Ihmettelen suuresti tätä nykymaailman menoa.Oma kohtaiset kokemukset on osoittaneet sen että opettajat eivät halua/jaksa antaa huomiota kuin vain tietyille oppilaille jotka jo pärjäisivät ilman apuakin.Syrjäänvetäytyväiset lapset unohdetaan ja heitä aletaan syyttää välinpitämättömyydestä koulun käyntiä kohtaan.Ei mene kauaa kun heidät luetellaan jo tarkkaavaisuushäiriön puolelle ja lapsi kuka ei todellakaan kuulu tarkkikselle uhataan sinne siirtää.Eikö lapsella ole enää oikeuksia,onko oikeudet ainoastaan opettajalla ja siinä miten opettaja jaksaa?Miksi päiväkodeissa opetetaan kohtelemaan yksilöinä lapsia ja hoidetaan heidän tarpeensa ja huomiodaan lapsi,kun taas koulumaailmassa unohdetaan yksilö ja ekaluokkalaisen pitää olla pieni aikuinen,aivan yllättäen?Mikä tässä koulumaailmassa mättää?Onko opettajan työ liian rank´kaa opettajille nykyään ja miksei koulunkäyntiavustajia voi hankkia lisää?En ymmärrä..mutta muutosta olisi tapahduttava!
Onko opettajat noin väsyneitä?
Pettynyt
216351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Itselläni on ekaluokkalainen, osasi lukea ja laskea kouluun mentäessä. mutta eteen on tullut kaikkea muuta sitten. tuntuu siltä kun ei ole suurempia ongelmia, niin muista asioista tehdään iso numero. hän jää helposti haaveilemaan ja miettimään asioita niin että unohtaa tehdä tehtävät tunnilla. ja kun osaa tehtävät jää haaveilemaan...ja sitten kun ei ymmärrä ei tee, ja ope ei joutanut neuvomaan. läksykirjat unohtuu kouluun kun on kiire kavereiden mukaan ulos ja kotiin....avustajia koulumaailmaan ei helposti saada, koska eletään kunnissa säästöliekillä. opettajalla on kädet täynnä töitä, mutta silti heidän pitäisi vain jaksaa ja ymmärtää huolestuneita vanhempia.
Me vanhemmat haluamme lastemme kehittyvän normaaliin tahtiin, lastemme parasta.
Riittää, että luokassa on yksi ongelmatapaus, ja kaikki aika menee tämän lapsen asioiden hoitoon. Mitäpä tulee opetuksesta, jos luokalla on monta vaikeaa tapausta...?
Suurten lähiöiden kouluissa jo ala-asteen oppilaat voivat olla tunnilla huumeissa tai humalassa. Opeta siinä sitten yksilöllisesti, kun oppilaat oksentavat ja tuupertuvat lattialle. Ennen ala-asteen oppilailta takavarikoitiin sarjakuvalehtiä, nyt puukkoja ja tupakkaa.
Vanhemmat huutavat opettajalle, jotkut tekevät opettajasta rikosilmoituksia ja toiset vanhemmat soittavat poliisille toisten lasten vanhemmista.
Opettajan ongelmat luokassa seuraavat häntä myös kotiin. Puhelimet pirisevät pitkin iltaa kun häiriköt ja huolestuneet (kunnollisten lasten!) vanhemmat soittelevat.
Voin kuvitella, miten opettajan voimat loppuvat nopeastikin lähes mahdottomilta tuntuvia tapauksia selvitellessä.
Muutaman ikävän tapauksen jälkeen jotkut opettajat eivät viitsi vaivautua syventymään ongelmalapsien asioihin. Palkaksi kun ei saa muuta kuin ongelmia itselleen. Se voi hyvinkin olla syy siihen, miksi opettaja opettaa vain niitä, jotka ovat koulussa oikeasti oppimassa.
koululaisista voi vielä tehdä jakoa, kuka on koulussa oppimassa, kuka muuta tekemässä. Opettajan työhön kuuluu paljon muutakin kuin tietojen ja taitojen opettaminen. Harva vain on sisäistänyt sen, että tarvitaan kokonaisvaltaista kasvatusotetta. SIlloin oppilaiden erilainen käyttäytyminenkin on haaste eikä ongelma - kun ei kyse ole mistään rikollisluoteisesta toiminnasta. Peruskoulun ongelma on liian suppea ihmiskuva. Siihen ei mahdu minkäänlaiset poikkeamat. Heti ollaan vaatimassa sata eri eksperttiä paikalle. Mutta sellainenhan meidän yhteiskuntammekin on. Erilaisuus on pelkkä ongelma.
