Miten joku reagoi, kun yhtäkkiä pyytää toista ulos, ilman että siinä olisi mitään juttelua ollut, tai ylipäätänsä kumpikaan ei toista tunne? Ei ole mitään ihastumisen merkkiä häneltä saanut, enkä itsekään ole osannut kiinnostusta osoittaa. Harvoin nähdään muutenkin, mutta ihastuin vuosi sitten. En tiedä miksi. Enhän häntä tunne, joten voi olla ettei meillä ole mitään yhteistä. Kuitenkin sellaiset suloiset kömpelöt ja iloiset naiset saa mun sydämen läpättämään. Mietin jos kokeilisin mitä tapahtuisi, jos hänelle tästä kertoisin, mutta pelkään toisaalta sitä ettei häntä kiinnosta tai että hän on jo sittenkin varattu. Yleensä puheesta kuulee, jos toinen mainitsee kumppaninsa (seurustelevilla se tulee väkisinkin puheeksi), mutten tiedä miten se nykyisin hänellä on...
Myös iski eräänlainen paniikki, kun hän on kokeneempi kuin minä nähtävästikin. En tiedä miten paljon kokeneemmat odottaa, jos heidän kanssaan ulos lähtee. Mulla ei ole mitään kokemusta treffeille lähdöstäkään. En nyt oleta että hän suostuisi, mutta pitäähän se varasuunnitelma tehdä, jos sellainen outo ihme sattuisi tapahtumaan...
Ja sitten hän on nuorempi, ja ns. eri piireistä, että en tiedä miten tässä kävisi... Ajatteleeko hän itse sitä täysin rehellisesti, että haluaako hän lähteä, vai miettiikö mitä kaverit siihen sanoisivat, sitä en tiedä hänestä ja hänen luonteestaan. Ikävää edes ajatella noin toisesta, mutta sellaisiakin ihmisiä on kuitenkin, ja toivon ettei hän ole sellainen.
Mutta jos hän ei suostu, niin sentään sain yrittää, ja olisin tyytyväinen jo pelkästään siihen saavutukseen. Nyt en vain tiedä riittääkö rohkeutta kuitenkaan. Mitä enemmän mietin asiaa jokaiselta kantilta, sitä enemmän nousee vain kysymyksiä mieleen, ja sitä epätodennäköisemmältä mun mahdollisuudet tuntuu. En tiedä, ehkä olen enemmän huolissani hänen kavereistaan kuin siitä että mitä tapahtuisi jos hän suostuisi tai kieltäytyisi :/
Myös iski eräänlainen paniikki, kun hän on kokeneempi kuin minä nähtävästikin. En tiedä miten paljon kokeneemmat odottaa, jos heidän kanssaan ulos lähtee. Mulla ei ole mitään kokemusta treffeille lähdöstäkään. En nyt oleta että hän suostuisi, mutta pitäähän se varasuunnitelma tehdä, jos sellainen outo ihme sattuisi tapahtumaan...
Ja sitten hän on nuorempi, ja ns. eri piireistä, että en tiedä miten tässä kävisi... Ajatteleeko hän itse sitä täysin rehellisesti, että haluaako hän lähteä, vai miettiikö mitä kaverit siihen sanoisivat, sitä en tiedä hänestä ja hänen luonteestaan. Ikävää edes ajatella noin toisesta, mutta sellaisiakin ihmisiä on kuitenkin, ja toivon ettei hän ole sellainen.
Mutta jos hän ei suostu, niin sentään sain yrittää, ja olisin tyytyväinen jo pelkästään siihen saavutukseen. Nyt en vain tiedä riittääkö rohkeutta kuitenkaan. Mitä enemmän mietin asiaa jokaiselta kantilta, sitä enemmän nousee vain kysymyksiä mieleen, ja sitä epätodennäköisemmältä mun mahdollisuudet tuntuu. En tiedä, ehkä olen enemmän huolissani hänen kavereistaan kuin siitä että mitä tapahtuisi jos hän suostuisi tai kieltäytyisi :/
Vastaukset 1
Vanhimmat
ja kysyt suoraan. Ei se torjunta ole maailmanloppu, eikä siihen kukaan vielä ole kuollut ;) Muistat vain, että se mikä ei tapa, se vahvistaa. Tiedätpähän sitten kuinka asia on, eikä tarvii arvuutella. Ja kavereista sanon vain sen ettei asia kuulu heille millään lailla, ja tuskin he edes semmoisia asioita miettii, on kai niillä omatkin murheensa.