Lääkekannabista epilepsiaan

ei_enää_rivatrillia

Hei. Itselläni todettiin epilepsia kun olin 15v. Sitten aloitettiin lääkitys absenorilla, jonka ansiosta paino nousi 25kg ja munasarjat monirakkuloituivat. Nyt syön keppraa 1500mg aamuin illoin ja yöksi 3*2mg Rivatrillia. Tuosta riva määrästä olen vielä koko päivän ihan tokkurassa. Olen kuullut, että lääkekannabis olisi hyväksi epilepsiaan. Tietääkö kukaan ketään lääkäriä, jolta saisi helpoimmin reseptin? Olen kuullut, että turussa olisi ainakin joku lääkäri, mutta en valitettavasti tiedä nimeä.
Kiitos kaikille jo etukäteen.

10

1072

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • exx-kofeinisti

      Lääkekannabisreseptiä ei ole mahdollista saada Suomessa, yksityislääkärit eivät saa määrätä, ainoastaan kipuklinikat, ja lääkekannabis ei kuulu kipupoliklinikoiden politiikkaan Suomessa. Minulla on ollut kroonista hermovauriokipua vuodesta -87, en ole voinut käyttää synteettisiä lääkkeitä terveyssyistä, ja nyt en saa lääkekannabista poliittisista syistä, vaikka hermovauriokipu nimenomaan on lääkekannabiksen indikaatio. Olen muuttamassa Suomesta piakkon.

      Teoreettisesti voisi ajatella kannabiksen saattavan parantaa hippokampuksen toimintaa, sehän estää solukuolemaa ja edistää solujen uudistumista juuri siellä, missä epilepsian pitäisi asustaa. Kofeiini toimii tasan päinvastoin, se edistää solukuolemaa ja estää uudistumista.

      • ???????????

        Tuttavallani on MS-tauti ja hänellä on kylläkin ihan laillisesti saatuna lääkekannabista siihen. Joten kyllä sitä määrätään tässäkin maassa!

        http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/lääkekannabis-yhä-harvinaista/466529


      • exx-kofeinisti
        ??????????? kirjoitti:

        Tuttavallani on MS-tauti ja hänellä on kylläkin ihan laillisesti saatuna lääkekannabista siihen. Joten kyllä sitä määrätään tässäkin maassa!

        http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/lääkekannabis-yhä-harvinaista/466529

        Kymmenkunta ihmistä ehti saada reseptin, ennen kuin yksityisiltä kiellettiin reseptinkirjoittaminen. Kipupolilta voit kysellä, ei tippunut minullekaan, vaikka on mittauksissa todettu pysyvä hermovaurio, johon kannabis on paras lääke. Sanottiin vaan, ettei kannabis kuulu Suomessa kipupolien politiikkaan.


    • 8888888888888

      Tuosta lääkekannabiksesta ei ole kokemusta mutta joskus villissä nuoruudessa tuli kokeiltua sitä ihan tavallista. Mulle se aiheutti kohtauksia, en ollut moneen vuoteen saanut minkäänlaisia kohtauksia mutta kun kokeilin kannabista niin meni varmaan vartti ja seuraavan parin tunnin aikana sain ainakin 10 pientä kohtausta. Mun kohdalla ainakin se vaan aiheutti niitä. Ja kokeilu jäi siihen.

    • Art83

      En suosittele kannabista epilepsian hoitoon. Olen kokeillut 'luomuversiota' kannabiksesta eli leivoin kasvista(ei siis hasis). Vaikka kyseessä ei ollutkaan lääke eli pilleri, johon olisi eristetty vain vaikuttava aine, niin kuitenkin vaikuttava aine oli sama. Vaikutus oli se, että olin vaipumassa transsiin(vaikea pysytellä ruumiissa), joka taas tuntui samalta, kuin olisin kohta saamassa kohtauksen. Olin tajuttomuuden partaalla koko vaikutuksen keston ajan eli n. 6 tuntia (usko tai älä!). Annos ei edes ollut suurensuuri, itseasiassa melko pieni. Pysyin tajuissani kiitos sen, että liikuin ja ääntelin taukoamatta ja kun voimat loppui niin kämppis läpsi kasvoihin ja piti keskustelua yllä. Ei ollut pelottavaa, mutta vaikeaa oli. (siihen on jäänytkin minun kannabis-kokeilut). Toisaalta olen lukenut, että joillakin se on toiminut epilepsian hoidossa, mutta en tiedä minkätyyppisen epilepsian hoidossa.