Siis kun ei osata tunnistaa oireita ajoissa. Oma lapseni kuuluu näihin opettajien painajaisiin, siirtyi tarkkikselle, mutta käytös senkun paheni. Sitten alettiin tarkkiksen toimesta selvitellä, että olisiko taustalla ADHD. On juostu läpi psykologit, neurologit ja neuropsykologit. Lopulta joku keksi ottaa verikokeita. Lapsella olikin diabetes. Kun sitten vertaistukea hain, löytyi moni samassa jamassa oleva. Lapsi oli jo ekasta luokasta lähtien ollut opettajan mielestä ongelmatapaus ja kaikki olivat nämä adhd-tutkimukset, pienryhmät ja muut tukitoimenpiteet läpi käyneet. Kunnes joku fiksu oli keksinyt, että ei kai kaiken taustalla olekaan diabetes. Nyt koulu sujuu insuliinin voimin ihan mallikkaasti ja opettajien painajaisesta onkin tullut ihan tavallinen oppilas. Mutta oman lapseni ja vertaistukiperheiden vanhempien kanssa juteltuani huomaan, miten syvät arvet lapsiin on tapaus jättänyt. Jos vuodesta toiseen pidetään tyhmänä, tuhmana ja ilkeänä eikä lapsi sille itse mitään voi. Vaikka diabetes onkin nyt hoidossa ja koulu sujuu, edelleen lapseni käy psykoterapeutin luona. Se peruskoulun ala-asteen viemä itseluottamus kun pitäisi jollain tavalla saada takaisinkin.
kysyn tätä. miksi diabetes oireilee hoitamattomana tuolla tavalla? oletteko saaneet siihen selitystä? minä olisin ainakin utelias tietämään.
verensokerin ollessa alhaalla ihminen voi tulla agressiiviseksi ja vihaiseksi/rauhaatomaksi.eihän sitä nälkäisenäkään ole hirveän onnellinen olotilaansa..
Lastentarhassa erilaisuus ja erikoinen käytös vielä hyväksytäänkin jollain tavalla,mutta heti koulun aloittaessaan lapsen erilaisuus onkin paha asia ja häiritsevä tekijä!Meidän tilanteessa opettaja vaihtui ja lapset alkoivat olemaan koko luokassa rauhattomia ja villejä.Sitten ehdoteltiin jo tarkkailuluokalle menoa..uskomatonta!Kuitenkaan opettaja ei osaa ajatella että ehkä hänen omassa opetustyylissään tai siis kuriin saamisessaan olisi ongelmaa..koska ennen hyvin käyttäytyneet lapset muuttuivat mahdottomiksi!Mikäköhän siinä on niin vaikeaa hyväksyä että ekaluokkalainenkin on vasta koulutiensä alussa ja kaikki muutokset ympäristössä ovat häiriöksi eikä koulun käynti välttämättä heti suju mallikkaasti.vaaditaankohan lapsilta liikaa?
Yleensähän lasten diabetes (1-tyyppinen) puhkeaa niin rajusti, että siitä on vaikea erehtyä. Lapsi nukkuu ja juo ja kulkee vessassa niin poikkeavalla tavalla, että sitä ei voi olla huomaamatta ja siihen nopeasti puuttumatta. Oliskohan kyseessä ollut 2-tyypin diabetes poikkeuksellisesti lapsella?
kylläpä luulen, että yleeensä lapsi tutkitaan aika tarkkaan perusterveydenhuollon ( esim. koululääkäri) tasolla fyysisesti ennen kuin lähetetään eteenpäin keskussairaalaan tai yliopistolliseen sairaalaan.
lapsen diabeteksen oireet kyllä useinmiten aika rajut, pitäis näkyä. onneksi kohdallanne apu löytyi!
Lapsilla ja nuorilla on kyseessä aina I-tyypin diabetes. Aikuisiän diabetes puhkeaa vanhemmalla iällä. Lasten ja nuorten diabetestä hoidetaan aina insuliinilla.
Diabeteksen ensioireet johtuvan nimenomaan korkeasta verensokerista. Normaali sokerin paastoarvo on noin 4-6 välillä, kun diabeetikolla se saattaa olla jopa 20-30. Aineenvaihdunnan häiriintyminen ilmenee väsymyksenä, janon tunteena, tajunnan tason muutoksina, masentuneisuutena, painon laskuna. Tila saattaa johtaa ns. koomaan, joka on hengenvaarallinen tila. Sairaalassa tuore diabetes hoidetaan insuliinilla, jota lapsi sitten jatkaa vanhempiensa avustuksella kotona ja koulussa. Nykyisillä insuliineilla saavutetaan varsin hyvä hoitotaso ja lapsi voi jatkaa normaalia elämää huolehtien säännöllisistä ateroista, pistoksista ja liikunnasta.
Verensokeri laskee vaaralliselle tasolle jos insuliinia on pistetty liikaa tai ei ole muistettu syödä. Tällöin ilmaantuvat sokin oireet.
Tietysti kaikki oireet ovat aina yksilöllisiä ja diabeetikko oppii nopeasti tunnistamaan omat oireensa.
Vaikea sanoa miksei ongelmaa huomattu nopeammin. Alkavan diabeteksen oireet ovat moninaisia ja niitä ei kai heti osattu tunnistaa... kuten sanottu, vaihtoehtoja on monia. Ehkä oppimisvaikeuksien ilmaantuessa ajatellaan ensin jotain hermostollisia/ kognitiivisia häiriöitä.
hyvä että asia kuitenkin selvisi ajoissa!
Lapsilla ja nuorilla voi esiintyä myös kakkostyypin diabetestä. Suurin syy tähän on ylipainon lisääntyminen myös nuorissa ikäryhmissä.
Harvinaisia tapauksia. 6-vuoden aikana erikoissairaanhoidossa ei ole tullut vielä yhtään tapausta eteen...
Vaikkei juuri sinun kohdallesi olisi osunutkaan tällaista tapausta, niin et silti voi jyrkästi sanoa, että lapsen kohdalla on aina kyse ykköstyypin diabeteksestä. Samoin kuin ei voi sanoa, ettei vanhempana voisi sairastua nuoruustyypin diabetekseen. (Liittyypä muuten hyvin keskustelun aiheeseen)
Nykypäivänä myös lapsilla ja nuorilla on tavattu II-tyypin diabetesta. Usein se liittyy sekä perinnöllisyyteen että elämäntapoihin, liikunnan vähyyteen ja ruokatotumuksiin. Syödään rasvaisia ruokia, hampurilaisia, pitsaa, sipsejä, karkkia, limpparia. Painoa kertyy varsinkin vatsanympärille, sitä seuraa että sokerin sieto on heikentynyt ja verensokeri kohoaa....Siis aina ei lasten ja nuorten kohdalla ole kyse ainoastaan 1-tyypin diabeteksesta.
Työskentelen itse diabeteshoitajana ja olen tavannut 10 vuoden aikana valitettavasti yhä lisääntyvässä määrin nuoria II-tyypin diabeetikoita.
Tietenkään ei ole tullut vastaan erikoissairaanhoidossa. Tyypin II-diabeetikot yleensä tunnistetaan ja hoidetaan perusterveydenhuollossa!!!!
Opettamissani luokissa on vähintään 20 oppilasta kerralla. Niin isossa joukossa ei pysty 45 minuutissa huomioimaan kaikkia, vaikka haluaisi.
On parasta, että hitaammin kehittyvät lapset siirrettäisiin omiin ryhmiinsä saamaan heille räätälöityä opetusta. Luokassa on pakko mennä keskitason oppilaiden vauhdissa. Ei koko luokka voi kärsiä siitä, että 2-3 oppilaalle pitäisi koko ajan kerrata ihan perusjuttuja. Ja sitten nämä hitaammat turhautuvat ja pistävät ranttaliksi, kun eivät ymmärrä muun luokan opetuksesta mitään...
Opettaja ei ehdi. Luokka-avustajaa minulla ei ole pyynnöistäni huolimatta ollut ikinä. Olen yrittänyt ohjata lasten vanhmepia itse kotona vahtimaan, että läksyt tehdään. Myös lukuläksy! Ja hitaamman oppilaan tulisi kotona tehdä kaksinverroin töitä, vahnempien ohjauksessa.
Lapsen opetus on yhteistyötä, ei vastuuta voi siirtää pois vanhemmilta kokonaan opettajille. Uskon kuitenkin, että jos kouluissa otettaisiin käyttöön tasoryhmät, ongelmat hiukan vähenisivät.
Vanhemmat luulevat,että jos ovat muutaman €uron veroja maksaneet,niin he voivat vaatia koululta mitä tahansa.Kun hankkii lapsia,pitäisi myös ottaa niistä vastuuta,eikä kaataa ongelmia muiden niskaan.Voitaisiin jättää ulkomaan matkat väliin ja uudet autot ostamatta,niin toinen vanhemmista voisi jäädä kotiin lapsia hoitamaan.Kun lapset aikuistuvat ei he muistele sitä,millä uudella autolla minäkin vuonna ajettiin,vaan kodin ilmapiiriä,mistä voi ammentaa luottamusta elämään koko loppuelämäksi!
olipas hyvin sanottu!
Ihmeellistä poukkuilua pois itse asiasta. Kuinka alkuperäinen kirjoitus liittyy ulkomaanmatkoihin tai autojen ostamiseen?
Minulla on samankaltaisia kokemuksia kuin ensimmäisellä kirjoittajalla; lapsi pärjäsi oikein hyvin ensimmäisillä luokilla, ei ole koskaan ollut häirikkö, mutta keskittymisvaikeuksia alkoi olla myöhemmin suuremmissa ryhmissä.
En ole ikinä kaatanut ongelmia muiden niskaan ja olen aina ottanut vastuuta lapsesta, lapsen käytöksestä ja koulunkäynnistä. Olen sanonut jokaiselle opettajalle vuosien mittaan, että toivon minuun otettavan yhteyttä, jos on mitään ongelmia. Poika käy nyt kahdeksatta, eikä koulun puolelta ole tullut ainoatakaan yhteydenottoa näiden vuosien aikana, vaikka aihetta olisi mielestäni silloin tällöin ollut.
Jos viidesluokkalaiselle annetaan matikan tukiopetusta, olisi kyllä suotavaa kertoa vanhemmille, että poika tarvitsee tukiopetusta. Miksikö? Koska vanhempi voi silloin panostaa kotona matikan tehtäviin ja sillä tavalla auttaa lastaan - ja samalla ylityöllistettyä opettajaa opetustyössä. Nyt on tietysti muodikasta kommentoida, että "ei ne vanhemmat kuitenkaan... sysäävät kaiken vastuun koululle ja yhteiskunnalle..." Pötypuhetta ja typerää yleistämistä. Minä ja moni muu vanhempi on lapsen tukena koulutyössä, jos tarve vaatii, mutta KYLLÄ SE ON HANKALAA jos koulun puolelta ei nähdä syytä pitää mitään yhteyttä vanhempiin! Kaikki tieto koulunkäynnistä ja mahdollisista vaikeuksista on tullut lapselta itseltään. Se ei mielestäni riitä. Nyt murrosikäinen ei välttämättä halua enää kaikkea kertoa, vaikka ottaisikin apua vastaan, kun sitä tarjottaisiin.
Hyvä Jaska, meillä ei matkustella ulkomaille, ei osteta uutta eikä vanhaa autoa, ja kodin ilmapiirikin on hyvä. Toinen vanhemmista ei voinut jäädä lasta hoitamaan, koska sellaista ei ollut. Sen henkisen ja aineellisen hyvän, minkä lapseni on saanut, olen repinyt omasta selkänahastani. Nyt kun on mennyt neljätoista vuotta, näen että se on kannattanut.
Mutta koulu! Koulu ainakin virallisesti toivoo yhteistyötä vanhempien kanssa. Siis pyytäisin - opettajat! - että minulle annettaisiin mahdollisuus siihen yhteistyöhön. Pyytäisin, ettei koululaisen vain annettaisi kaikessa hiljaisuudessa pudota kärryiltä. Yhden aiemman (onneksi ei useamman) opettajan kommentti kuulosti suorasukaisen kyyniseltä, tyyliin: omapahan on asiansa jos ei keskity / muista / pärjää... Turhaa tuollainen kyynisyys. Tuskinpa moni oppilas sittenkään kiusallaan on oppimatta. Niihin oppimisongelmiin voitaisiin yrittää löytää helpotusta yhdessä: oppilas, koulu ja vanhemmat. Se keventäisi koulunkin taakkaa. Tiedän kyllä, että on vanhempia, joilla ei ole mielenkiintoa tai kykyä tai jotain olla kasvattamassa lapsiaan jne., ja joiden kanssa opettajan on turhauttavaa yrittää keskustella - mutta ajatellaanko koulun puolella KAIKKIEN vanhempien olevan kykenemättömiä? Jonkinlaista mielenkiintoa ei-vielä-häiriköivän oppilaan pärjäämistä kohtaan toivoisin kuitenkin tältä lapseni koululta. Siis jonkinlaista otetta koko hommaan! Ja: yksi pieni puhelinsoitto ajoissa vanhemmalle ("vaikeuksia historiassa..." tms.) voi säästää opettajaa ylimääräiseltä työltä, oppilasta murheelta ja vanhempaa turhautumiselta.
Hyvä kysymys, miksei voida hommata lisää koulunkäyntiavustajia???
SE MAKSAA! Kunta/kaupunki ottaa mieluummin työkkäristä työllistetyksi heppulin, jolla ei ole pahimmassa tapauksessa mitään käsitystä kasvatuksesta tai siitä kuinka toimia lasten kanssa. MUTTA SE ON PALJON, PALJON HALVEMPAA!
Opettajilla on nykyään paljon enemmän töitä kuin mitä n. 10-15v. sitten. Nykyajan lapset ovat paljon vaikeammin häiriintyneitä. Vanhemmat eivät kiinnitä huomiota riittävästi lapseensa, vaan antavat tämän hillua kaupungilla, katsella ohjelmia joissa oikeasti on ikärajat. Nämä ikärajat, EIVÄT ole mikään suositus enää vaan niitä PITÄÄ NOUDATTAA! Lapsia ei enää samalla tavalla kasvateta kotona kuin ennen.
Opettajilla menee suurin osa tunnista lasten käytöshäiriöiden kitkemiseen, varsinkin yläasteella. Ala-asteella ei aina ole niin pahoja ongelmia, mutta sielläkin pitäisi jo kovemmin puuttua tilanteisiin.
Sitten on vielä se, etteivät vanhemmat anna siirtää lastaan erityiskouluun tai erityisluokkiin vaan ovat sitä mieltä, että opettajat ovat huonoja, eikä lapsessa ole mitään vikaa, siksi oppilas pärjää huonosti.
Opettajat EIVÄT KOSKAAN ehdota turhaan erityiskouluun/-luokkaan siirtoa, koska siinä on erittäin paljon työtä, ja valmistelua, joka pitää kaikki tehdä ennen kuin asiaa voi edes harkita. Tässäkin asiassa valitettavasti vanhemmat saavat päättää!
Näin ne heikoimmat oppilaat siirtyvät rimaa hipoen luokalta toiselle ala-asteella, jopa koko 6v. ajan ja vasta yläasteella vanhemmat suostuvat siirtoon. Tämä on auttamattomasti aivan liian myöhään!!!
Vanhempien pitäisi myös katsoa peiliin eikä vain syyllistää opettajia/avustajia, me teemme paljon sellaista kasvatustyötä nykypäivänä, jota pitäisi tehdä kotona!
Onneksi on myös perheitä jotka hoitavat itse tämän ja joiden lapset kärsivät muiden lasten takia. Asialle ei voi mitään!
Koulunkäyntiavustajaa ei luokkaan palkata vain valvomaan, että joku tietty häirikköoppilas olisi hiljaa, eikä häiritsisi tuntia, vaan avustaja auttaa koko luokkaa ja näin ollen helpottaa myös opettajan työtä!
Tiedän kokemuksesta, olen ammatiltani koulunkäyntiavustaja!!!
*N*