Moikka!
Mua kiusattiin koko peruskoulun ajan, eli 9-vuotta. Kiusaaminen oli ala-asteella enimmäkseen haukkumista ulkonäöstä, ulkopuolelle jättämistä ja välillä myös fyysistä. Opettajat eivät puuttuneet vaan omalta osaltaan osallistuivat siihen, mollaamalla minua, ujoa pientä tyttöä koko luokan edessä ja koko luokka nauroi. Esim. kolmannella ollessani pappani hautajaisten jälkeisenä päivänä olimme metsäretkellä luokan kanssa ja opettaja vei meidät kotimatkalla hautausmaalle ja tietysti ohitimme pappani haudan ja opettaja pysähtyi siihen ja kyseli minulta suureen ääneen, että miltä tuntuu kun minulla ei ole enää pappaa ja viinaanko se kuoli kun oli kova ryyppymies. Kaikki tuijottivat minua ja alkoivat nauraa minulle ja haukkua juopoksi yms. Pakenin metsään metsään ja en uskaltanut mennä kotiin. Opettaja oli ilmoittanut kotiini että minua odotti jälki-istunto, koska olin niin kuriton lapsi. Vaikka olin mitä tottelevaisin ja kiltein tyttö ja sen kyllä vanhempani tiesivät. Huonoksi onnekseni minua kiusattiin sen takia, että olin hiljainen, ujokin ja hieman pullea.
Muistan kuinka vihasin koulu"kavereitani". Toivoin heille aina pahoja asioita, koska he tekivät oloni välillä sietämättömäksi; joka päivä sain kuulla olevani ruma, tyhmä, lihava jne jne. Minua lyötiin ja tavaroitani varastettiin. Odotin aina että muut lähtivät koulusta ja sitten vasta uskalsin lähteä kotiin ja toivoin että polkupyöräni olisi tallella ja edes jotenkuten ehjänä. Purin pahaa oloa kirjoittamalla ja voin tunnustaa että kai minäkin kirjoittelin ns. tappolistoja. en myöskään välittänyt vaikka olisin kuollut, ja mietin monta kertaa että tekisin itselleni jotain, jäisin vaikka vain hankeen makaamaan. Mutta ajattelin aina kuinka paha mieli vanhemmilleni tulisi.
Ylä-asteella kiusaaminen oli raaempaa ja minut jätettiin kokonaan ulkopuolelle. Muistan kuinka istuin aina bussissa yksin matkalla kouluun ja suljin itseni maailmalta koko päiväksi, enkä välittänyt mistään, en mistään. Vihasin monia ihmisiä, siis oikeasti vihasin. Ymmärrän täysin näitä koulukiusattuja, jotka tekevät jotakin pahaa toisille, kun eivät enää kestä. Kiusaaminen ja varsinkin vuosia jatkunut on aivan kamalaa kiusatulle, joka on usein aivan yksin ongelmansa kanssa, jonka muut aiheuttavat hänelle. Kukaan ei auta ja pahimmassa tapauksessa kiusattu saa syyt niskoilleen. Sellainen joka ei ole kokenut sitä helvettiä, ei voi tajutakaan sitä että joku kirjoittaa tappolistoja, koska viha kiusaajia ja lopulta koko yhteiskuntaa on niin suuri, että sitä ei voi kestää ja tahtoo vain kostaa kaiken. Ymmärrän täysin kiusattuja ja kiusaamiseen tulisi puuttua heti.
Minulle suurena apuna oli liikuntaharrastus, uinti. Sain sitä kautta uusia ystäviä ja olin joskus oikein hyväkin uimaan ja mennessäni kauppikseen olin urheilullinen ja hyväkroppainen nuori nainen, vaikka edelleen ujo ja hiljainen. Mutta itsetuntoni oli kasvanut ja minua ei kiusattu enää, koska pääsin eroon peruskouluaikaisista luokkatovereistani. Mutta se viha ei kai lopu koskaan, eikä haavat umpeudu. Kiusaamisen takia minusta tuli myös hyvä ihmistuntija, koska jouduin koko ajan olemaan varuillani ja lukemaan toisten mieltä ja sitä mitä he tekisivät minulle seuraavaksi. Toisinaan osasin tavallaan ostaa itseni ulos kiusaamistilanteesta, haukkumalla itseäni tai tekeytymällä mieliksi kiusaajilleni. Nyt olen sosiaalialalla töissä ja olen hyvä ihmistuntija ja yritän parhaani mukaan puolustaa sitä, jota kohdellaan kaltoin. Toivon että kiusaamiseen alettaisiin suhtautua eri tavalla ja kiusaajat saisivat teoistaan kunnon rangaistuksen.
Mua kiusattiin koko peruskoulun ajan, eli 9-vuotta. Kiusaaminen oli ala-asteella enimmäkseen haukkumista ulkonäöstä, ulkopuolelle jättämistä ja välillä myös fyysistä. Opettajat eivät puuttuneet vaan omalta osaltaan osallistuivat siihen, mollaamalla minua, ujoa pientä tyttöä koko luokan edessä ja koko luokka nauroi. Esim. kolmannella ollessani pappani hautajaisten jälkeisenä päivänä olimme metsäretkellä luokan kanssa ja opettaja vei meidät kotimatkalla hautausmaalle ja tietysti ohitimme pappani haudan ja opettaja pysähtyi siihen ja kyseli minulta suureen ääneen, että miltä tuntuu kun minulla ei ole enää pappaa ja viinaanko se kuoli kun oli kova ryyppymies. Kaikki tuijottivat minua ja alkoivat nauraa minulle ja haukkua juopoksi yms. Pakenin metsään metsään ja en uskaltanut mennä kotiin. Opettaja oli ilmoittanut kotiini että minua odotti jälki-istunto, koska olin niin kuriton lapsi. Vaikka olin mitä tottelevaisin ja kiltein tyttö ja sen kyllä vanhempani tiesivät. Huonoksi onnekseni minua kiusattiin sen takia, että olin hiljainen, ujokin ja hieman pullea.
