Oon kohta 20 vuotias tyttönen enkä tiedä mitä teen elämälläni :( Mulla on ollut yli kolme vuotta jo paniikkihäirö sosiaalisten tilanteiden pelkoa enkä oo vieläkään päässyt yli. En oo tehnyt viiden vuoden aikana mitään järkevää. Oon vaan istunut kotona, koska en pysty vaan tosta noin aloittamaan uutta harrastusta tai menemään muutenkaan uusien ihmisten pariin. Mulla on lääkkeet mutta ei ne auta kun hikoiluun, punastumiseen ja vapinaan. Jännitän koko ajan. Jonain päivinä en ees uskolla vastata puhelimeen. Ajattelin että tänä vuonna voisin hakea kouluun mutta pelottaa uudet ihmiset uusi koulu ja kaikki. En tiedä mitä teen :( Ois kiva lähteä ulos jos olisi sosiaalinen ja olisi paljon ystäviä. Mutta olen ujo ja arka ja mulla ei oo yhtään ystävää. En osaa jutella ihmisten kanssa ja alan vain änkyttämään enkä keksi mitään sanottavaa.Tuntuu että tuhlaan vaan nuoruuteni istuen täällä kotona. En oo edes koskaan seurustellut ja täytän kohta 20.. En tiedä mitä mun pitäis tästä eteenpäin tehdä?
Neuvoja
Miilla..
3205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ainakin se että eristäytyy ihmisistä kasvattaa pelkoa, kun taasen menee vain ihmisten joukkoon, vaikka pikkuhiljaa vähentää jännitystä?
-olen oikeastaan kohtalotoverisi, 10 vuotta vain vanhempi, nyt kun jäin työttömäksi eikä ystäviäkään niin ole, olen viettänyt aika paljon aikaa yksikseni, nyt ainakin tuntuu hankalalta lähteä taas tuonne ihmisten sekaan, jännittäisi pahasti.
-eli niinkuin sanoin eristäytyä ei kannata.
muuten, kysyn tämän mielenkiinnosta, onko sinulla sellaista jotta jännität ilman mitään syytä?
mainitsit tuossa "Jännitän koko ajan",
minä jännitän oikeastaan kokoajan, vaikka ei tarvitse minnekkään mennä, mutta ikäänkuin jännitän, en tiedä miksi?
Hei!
Voi tuntua ylivoimaiselta muuttaa itsensä sosiaaliseksi pitkän "erakoitumisen" jälkeen. Kuitenkin ihan jokainen voi treenata omasta lähtötilanteestaan käsin pieniä edistysaskeleita. Jokaiselle päivälle siis joku tavoite, joka tuntuu vähäsen vaikealta, mutta kuitenkin mahdolliselta: Soitto jollekin, tervehtiminen jossain, käynti tietyssä paikassa... Voisi vaikka kirjoittaa paperille noita tavoitteita, etteivät unohdu, ja muista palkita itsesi, kun saat jonkin tavoitteen tehtyä!
Tuli mieleen, että olisi todella hyvä, jos olisi joku tukihenkilö mukana, jos täytyy johonkin täysin uuteen ja pelottavaan tilanteeseen mennä. Esim. SPR:llä on ystävätoimintaa, seurakunnilla samoin. Tuossa allaolevassa paniikkiyhdistyksen linkissä näkyy olevan alueellisia vertaisryhmiä ja yhteystietoja lueteltuna ja yleistä tietoa aiheesta. Joskus taisi olla joku paniikkihäiriöisten foorumikin, mutten löytänyt sitä tähän hätään.
Ehkä voisit löytää tämän palstan kautta jonkun suunnilleen ikäisesi vertaistukijan, jonka kanssa voisitte vaihtaa email-osoitteita, yhdessä edetä asiassa ja kannustaa toisianne! Onnea matkaan!!!
http://www.paniikki.net
http://www.spr.fi
En huomannut tuota nimim. "jännittäjä"n vastausta kirjoittaessani...en siis tarkoita, että vertaistukijan pitäis välttämättä olla samanikäisiä...yhteinen intressihän tässä on ratkaiseva.