eläkkeelä olijat, missä niitä?

Tervehdys.

Olen viime kesänä joutunut/päässyt työkyvyttömyyseläkkeelle, 44 vuotiaana. (uteliaille tiedoksi että en hakenut eläkettä vaan se myönnettiin koska sairasulomia/kuntoututukia takana iät ja ajat, yhtä mittaa 7 vuotta.) Hoitoa ei ole, en käy missään vertaisryhmissä ja muuton jälkeen soittaessani edelliselle lääkärille reseptien uusimisen takia, vastaus oli että niin, nyt eläkkeelle pääsyn jälkeen hoitoa ei aktiivisesti enää tarjota, sitä voi sitten itse hakea uudelta asuinalueelta tarvittaessa. Eli kun en enää ole virallisesti yhteiskunnalle hyödyksi niin eipä sitä ns hoitoakaan kannata minuun satsata. Elätti mikä elätti.

Noh, kysymys kuitenkin on että missä näitä muita eläkkellä olijoita on? Onko heillä jokin oma yhdistyksensä/tukiverkkonsa? Missä heitä tapaisi? Olisi tarve päästä juttelemaan muiden samassa tilanteessa olijoiden kanssa ja kysellä kuulumisia, selviytymisvinkkejä jne.

On meinaan vähän niin kuin ihmisarvo hukassa.
6218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mä olen liittynyt paikalliseen MT-yhdistykseen. Siellä on monia kohtalotovereita
ja toimintaakin on. Meidän yhdistys käy erilaisilla reissuilla mutta enimmäkseen
kylpylöissä tulee käytyä ja kustannukset jäsenille on ihan olemattomat.
Sitten on kokoontumispaikka auki arkisin missä voi käydä juttelemassa
ja huokealla kahvilla. On myös esitelmiä, kerhotoimintaa ym.

Sinunkin paikkakunnallasi saattaa samantyyppinen yhdistys olla
Rohkeasti vaan liittymään.

Äänestä

Riippuen paikkakunnasta, voi olla klubitalo tai mielenterveysyhdistys. Omalla paikkakunnallani toimii molemmat. Niissä on sitten tarjolla erilaista toimintaa: vertaistukiryhmää, harrastustoimintaa, luentoja, kahvilatoimintaa. Klubitalolla myös ruokailumahdollisuus ma-pe, opintopiirejä, retkiä, tapahtumia jne. Nämä ovat paikkoja, joissa voi tutustua vertaisiin. Googleta tai kysele oman paikkakuntasi mahdollisuuksista. Saattaa olla kynnys lähteä mukaan, jos ei tunne entuudestaan ketään, mutta sulla on kuitenkin hyvä motivaatio ja tarve siihen, joten sitten vaan ROHKEUTTA!

Itse olen työkyvyttömyyseläkkeellä, ja hoitosuhteeni psyk. poliklinikkaan on myös päättynyt. Mutta jos tuntuu siltä, että tarvitsee säännöllisen hoitosuhteen, niin kannattaa VAATIA sitä. Kuulostaa pahalta kun sanot itseäsi elätiksi. Minun mielestäni me ei olla mitään elättejä, olemme työkyvyttömiä ihmisiä, ja meillä on OIKEUS työkyvyttömyyseläkkeeseen. Emme ole huonompia ihmisiä sen takia. Ihmisarvo voi löytyä, itsekkin olen sen löytänyt. Itse asiassa sen ei tarvitse edes löytyä, vaan se ON JO OLEMASSA kun vain tiedostat sen elämässäsi. Toivon, että löydät sopivaa toimintaa paikkakunnaltasi. Onnea eteenpäin!

Äänestä
  • Kiitoksia.

    Juu kuulostaahan se pahalta mutta siltä se välillä tuntuu. Muiden ihmisten reaktiot ja sanomiset vuosien saatossa on tehneet tehtävänsä.

    Onko tuo ihan yleinen tapa tuo että hoitosuhde psyk.poliin 'päättyy' eläkkeen myötä jos ei sitä itse aktiivisesti halua ylläpitää? Se selittäisi kyllä paljon. Psykiatrin asenne aiemmalla psyk.polilla kun oli vuosikausia niin käsittämättömän tahmea. Koin että -hyväksynnän- puute hoitotaholta lopulta kroonisti sairauteni. Eli tavallaan olet 'hoidon arvoinen' niin kauan aikaa kun tavoitteena on paluu työelämään: tuottavaksi yhteiskunnan jäseneksi. Josta sitten seurasi arvoton olo.

    Täytyypä katsella noita yhdistyksiä. Jos joskus saisi aikaiseksi.

    Äänestä

  • kiinni jostain kirjoitti:

    Kiitoksia.

