Junassa istuessa sain idean uuteen tarinaan ja nyt oli kerrankin aikaa aloittaa luomisprosessi. Sitä nyt ei Erkkikään tiedä (kaikella kunnioituksella ministeri Tuomiojaa, Suomen ainoaa kaikkitietäjää kohtaan), saanko tätä tarinaa koskaan loppuun asti vietyä, mutta tässä hieman alkua.
Barry Topper ja nuoruuden lähde
PROLOGI: Täytettyään kolmekymmentäkuusi Barry Topper, tuo velhomaailman monilahjakkuus, ilmoitti vetäytyvänsä julkisuudesta. Hän myi tarinansa jokaiseen juorulehteen ja paljasti saaneensa maineesta tarpeekseen, syynsä parrasvaloista vetäytymiseen ja tulevaisuudensuunnitelmansa. Viikon ajan Barry kävi jokaisessa TV-ohjelmassa vieraana ja kertoi kerta toisensa jälkeen avoimen tilityksensä kuuluisuuden kiroista. Hieman tämän jälkeen viihdelehdet myivät ennätyspainoksia, kun Barry kertoi yksinoikeudella vuorotellen joka aviisin toimittajalle elämästään julkisuuden jälkeen. Julkisuudesta vetäytyminen oli mennyt juuri niin kuin oli tarkoitettukin; Barry Topper oli kuuluisampi kuin koskaan.
Keskellä metsää, hylätyllä rautatien raidepätkällä lepäsi vanha ja ruosteinen junanvaunu. Aamuauringon säteet läpäisivät vaunun tummuneet ikkunan ja herättivät erakoituneen kirjailijan, Barry Topperin, unestaan. Barry oli vetäytynyt julkisuudesta saadakseen työrauhan uuden teoksen kirjoittamiseen ja asui junanvaunussa vanhan kirjoituskoneensa kanssa. Hän oli pitkään pohtinut perinteisen tieteisromanssin kirjoittamista, mutta vasta nyt hänellä oli aikaa luovalle työlle. No, tarkalleen ottaen työtä ei järin luovaksi voi kutsua, sillä Barry oli vain ostanut lehtikioskista kahden punnan Harlekiini-romaanin ja parhaillaan vaihtoi salaperäisen tumman lääkärin hahmon tilalle ”Andromedan galaksin liiton myonisotilaan” ja lääkärihurmurin huvipursi Välimeren rannalla sai luvan muuttua ”takyonikiitäjäksi”. Muuten Barry päätti vain vaihtaa naispäähenkilön nimeä, lisätä tämän kuppikokoa yhdellä ja muuttaa alkuperäisen roskakirjan nimen (”Viimeinen suudelma” tai jotakin sellaista hölynpölyä) hieman raflaavampaan (Galaksien aikakirjat? Vaiko sittenkin Andromedan portti? Barry pohti). Kokemattomampi kirjailija olisi tästä menettelytavasta saattanut tuntea omantunnontuskia, mutta vanhana konkarina Barry tiesi, että sci-fiä oli iät ja ajat kirjoitettu näin. Tiesipä hän senkin, että kun kirjailija on kerran maineensa saavuttanut, hän voi julkaista nimissään vaikka Tshekkoslovakian puhelinluettelon ja se silti menestyy kuin epileptikko breakdance-kilpailussa. Barry kirjoitti teostaan innoissaan, mutta kesken hurjan luomisvimman oveen koputettiin.
- Avaa ovi, se olen minä! tuttu ääni huusi.
Barry Topper ja nuoruuden lähde
PROLOGI: Täytettyään kolmekymmentäkuusi Barry Topper, tuo velhomaailman monilahjakkuus, ilmoitti vetäytyvänsä julkisuudesta. Hän myi tarinansa jokaiseen juorulehteen ja paljasti saaneensa maineesta tarpeekseen, syynsä parrasvaloista vetäytymiseen ja tulevaisuudensuunnitelmansa. Viikon ajan Barry kävi jokaisessa TV-ohjelmassa vieraana ja kertoi kerta toisensa jälkeen avoimen tilityksensä kuuluisuuden kiroista. Hieman tämän jälkeen viihdelehdet myivät ennätyspainoksia, kun Barry kertoi yksinoikeudella vuorotellen joka aviisin toimittajalle elämästään julkisuuden jälkeen. Julkisuudesta vetäytyminen oli mennyt juuri niin kuin oli tarkoitettukin; Barry Topper oli kuuluisampi kuin koskaan.
