Sain juuri luetuksi Dan Brownin kirjan Kadonnut symboli ja oli mahtava lukukokemus.
Eli yli neljäsataa sivua sitä ihteään, en tosin jaksanut lukea varsin vähä-älyistä jorinaa aivan loppuun vaan heitin kirjan melko kiukkuisena pöydälle jo jossain 350:n sivun jälkeen. Kuinka tuollaista kuraa suomennetaan ja vielä julkaistaan. Alku oli suhteellisen kiinnostava, jos jotain nyt jotkut vapaamuurarien rituaalit kiinnostaa mutta sitten alettiin pyörittää samoja idoita hieman eri suunnilta katseltuna. Tosin joukkoon oli sijoitettu pätkiä joista saattoi kuvitella, että nyt se alkaa mutta hetken päästä oltiin taas samoissa vanhoissa ympyröissä.
Eli yli neljäsataa sivua sitä ihteään, en tosin jaksanut lukea varsin vähä-älyistä jorinaa aivan loppuun vaan heitin kirjan melko kiukkuisena pöydälle jo jossain 350:n sivun jälkeen. Kuinka tuollaista kuraa suomennetaan ja vielä julkaistaan. Alku oli suhteellisen kiinnostava, jos jotain nyt jotkut vapaamuurarien rituaalit kiinnostaa mutta sitten alettiin pyörittää samoja idoita hieman eri suunnilta katseltuna. Tosin joukkoon oli sijoitettu pätkiä joista saattoi kuvitella, että nyt se alkaa mutta hetken päästä oltiin taas samoissa vanhoissa ympyröissä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lukaisin opuksen myös hiljattain. Jaksoin sentään loppuun asti, mutta ei tämä Brownin paras ole. Asettaisin sen samallle tasolle Murtumattoman linnakkeen kanssa. Nostan kyllä hattua sille miten kirjailija osaa kutoa fiktiosta ja faktasta tarinan, jossa älykäskin lukija jää epätietoisuuteen missä raja kulkee. Mutta loputtomasti ei samaa kaavaa voi kirjoissaan toistaa. Itse en jaksa lukea enää yhtäkään kursiivilla kirjoitettua kirjaa jossa seikkailee albiino-homoseksuaali-puolijumala-kannibaali-arkkivihollinen.