Esikoinen on 2v. ja toinen syntyy toukokuun alussa. Lasketaanko täten isyyspäiväraha samoin kuin äitiyspäiväraha, eli viimeisen verotuksen mukaan? Vai onko mahdollista saada sama isyyspäiväraha kuin esikoisesta 2007, jos tuolloin tulot ovat olleet paremmat kuin 2009? Vakituinen työpaikka kyseessä, mutta ylitöiden takia tulot ovat 2007 vuodelta paremmat.
Isyyspäivärahan määräytymisestä
1
457
Vastaukset
- on mahdollista
Entisten päivärahojen mukaan on mahdollista saada, jos edellinen lapsi ei ole 3 v, samalla tavalla kuin äidin äitiysrahassa. Kelan sivuilta lainattua:
1) Äitiysrahan, erityisäitiysrahan, isyysrahan ja vanhempainrahan (=vanhempainpäivärahat) määrä lasketaan samalla tavalla.
2) Kaksi lasta kolmessa vuodessa
Voit saada vanhempainpäivärahan edellisen päivärahan perustana olleen työtulon mukaan, jos saat kaksi lasta perättäin kolmen vuoden sisällä. Tällöin seuraavan lapsesi lasketun ajan tulee olla ennen kuin edellinen lapsesi täyttää 3 vuotta. Samoin adoptiovanhemmat voivat saada päivärahan edellisen mukaan, jos adoptiolapsi otetaan hoitoon ennen kuin edellisen adoptiolapsen hoitoon ottamisesta on kulunut 3 vuotta.
Lisäksi voit tietysti tarkistaa asian soittamalla Kelan lapsiperheiden valtakunnalliseen neuvontaan.
PS. Tänä vuonna on käytössä 2008 verotus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1152971EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291351- 1031207
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621017Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133968- 56865
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22693- 40688
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632