Mulla ei ekoilla neuvolakäynneillä ennen joulua ollu paino noussut yhtään ekasta neuvolakäynnistä. Joulun jälkeen oli 700g (tullut varmaan joulun syömisistä) noussut ja nyt on taas 600g pudonnut. Onko ihan normaalia ettei yhtään nouse paino tai sit heittelee noin ja samoissa luvuissa kuitenki koko ajan?
Nyt menossa rv 19.
Itsestäni tuntuu myös ettei maha ole kasvanut yhtään. en sitä ainakaan huomaa ollenka. Jotkut kyllä sanovat että vähän on pyöristynyt.
Toinen mikä vähän mietityttää nyt kun parin viikon ajan tunsin pieniä potkuja jo, ainakin neuvolassa sanottiin niiden olevan niitä, sellaista kuplimista aina välillä. Nyt sitä tuntuu tosi paljon harvemmin, tässä parina päivänä tuntunut vain muutama päivässä. Sydänäänet kuuluu entisellään, kotidopplerilla kuunnellaan. Kyllä vauva siellä ilmeisesti kuitenkin jonkin verran liikkuu ainakin paikasta toiseen, kun sydänääniäkin kuunnellessa sydänäänten kuulumiskohta vaihtelee välillä paljonkin saman kuuntelukerran aikana. Sydänäänet kuuluu tosi alhaalta, 5-10cm navan alapuolelta, kuului myös neuvolassa pari viikkoa sitten ja se kai on vielä normaali kohta niiden kuulua. Rakenneultra on parin viikon päästä ja jännittää mitä siellä näkyy.
Ensimmäisessä ultrassa rv12 oli kaikki kyllä kunnossa ja saatiin tosi pienet riskiluvut.

Vastaukset 3
Vanhimmat
alkoi oikeastaan se paino nousta vasta siinä puolen välin jälkeen, eli ihan normaalia, ettei tuohon mennessä vielä ole paljoa noussut. Nyt rv 35 ja painoa tullut alkupainoon n. 11kg :)
Tuossa vaiheessa se vauva on vielä niin pieni, ettei niistä liikkeistä tunne kuin ihan murto-osan. Itse tunsin ensimmäiset viikot liikkeitä ainoastaan iltaisin sängyssä selällään rentona maaten. Kyllä ne liikkeet siitä sitten ajan kanssa lisääntyy :)
joulun syömiset aiheuttaa turvotusta ja se helposti heittää painoa :) Ja ihan normaalia on, ettei paino vielä tuossa vaiheessa ole kovasti noussut. Monella nousee vasta 20-22 viikon tietämilläs itten enemmän. Joillakin koko raskausaikana esim. vain 5 kg.
NOin pienellä vauvalla riittää, että tunnet niitä kuplimisia silloin tällöin, eikä sitäkään ole vielä kiire tuntea moneen viikkoon. Pikkusella on niin paljon tilaa siellä, että saattaa vaihtaa asentoa monta kertaa päivässä. Etkä tunne potkuja selkäpuolelle. Siksi ne sä:n kuuntelupaikatkin vaihtelee, kun pikkuinen siellä mellastaa.
itellä niin epävarma olo, esikoista odotan eikä ole kokemusta raskaudesta omasta takaa. Mieheni kanssa en voi keskustella kun tulee vaan epävarmempi olo. Varsinki ku hän on usein sanonut asioita positiivisesti vain miellyttääkseen mua, eli ei kerro aina koko totuutta, varsinkaan negatiivisia puolia. Tänäänkä en jaksanut uskoa kaikkee mitä sanoi. Hänellä meniki sit hermot ja lähti menemään, ties minne, ei oo kuulunut nyt pariin tuntii ja puhelimenki jätti kotiin. Mies on sairaanhoitaja ja kyselin noita asioita mutta sanoi että kaikki selviää ultrassa, joka on parin viikon päästä. Niin selviää, mutta haluan sitäkin ennen edes jotain selvyyttä et onko kaikki tää normaalia. Onneks oon teidän vastauksista sitä saanut. Mielialat on kyllä viime aikoina vaihdellu ja sen huomaa. Tänäänki itkettäny enemmän ku tarpeeks. Eikä ainakaan helpota asiaa tuo et yks lähtee teille tietämättömille mitään ilmottamatta.