Muistan kuinka vihasin koulu"kavereitani". Toivoin heille aina pahoja asioita, koska he tekivät oloni välillä sietämättömäksi; joka päivä sain kuulla olevani ruma, tyhmä, lihava jne jne. Minua lyötiin ja tavaroitani varastettiin. Odotin aina että muut lähtivät koulusta ja sitten vasta uskalsin lähteä kotiin ja toivoin että polkupyöräni olisi tallella ja edes jotenkuten ehjänä. Purin pahaa oloa kirjoittamalla ja voin tunnustaa että kai minäkin kirjoittelin ns. tappolistoja. en myöskään välittänyt vaikka olisin kuollut, ja mietin monta kertaa että tekisin itselleni jotain, jäisin vaikka vain hankeen makaamaan. Mutta ajattelin aina kuinka paha mieli vanhemmilleni tulisi.
Ylä-asteella kiusaaminen oli raaempaa ja minut jätettiin kokonaan ulkopuolelle. Muistan kuinka istuin aina bussissa yksin matkalla kouluun ja suljin itseni maailmalta koko päiväksi, enkä välittänyt mistään, en mistään. Vihasin monia ihmisiä, siis oikeasti vihasin. Ymmärrän täysin näitä koulukiusattuja, jotka tekevät jotakin pahaa toisille, kun eivät enää kestä. Kiusaaminen ja varsinkin vuosia jatkunut on aivan kamalaa kiusatulle, joka on usein aivan yksin ongelmansa kanssa, jonka muut aiheuttavat hänelle. Kukaan ei auta ja pahimmassa tapauksessa kiusattu saa syyt niskoilleen. Sellainen joka ei ole kokenut sitä helvettiä, ei voi tajutakaan sitä että joku kirjoittaa tappolistoja, koska viha kiusaajia ja lopulta koko yhteiskuntaa on niin suuri, että sitä ei voi kestää ja tahtoo vain kostaa kaiken. Ymmärrän täysin kiusattuja ja kiusaamiseen tulisi puuttua heti.
Minulle suurena apuna oli liikuntaharrastus, uinti. Sain sitä kautta uusia ystäviä ja olin joskus oikein hyväkin uimaan ja mennessäni kauppikseen olin urheilullinen ja hyväkroppainen nuori nainen, vaikka edelleen ujo ja hiljainen. Mutta itsetuntoni oli kasvanut ja minua ei kiusattu enää, koska pääsin eroon peruskouluaikaisista luokkatovereistani. Mutta se viha ei kai lopu koskaan, eikä haavat umpeudu. Kiusaamisen takia minusta tuli myös hyvä ihmistuntija, koska jouduin koko ajan olemaan varuillani ja lukemaan toisten mieltä ja sitä mitä he tekisivät minulle seuraavaksi. Toisinaan osasin tavallaan ostaa itseni ulos kiusaamistilanteesta, haukkumalla itseäni tai tekeytymällä mieliksi kiusaajilleni. Nyt olen sosiaalialalla töissä ja olen hyvä ihmistuntija ja yritän parhaani mukaan puolustaa sitä, jota kohdellaan kaltoin. Toivon että kiusaamiseen alettaisiin suhtautua eri tavalla ja kiusaajat saisivat teoistaan kunnon rangaistuksen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämä kuulostiloppua kohden mielestäni hyvältä, kiva kuulla...että olet sosiaalialalla ja olet varmastikin hyvä ihmistuntija =) tsemppiä sulle ;)
"opettaja vei meidät kotimatkalla hautausmaalle ja tietysti ohitimme pappani haudan ja opettaja pysähtyi siihen ja kyseli minulta suureen ääneen, että miltä tuntuu kun minulla ei ole enää pappaa ja viinaanko se kuoli kun oli kova ryyppymies. Kaikki tuijottivat minua ja alkoivat nauraa minulle ja haukkua juopoksi yms."
Ettei nyt ois pientä liioittelun meininkiä? Sentään noin tunteetonta porukkaa voi olla, ainakaan opettaja.
Kyllä oli noin tunteetonta porukkaa. Ja opettaja myös. Enkä ollut ainoa joka joutui tämän opettajan kynsiin. Hän oli vanhan ajan opettaja ja oli opettanut myös monia meidän isiä tai äitejä ja hän kohteli meitä pärstäkertoimen mukaan ja tottahan oli että pappani oli ollut juoppo, siis ei mikään katujuoppo, mutta kuitenkin.
Tästä opettajasta tehtiin myös monia valituksia, koska hän kohteli lapsia joskus liian ankarasti ja jopa simputti. Hän myös piti liikuntaa meille ja kerran voitin maastojuoksukilpailut ja tämä samainen opettaja sanoi että aika ei voinut pitää paikkaansa, koska enhän minä edes harrastanut kilpajuoksua tms. joten miten pystyin voittamaan yleisurheilua harrastavat lapset. Mutta onneksi muut opettajat olivat puolellani. Samaisissa kisoissa tämä opettaja sanoi luokallamme olleelle todella lihavalle pojalle, että turhaan sinä edes osallistut kun olet niin lihava. Joten kyllä ne opettajatkin osaavat kiusata tai ainekin olla puuttumatta.