläkukkonen
En ole yksin mielipiteineni.
Kohta kyllä joku fani väittää että SÄ(kin) olet yksi sivupersoonistani. Mutta kuten mainitsit: "Suuri osa aktiivifaneista on tosin hyvin nuoria, sallittakoon illuusio heille". Näinhän se on... - jupinareppu
Eteläkukkonen kirjoitti:
En ole yksin mielipiteineni.
Kohta kyllä joku fani väittää että SÄ(kin) olet yksi sivupersoonistani. Mutta kuten mainitsit: "Suuri osa aktiivifaneista on tosin hyvin nuoria, sallittakoon illuusio heille". Näinhän se on...PMMP:tä vihaavat ihmiset voi jakaa seuraaviin ryhmiin:
a) Vanhat rasmusfanit, jotka ovat ikuisesti katkeria Paulalle siitä, että Lauri halusi sen.
b) Huonosti kasvatetut ihmiset, joiden typerälle puhetulvalle ja hönöttämiselle tytöt laittavat luun kurkkuun. Esimerkiksi taannoin keikalla häiriköinyt urpo, jolle vittuiltiin lavalta suoraan. Tai kriitikko, joka kirjoitteli sivustolleen jotain irstaita tyttöbändianalyysejaan tullen siihen tulokseen, etteivät naiset osaa tehdä Suomessa musiikkia, ja kaikkien naisartistien menestys selittyy vain seksistisellä vetovoimalla. Tällä tavalla PMMP saa vihaajia koko ajan lisää. Reaktio on täysin sama, kuin murrosikäiselle nulikalle laitetaan luu kurkkuun vanhempien toimesta. Täydellistä.
c) Mukavat, tasapainoiset ihmiset, joille PMMP ei vain putoa. He eivät pidä siitä. He eivät silti väitä bändin menestymisen johtuvan salaliittoteoriaa (SALALIITTOTEORIASTA - LOL!), ja selitä asiantuntevasti, että PMMP menestyy vain siksi, että "ne on hyviä ryyppäämään".
d) Pidättäytyvät ja huumorintajultaan henkisesti köyhät persoonat vanhanaikaiset juntit, joiden mielestä naisartistin tehtävä on tököttää mikrofoninsa takana viehkosti ja sivistyneesti. Mahtaa olla kurja ja pintapuolinen elämä, jos ei hallitse heittäytymisen jaloa taitoa. Mieltä hivelevää ajatella jotain elitistidorkaa katsomassa sydänkohtauksen partaalla Miran riehumista raskausvatsansa kanssa.
Kyllä, meidän "pikkupimperoiden" mielestä PMMP on suorastaan ylivoimainen täydellisyys. Jos Kalevalasta tuttu suohon laulaminen olisi mahdollista, konttaisitte jo polvianne myöten turpeessa - HA!
Jatkan vielä kouluaiheisella esimerkillä, sillä olenhan leimattu täällä "teini-ikäiseksi":
Ei vituta se, että joku ei tykkää puurosta. Mutta sitten jos sitä puuroa rakkaudella ja taidolla päivästä toiseen vääntäviä keittiön tätejä aletaan syyttää puuron myrkyttämisestä ja heidän väitetään olevan kykenemättömiä ruoanlaittoon, vaikka ovat sitä todellisuudessa hartaudella opiskelleet ja oppineet vuosikaudet, niin sillon on pakko vähän ärähtää. - on yksinkertaisesti.
jupinareppu kirjoitti:
PMMP:tä vihaavat ihmiset voi jakaa seuraaviin ryhmiin:
a) Vanhat rasmusfanit, jotka ovat ikuisesti katkeria Paulalle siitä, että Lauri halusi sen.
b) Huonosti kasvatetut ihmiset, joiden typerälle puhetulvalle ja hönöttämiselle tytöt laittavat luun kurkkuun. Esimerkiksi taannoin keikalla häiriköinyt urpo, jolle vittuiltiin lavalta suoraan. Tai kriitikko, joka kirjoitteli sivustolleen jotain irstaita tyttöbändianalyysejaan tullen siihen tulokseen, etteivät naiset osaa tehdä Suomessa musiikkia, ja kaikkien naisartistien menestys selittyy vain seksistisellä vetovoimalla. Tällä tavalla PMMP saa vihaajia koko ajan lisää. Reaktio on täysin sama, kuin murrosikäiselle nulikalle laitetaan luu kurkkuun vanhempien toimesta. Täydellistä.
c) Mukavat, tasapainoiset ihmiset, joille PMMP ei vain putoa. He eivät pidä siitä. He eivät silti väitä bändin menestymisen johtuvan salaliittoteoriaa (SALALIITTOTEORIASTA - LOL!), ja selitä asiantuntevasti, että PMMP menestyy vain siksi, että "ne on hyviä ryyppäämään".
d) Pidättäytyvät ja huumorintajultaan henkisesti köyhät persoonat vanhanaikaiset juntit, joiden mielestä naisartistin tehtävä on tököttää mikrofoninsa takana viehkosti ja sivistyneesti. Mahtaa olla kurja ja pintapuolinen elämä, jos ei hallitse heittäytymisen jaloa taitoa. Mieltä hivelevää ajatella jotain elitistidorkaa katsomassa sydänkohtauksen partaalla Miran riehumista raskausvatsansa kanssa.
Kyllä, meidän "pikkupimperoiden" mielestä PMMP on suorastaan ylivoimainen täydellisyys. Jos Kalevalasta tuttu suohon laulaminen olisi mahdollista, konttaisitte jo polvianne myöten turpeessa - HA!
Jatkan vielä kouluaiheisella esimerkillä, sillä olenhan leimattu täällä "teini-ikäiseksi":
Ei vituta se, että joku ei tykkää puurosta. Mutta sitten jos sitä puuroa rakkaudella ja taidolla päivästä toiseen vääntäviä keittiön tätejä aletaan syyttää puuron myrkyttämisestä ja heidän väitetään olevan kykenemättömiä ruoanlaittoon, vaikka ovat sitä todellisuudessa hartaudella opiskelleet ja oppineet vuosikaudet, niin sillon on pakko vähän ärähtää...vain typerä, tyhmä, pitkästyttävä, pikkuaikuismainen, katkera ja "muka niin nokkela" . Kyllä siellä yläpäässä taitaa asua pieni "riehuva Paula" ja nyt myös mukana ihan kakaramasen pikkutyttelin luonteeseen alati niin kuuluva naivismi, johon ei kuulu hitustakaan oivallisen älykästä sarkasmia tahi itseironiaa. Menes puuteroimaan nenäs ja palataan vuosien päästä ehkä asiaan :D
- MOVIESTAR LODFUN
on yksinkertaisesti. kirjoitti:
..vain typerä, tyhmä, pitkästyttävä, pikkuaikuismainen, katkera ja "muka niin nokkela" . Kyllä siellä yläpäässä taitaa asua pieni "riehuva Paula" ja nyt myös mukana ihan kakaramasen pikkutyttelin luonteeseen alati niin kuuluva naivismi, johon ei kuulu hitustakaan oivallisen älykästä sarkasmia tahi itseironiaa. Menes puuteroimaan nenäs ja palataan vuosien päästä ehkä asiaan :D
Just! Älä tuu kommentoimaan tänne jos et tykkää PMMP:stä o_O
- MOVIESTAR LODFUN
PMMP ei petä koskaan. Mira ja Paula tekevät kuukausittain hyvää musiikkia. Kiitos, PMMP että suomessa on tällaista musiikkia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3097102Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662116- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151327- 1121267
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71186RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411051Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992