      Sen sijaan Rivatrilista pääsin eroon kahdessa viikossa akupunktiolla.(olin syönyt sitä n.2vuotta tarpeen mukaan eli n. 3krt/vk) Hoitoon menin tädin raahaamana, itse kun en 'moisiin uskomushoitoihin' millään muotoa uskonut. Rivatrilin sain akupunktiolla pois, mutta Keppraa ja Lamictalia en. Jos kokeilet akupunktiota, niin täytyy muistuttaa, että Suomessa akupunktiohoitaja-nimike ei ole suojattu eli voi kuka tahansa alkaa akupunktiohoitajaksi. Sekään ei takaa, että olisi hyvä hoitaja, kun on lääkäri ja akupunktiohoitaja. Lääkärit voivat käydä parin viikonlopun mittaisen 'akupunktiokoulutuksen' Tampereella ja sanoa itseään sen jälkeen akupunktion ammattilaisiksi. Kiinalaisen lääketieteen kunnon koulutus kun vie ainakin 3 ½ vuotta.

      Seuraavaksi aion kokeilla homeopatiaa. Olen hieman epäileväinen sen suhteen, mutta toisaalta tilanteeni on myös kehno, eikä koululääketiede osaa auttaa paremmin.

      • exx-kofeinisti

        Kannabis voi aiheuttaa tuollaisen reaktion jos kärsit asidoosista. Normaalisti siitä ei tule juuri kolmea keskikaljaa kummoisempi pöhnä.


    • Luonnonlääkäri
    • Kokemiani

      Rivatril oli huoleton epilepsialääke, joten ihmettelen, miksi aioit lopettaa. Aikanaan käytin 2 x 2 mg/vrk. Sinun pitää tasoittaa (jos vielä käytät) annosta, esim. 2 2 2 mg. Tosin oletan, että annostustasi voisi pienentää.

      Samoin luulisi tuon Keppra-annoksenkin aiheuttavan tokkuraa. Saa sen käsityksen, että haluat olla tokkurassa.
      Absenor ja Deprakine lihottavat kokemistani lääkkeistä. En saanut tietää aikanaan, onko minulle tullut monirakkulat Deprakinesta vai ei.

    • Sähköpoika

      Kuten täällä on sanottukin, ei Suomessa ole mahdollista saada lääkekannabista epilepsiaan. Ylipäätäänkin Suomessa lääkekannabiksen saaminen on melko mahdotonta, eipä montaa ihmistä ole jotka sitä saisivat. Ja käsittääkseni kukaan lääkäri ei voi vaan kirjoittaa reseptiä jolla apteekista voi käydä hakemassa kannabista. Apteekeilla ei kai edes ole lääkekannabista.

      En kyllä ainakaan itse alkaisi omin päin "lääkitä" itseäni tavallisella kannabiksella. Kyseessähän on keskushermostoon vaikuttava päihde, mikä voi ihan hyvin laukaista kohtauksen. Etenkin jos on samaan aikaan vielä jokin muu lääkitys päällä!

      Koska itse saan kohtauksen ryyppäämisestä, niin olen päättänyt pysyä erossa muistakin päihteistä. En usko että kannabiksesta on epilepsian hoitoon.

    • Patteri

      Rivatril eli bentsodiatsepiini-lääke on todella koukuttava lääke, itse käytin sitä aikoinaan muutamia vuosia epilepsian hoitoon. Kun halusin siitä eroon, ei se ollutkaan ihan niin yksinkertainen juttu. Siihen vaan jää ilkeästi koukkuun eli riipppuvaiseksi. Mulla meni ainakin puoli vuotta ennen kuin sain sen kokonaan vaihdettua toiseen lääkkeeseen.

      Mitä pidempään sitä joutuu käyttämään, on annosta nostettava pikku hiljaa, jotta lääke pysyy hoitotasolla. Vaikeammaksi käy myös lääkkeen vaihtaminen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1172
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      101
      1150
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      75
      1007
    4. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      993
    5. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      983
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      900
    7. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      131
      850
    8. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      828
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      805
    10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      781
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      691
    12. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      671
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      662
    15. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      66
      659
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      637
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      630
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      612
    19. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      609
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    Aihe