Keskellä metsää, hylätyllä rautatien raidepätkällä lepäsi vanha ja ruosteinen junanvaunu. Aamuauringon säteet läpäisivät vaunun tummuneet ikkunan ja herättivät erakoituneen kirjailijan, Barry Topperin, unestaan. Barry oli vetäytynyt julkisuudesta saadakseen työrauhan uuden teoksen kirjoittamiseen ja asui junanvaunussa vanhan kirjoituskoneensa kanssa. Hän oli pitkään pohtinut perinteisen tieteisromanssin kirjoittamista, mutta vasta nyt hänellä oli aikaa luovalle työlle. No, tarkalleen ottaen työtä ei järin luovaksi voi kutsua, sillä Barry oli vain ostanut lehtikioskista kahden punnan Harlekiini-romaanin ja parhaillaan vaihtoi salaperäisen tumman lääkärin hahmon tilalle ”Andromedan galaksin liiton myonisotilaan” ja lääkärihurmurin huvipursi Välimeren rannalla sai luvan muuttua ”takyonikiitäjäksi”. Muuten Barry päätti vain vaihtaa naispäähenkilön nimeä, lisätä tämän kuppikokoa yhdellä ja muuttaa alkuperäisen roskakirjan nimen (”Viimeinen suudelma” tai jotakin sellaista hölynpölyä) hieman raflaavampaan (Galaksien aikakirjat? Vaiko sittenkin Andromedan portti? Barry pohti). Kokemattomampi kirjailija olisi tästä menettelytavasta saattanut tuntea omantunnontuskia, mutta vanhana konkarina Barry tiesi, että sci-fiä oli iät ja ajat kirjoitettu näin. Tiesipä hän senkin, että kun kirjailija on kerran maineensa saavuttanut, hän voi julkaista nimissään vaikka Tshekkoslovakian puhelinluettelon ja se silti menestyy kuin epileptikko breakdance-kilpailussa. Barry kirjoitti teostaan innoissaan, mutta kesken hurjan luomisvimman oveen koputettiin.
- Avaa ovi, se olen minä! tuttu ääni huusi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Barry Trotter and the Unnecessary Sequel ajaa melkein saman asian, juoruja ja ikää myöten. Se on hyvä ja hyvn härski kirja. Kannattaa lukea (öö ei ihan pienimmille lapsille...)
Kun aloitin parodioiden väsäämisen, en tiennyt koko Trotterin olemassaolosta. Jälkeenpäin ajatellen etunimeksi olisi kannattanut laittaa Larry, jotta se ei olisi kuulostanut niin samalta, mutta yhden kirjoittamani tarinan jälkeen en enää viitsinyt nimeä vaihtaa.
Trotter-parodiaa en ole vieläkään lukenut enkä siitä mitään tiedä, joten tahallani en plagioi. Tosin en tiedä, viitsinkö enää jatkaa kertomuksiani, sillä nämä tarinani huononevat selvästikin kerta kerralta. Illalla saatan lähettää nyt lähes valmiin toisen osan tarinasta, mutta siihen se sitten voi jäädäkin... Mutta yritetään jatkaa taas joskus.
...plagiointia piti sanomani.
Eihän ne parodiat mitään maailmankuuluja ole mutta kannattaa oikeesti lukea.
Barry unohti kokonaan lääkärin stetoskoopin vaihtamisen zap-sädeaseeksi, kun Bulbus Dunkeldork, Pyllypahkan emeritusprofessori ja legendaarinen rehtori oli ilmestynyt hänen junanvaununsa oven taakse.
- Hyvänen aika, Bulbus, minä luulin, että olit vanhainkodissa! (Jälkeenpäin ajatellen Barry tuli siihen tulokseen, että hieman kohteliaampi tervehdys olisi voinut olla paikallaan.)
- Kas, Barry. Hyvää päivää. Pue päällesi, meidän on lähdettävä matkaan. Mutta tämä sinun junanvaunusi metsän siimeksessä… Tämähän on kuin jostakin elokuvasta! Bulbus selitti innoissaan.
- Kuule Bulbus, sinä tulet pitkässä parrassasi ja harmaassa kaavussa oveni taakse ja käsket lähteä matkaan! Minusta SE on aivan kuin jostakin elokuvasta! Barry vastasi nasevasti. Bulbus näytti ymmärtävän Barryn viittauksen vuosituhannen alun suurteoksen filmatisointiin.
- Ai niin, SIINÄ leffassa tosiaan… Eikös siitä ole tehty kirjakin?
Barry ei vastannut mitään vaan mietti, ettei vanhuksen lyöminen olisi sopivaa edes noin pösilön kommentin jälkeen.
Bulbus ja Barry katselivat auringonlaskua ja joivat junanvaunun kuistilla olutta vaihtaen samalla kuulumisia. Jostakin syystä Bulbuksella ei ollut enää kiirettä mihinkään kun hän huomasi Barryn jääkaapin olevan täynnä olutta.
- Miksi lähdit sieltä Floridan vanhainkodista? Barry kysyi.
- Siellä ei saanut ihmisarvoista kohtelua. Ruokinta-automaatti lämmitti sapuskat kolmesti päivässä ja taikasauvani ja aikuisviihdekokoelmani takavarikoitiin.
- Törkeää! Barry huudahti.
- Eikö olekin? Ja minusta se automaatti ja taikasauvan riisto oli sekin epämiellyttävää, Bulbus kertoi.
- Vahvaa tämä saksalainen olut, vai mitä? Barry kysyi vaihtaakseen puheenaihetta.
- Shamperin vinoshilmät, vai käydään shitä takaapäin käshikshi, kohta shaatte napalmia nishkaan… Bulbus oli pudonnut tuolilta ja sönkötti maassa selällään aivan umpitunnelissa puolikkaasta olutpullosta. Rehtorilla oli aina ollut huono viinapää, ja nyt Barry tiesi, ettei huomenna lähdettäisi matkaan aivan aamusta, mihin he sitten ikinä olivatkaan menossa.