    Koeta olla välittämättä niistä muiden ihmisten reaktioista ja sanomisista. Ne ovat terveiden ymmärtämättömien ihmisten puheita, ihmisten, joilla ei ole mitään käsitystä siitä, millaista on sairastaa kroonistunutta masennusta/ahdistuneisuutta/unettomuutta. Sairautta, joka LAMAANNUTTAA ja todella vie työkyvyn. Monet terveet eivät ymmärrä. Varsinkaan jos ei ole mitään kokemusta, joko omaa, tai läheisen sairastamisen myötä saatua kokemusta. Minä kyllä nykyisin sanon vastaan sellaiselle, joka erehtyy arvostelemaan tilannettani.

    Kyllä mulla sellainen käsitys on, että ne siellä psyk. poliklinikoilla pyrkivät lopettelemaan tai ainakin alkavat ehdotella hoitosuhteen lopettamista sen jälkeen kun eläkepaperit on näpissä. Kyllä kai ne vähän katsovat, kuka heidän mielestään "pärjää" ilman hoitosuhdetta, koska tiedän myös sellaisia eläkeläisiä, joiden hoitosuhde on jatkunut. Tai sitten ovat vaan pitäneet puolensa eivätkä ole halunneet lopettaa. Itse käyn yksityisen psykiatrin vastaanotolla hoitamassa lääkeasiat. Se on toki kallista, mutta onneksi tarvitsee harvoin käydä. Toki tk-lääkärilläkin voisi käydä.

    Ikävä kuulla, että sulla on noin tahmeita kokemuksia sieltä edelliseltä psyk. polilta. Olet siis muuttanut uudelle paikkakunnalle, voisihan sitä kysyä sieltä, pääsisikö hoitosuhteeseen. Vaatii varmaan tk-lääkärin lähetteen ellei sitten ole akuutti tilanne, että pääsisi suoraan akuuttiryhmän kautta.

    Yritä saada katseltua niitä yhdistyksiä. Voimia sinulle!

    Äänestä

  • Särkynyt saviruukku kirjoitti:

    Kiitos :)

    Kovin on tosiaan tahmea vointi nykyään, vaikka olenkin säästynyt vaikeimmilta oireilta (itsetuhoisuus tai psykoottinen masennus).

    Täytyy tosiaan yrittää hakea yhteyksiä noista yhdistyksistä. Ja tosiaan, voinhan yksityisellä (jos rahatilanne sallii) käydä myös uusimassa reseptit tai tk lääkärillä.

    Jos jotain hyvää tästä tilanteesta haluaa löytää niin onhan se turvallisempaa kun tietää että raha tulee -aina- samana päivänä ja saa vuokrat ym maksettua. Ja se ettei tarvitse enää turhanpäiväisillä poli käynneillä 'rampata' vaikken todellakaan niihin kyllä saanut juuri rampattua ;D . Oli täysin turhanpäiväistä. Nyt on puheterapiat minun osaltani käyty, eipä tarvitse enää vastailla 'miten kesä on mennyt'.

    Kiitoksia tosiaan vastaamisista ja voimia muillekin tämän ajoittaisen helvtin kanssa!

    Paikalliset mielenterveysyhdistykset ovat hyviä paikkoja, ehkä myös työttömien yhdistykset. Seurakunnan ryhmät, jos kirkkoon kuuluu.

    MInä harrastan kaikenlaista mm. yhdistystoimintaa ja kielten opiskeluja.

    Käy elokuvissa, teatterissa, museoissa, tapaan ystäviä... parhaat ystävät tietävät tilanteeni. Olen viritellyt myös uudelleen sellaisia ystävyyssuhteita, jotka ovat hieman hässäkässä jääneet. Turhat tuttavat olen karsinut pois.

    Teen osa-aikaisesti myös töitä.

    Ei tule aika pitkäksi, joskus pitää hieman hillitä menoa, kun pää ei kestä. Aika hyvin kyllä tunnen rajani nykyisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiinni jostain kirjoitti:

Tervehdys.

Olen viime kesänä joutunut/päässyt työkyvyttömyyseläkkeelle, 44 vuotiaana. (uteliaille tiedoksi että en hakenut eläkettä vaan se myönnettiin koska sairasulomia/kuntoututukia takana iät ja ajat, yhtä mittaa 7 vuotta.) Hoitoa ei ole, en käy missään vertaisryhmissä ja muuton jälkeen soittaessani edelliselle lääkärille reseptien uusimisen takia, vastaus oli että niin, nyt eläkkeelle pääsyn jälkeen hoitoa ei aktiivisesti enää tarjota, sitä voi sitten itse hakea uudelta asuinalueelta tarvittaessa. Eli kun en enää ole virallisesti yhteiskunnalle hyödyksi niin eipä sitä ns hoitoakaan kannata minuun satsata. Elätti mikä elätti.

Noh, kysymys kuitenkin on että missä näitä muita eläkkellä olijoita on? Onko heillä jokin oma yhdistyksensä/tukiverkkonsa? Missä heitä tapaisi? Olisi tarve päästä juttelemaan muiden samassa tilanteessa olijoiden kanssa ja kysellä kuulumisia, selviytymisvinkkejä jne.

On meinaan vähän niin kuin ihmisarvo hukassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu