Nurkan iloisena ylös hinasin
eilen palvelimen kans kinasin.
Ei kelvannut kirjautuminen
eikä tuo oikein laskeminen.
Armahti sentään ajan päästä,
ei nääs kontrolliaan säästä.
Nurkka runoja oottelee
ajatus ne matkaan saattelee.
Ilon hetkiä meille tuomaan
sanan soikosta juomaan.
Maalailua, retkeilyä, kuvitusta
elon suomaa hyvää huvitusta.
Nurkka hyvää tuulta jakaa
sen runot meille takaa.
Jatkammehan ilon hetkiä
yhteisiä ajatus retkiä.
Mukaan siis kaikki vaan
piristystä ain tarvitaan.
eilen palvelimen kans kinasin.
Ei kelvannut kirjautuminen
eikä tuo oikein laskeminen.
Armahti sentään ajan päästä,
ei nääs kontrolliaan säästä.
Nurkka runoja oottelee
ajatus ne matkaan saattelee.
Ilon hetkiä meille tuomaan
sanan soikosta juomaan.
Maalailua, retkeilyä, kuvitusta
elon suomaa hyvää huvitusta.
Nurkka hyvää tuulta jakaa
sen runot meille takaa.
Jatkammehan ilon hetkiä
yhteisiä ajatus retkiä.
Mukaan siis kaikki vaan
piristystä ain tarvitaan.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Ilta tummuu verkkaan
taivaan kirkkaus pilkistelee oksien lomasta.
Hiljainen tuuli lumella,
peittelee oravan jättämät kauniit kuviojäljet.
Pihalampuissa keltainen valo,
lamput kuin jättiläisen jokihelmet rivissä.
Lapset pulkkamäessä,
heitä on monta ja mäki antaa pitkät kyydit.
Ohikulkevat autojonot,
piirtävät seinään kukin vuorollaan käyntikortin.
Taivas on kirkas, pilvetön,
myöhemmin voi ihailla nuorta kuunsirppiä.
sanotaan runossasi,
nyt tarjoan huvitusta.
Täällä puhutaan ystävistä, tutuista
ja riidelläänkin monista jutuista,
vaikka tämä vain ajankulutusta.
Nyt on päätetty taas tavata
oma henkilökuva avata
kun ei ole tarvetta salata
eikä pimeillä poluilla ravata.
Mikkeliin siis mukaan tulkaa.
Ei laiteta hattuun sulkaa,
ei kaivella toisen silmästä malkaa.
Ystävyys tutustumalla alkaa.
Ilmoitus on esillä, julkisesti.
Eikä tämä ole mikään suosikki testi.
Sattui vain minulle pesti
kutsua kaikki mukaan ystävällisesti.
Henkilökohtaisilla kirjeillä
ei kutsuja lähetellä
eikä turhia selitellä.
Kysymyksiin saa vastauksen kysymällä !
Ovet ovat sepposen selällään !
Turhaan vain ihmetellään.
Aina otetaan mielellään
uusiakin mukaan... Miitteilemään.
Palas pakkanen paukkuen
puree puuta pikkuista.
Pitkän pötkön pisti poskeen
pallon pyöreää pömpötystä.
Pitää paijata parasta poikaa,
pyöreitä punaisia
pullaposkia pitkään.
Pakkanen puskee, pistää pirusti
pitkään, paljosti puhkuu.
Hiljaista nurkassa runojen
ei ole vielä aika purojen.
Hiihtämässä taitaa olla väki
sen oksaltaan varis näki.
Hiljaisuutta ja kauneutta ihmetellen
kulkevat ihmiset, kuin yksitellen.
Kävelemään sadun maisema saa
se mielialaakin parantaa.
Nariseeko runonurkan ovi,
eihän liika hiljaisuus sovi.
Sehän alkaa puuduttaa
ja ajatuksiakin nuuduttaa.
Laitetaanpas sille hanttiin
luodaan katse vaikka Anttiin.
Vaihtelua elämään tarvitaan
runoja isoja pieniä, miten vaan.
Piristystäpäivään iltaan tummuvaan,
jokainen näin aikaan saa.
Hiljaista on ajatustyön hetki
hiljaista voi olla runonkin retki.
Kiedon villatakkia tiukemmalle,
neule lämpöä antaa tarvitsevalle,
vielä kun kupin keitän teetä
olo on hyvä lämminneenä.
Kun ulkona tuon vilutaudin saa
hampaatkin suussa kalahtaa,
tuntuu jalatkin aivan lainatulta
eikä illalla sängyssä saa edes unta.
Lämmintä ylle ja juotava kuumaa
eikä periksi anneta yhtään tuumaa,
terveys tärkeää meille kaikille on
elo eläkepäivinä helppo, huoleton.
Ei aikaa juuri kirjoitella,
pitäisi panna makuulle.
aamulla on pakko nousta,
aikaisin täytyy juosta
lasta pientä hoitamaan,
on päässyt vilustumaan.
Kuume tänään oli korkella,
ehkä huomenna paremmalla
tolalla on lapsella tilanne.
Sen kuitenkin lausahdan,
siis HYVÄÄ YÖTÄ toivotan!!!!!
Kylmää on ulkona
lämmin sydän.
Palelevat sormet
jääpuikkoseksi.
Tuntemattoman katse
lämpöä huokaa.
Unohtuu kylmyys
jää kauneus.
Elämä on kuin
luonto, kaunista
vaihtelevaa.
alla tähtitaivaan.
Kaikkeni olen antanut
siitä iloitsen.Olenko
sittenkään, kun henkeäni
en ole antanut?
Minulta ei sitä sentään'
vaatinut ei ole kukaan.
Moni on antanut senkin,
uurastaessaan aina.
Urheita ovat he olleet,
vuoksi omiensa.
Toivon että ei ollut turhaan,
eikä varmaan ollutkaan niin.
Monet on kohtalot alla
taivaan tuon tummenevan.
Omassa kammarissain
mukana kulkijain.
Säde kun auringon kerran
suo valon lempeyden.
Työn jonka tehnyt oot kerran
rintasi rauhoittakoon.
Unen jo helmahan kaipaan,
levon ja lämmön se suo.
Yksin en ole silloin
aatoksein saapuu luo.
Jonkun mi yössä itkee
kyynelin polttavin.
Sulle mä siivin valkein
lämpöni hellän suon.
Enhän vielä sitä tiedä
onko tästä runoksi
jatkoksi runonurkan
anniksi lukijan
olisin runoilija suurin
tuntisin kulttuurin
suosiossa olisi mukava kylpeä
ei kukaan olisi nyrpeä
kuvitella sitä vain voisin
parhaan runoni tänne toisin.
Uni kutittaa jo silmäkulmaa
en jaksa valvoa, no eipä pulmaa,
hiivin vuoteelle mä kohta aivan,
lakanatkin vaihdetuksi sainhan.
Vielä kurkistelen verhon taa
siellä kuukin oottaa nukkujaa.
Jalkaan villasukat laitan lämpimät,
viimeks puhaltelen kynttilät.
Sängyn reunalle kun istahdan
sitten rauhoitun ja ajan tarkistan,
Käteen ikoonin kun otan Neitsyn Marian
rukouksen luen hiljaa sitten huoahdan.
Vielä pieni pöytälamppu palaa
hämäräistä valoa se ympäristöön valaa.
Hyvää Yötä,
Nukkukaa Hyvin!
Niinkuin päivinä entisinä.
En muuttua välittäisi,
niin paljon turhaa jäisi.
Kokea en halua, minä kaikkea
uutta moskaa, ne sieluuni
tunkisivat ihan niinkuin roskaa.
Sen kaiken kauniin minkä sain,
elämästä, kirjoistakin hain.
Se täyttäköön mun elämäin
sen hyvin varhain silloin näin.
En näe syytä vaihtaa,
ma pikemminkin kaihtaa.
Sen kaiken mikä sielullein,
on väärin, tiedän yksintein.
Näin vanhuuteeni kuljen
samat aarteet repussain.
Jo lapsena mä suljen,
ajatukset aatoksissain.
Jotka eivät johda hyvään,
vain katumukseen syvään.
Ma annan tulla iloa
kuin aurinkomme kiloa.
Se mielen virkkua antaa,
yli surunkin se kantaa!
Kun kiitoseen on mieli,
Nyt laulaa sydän ja mieli.
Tään hellän yön nyt huomaan,
mä kaikki toivotan.
taas päivän uuden luomaan,
kutsun jokaisen osaavan.
Me yhdessä jaamme hetket,
nää elomme ihanat retket!
Unen hellään helmaan saamme
nyt jälleen uinahtaa,
Unen venhossa keinahtakaamme,
ja unemme turvaisaa.
Haamuisia hajatuksia, aamuisia ajatuksia
unenpöpperöisiä, höpperöisiä
sormet jäykät viel on kovin
verrytellä voisin tovin
laiskottaa niin vietävästi
kuka heräämään jo käski
kun ei kerran järki pelaa
turhaan tässä enää kelaa.
Hyvät huonet kuitenkin toivottelen
suotta tässä voivottelen
Silmiä kirkkaus siristää
hartioilla takki paksu kiristää.
Nenä valkoisena näyttäytyy
posket punaiseksi värjäytyy.
Sanoi vieras nenäs jäätynyt
lumihieronta tepsii nyt.
Ei, sanoi toinen vieras
vioittuu sun sieras.
Kotiin siis lämpimään
lähden tästä kömpimään.
Lämpöisellä vedellä hiljakseen
saan nenän värin kierrokseen.
Posket jäätyneet ei tällä kertaa
pakkaspojalle ei vertaa.
Vaan kevään kuulaus oottelee
pian pakkaspojan saattelee.
Kuinka voisinkaan värittää tuon,
koivun valkohuurteisen.
Se ikkunan eessä hohtaa,
timantit oksilla,
aurinko niille loiston antaa.
Taivas niin sininen,
katu tyyni ja rauhainen.
Henkeä salpaa, tää ihanuus,
silmät näkyä tuota ahnehtii.
En koskaan näkymää tätä unhottaa saata,
sen piilotan sydämen sopukoihin saakka.
Talvi ihana kohta ohi meillä,
taas kuljemme kevään utuisilla teillä.
Kiitos mielin nyt istun tässä,
vuoden ajoista kiittelemässä.
Huomista oottelen ja
vierasta kylään, vastaan
häntä kuljen, vieras
on hälle tää kaupunki.
Jää yöksi toivon niin
ja muistojamme jaamme.
Hän mulle kirjeen kirjoitti
oli halunnut jo kauan tavata.
Koulua yhdessä käytiin
rippikoulukin siinä meni.
Vuodet eroon vei ja perhe
ei aikaa tapaamisiin.
Nyt kaiken elämme uudelleen
muistojemme keskellä.
Iloiset,hauskat ja suruiset
taas kerran kohtaamme
yhdessä kaiken jaamme.
Huominen tulla saa
ystävä jo odottaa.
Ei tuulen värettä
hiutaleet hitaasti leijaa.
Lumi lisääntyy oksistoissa
luonto lepää
lumen alla hiljaa.
Maa odottaa jo kevättä,
järvet auringon sädettä.
Tuo lämmön ilmeellinen voi niin
antaa elon järviin sinisiin.
Minuapa ihan hymyilyttää,
kun tänne voin "runoja" tyrkyttää.
Runoiksi näitä ei sanoa voi,
silti ne hyvän mielen toi.
Luovuutta suurta olkoon vaan,
vaikka kai toisia naurattaa.
Kaiken kauniin toki nään,
runoa en osaa synnyttää.
Tyydyn nyt tällä kertaa tähän,
joskus voin lisää tehdä vähän.
Jos naurat, naura vapaasti
älä käsiisi hymyä peitä,
paljon itkua surua nähdä saa
kuka lohduttaisikaan heitä.
Hymy kasvoilla vastaantulevan
oli tulija vanhus tai lapsi,
antaa päivälle myönteistä energiaa,
sitä riittää tuhlattavaksi.
Moni meistä kulkee mietteissään
moni turhaa huolta kantaa,
kun näet ilon kasvoilla ihmisen
voit toiselle lohtua antaa.
Siispä otetaan suunta elämään,
mikä meille on täällä suotu,
toinen toistamme auttaen eteenpäin
emme päätöksistämme huoju.
(ed. tuli kirj.virheitä)
Vaikeaa on runoilla näin
aina on vastaus väärin päin.
Kun runoa tahdon kyhätä
pitää loppuakin kytätä.
Kirjautuneelle laskutehtävää
ja aina väärin jää.
Jos lasket 2 7 luvun niin
se väärin silti laskettiin.
Vaikea on ruotsin laskuoppi
aivoissa liian pieni soppi.
Kirjoittumaan ei meinaa päästä
laskujaan ei lainkaan säästä.
Vaikeaksi mennyt on yhteyden pito
mikä sen tämmöseksi sito?
Miksi eivät mokomaa korjaa
pitäiskö laskut siirtää Norjaan?
Vaan onhan ajankulua uutta
viestejä kirjoittaa saa viittä kuutta.
Avaruuteen pikamatkan saa
kaiken alusta jälleen rustaamaan.
Ikävä on aina aloittaa
palvelin kesken työn lopettaa.
Hymykin kohta hyytyy
pelaamaan väki pian tyytyy.
Tammikuu kohta kadonnut
taas muistoihin pakkaset.
Ei sentään aurinko vain eksytti
ja toive kauniista keväästä.
Unelmia, terveyttä vaalien
ystävyyttä koko vuodeksi toivoen.
Mietteitä vain, niitähän olla saa.
Surullisena lintu ruokaa odottaa,
pakkanen jalkoja paleltaa.
Nälkä kurnii suolessa
päivä on jo puolessa.
Näy ei siemenien tuojaa,
lintu etsii suojaa.
Lumikerros niskaan tuppaa
ei kysy lintuselta luppaa.
Heilahtaa jo ikkunassa verho
laudan alla lintukerho.
Kuvut täyteen on jo saatu
muisti heidät avulias aatu.
Pajupensaissa lumihedelmät
äkkinäkemältä aika mehevät,
kauniisti taakan alla taipuu
nuori oksa maahan saakka vaipuu.
Talven törröttäjä korsi heinän
linnuille se tarjoo talvi"leivän",
siellä punatulkku kovin ahkeroi
löytää siemenen sen syödä voi.
Kettu löytänyt on hiihtoladun
mokomasta kertoa vois sadun,
kissa naapurin kun kerran sen
näki, kiipes puuhun mouruten.
Syöttöpaikka hirvieläinten
metsäsaarekkeessa alla mäntyjen,
monet polut syntyneet on lumeen
sinne talviretken huomenna mä teen.
Runoja nyt ei vain synny
taidan olla aika nynny
yritänpä joskus uudestaan
jos sitten paremmin sais luistamaan.
Kylmäoli hallayö.
Kettu Repalaisella täysi työ,
pitää lämpiminä tassut.
Ajatukset ihan hassut,
risakorvan täytti pään.
Mistä löytää suuhun palan.
Uskallanko astahtaa,
tassua jos paleltaa?
Jospa sentään lähden tästä.
Pakkasessa tähyämästä,
kunhan hyppäykseen loikkaan.
Hankeen upota en silloin voikkaan.
Repo hyppää loikkii niin,
että myyrän varpaisiinsa,
sai jo paistin hampaisiinsa.
Huuliansa lipooo kettu,
hyvä oli niinkuin lettu.
Unohtui jo hirmu halla,
Repo häntää huiskimalla,
tekee paikan pesässänsä,
pyörii, kierii uneen takas,
kuono hännässä lämmön takas.
Voi,voi tuota pakasukkoo,
kun kylmää vaan se tuppoo.
Eikö vois jo periks antoo,
lauhoo meille välii antoo?
Eihä outo talvi oo,
kylymee on kestetty, , joo.
Nyt jo aurinkooki vällii,
lämpöäsä saisi tuoda sekkii.
Tuoltapa se nousoo jo,
luppauksen se meille tuo.
Lämmöstä ja kevväästä se henkii,
pakkasukko rengiksi jo herkii.
Aurinko ku isännöi,
meille koittaa kevät,,, hoi!
Siihe luppauksee uskon,
vielä kumminnii turkin piälle viskon;)
Tuuli kasvoja pyyhkii
pesee jäisellä sudilla.
Punaiseksi värjää posket
valkeaksi nenusen.
Myrsky iloisena pelmaa
kiskoo takin helmaa.
Lumisia puita taivuttaa
oksia katkoo paukkuttaen.
Talvimyrsky jäädyttää
kulkian näännyttää.
Pakkanen se melkein puri,
autolle pienelle
teki kurin.
Käynnistin melkein lakkas,
ikkunat jäähän pakkas.
Koitin niistä ulos tiirata,
melkein kottero alkoi liirata.
Tiellä jäisellä aivan,
sai siitä mummo vaivan.
Onneksi kotiin toi ratti
pakkanen ei täs kohtaa
oo neropatti.
Huomista odotan pelolla,
pakkanen vaan porottaa täydellä teholla.
Huomenna jos luoja suo,
auton jätän pihaan,
olkoon tuo,
piilossa jäisen kuoren,
joka ei oo tulivuoren...
Petteriä täällä kaipaan
runojaan mä usein luin
joskus ihan hymysuin
leppoisa ja maltillinen
mies tuo ihan kunnollinen
poisko mennyt myös on hän
kauheita tunkee vain enemmän
palstalle kohta mennä ei voi
siellä niin monet mekkaloi
vetäytyä täytyy hiljaa pois
voi niinkuin ennen olla vois!
Pakkaspäivä kirkkaana loistaa
runonurkka ikävän poistaa.
Tääl on loistavat jutut
poikkeavat uudet ja tutut.
Toiveissa takaisin kaikkia halaa
ehkäpä Petterikin pian palaa.
Liukas on pakkaskeli
kun autokin liukasteli.
Iloinen mieli tai vakaa
runonmaahan ilon takaa.
Runoissa monia sattumuksia
elon tuomia juttusia.
Pyryttää, tuulee on pakkanen
parasta löytää jo rukkanen,
talvi nyt näyttää mahtinsa suuren
kauan en viihdykkään ulkona, luulen.
Korvenlehdet ja poskipäissä
pakkanen puree juuri näissä,
nyt on pikataival ja lyhyt lenkki,
rukkasten käytön ensitentti.
tunnelma, pakkanen paljon mukana,
koirapieni karvainen, takin sai, myös päällensä.
Vatsa pienen hangessa palelee,
pikkuinen tiellä tassujaan nostelee:
"Ei minusta kiva oo pakkanen
tassuja kirvelee, kiristää,
mamma askeltaan tiivistää,
kotiin lämpöiseen vie olennon
karvaisen, riisuun mun takin lämpöisen."
aina mieltä lämmittää.
Herkän runon rajoissakin
kertoa voi sanoin arkisin.
Mikä mieltä ilahduttaa,
niin surun kyyneleetkin saa.
Ymmärtämään jokaisen,
joka kokenutkin sen.
Runonurkan ystävyyden
soisin aina jatkuvan.
Meidän kaikkein yhteyden ,
voimaa uskon antavan.
Mikäs meidän olla on,
ilo täst' on loputon!
Luovuutta kai vaaditaan,
sit' on meillä antaa vaan!
puuron, kattilassa hautuilee.
Kohta rakas metsältä palailee.
Tutkii hän luonnon kauneutta
metsän, lumisen hiljaisuutta,
Kättäni hiljaa sivelee,
katsoo silmiin, hyräilee
laulua meidän omaa kaunista
joka löytyi tieltä elämän, sen mutkista.
Yhdessä käymme pöytään puurolle
hymyillen tarjoan lusikan hänelle;
kulta, yhdessä, yhdessä, aamupöydässä
ikuisesti omassa pikku mökissä.
Säästähän sitä joristaan,
pakkasesta poristaan.
Onhan se mojova pakkanen
ajanut monen tupaseen.
Saisihan se vähän helpottaa,
lenkkipolulle johdattaa.
Kovin on lammen ympärys
hiljennyt kaikesta elosta.
Missähän lienevät varikset,
harakat, tinttiset ja kaikki ihmiset.
Tuulee heiluu housunlahje
ihokarvat pystyyn nostaa.
Siniset huulet, nenässä tippa
ukon parrassa jääpuikko huilaa.
Tuulessa sivuittain kuleksii
koira kotoansa kohti.
Nainen takakenossa ilmaa hotkii
tietänsä eteenpäin potkii.
Oihvoi talvimyrskyä mahtavaa,
harvoin näitä ootellaan.
Lamput, himmenevät lamput
lamput säädettävät
säädettävät katkaisijat
valovoima lumen
silmäni jo sumen
monenko vatin
lamput helekatit
ei ne kantaan sovi
kukkaroonkin tulee lovi
kynttilät vai vatit
monenko kynttilän lamppu on oltava että näkee lukea.
jutun, ei päässyt mummo aloitukseen,
ylläpito pisti poistoon?
Olisin leikkinyt Angin tapaan
kerrottu juttuja kirjaimella samaan.
Oli kai liikaa pyydetty
ei mummon aloitukseen suostuttu.
A
Aalla aloitan alle askarran
Aamulla aavemainen aivastus
alustaa Aatun asiaa...
aivastus arvoitus,alennus
alapa aatu aloitus
aina alotus arvotus aariassakin aatun ainainen alimmainen alustuksen alku. Aallokko aukee armaana.
Pitääkö tämä runonurkkakin noitten höperöitten sotkea
Eikö riitä nuo keskustelu ketjut
ommaan kammariis ja oo hilijaa, ettet hamostasi tahri hölmöstä humorintajuttomuudesta, ja vielä ossat keljuilla.
Ei ihme ku ihmettelet. ite
mielensä syöveriin lahoaa,'
tietää sen jo, on hänet karsittu,
olemus surkeesti parsittu.
Ruma kuin inha käärme on,
ihmispolo onneton.
Aivot kun lakkaa toimimasta,
ihmisyyttä ei olemassa!
on viesti pahan tyttösen,
keljuillut jo viime vuodesta asti
tullut kontolleen melkoinen lasti.
Mielipiteitä surkeita, riidan vastetta
se ei kohota mielen haastetta.
Pois mennä pittää moisen akan
ei aukene kansi vakan,
moiselle syöjättärelle.
on niiku mikäkin pelle...
Elämästä on runot luotu
monin tavoin nurkkaan tuotu.
Sanat kertomuksen kutoo
ajatusta, hymyä, mieleen putoo.
Jokaisella on oma mieli
erilainen runon kieli.
Runo ihminen itse on
joskus hieman vallaton.
Kauniit sanat meitä rakastaa
niitä koskaan ei saa pakastaa.
Iloa, hymyä ja halausta
jos on taivas yllä musta.
Lohtua runo antaa voi
pirteät sanat iloa toi.
Nurkassa kaikki hyvin
on toivomus syvin.
Pikkuinen se kinokseen juuttui
siinä seisoi ihmetellen.
Alkoi jo itkuun suu taipua
auttaja pikkuiselta puuttui.
Vatsalleen kellahti tyttönen
suureen ääneen parkuen.
Isukki syliin hänet sulki
huuto nyyhkytykseen loppui,
kinosta katseli vihaiseti tyttönen.
Lunta tulee tiuhaan tahtiin
opimme jo talven mahtiin,
ensin aamupalan syöt
sitten alkaa lumityöt.
Saappaat pitkävartiset
tarvitset kun ulkoilet.
jos polulta sä poikkeat
jäät kiinni lumeen, lankeat!
Viime vuonna, muistan sen
näin pajunkissan valkoiset,
Loppiaisen jälkeen jo,
ol' valkoisena oksisto.
Odottivat kuitenkin
auringon lämmön valonkin,
Kilpaa leskenlehtien
varvustossa heiluen...
Hiljaa tuuli kuiskii lumihiutaleelle,
tanssi, tanssi ja kiepu ylös alas.
Lumihiutaletta kuiskaus naurattaa ,
se kutsuu toisetkin tanssimaan.
Puut muuttuu orkesteriksi
soittaessaan sampaa oksillaan.
Tanssii lumihiutaleet täyttää ilman
päivä katoaa, on vain lumenmaa.
Lumenmaassa pieni lintu
oksan alta kurkistaa.
Lumimaja tuuletonkin
varpusella turvanaan.
Pyrähtävi ikkunalaudalle
siemenensä hakemaan.
Virkein siivin oksallensa
aamiaista nauttimaan.
Lumi kun lennähti
varpunen tirskahti,
putosi siemen nokastaan.
toinen jo kiiruusti
ennätti ensin, siemenen
noutaa majastaan.
Tianen veitikka rasvapallon
kimppuun on käynyt tosissaan.
Nokalla hakkaa ja intoa riittää
missään ei näykkään oravaa.
Orava rohmu ei oksalla pysty,
hennolla kärjellä keikkumaan.
Tintin eväät on varmistettu
saa kohta kevättä laulamaan.
Pieni
ihan
yli pihan
taapersi
hihan
alle
kinnas
jäi
eipä
ollut
paljain
päin.
Äiti tuli
hymyyn suli
poika
käden
ojensi
äiti
käden
otti
käsiin
lämpö
oli
suloinen
nyt
on lapsi
uninen.
hän, lissää vaan kirjoitusta runoilusta.
olen virta vuolas kiihkeä
syöksyn solisten putoukseen
kuohun kaarran huimaan nousuun
kallion seinää hyväillen
laulan laulua elämälle
kohisten kuohuen hurjana
mereen kaipaan avaraan
suvannon rauhassa hetken lepään
kerään vain voimaa kohta jo kohta
syöksähdän syliin laajaan meri ja taivas
ne kotini on.
Mietteissä menneen, joskus mielipaha
monesti on ollut kyseessä raha.
Niukalti sitä perheessä on monessa
avutusta on haettava hanskat kourassa.
Nöyränä mieli tai kova kiukku
monella sydämessä painava möykky.
Mikä on eessä huomenna, onko ruokaa kaapissa,
lapsilla ehjiä, puhtaita vaatteita.
Ankara on lasten, toistensa arvostelu,
mistä ne oppii sen,
onhan julma kieli myös aikuisten.